Yhteenveto

Aivan huiman hauska ja kiva viikonloppu. Ihan let´s go -meiningillä mentiin kohti uusia seikkailuja. Tästä puhutaan kauan koska puhumista riittää.

Lauantaiaamuna puoli yhdeksän aikaan karautettiin kauniiseen kesäaamuun ja eka stoppi oli Enonkoskella. Se on pieni kyläkitunen Savonlinnan kupeessa ja siellä on koski keskellä kylää. Olisihan se ihan tyhmää että kohteen nimi on Enonkoski ja ihan kuivan maan paikka olisi kyseessä.

Nätti paikka. Paikallinen nähtävyys, kosken lisäksi, on eräs pieni kauppa. Siellä on sisustus niin mietitty, niin viimeisen päälle mietitty, että ei sitä yhdellä käynnillä oikein tajuakaan. Sisustus ja myyntiartikkelit ihanasti yhdessä, erottamattomasti ja oivaltavasti. Ja jos vähän vihjaan, että maailman nätein undulaatin häkki syntyy kahdesta takorautaisesta puutarhaportista ja verkosta, ei mua usko kukaan. Se oli hieno. Niin hieno, että mietin jo minkä nurkan torpasta siivoan lintuhäkkiä varten. Inspiroiva kohde!

Uutta ja kieltämättä tiettyä kansanosaa inspiroivaa matkamuistoajattelua lienee tämäkin. Saavuimme Savonlinnaan ja Olavinlinnan liepeillä kellui rantalaiturissa tämmöisiä kiuluja:

Kateellisia turisteja parveili laiturien liepeillä ruuhkaksi asti. Tässäkin kuvassa joku nolo töhöttää kännykkäkameraa kohti upeuksia. Vierellä lampsineet ökyihmiset vetivät kättä kasvoille, facepalm ei ole uusi tervehdys, vaan tapa peittää kasvonsa kun ei halua tulla nähdyksi tyhmyyden äärellä. Kiitos vain siskolikalle joka tämän käytöskukkasen taannoin minulle maalaiselle kertoi. Nyt tiedän! Ja jos ette tajunneet, tässä vielä linkki: niin nolo, niin nolo

Turha lienee mainita, että neljän kipon ja aivan törkeän upeiden land rovereiden, jaguarien ja ferrarien äärellä köyhempi kansanosa kiehui kateuksissaan. Niin minäkin. Jokainen esillepantu ökylelu maksoi taatusti enemmän kuin meidän torppa ja tilukset yhteensä.

Ainoa ero näiden välillä oli ja on se, että kaikki nuo rantapuistoon tuodut lelut ovat kaupan, torppa ei.

Joku oli huomaavaisesti värkännyt äveriäiden (venäläisten) oopperaturistien iloksi tämmöisen namukaupan.

Noh, sainpa facebookiin kavereita kutittaneen päivityksen. Sorry folks, se oli vitsivitsi :D

Linna on hieno. Menkää itse ja tutkikaa. Me osallistuimme tunnin pituiselle opastetulle kierrokselle. Sattui mahtitaitava opas, Matti nimeltään. Tässä pari kuvaa... ei Matista mutta linnasta...

Koska oli oopperajuhlien juhlavuoden ensimmäinen viikko, väkeä oli kiitettävän paljon, kaikkialla kaupungissa ja linnassa varsinkin.

Kuuma päivä ei tuntunut missään kivisten linnanmuurien varjoissa ja viileydessä. Mutta kaupungilla tuntui. Piipahdimme pikaisesti tervehtimässä linnan vieressä asuvaa sukulaistätiä ja sielläpä meinasi happi loppua. Kuuma kaupunkiasunto ei ole mikään virvoittava keidas, etenkään jos kaikki ilmaräppänät ovat kiinni.

Onneksi auto oli viisaasti parkkihallin pohjakerroksessa joten se ja tappiin viritetty ilmastointi takasivat hartiajumin lisäksi mukavan siirtymisen seuraavaan kohteeseen.

Savonlinna Opera games ei ole uhkapeliä eikä muutakaan arveluttavaa. Se on niin rehtiä urheilua kuin hevosurheilu voi olla.

Monta hauskaa sattumusta sieltäkin.
Vain Iso-J voi lampsia hakemaan viilentävää varjoa a) kisahevosten vesisuihkupisteestä b) kilpailija-aitiosta c) järjestäjien kutsuvierasteltalta. Ja siellä hän reteästi tarjosi perheelleen Ratsastajainliiton juhlaleivoskahvit. Jätkä ei kuulu liittoon, tiedoksi vaan.

Jotkut vaan ovat vähän pidempiä kuin muut, vähän uskottavampia kuin muut ja vähän enemmän kuin kala vedessä, paikassa kuin paikassa.

Iso-J viihtyi muutenkin yllättävän hyvin. Piukeisiin asuihin pukeutuneet ratsastajaneitoset ja hellekelin asusteisiin sonnustautuneet kisaturistit tarjosivat silmän iloa. Kovasti yritti Iso-J ihastella hevosia mutta hei, heikko esitys. Katse harhautui hevosesta sitä pesevään neitoseen, minä näin.

Eipä siinä mitään, kiva jos näin saatiin uusi koko perheen käyntikohde, ratsastuskilpailut. Ilonsa kullekin, hevosharrastuksesta on hupia kaikille.

Mutta kyllä ne ovat pahuksen isoa kuikeloita ne isojen luokkien hevoset. Me olemme niin tottuneet pieniin perhehevosiin, että gp (grand prix) -hevoset ovat huimaavan suuria.

Pari kuvaa kisoista:

Tästä 140 -luokasta voiton vei nopea ja kokenut kehäkettu Peik Andersin. Monelle tuttu Kauniaisten ratsastuskeskuksesta. Ilolla merkillepanin sen, että kaikki kiittivät hevostaan ajatuksella, silittivät kaulasta ja iloitsivat työkaverinsa ponnisteluista. Ei se isokaan hevonen ähkäisemättä tuommoisia pomppuja tee.

Pitää mainita, että meidän Soppaponi voisi seistä tuon abc-esteen takana ja vähän näkyisi niskaa.

Kotiin kurvailimme veretseisauttavan kauniin Punkaharjun maisematien kautta. Niin kaunista! Menkää ja nähkää itse kotimaamme upeimmat paikat, niitä löytyy jokaiselle kotinurkiltakin. Niitä vain ei arjessa näe. Pitää lähteä turistiksi kotiseuduille ja kas kummaa, kyllä Suomikuva valistaa paraatikasvonsa kaikille.

Illalla väsymys hyökyi päälle niin, etten saunaan jaksanut. Hiihtelin petiin ja nukahdin saman tien.

Tässä kuvassa on näkymä Olavinlinnan Naistenkammarin vessan istuinluukusta. Se on tuo aiemman tornikuvan uloke, pohjolan ensimmäinen vesivessa. Vesi tuolla 30 metriä alempana.

Tämä sunnuntai oli uhkaavista ennusteista huolimatta kuuma, pilvinen, painostava ja sateeton päivä.

Hobot joutuivat pikaisiin kertausharjoituksiin, naapurin Minna tuli hevosteluvapaalle. Soppa pääsi kertaamaan ympyrälläliikkumisasioita ja Tötsä veivasi valiovoimistelukuvioita. Paarmapirut ovat valitettavan aktiivisia ja se vähän söi kummaltakin hevosvoimalta lennokkainta liike-energiaa.

Yötaivas on jo tummunut ja on todellakin korkea aika nykäistä piuhat, kaapelit, antennit ja muut sähkölaitteet irti töpselistä. Yöukkonen on kuulema aivan lähtökuopissaan.

Toivottavasti maanantaiaamuna ilmatila on selkeä tai ainakin kirkas. Lämminkin kelpaisi.
Nyt hyvää yötä ja kiitos seurasta.