Pienet sievät

Tämmöisen Pienen Sievän kohtasin eilen. Melkoisen tuore hevosenalku, elämänkokemus lasketaan päivissä, ei viikoissa. Uinuva kaunotar kuorsasi laitumella mammatamman varjossa ja vaivoin jaksoi nostaa sievää päätään kuvausta varten. Kiva kun jaksoi, pikaisen silittelyn jälkeen jätimme pikkuisen kehittelemään hevosvoimaansa.

Huomatkaa, että kuvan hevosenpoikanen makaa kuivassa ja auringonpaisteisessa paikassa... se on näillä kurjilla kunnahilla ollut viime aikoina varsin harvinaista herkkua, kuivuus ja aurinko nimittäin.

Eilen sain kuitenkin kulkea reittini kuivin jaloin, yhtään sadepisaraa ei tainnut otsaani tai tuulilasiin ropista. Siitäpä kiittelen kovasti ja ymmärrän osakseni koituneen onnenkantamoisen arvon. Tänä aamunakin makuuhuoneen ikkunaan näkyvä taivas oli sininen ja auringon tiesi olevan tositoimissa. Ihan hirmuisen hyvä juttu, sillä kevyttä kesähommoo on suunnitelmissa.

Jokseenkin turhaa puuhaa on maalata ikkunanpokia tai kanalan puuosia kaatosateessa, yrittää saada matto- ja loimipyykki kuivaksi tai yrittää poimia mansikkasatoa talteen sadesumman kertyessä uusiin ennätyslukemiin.

Pitkänaamojen nuttupyykki

Jos Luoja suo ja säät sallivat, tänään ujeltaa painepesuri. Mattoja ja loimia on pinoiksi saakka. Tavalliseen pesukoneeseen ei tuota rytkypyykkiä laiteta, teollisuuspesukone olisi kieltämättä kiva peli. Painepesuri tulee hyvänä kakkosena ja on kätevä loimipyykkärin pikkuapulainen. En siis valita.

Kaupunkireissu on siivoamiseen rinnastettavaa pakkoliikehdintää, mutta sekin on tänään tehtävä. Yhtään ei huvittaisi lähteä, mutta minkäs teet.

Hitunen hupiakin on pakkopullan ja töiden sekaan onneksi luvassa, hevosilla on koulupäivä. Tänään tentitään sadekauden takia rästiin jääneitä opintoja. Soppaponille ohjelmoidaan maanmyötäinen raviliikehdintä ja Tötsä hioo voimistelukuvioita ja hankkii lihaksia itsensä kantamiseen.

Kumpainenkin saa käyttöönsä uudet satulahuovat, vaikka yhteistä satulaa käytetäänkin toistaiseksi. Sopalle trendikäs turkoosi ja Tötsälle Hillo Kettu (Hello Kitty). Tai oranssi uusihanuus. Juniori saa päättää koulupuvun värit tänään.

Tähän loppuun vielä yksi pieni sievä juttu, kuvina.

Omatuotantotipuli!
Taivaallisen kanaparven kutsuntoihin on viime kuukausien aika vastannut myöntävästi (turhan) moni torpan kanavahvuuden helttapää. Väki on vähentynyt ja uusrekrytoinnit ovat hankalia kanabuumin takia. Mutta onneksi chaborouva kuunteli biologisen kellonsa tikitystä ja aloitti kolmiviikkoisen hautomisurakkansa. Eilen kuoriutui ensimmäinen tipu. Sekarotuisiahan nämä kai ovat, ainoa isäkukkovaihtoehto on Vanha Gaddafi, silkkikukko. Mutta kelpo tipu, mahtuu parveen hyvin jos vain on kana... kukkopojille ei valitettavasti voi luvata valoisaa vanhuutta eikä edes monia elinkuukausia.

Rouvan alla on vielä kaksi munaa, toivottavasti niistäkin kuoriutuu samanlaiset pienet sievät.
Nuorempi perillinen on varsinainen munavaras ja ilmeisen lahjakas kätilön tai keinosiementäjän hommiin, roplaa varovasti ja näpistää tipusen kanan alta.

Sain myös vihiä, että kananuorikoita olisi Kanaemon kautta mahdollisesti saatavilla. Ilmoita vain koska, mistä ja mihin hintaan niitä saa hakea. Täältä lähdetään renkaat sutien reissuun.

Ja koska silkkikanatkin käyvät meillä vähiin, niitäkin ollaan valmiit hakemaan kunhan vain saadaan varma tieto hakupaikasta.

Alimmassa kuvassa hämmentynyt isäkukko parisuhteen kehityskeskusteluissa ainokaisen silkkirouvansa kanssa. Jospa nämä uudet tipulaiset herättäisivät tuon hattarapääkanankin hoivavietin ja laukaisivat hautomistarpeen?

Tää lähtis nyt hommiin. Olen jo riittävän kauan hautonut lempituoliani, haahuillut sisätiloissa pyjamanlahkeisiin kompastellen ja velttoillut muutenkin kauemmin kuin olisi sopivaa. Ulos päivän kirkkauteen!

Mukavaa lauantaita, missä lienetkin.