Villit ja vapaat

Muuten mukava päivä ollakseen maanantai, mutta pari muuttujaa piti mielen virkeänä.

Tulin Vanhemman Perillisen kanssa kaupungilta kun tietä pitkin pötki tutunoloinen kaveri. Katsos kehno, Nassehan se siellä nylkkäsi kieli pitkällä kohti kaupunkia, melkein puolen kilometrin päässä vahtialueensa rajalta.

Eipä rekku kertonut mikä ajoi miehen kulun päälle, mutta vesi näytti maistuvan ja lepo kelpaavan kun pääsi taas tuvan fasiliteettien äärelle. Ai kauhia paikka, että pelästytti. Ikinä ennen ei ole jätkä pihasta poistunut paitsi sen yhden kerran jolloin kipaisi peltojen poikki naapuriin pakolaiseksi.

Eihän tuommoinen laiskanpulskea, hyvinsyönyt tupaterrieri mikään katujen kasvatti ole, eikä varsinkaan pärjää kuutostien vilinässä kolmea minuuttia kauempaa. On tottunut, että kaikki pihaan ajavat vahtirekkua osaavat väistää eikä kukaan aja pihassa satasta. Kutostiellä kaikki on toisin.
Onneksi koiranlyllerö ei aivan sinne saakka päätynyt.

Täytyy hyväksyä se fakta, että Nassellakin saattaa tulla harmillisia (ja kohtalokkaitakin) ajatuskatkoksia ja täytyy pitää piskiä vielä paremmin silmällä. Äitikulta sanoi, että koira makoili hänen lattiallaan kaikessa rauhassa, sitten siirtyi pihatielle vahtipaikalleen ja seuraavassa hetkessä tulee autokyydillä kotiin karkureissulta.

Tässä toinen, villi ja vapaa. Joku kämmekkähän tuo on ja kukki jo kesäkuun lopussa kylätien varrella. Lehdet ovat kapoisemmat kuin Maariankämmekällä. Varmaan joku korpiversio. Tekisi mieli kopaista se kuokalla mukaan ja siirtää kymmenisen metriä nykyiseltä sijaltaan meidän tilusten puolelle. Onkohan se iso synti yrittää tarjota tuolle turvaisammat asuinsijat?

Nytkin se on kaupungin toimesta niitetty, samalla menivät nurin kissankellot, päivänkakkarat ja muut nätit luonnonkukat. Rehevät lupiini- ja ohdakekasvustot jäivät näppärästi niittovispilän ulottumattomiin. Toki niitäkin meni niitossa nurin. Vaikkakin erityisen kauniit kaksiväriset pinkit lupiinit olisivat minun puolestani saaneet kasvaa pienenä puskana sanomalehtien heittolaatikon liepeillä.

Näistä villeistä, vapaista ja vikkelistä ei olisi niin väliksi ainakaan eläinten kanssa. Hevosethan pysyvät *kopkopkuivaapuuta* sähkölankojen takana ja hirvet toisella puolella. Mutta kissat ja koirakin näköjään eivät aina muista, että joskus vaaksa vaaraa voi olla kohtalokas vaaksa.

Ellikin, vapaista sieluista kaikkein kahlitsemattomin ilmestyi viime yönä kotiin. Onhan se toki aivan tässä pihapiirissä hengannut kaikki päivät ja yöt, mutta ei ole tupaan tullut.

Tähän olisi muutama mukava kuvakin Ellistä mutta jostain syystä pilvipalvelu ei toimi enkä saa kuvia puhelimelta omenakoneelle. Tylsää.

Tämän viereisen kukkasen nimeä en ikinä muista, mutta kiva se on. Tulee mieleen vanhanajan pussilahkeiset nimettömät.

Huomaan myös, että kameran tarkennuspisteet ovat vähän viturallaan. En tiedä kuka räppäkäpälä sitä kamerapoloista on hämmentänyt, mutta minun jäljiltäni se ei ole. Painavasti sanoen. Ei ole.

Sitten tuli vielä hevososastoltakin pientä protestointia. Tötsä ilmoitti eilen, että kuolaimet ovat paholaisen keksintö eikä hän niitä suuhunsa ota. Enää. Ikinä.

Tytär T sitten otti ja laittoi ne hevoselle. Ja sehän järkytti tätä mimosanherkkää hevosensielua perustuksia myöten. Teki kyllä ratsastuksessa työnsä nätisti, mutta suhtautui äärimmäisen epäluuloisesti kun suitsia helisteltiin aamupäivällä, ihan vain näytettiin. Arvelin, että homma saattaapi ajanoloon hankalaoitua ja kokeilin, saisinko tamman suitsien kaveriksi, melko olennainen kaverisuhde jatkokoulutusta ajatellen.

Tänään illalla menin laitumelle suitset kädessä. Tamma poistui heti kymmenen metrin päähän. Jätin suitset laitumen ulkopuolelle ja menin tamman lähelle. Tuli ihan viereen ja otti tarjoamani siirappipisaran (kuolaimiin olin jo viekkaasti aiemmin turauttanut lorauksen siirappia). Ihan kuin aina ennekin, kavereita oltiin kunhan suitset eivät olleet kolmantena pyöränä.

Seuraava askel oli hakea tamma ja tuoda suitset (siirapissa kylvetetyt) lähelle. Vähän kerrallaan sain hivutetuksi ohjat kaulalle ja tamma nuoli kädessäni olevista kuolaimista siirappia. Lopetin homman siihen, että tamma särpi iltavelliään, ohjat kaulalla ja suitsien niskahihna korvien takana, otsatukka otsahihnan päällä ja kuolaimet kuonon päällä. Siihen oli hyvä lopettaa. Huomenna kokeillaan sama juttu ja toivottavasti edetään ihan hyvässä yhteisymmärryksessä siihen saakka, että kuolaimet ovat suussa ja suitset kaikkine solkineen kiinni.

Olinkin jo vähän odottanut sitä, että hevonen kyseenalaistaa asioita jossain koulutusvaiheessa. Uskon, että jos minä tämän kapinan saan nätisti kukistettua, ei ihan lähiaikoina ole odotettavissa isompaakaan rähäkkää. Sen hevosen kanssa vain pitää malttaa tehdä asiat nätisti.

Ihan varmasti lukijoiden joukossa on joku, jolla on kokemusta vastaavasta ja varmasti joku, joka näkee, jos mennään persus edellä puuhun. Auta sinä tietävämpi, osaavampi, fiksumpi.

Kas kun minä olen näissä remonttihevoshommissa ihan nöösi ja aloittelija. Teen varmuuden vuoksi asiat pienissä pätkissä ja hitaasti, silloin ei minun logiikallani eksytä syvälle metsään.

Soppatykkiponi on ihan yhtä lunki ja kiva kuin ennenkin. Sille käy kaikki ja on selkeästi juonessa mukana kun tehdään jotain isojen hevosten hommia. En olisi ikinä uskonut, kuinka palkitsevaa on nähdä omin silmin kuinka hevosenpoikasen päässä syttyy älynvalo ja oppiminen tapahtuu.

Oppimista pitäisi olla luvassa seuraavan kerran huomenna illalla, kotiopettaja tulee tenttimään kotiläksyt ja viemään taas yhden askeleen eteenpäin. Toivottavasti saan suitsihomman siististi nippuun päivän aikana.

Tämäpä tällä kertaa torpan taajuudelta. Värkkään vielä Iso-J:lle aamuksi eväät, lähtee reissuun jo kuuden aikoihin.

Jos olisin villi ja vapaa, kirmaisin hämärään kesäyöhön. Mutta koska olen kohtuullisen väsynyt ja vanha ehtooteini, kirmaan kohtapuoleen petiin. Nukkuminen kannattaa aina.

Ps. Mansikoita on poimittu jo vajaat 30 kiloa, vähintään saman verran ellei tuplasti on vielä jonkin asteisina raakileina puskissa. Mihin ihmeeseen me oikein päädymme tuon sadon kanssa? Vatut, saskatoonit, herukat, omenat ja mustikat ynnä sienet siihen päälle... pitäisi kai laittaa taas yksi uusi pakastin. Jösses, että osaa olla ylenpalttista luonnon ja puutarhan anti!