Kunnollinen tullimies ja pari muuta tapausta

Mummolan ovi on taas auki. Patsymummo istuu jossain daalian siimeksessä ja pelottaa pahaa-aavistamattomat sisäänpyrkijät naukaisemalla koko hampaattoman kitansa leveydeltä. Hirmuinen vahtikissa.

Toipilas itse on malttanut melkein kaksi päivää huilailla. Sitten toipilas löytyi marjapuskasta, onneksi ilman ämpäriä. Ämpäreitä ei muutenkaan hälle anneta, ne on visusti jemmassa. Tänään hän tuli selittämään jotain ja sivulauseessa lipsautti olleensa kitkemässä. Voi elämä näitä nykyajan seniorikansalaisia. Eivätkö ne voisi pysyä siellä kiikkutuolissa ratkomassa sudokuja tai jotain? Pakkoko se on ängetä työmaille heti kun kintut kantavat?

Onneksi minulla on nyt semmoinen valtti hihassa, että Äitikulta pysyy ainakin alkutalven visusti aloillaan. Kas näillä eväillä kilkutellaan kohti syksyn koleita ja talven kylmiä. Mukana haju. Siksi ne tuossa tuulettuivatkin.

Viimekesän villat kokivat kehräämöreissullaan melkoisen muodonmuutoksen. Tuossa on reilut 3 kg villalankaa. Ja ihan omien bäbättimien villoista. Weeran harmaa väri on hallitseva, Orvokin valkeat ja Wapun kirjavat villat hiipuvat tuonne sekaan, hyvin luonnolliset sävyt kuitenkin.

Olisi hauskaa värjätä nuo vyyhdet kasviväreillä sammalenvihreiksi, mustikansinisiksi ja minkälie sienenkeltaisiksi. Ehkä vielä joskus sekin hauskuus kokeillaan, ei tänä syksynä.

Kieltämättä toimitusaika on kohtuullisen pitkä, marraskuussa lähetin villat ja nyt ne sain. Mutta eipä niillä olisi tätä ennen mitään tehtykään, kukaan ei olisi joutanut kutomispuuhiin. Ja minäkin osaan villasukista kutoa vain sen varsiosan. Kantapään kutomisen salat eivät ole minulle vielä kirkastuneet.

Piha kukkii ja kukoistaa, juuri niin uhkeana kuin pitääkin. Syysleimut leimuavat ja nyt huomaan, että niitä on tullut hankituksi reilusti. Eikä se paha juttu ole, ei näytä niin kerjätyltä. Kultapallokin taitaa viihtyä, sitä saa katsoa reilusti ylöspäin. Ollakseen keltakukkainen kasvi se on kuitenkin varsin perinteinen ja siksi vanhan talon pihaan sopiva. Perinneperenna parasta laatua.

Nassekin on perinnekoira parasta a-luokkaa. Karvat rehottavat ja vatsanrumpuakin näkyy kasvaneen, myös koiralle. Trimmausaikaa pitää vielä malttaa odotella jokunen viikko, karva ei ole vielä kypsä irtoamaan vaikka minä olen jo varsin kypsä tuohon rähjääntyneeseen koirankuosiin. Jos olisin kelpo koiranomistaja, olisin varmaan nyppinyt turkkia kesän aikana niin, että se olisi suunnilleen tasainen ja siisti. Vaan huoleton ja kelvoton olen siinäkin suhteessa.

Kyllä minä ennen koirani trimmasin ihan itse, vain näyttelynyppimiset loppuunhiottiin kasvattajan kanssa. Ja silloin oli terrierilläkin kokoa vähän isommin. Toisaalta, minulla ei silloin ollut lapsia ja tätä elämää. Ja Tupaterrierin virka-asu saakin olla kausittain hieman boheemi.

Ei hätää Nasse, olet rakas karvapöhheikkönäkin.
Koira-asiassa on nyt tapahtunut käänne jota yritämme Iso-J:n kanssa (!!) yhdessä veivata parhain päin. Sain tänään puhelun jossa meille tarjottiin katsastamastamme pentueesta urosta sijoitukseen. Se on ihan tosi hyvä juttu eikä minulle minkään sorttinen ongelma. Mutta kun pentu on eri. Ei se, johon Perillinen N niin palavasti ihastui, se hassunaama harlekiini. Tämä sijoituspoika on viirupää ja sievä kuin mikä.

Tässä pitäisi nyt osata olla viisas päättäjä. Annanko lapsen valita koiran vai toiminko niinkuin itse näen parhaaksi? Voi perhana näitä tilanteita joissa oikeudenmukaisuus, tunteet, järki ja moni muu asia yrittää kumota toistansa eikä kukaan loppujen lopuksi juhli voittajana koska päätän miten päin tahansa, jotakuta harmittaa.

Silmät ylös taivaisiin, huomenna katsotaan pentuja toisen kerran ja katsotaan miten mielipiteiden käy.

Nyt sitten asiaan eli otsikon tullimieheen.
Viime (tai toissasyksynä) annoin ystäväpariskunnan miespuoliselle henkilölle pussillisen ison pioniunikon siemenkotia. Rouva oli kyseisiä unikoita meillä aiemmin kesällä ihastellut ja vartavasten keräsin hänelle ison nyytin sekalaisia siemenkotia kotikylvöksiä varten.

Tänään venäläinen tullimies löysi tuon nyytin herran pakettiauton sivuoven lokerosta. Siitä seurasi viiden tunnin istunto kuulusteluineen ja muine rituaaleineen. Epäilynä huippausaineiden salakuljetusyritys. Kas unikko on unikko. Ei sillä mitään väliä, että siemeniä myydään vapaasti maustehyllyissä, kukkakaupoissa ja puutarhoilla.

Siemenkodat jäivät nyt sitten venäjänpoikain haltuun ja kuulema laboratoriotutkimuksien perusteella sitten tiedetään luetaanko miehelle raskaimmat syytteet. Onneksi ei joutunut paikalliseen vankilaan odottelemaan. Viisumi on ilmeisesti ns. hyllytetty eikä rajalle ole asiaa ennekuin asia on loppuuntongittu.

Hänen pitää antaa kirjallinen, käännetty ja oikeaksi todistettu lausunto siementen alkuperästä ja käyttötarkoituksesta ja siitä, miksi ne olivat hänen autossaan rajan tuollapuolen.

Pitääpä muistaa neuvoa, että yhtään lausuntoa ei sinne kannata toimittaa jos siinä ei ole pyöreää leimaa. Vain pyöreä leima on Pätevä siinä maassa.

Mutta pidänpä kerrankin visusti suuni kiinni, enkä mainitse, että autonsiivous vähintään kerran vuodessa estäisi tämänkaltaiset työtapaturmat. Rouvakin olisi saattanut kiitellä unikonsiemenistä, jopa ilman näin suurta hälyä.

Mun tekisi niin mieleni kertoa kantani siihen, mitä mieltä olen rajan yli kulkevista oikeasti vaarallisista asioista. Mutta jos kunnollinen tullimies päättää tehdä virkauralleen mahalaskun kompastumalla kirjaimellisesti unikonvarsiin niin siitä vaan, pasalsta ja harasoo.

Tämä oli itsessään niin surkuhupaisa tapaus, että nauroin makeasti. Niin makeasti, että koko päivän jäytänyt migreeni älysi haihtua. Ja nyt valvottaa kun nukuin monta tuntia päivällä. Näin sitä sotketaan unirytmiä juuri kun sain sen suunnilleen kohdalleen ja raiteilleen.

Kurkataan vielä kanalaan. Tässä pörhistelee kesällä kuoriutunut sekarotuinen tipu. Kullervo The Kukko senkus notkuu vaan. Eilen piipahtanut naapuri tietää kuulema henkipaton kiuruveteläiskukon ja ymmärsin sen pakenevan mielellään kirvestä mikäli semmoinen pakoreitti tarjoutuu. No meillä on viisi kiuruveteläiskanaa. Ja kukonvirka auki ennemmin tai myöhemmin. Nyt pitäisi päättää mihin ja miten änkeämme kukon ja kaksi kanaparvea. Kanat eivät luonnollisesti sovi samaan parveen.

Kolmea parvea ei talvitiloihin mahdu. Vain kahdelle porukalle on hyvät tilat. Kas tässäpä pulma.

Uudet tehomunijat eivät älyä mennä sisätiloihin munimaan vaan ovat kaivaneet poteron johon kukin vuorollaan käy munasensa pyöräyttämässä. Höntit hempukat.

Kesäkausi alkaa vääjäämättä lähetä loppuaan ja kaikki kanaset pitäisi vähitellen usuttaa öisin sisätiloihin. Viihtyvät niin hyvin ulkotarhassa, että vain osa lähtee yöksi sisään. Loput nukkuvat leirinuotiohengessä nokka siiven alla seinänvierustalla. Sissikanoja?

Nyt on minunkin syytä asetella itseni vaaka-asentoon. Nukku-Mattia odotellessa on arvatenkin runsain mitoin aikaa pohtia koirahommaa, kanaongelmaa ja ihmetellä vielä kerran tätä tullimiesten logiikkaa. Veikkaanpa, että samaan aikaan kun tuttavan autoa tongittiin ja miestä kuulusteltiin, ohi sujahti useampi kuin yksi lasti kaikenlaista valon-, tulen- ja tullinarkaa tavaraa. Ja henkilöitä joiden paikka olisi jossain muualla kuin vapaiden kansalaisten joukossa.

Huomiselle paljon hommaa, kunnollinen yöuni olisi tarpeen. Huomenna ei jalka nouse kananuorikon malliin vaan aamunaama on varmaankin samaa mallia kuin Gaddafikukolla.
Hyvää yötä, missä lienetkin.