Kanamarssilla ulkoruokintaan

Voi veljet, meillä on uusia kanasia! Viikonloppu heilahti kuin kananheltta, äkkiä.
Lauantaina kurvasimme eteläiseen naapurikaupunkiin, kirkkaastaan kuuluisalle Kiteelle. Vähän Marimekkoa ja vähän perhosjahtia (minä missasin kantarellit, mutta sain suuni makeaksi metsämansikan villistä metsäläisserkusta) ja vähän kauppa-asioita. Onnistuimme myöhästymään vähäsen (huonojen tapojemme mukaisesti) kanatreffeiltä, mutta onneksi emme tyrineet kokonaan.

Oikea auto löytyi parkkipaikalta ja kanat vaihtoivat omistajaa. En tiedä, mitä ne muut ihmiset pruukaavat peräkonteistaan kaupitella, me osasimme hakea kanasia ja ne myös saimme. Voi kiitos kiitos kiitos Anne & Co. Niin ovat sievät ja seuralliset kiuruvetiset kanaset. Viisi ihanaa kananeitiä, viisi oikein, fem rätt. Oli myös hauskaa tavata oikeasti, blogistanian kulkijoita näkee elävässä elämässä harvoin. Tulemme vastavierailulle, varo vaan.

Kotona uutukaiset kanaset pomppasivat pupulaatikosta ja aloittivat oitis kartoittamaan uutta kotiaan. Jokainen nurkka, kulma ja katve piti kurkata, yhtenä rintamana neitokaiset marssivat ympäriinsä. Vanha Gaddafi ei saanut kiekaisua kurkustaan, oli aivan pökertynyt nuorten neitosten ylimarssista. Kaksi mummokanaa pyöri ihmeissään ja silkkikana vaipui syvempään haudontatranssiin, se ei näe enää mitään. Se hautoo. Kolmas mummokana paimentaa tipuaan äärimmäisellä antaumuksella.

Lauantain kääntyessä iltaan  lämpötila kohosi ja tuulenvire lupaili entistä lämpöisempää. Ensimmäisen kerran (!!!) tänä kesänä sain kantaa koko kattauksen ulos, me söimme illallisen Takapihan Tavernassa. Ja voi ihanuus, kuinka se olikin ylellistä. Oman maan potut ovat makeita kuin vaahtokarkit, oman maan salaatti ja kurkku oikeasti maukkaita. Ja lämmin ruoka kulki lautasille grilliparilan kautta. Niin oli hyvää, ettei järjellistä sanaa irronnut kenenkään suusta. Ulkoruokinnassa on puolensa.

Ainoa ihan kummallinen juttu oli se, että Äitikulta ei ollut muonavahvuudessa. Hän luikahti kananhakureissumme aikana ystävättärensä kesäpaikalle kyläilemään. Virkeät vanhemmat rouvashenkilöt ovat tämän päivän tietojen mukaan savustaneet itse kalastamiaan siikoja... mitähän muuta siellä rajanpinnassa tapahtuukaan kun metsästäjien yhteenlaskettu ikä on roimasti yli 140 vuotta?

Illan saunareissun jälkeen kuittasin itseni täysin palvelleena petiin, en jaksanut edes kameran antia purkaa. Nukuin kuin possu...

... nukuin kuin possu, tosiaan. Sunnuntaiaamuna heräsimme vesisateen jyminään. Sitä sitten taas tuli. Ja kun seuraavan kerran raotin silmäluomiksi kutsuttuja nahanpalasia toisistaan, aurinko helotti siniseltä taivaalta. Minä haistoin lämmön. Kostea, lämmin, trooppinen lämpö. Kesä!!!

Kesä tuli käymään! Voi miten olenkaan kaivannut helleaamun tuoksua. Raukean lämmintä, höyryävää maata, lämmintä tuulenhönkää ja leppoisaa lämmöntunnetta. Lämpimänä aamuna kahvikin tuoksuu tuhdimmalta ja maistuu paremmalta. Löntystelin pihalla ja ihastelin kanojen puuhia, siitä se ajatus sitten lähti. Tai oikeastaan muistin yhden kanahomman.

Parin tunnin kuluttua istuimmekin koko perhe pesolitossa ja kärsä oli suunnattu kohti Lieksaa. Siellä on monen mutkaisen ajokilometrin takana vallan mainio visiittikohde, Pikku Kili. Sieltähän ne meidän silkkikanasetkin ovat lähtöisin. Siellä asuu myös joukko onnellisia possuja ja melkoisen monta muutakin eläintä hevosesta kanin kautta vuohiin, alpakoita, emuja, poroja, laamoja... menkää itse katsomaan. Kiva paikka. Ja ne maisemat, korkealta näkee kauas!

Kanakuume kihisi vieläkin korkeuksissa joten kanatalollehan me suuntasimme. Kaupat tehtiin neljästä ruskeasta tehotytöstä, niistä jotka munivat niitä isoja ruskeita munia. Kullervo The Kukko hallinnoi nyt yhdentoista rouvan parvea. Kauankohan sillä laiskurilla pumppu kestää? Nytkin näyttää pitävän pitkän kaavan siestaa päivittäin. Kullervon työpäivä on kuin entisen tytön mekko, alkaa myöhään ja loppuu aikaisin.

Chabohäkin edessä hiljenimme. Ne virallisesti chaborotuiset kanat ovat ihan erilaisia kuin meidän "chabomme". Pieni ja siro Chabo on aivan jotain muuta kuin meillä asuvat pyylevät, matalamalliset sulkajaltaiset "chabomme". Kas kun kukaan kanaharrastaja ei ole älähtänyt kanamme nähdessään?!  Ei meillä olekaan ollut yhtään aitoa chaboa, ne ovat mitälie pihakanoja. Kauniita toki ja perinteisen kanan mallisia. Mutta eivät ne chaboja ole.

Vaan nyt on yksi aito. Sukupuoli on vielä vähän epävarman varassa. Saattaapi olla kukko, saattapi olla kana ja saattaapi olla olemattakin. Muutaman viikon päästä haemme muutaman oikean chabon lisää ja mikäli tänään mukaamme lähtenyt kaupantekiäinen onkin kukkopoika, meillä on vaihto-optio voimassa.

Oli mikä oli, tämä on kuitenkin Chabo. Possahtanut kuoriutuessaan eivätkä sulat toivottavasti tuon kummempaan kuosiin asetukaan, minä tykkään tuosta tupeeratusta habituksesta ihan mahdottomasti.

Kaunis lintu, olipa kumpaa sorttia tahansa. Tämäkin pikkuinen päätyi Gaddafin parveen, pikkuväen porukkaan. Katsotaan sitten syksyllä kuka kana mihinkin parveen parhaiten sopeutuu. Talvikausi koppihoidossa on rankka sesonki ja silloin on parempi olla nokkimisjärjestys hyvin pitkälti selvillä.

Gaddafi ajelee tylysti teinikanat ja tämän vintiön lastentarhan puolelle, sinne missä se pieni pihakanan tipukin on turva-aitojen takana.

Turva-aitaverkko on tarpeen. Pikkutipu kipaisee tavallisen kanaverkon reiästä sujuvasti Kullevon parven puolelle (ei hyvä) tai vetää todella lyhyen tikun ja piipertää suoraan aidasta Veli Winstonin ahnaaseen kitaan (ei tod. hyvä). Siksi meillä on tuplavarmistus, tiuhasilmäistä rottaverkkoa pikkuväen alueen ympärillä.

Veli Winston kärkkyy toiveikkaana aidan ulkopuolella. Eilen pelastimme yhden siipivaivaisen keltasirkun kanatarhan puolelle, se oli ilmeisesti ollut hieman huolimaton ja osunut Winstonin partioreitille, melkein kohtalokkain seurauksin. Elpyköön nyt rauhassa kanalassa, siellä sille on näköjään löytynyt ihan oma majapaikka, kanat eivät piittaa pikkuisesta yhtään.

Illallakin lämpömittarin lukemat olivat mukavasti +27 asteessa joten olisi ollut suoranainen synti syödä sisätiloissa. Kattaus ulos ja perhe nautti trooppisen sunnuntai-illallisen.

Voi kun ne rikkaat tietäis miten me köyhät nautitaan!
Mukavaa pyhäillan jatkoa, missä lienetkin.