Päivien viemää

Jahas, sanoi rengit päissään. Viikko retkahti jo torstaille ennkuin torpan päiväkirja löytyi uutta merkintää varten. Tähän pikakirjaus ja parit kuvat. Säät ovat olleet riemastuttavan kesäiset, likimain täydelliset, koska lämmöt ovat maltillisissa +20jotain lukemissa.

Tiistai:
Lääkärikäynti tiesi vain lisää tutkimuksia ja lisää kokeita. Mitään vikaa ei suoralta kädeltä löytynyt, kaikki veriarvot priimaa. Uusissa kokeissa tutkitaan vielä pikkuisen laajemmin. Nekin veriputkilot on jo valutettu ja tuloksia saan ensi viikolla. Mikäs tässä, kun läjässä pysyn.

Keskiviikko:
Päivän hightlight nr. 1 oli ehdottomasti se tunteroinen jonka vietimme seutukunnan ainoan maneesin katsomo-orrella. Torpan hobojen kotiopettaja ratsasti omalla ratsullaan vierailevan valmentajan silmän alla. Kyllä osasi olla nätti ja toimiva ratsukko. Etenkin kun muistaa, ettei yhteistä taivalta heillä ole vielä pitkälti takana. Siinä on niin toimiva paketti.

Päivän toinen hightlight nr. 2 oli hobojen oppitunti. Siitä minulla ei ole mitään uutta kerrottavaa. Ne elikot ovat oppivaisia ja luokkansa priimuksia. Tötsä pääsi peltolaukoille ja Soppaponi ympyrälle juoksemaan narun jatkona.

Kotiopen kanssa todettiin, että koska laji on rankka ja projekti pitkäkestoinen, meidän on ehdottomasti otettava ohjelmaan ns. purkupäivät. Silloin kotiope tulee paikalle fillarilla ja minä huolehdin, että viini on viileää. Analysoidaan huolella ja ajan kanssa. Yes master!

Tänään pidimme puolikkaan kesälomapäivän ja pakkauduimme pesolitoon. Kohteena oli tänä keväänä uuden isäntäparin luotsaamana avattu satama-alue naapurikunnassa. Siellä on kahvilaa, majataloa ja kaikenlaista muutakin mukavaa. Hyvältä näytti ja suosittelen kohdetta muillekin. Suklainen ja kirsikkahilloinen kerrosleivos oli laittoman hyvää eikä muissakaan antimissa ollut moittimista.

Erityiskiitos siitä, että koirakansalaiset toivotettiin lämpimästi tervetulleiksi. Nasse-pappa nautti terassikahvitteluista maailmanmiehen elkein. Kukaan ei hiiskunut Nasselle, että ihan sama villasukanhajuinen tupaterrieri se terassielvis kuitenkin on.

Toinen isännistä on valokuvaaja ja näyttely oli mielenkiintoinen. Mustavalkokuva on aina niin upea. Pitäisi ehdottomasti perehtyä mustavalkokuviin itsekin, hevoskuvat toimivat usein paremmin ilman värejä, harmaan sävyillä saa mukaan tunnetta. Toimii muuten ihmiskuvissakin, pehmentää, häivyttää ja tuo armeliasta utuisuutta.

Väkeä näkyi saapuvan paikalle sekä veneillä että autoilla, reitit ovat monet ja paikka on todellakin käymisen arvoinen. Päärakennuksen pihalta löydettiin Äitikullan kanssa kolme kaunista ilmeisen vanhaa ruusurykelmää. Aito, oikea ruusun tuoksu, meinasi nenä revähtää kun imuttelin puhdasta kauneuden tuoksua nokkaani.

Jos joku tunnistaa lajikkeet, kertokoon oitis. Noille kaunokeille löytyy tilaa ihan mistä vaan.

Tie vei ja pesolito kyyditsi meidät rengasmatkalaiset seuraavaksi toiseen venesatamaan jäätelötauolle. Eikä siitä pääse yli eikä ympäri, ei eteen eikä taakse, Suomen kesä ja maaseutu ovat ainutlaatuiset. Hoidettu ympäristö ja eläväiset kylät antavat toivoa siitä, että maaseutu pysyy jatkossakin asuttuna eikä pelkästään kesäkauden elämysmatkakohteena, kulissina kesätapahtumille.

Elämysmatkailuakin tarvitaan, se tuo tarvittavia roposia ja sitä kautta elävälle maaseudulle jatkuvuutta. Eniten taidetaan kuitenkin tarvita oman kotimaan arvostusta. Puhtaus ja turvallisuus ovat semmoinen valtti että aikamoinen mainosveivari saa olla joka keksii jotain niitäkin parempaa. Monessako maassa voi ottaa kahvivedet kotijärvestä?

No joo, en jauha asiasta enempää koska juuri nyt vireystilani on kaikkea muuta kuin matkailumarkkinointia edistävä. Ehkä meillä on joskus se pikkuinen majatalo jonka ehtoisana emäntänä majoitan kulkijat ja kuuntelen kulkijoiden tarinat.

Jos nyt aluksi kunnostaisi tuon aitan ja vuokraisi siitä bed and breakfast -majoitusta.

Toisaalta, tahdonkohan välttämättä pihaani pikkupaholaisia jotka kivittävät hevosia, nyppivät pioneiden nuput ja joiden äidit saavat slaagin nähdessään kuinka kissa pesee tuvanpöydällä persaustaan?? Voi olla, että Hirnakan torpan maatilamajoitukseen pääsevätkin vain ja ainoastaan siivotapaisiksi tunnetut tuttavat ja heidän suosittelemansa henkilöt.

Lossillakin ajettiin, taisi olla yksi viimeisiä vielä toimivia losseja. Toivottavasti toimii vielä kauan, onhan se mukava kolmeminuuttinen vähän erilaista matkantekoa. Jokaisella kerralla yhtä sykähdyttävä kokemus.

Huomiselle onkin vähän totisempaa vääntöä ja kaupunkireissu. Iso-J kurvaa työreissulleen.
Näitä satunnaisia lomailupäiviä on kuitenkin tarkoitus tehdä vielä muutama. Jos kaikki palikat kääntyvät suotuisaan asentoon, lauantaiaamuna karautamme Savonlinnaan ihmettelemään Opera Games -estehyppelöitä ja isoja hevosia.

Lisäksi suunnitelmissa on muutama muukin pikareissu, mutta koska kaikki riippuu kaikesta, ei niistä kannata hölistä vielä enempää.

Kun rengasmatkamme kääntyi loppusuoralle, näin metsässä ihan kauhean elikon. Ei se ollut hirvi eikä se ollut karhu. Se oli sarvipäinen karvainen lehmä. Tai sonni. Whatever. Pihvilihaa siellä pusikossa  lymysi tonneittain.

Maaseutukin kehittyy, miksei myös karjavalikoima.
Koska silmäpussitkin kehittyvät kohisten, on syytä loikkia petiin ja koettaa löytää yöunista ne elähdyttävimmät säädöt. Niiden toivossa, moido!