Vielä on kesästä toivoa

Eilisestä kehkeytyikin aurinkopäivä. Juuri kun olin viritellyt varustearsenaalin valmiiksi ja lietsonut itseni sopivaan ikkunanpesukiukkuun. Sillä samaisella hetkellä, kun kipusin tikkaille, aurinko lehahti pilvimassojen takaa esiin, hymyili ja ryhtyi paistamaan.

Ja minä tyttö se pesin taas muutaman kymmenen ikkunaruutua.
Ärsytystä purkaakseni rakentelin tuommoisen kyseenalaisen upean tilataideteoksen, yhdelle ikkunan hyllyistä. Purin koko hökötyksen kiireesti, olisi tullut kolinalla alas viimeistään silloin kun jompikumpi tolvanaveljeksistä päättää jahdata kärpästä.

Ikkunanpesu-urakasta olisi vielä jäljellä yläkerran kolme ikkunaa... ehtiihän tuota. Sitten pitääkin aloittaa jo kierros alusta. Yllättävästi sitä nokea ikkunalaseihin tulee, vaikka täällä syrjänperällä asutaankin. Puulämmitteinen talo ja pienhiukkaset, ikuinen parivaljakko.
Mieluummin otan pestäväksi tämän vähäisen savunoen, kuin liikenteen päästöjen paksun, mustan, öljyisen nokimönjän.

Sisäpuolelta ikkunoissa on lähinnä kissanräkää, käpälänjälkiä, kuononjälkiä ja muita kummallisia roiskeita, pääsääntöisesti kissasta irtoavia partikkeleita. Se joka joskus lanseerasi sanonnan "kissa on siisti eläin" oli varmaan sokea tai muuten vain aistirajoitteinen.

Kirjataan muistiin, että näitä heinäkuun harvoja aurinkoisia päiviä on vietetty myös ajokilometrien arvailemiseen ja verohallinnon pikkumaisuuksissaan lähettämiin tiedusteluihin vastaamiseen. Eivätkö nekään ryökäleet ikinä lomaile? Aina ovat pienyrittäjän niskassa, piikkinä lihassa ja tuskana persauksessa.

Tänään saatiin pitkästä aikaa kahvipöytäänkin väkeä. Harvinaisia vieraita kaukaa pohjanmaalta ja Vantaalta. Harmi vaan, että aikataulu oli tiukka ja matka jatkui jo. Olisi mukavaa istahtaa ihan ajan kanssa, saunoa ja viettää iltaa.

Olemme ilmeisesti pelotelleet suvun ja kaveritkin työleirijutuilla, kumman hiljaista on kahvipöydässä ollut, ihan ollaan saatu keskenään tuvassa norkoilla. Ei täällä nyt oikeasti kaikkia kävijöitä heti urakoihin patisteta. Kahvit vähintään juodaan ensin *virn*

Veli Milton ryhtyi leikkimään peiliä. Kissapoloinen ihastui ikihyviksi löydettyään vertaistaan älykästä, komeaa ja tyylikästä frakkiväkeä niinkin läheltä kuin lattialta.

Pää nyökki, kääntyili ja kuikuili. Huvittava otus.

Muilta osin nelijalkaisten osastolla on ollut kiitettävän rauhallista. Hiiriä ja myyriä näkyy löytyvän syötäväksi asti.

Nassekaan ei ole mainittavammin hönöillyt. Ei ainakaan ole harhautunut omille hölkkälenkeilleen vaan tyytyy typerehtimään ihan pihapiirissä. Näkee jossain määrin pikku-ukkoja ja haukkuu niitä pontevasti.

Soppaponi pisti tänään palasiksi sähköpaimenen. En oikein ymmärrä miten se riivattu poni sen teki. Mutta suunnilleen minuutissa koko Olli-paimen oli riepoteltu uudelleenasennusta varten pitkin laitumen portin edustaa. Ja siinä kulki virta.

Onneksi mitään ei mennyt rikki-rikki vaan paimen nakuttaa taas niinkuin pitääkin.

Loppuviikolle on luvassa vähän jokaiselle jotakin. Torstaina perillisillä on poniopistolla ratsastustunti ja minulla luvassa kaupunkikeikkaa. Perjantaina kurvaillaan savon ytimeen, Kuopijjoon ja siellä luonnollisesti syödään ikealaiset lihapullat. Lauantaina suunta on etelään päin, pikainen kananhakureissu pontikkapitäjään ja sekös on huippujuttu! Mahtuuhan tuohon toki vielä paljon muutakin ja tietysti normaalit päivittäishommat.

Kiva kun on mukavia asioita luvassa. Ilmeisesti säätkin saattavat olla suotuisat, joko autossa istumiseen tai ulkoilma-aktiviteetteihin. Se on fifty-sixty sataako vai paistaako. Lämmintä sentään on. Tänään oli likimain trooppinen ilmasto, lämmintä ja kosteaa. Ja nyt sataa. Emmäätiiä, tää nyt vaan on tämmöinen kesä näköjään. Olkoon.

Tähän vielä ruusut. Ne on tuotu muuttokuormassa Espoosta. Nuoremman perillisen syntymäpäivän aattona istutettu ja kastevedellä hälle nimetty 11 vuotta sitten. Kukkivat aivan järisyttävän kokoisin kukin. Sitä se hevosvoima tekee. 

Siirryn saunaan.