Mielenliikkeitä

Eivät nämä ole korppikotkia vaan ihan viattomia kiuruvetisiä kananeitoja. Ovat löytäneet uuden yösijan, ulkokanalan kattokassisina. Päiden yllä on onneksi sekä kanaverkko, että terijoen salavan tiuha oksisto, lehvistö, mikälie. Vihreä asia kuitenkin (grönsak) ... vitsivitsi. Ilmeisen jännittävä yöpymispaikka, ihanan oma-aloitteisia neitejä nämä uutukaiset.

Hevosneiti sen sijaan oli kaikkea muuta kuin ihana. Oma-aloitteinen hän kyllä tahtoi olla. Täysin väärällä hetkellä.

Jos joku olisi tullut tänään pihaan siinä kuuden pintaan, olisin ollut varsin aulis lahjoittamaan hänelle hevosen. Kunhan olisi vienyt yhden niskojaan nakkelevan, ärsyttävän lissuhevosen pois silmistäni.
Koska kukaan ei tullut pihaan, jätin pissistamman kiekkumaan tarhaan ja siirryin kyökkiin silpomaan makkaraa.

Murhanhimoisessa mielessä kävi vaikka mitä ajatuksia aina salsicciasta prosciutto crudoon ja paistilihoista luusoppaan. Väkersin kuitenkin vuoallisen uunilenkkiä tomaattisoosipedille ja tungin uuniin. Aikani puhaltelin omat kiukkuni pois, mietin, funtsailin ja harkitsin erilaisia strategioita. Vähitellen päädyin siihen, että en minä osaa hevosentappoon ryhtyä. Pitää yrittää koulutuksellisia keinoja. Siispä leivänpala taskuun ja takaisin hevosen luo.

Tällä kertaa löysin tarhasta itsensä hikeen riehuneen hevosen. Eikä mennyt kuin muutama (pirun pitkä) minuutti ja hevonen tuli luo, kiersi takakautta oikean olkapääni viereen ja laski päänsä; Huokaus. Olen valmis. Mä jo lopetin. Sori.

No sori!! Ensin otetaan riemukilarit ja sännätään ohjat kaulalla, suitset maata viistäen sikarynnistyksellä hatkaan, rikotaan suitset säpäleiksi ja sitten leikitään niin vaikeasti tavoiteltavaa, niin vaikeasti tavoiteltavaa että! Että hitto!

No saihan se hevonen asian anteeksi kun noin nätisti tuli pyytämään. Kävin iltaruuan jälkeen vielä vähän varmistelemassa. Vielä yritti vähän metkuja, mutta vanhoista keinoista toimivin on kiristys. Uhkailulla ei tee hevosen kanssa mitään ja tämä oli väärä tilanne lahjonnalle. Kiristys toimii. Kaveri (Soppapossu) pois panttivangiksi (Iso-J:n kanssa maakellarin taa jemikseen syömään mansikoita).

Lopulta hevonen oli irti, ilman päitsiä ja naruja ja kulki askel askeleelta tahdissani. Odotti niinkuin hevosen pitääkin odottaa.

Joo... pitkään matkaan mahtuu kaikenlaisia käänteitä ja tämä oli nyt joku käänne matkalla jonnekin.
Kukapa ottaa hevosen mielenkäänteistä tolkkua. Omissakin on joskus ihmettelemistä.
Opin jotain kärsivällisyydestä. Opin jotain mielenhallinnasta. Opin paljon hevosesta.

Suuri oivallus oli se, että koska tämä kaikki kaaos tapahtuu kotona, minulla on mahdollisuus jättää hevonen miettimään turvalliseen paikkaan ja poistua itse paikalta. Poistua rauhoittumaan ennenkuin kenenkään kierrokset kohoaisivat kohtalokkaisiin lukemiin. Tilannetta ei voinut ratkaista heti, ei varsinkaan väkisin eikä peliä puhaltaa poikki, tasapeli tässä tilanteessa olisi ollut hyödytön. Silloin tarvitaan aikalisä. Ja se toimi tällä(kin) kertaa.

Kuinkahan monta ihminen vs. hevonen henkivääntöä päättyy siihen, että avuksi otetaan väkivalta? Siinä ei voita kukaan. Ymmärrän, että on tilanteita jotka on joskus pakko hoitaa välittömästi alta pois, tämä ei ollut ihan niin kohtalokas. Ei tarvinnut hallita pelolla, ei runnoa hevosensielua ihmisen voimin paloiksi eikä ottaa avuksi kättäpidempää. Ei tarvittu kakkosnelosta eikä raippaa, talikkoa, jakkaraa. Mitä niitä perinteisiä hevosenkesytysvehkeitä nyt tavataan käyttää?

Minun itsetuntoni kestää sen, että annan hevosen säilyttää hevosenylpeytensä. Se voi silti olla ihmisen kaveri ja olla sitä omasta halustaan.

Kiitos hevoseni, kyllä me tästäkin selvitään.

Kaunis kesäpäivä hämärtyy illaksi, se on heinäkuun viimeinen. Rauhallista kesäyötä, missä lienetkin.

Ennätyspäivä

Kesän lämpöennätys vaatii oman päiväkirjamerkinnän. Varjon puolen mittarissa oli sievästi punainen tappi +31 lukemissa saakka ja siihen on uskominen. Auringon puolen mittarissa ei asteikko meinannut piisata.

Ilma oli lämmin, nihkeä ja trooppisen kuuma. Kesä tuli kylään! Oi viivy vielä hetki!

Säätiedotukset muuttuivat päivän mittaan moneen kertaan. Kello 14 piti alkaa sade 80 %:n varmuudella, oli sininen taivas ja keltaisena helottava aurinko, aamusta iltaan asti. Ei ukkospuuskia, hädintuskin jokunen utupilven tekele jossain korkealla.

Suloinen kesäpäivä, minä tykkään tämänkaltaisista maanantaista.

Kanamarssilla ulkoruokintaan

Voi veljet, meillä on uusia kanasia! Viikonloppu heilahti kuin kananheltta, äkkiä.
Lauantaina kurvasimme eteläiseen naapurikaupunkiin, kirkkaastaan kuuluisalle Kiteelle. Vähän Marimekkoa ja vähän perhosjahtia (minä missasin kantarellit, mutta sain suuni makeaksi metsämansikan villistä metsäläisserkusta) ja vähän kauppa-asioita. Onnistuimme myöhästymään vähäsen (huonojen tapojemme mukaisesti) kanatreffeiltä, mutta onneksi emme tyrineet kokonaan.

Oikea auto löytyi parkkipaikalta ja kanat vaihtoivat omistajaa. En tiedä, mitä ne muut ihmiset pruukaavat peräkonteistaan kaupitella, me osasimme hakea kanasia ja ne myös saimme. Voi kiitos kiitos kiitos Anne & Co. Niin ovat sievät ja seuralliset kiuruvetiset kanaset. Viisi ihanaa kananeitiä, viisi oikein, fem rätt. Oli myös hauskaa tavata oikeasti, blogistanian kulkijoita näkee elävässä elämässä harvoin. Tulemme vastavierailulle, varo vaan.

Kotona uutukaiset kanaset pomppasivat pupulaatikosta ja aloittivat oitis kartoittamaan uutta kotiaan. Jokainen nurkka, kulma ja katve piti kurkata, yhtenä rintamana neitokaiset marssivat ympäriinsä. Vanha Gaddafi ei saanut kiekaisua kurkustaan, oli aivan pökertynyt nuorten neitosten ylimarssista. Kaksi mummokanaa pyöri ihmeissään ja silkkikana vaipui syvempään haudontatranssiin, se ei näe enää mitään. Se hautoo. Kolmas mummokana paimentaa tipuaan äärimmäisellä antaumuksella.

Lauantain kääntyessä iltaan  lämpötila kohosi ja tuulenvire lupaili entistä lämpöisempää. Ensimmäisen kerran (!!!) tänä kesänä sain kantaa koko kattauksen ulos, me söimme illallisen Takapihan Tavernassa. Ja voi ihanuus, kuinka se olikin ylellistä. Oman maan potut ovat makeita kuin vaahtokarkit, oman maan salaatti ja kurkku oikeasti maukkaita. Ja lämmin ruoka kulki lautasille grilliparilan kautta. Niin oli hyvää, ettei järjellistä sanaa irronnut kenenkään suusta. Ulkoruokinnassa on puolensa.

Ainoa ihan kummallinen juttu oli se, että Äitikulta ei ollut muonavahvuudessa. Hän luikahti kananhakureissumme aikana ystävättärensä kesäpaikalle kyläilemään. Virkeät vanhemmat rouvashenkilöt ovat tämän päivän tietojen mukaan savustaneet itse kalastamiaan siikoja... mitähän muuta siellä rajanpinnassa tapahtuukaan kun metsästäjien yhteenlaskettu ikä on roimasti yli 140 vuotta?

Illan saunareissun jälkeen kuittasin itseni täysin palvelleena petiin, en jaksanut edes kameran antia purkaa. Nukuin kuin possu...

... nukuin kuin possu, tosiaan. Sunnuntaiaamuna heräsimme vesisateen jyminään. Sitä sitten taas tuli. Ja kun seuraavan kerran raotin silmäluomiksi kutsuttuja nahanpalasia toisistaan, aurinko helotti siniseltä taivaalta. Minä haistoin lämmön. Kostea, lämmin, trooppinen lämpö. Kesä!!!

Kesä tuli käymään! Voi miten olenkaan kaivannut helleaamun tuoksua. Raukean lämmintä, höyryävää maata, lämmintä tuulenhönkää ja leppoisaa lämmöntunnetta. Lämpimänä aamuna kahvikin tuoksuu tuhdimmalta ja maistuu paremmalta. Löntystelin pihalla ja ihastelin kanojen puuhia, siitä se ajatus sitten lähti. Tai oikeastaan muistin yhden kanahomman.

Parin tunnin kuluttua istuimmekin koko perhe pesolitossa ja kärsä oli suunnattu kohti Lieksaa. Siellä on monen mutkaisen ajokilometrin takana vallan mainio visiittikohde, Pikku Kili. Sieltähän ne meidän silkkikanasetkin ovat lähtöisin. Siellä asuu myös joukko onnellisia possuja ja melkoisen monta muutakin eläintä hevosesta kanin kautta vuohiin, alpakoita, emuja, poroja, laamoja... menkää itse katsomaan. Kiva paikka. Ja ne maisemat, korkealta näkee kauas!

Kanakuume kihisi vieläkin korkeuksissa joten kanatalollehan me suuntasimme. Kaupat tehtiin neljästä ruskeasta tehotytöstä, niistä jotka munivat niitä isoja ruskeita munia. Kullervo The Kukko hallinnoi nyt yhdentoista rouvan parvea. Kauankohan sillä laiskurilla pumppu kestää? Nytkin näyttää pitävän pitkän kaavan siestaa päivittäin. Kullervon työpäivä on kuin entisen tytön mekko, alkaa myöhään ja loppuu aikaisin.

Chabohäkin edessä hiljenimme. Ne virallisesti chaborotuiset kanat ovat ihan erilaisia kuin meidän "chabomme". Pieni ja siro Chabo on aivan jotain muuta kuin meillä asuvat pyylevät, matalamalliset sulkajaltaiset "chabomme". Kas kun kukaan kanaharrastaja ei ole älähtänyt kanamme nähdessään?!  Ei meillä olekaan ollut yhtään aitoa chaboa, ne ovat mitälie pihakanoja. Kauniita toki ja perinteisen kanan mallisia. Mutta eivät ne chaboja ole.

Vaan nyt on yksi aito. Sukupuoli on vielä vähän epävarman varassa. Saattaapi olla kukko, saattapi olla kana ja saattaapi olla olemattakin. Muutaman viikon päästä haemme muutaman oikean chabon lisää ja mikäli tänään mukaamme lähtenyt kaupantekiäinen onkin kukkopoika, meillä on vaihto-optio voimassa.

Oli mikä oli, tämä on kuitenkin Chabo. Possahtanut kuoriutuessaan eivätkä sulat toivottavasti tuon kummempaan kuosiin asetukaan, minä tykkään tuosta tupeeratusta habituksesta ihan mahdottomasti.

Kaunis lintu, olipa kumpaa sorttia tahansa. Tämäkin pikkuinen päätyi Gaddafin parveen, pikkuväen porukkaan. Katsotaan sitten syksyllä kuka kana mihinkin parveen parhaiten sopeutuu. Talvikausi koppihoidossa on rankka sesonki ja silloin on parempi olla nokkimisjärjestys hyvin pitkälti selvillä.

Gaddafi ajelee tylysti teinikanat ja tämän vintiön lastentarhan puolelle, sinne missä se pieni pihakanan tipukin on turva-aitojen takana.

Turva-aitaverkko on tarpeen. Pikkutipu kipaisee tavallisen kanaverkon reiästä sujuvasti Kullevon parven puolelle (ei hyvä) tai vetää todella lyhyen tikun ja piipertää suoraan aidasta Veli Winstonin ahnaaseen kitaan (ei tod. hyvä). Siksi meillä on tuplavarmistus, tiuhasilmäistä rottaverkkoa pikkuväen alueen ympärillä.

Veli Winston kärkkyy toiveikkaana aidan ulkopuolella. Eilen pelastimme yhden siipivaivaisen keltasirkun kanatarhan puolelle, se oli ilmeisesti ollut hieman huolimaton ja osunut Winstonin partioreitille, melkein kohtalokkain seurauksin. Elpyköön nyt rauhassa kanalassa, siellä sille on näköjään löytynyt ihan oma majapaikka, kanat eivät piittaa pikkuisesta yhtään.

Illallakin lämpömittarin lukemat olivat mukavasti +27 asteessa joten olisi ollut suoranainen synti syödä sisätiloissa. Kattaus ulos ja perhe nautti trooppisen sunnuntai-illallisen.

Voi kun ne rikkaat tietäis miten me köyhät nautitaan!
Mukavaa pyhäillan jatkoa, missä lienetkin.

Päevvee päevvee, hyvvee päevvee

Kah, sitä oltiin reissussa. Ja nyt tuassiinsa torpalla.

Aamuherätys kajahti Iso-J:n laulamin ei-niin-sulosävelin 05.35, isäntä itse oli kukkunut jo neljältä jalkeilla. Ja Gaddafikukko myös. Seitsemältä otettiin autossa nuppiluku ja suhattiin reissuun. Ihme. Kaikki hereillä, kaikki pukeutuneina ja kaikki puheväleissä, heinäkuulle sangen aikaisesta ajankohdasta huolimatta. Ihmeperhe!

Ensimmäiseksi kurvattiin monen kurvin kautta Rautalammille. Työasiat oli hoidettu kymmenen jälkeen ja siitä alkoi lomareissun osuus. Ensimmäinen pidempi pysäys oli Ikea. Siellähän se jumalattoman massiivinen sininen kolossi kimmelsi kilpaa sinisen Kallaveden ja sinisten mäkien keskellä. Ilman opasteitakin perille löysi jos yhtään älysi tai osasi katsoa suuntia.

Sinnehän rakentuu näköjään Ikano-keskus, tämä sisustustalo on vain vähäinen siipirakennus, eikä alamittainen ollut sekään. Mitä kaikkea lieneekään tulossa. Ruotsissa Ikanokeskuksissa on kaikkea sporttikaupoista rautakauppoihin ja ruokamarketti myös.

Pientä uutuudenjäykkyyttä oli toki havaittavissa, mutta savolaisen lupsakkaasti hommat hoituivat. Yhtään sarvikuonoämmää eikä kurttukulmaista lähiöisukkia ei silmiin sattunut, kaikki mahtuivat kulkemaan leveillä käytävillä ja ihmettelemään ikealaisen ajattelun syvintä olemusta.

Ja vaikka oltiin savolaisuuden vahvassa ytimessä, Ikea pitää kiinni kansallisidentiteetistään ja kahdella kotimaisella kertoo täälläkin tärkeimmät viestinsä. Onko tämä sama käytäntö myös muiden maiden Ikeoissa? Kahdella kielellä joista toinen on ruotsi?

Kuopion kuuluisa tori on nykyisellään kaikkea muuta kuin kuvauksellinen. Pelkkää suurta kuoppaa ja kaivantoa, väkeä ja tungosta. Äkkiä sieltä pois. Kauppahallinkin ovat käärineet mihinlie pressuihin ja Veljmies -patsaskin kärrätty jemmaan. Voi kun eivät nyt tyrisi koko hommaa. Niillä tuppaa olemaan liian monta piällysmiestä.

Tori on kuitenkin Kuopion The Thing.
Pikainen tervehdyskäynti tehtiin kaupungin leppoisimpaan soitinkauppaan ja sitten pari täsmäiskua ennalta sovittuihin kohteisiin. Ostin kahdet kengät, hyvä minä!
Perillisille on turha tyrkyttää Sammon muikkuja joten mentiin pizzalle, sehän on suomalaista kansallisruokaa. Huomattiin pikkuinen pizzeria torilta vähän sivuun ja kelpo evääthän sieltä heruikin.

Väkeä oli kaupungilla paljon ja sitten vielä vähän enemmän. Tänään alkoi 10. Rockcock -tapahtuma Väinölänniemessä ja sakkiahan oli kuin KalPan matsissa. Monenkirjavaa peikkoa ja hippiä löntysteli katujen varjoisilla ja aurinkoisillakin puolilla, kaikilla rento kesäaskel ja aurinkoisen sään takia (varmaan joo niin) iloinen ja hilpeä mieli. Yleisin asuste näytti olevan Olvi- tai Koff -merkkinen pahviboksi.

Jätimme hipit ja hippaloitsijat sikseen ja hilpaisimme torniin.

Siellähän se Puijo jöpötti, samalla mäellä. Tämä vuonna 1963 värkätty versio on 75 metriä korkea ja savossa kun ollaan, se tietysti pyörii. Korkkiruuvihan sen minun mielestäni pitäisi olla, mutta tämäkin kelpaa. Äkkiseltään en muista miten korkealla merenpinnasta tämä kuvakulma on, mutta aika hyvät näkymät tuolta kuitenkin aukeni. Kallavesi on yhtä vaikeaselkoinen kuin savolaisen sielu ja ehkäpä tuossa nyt sitten onkin savolaisen mielenlaadun monimerkityksellisyys. Merkillinen se on.

Täälläkin mieleen jäi henkilökunnan ystävällisyys ja leppoisa jutustelu. Ei sitä takakireetä ja perustympeää elikkäniinkumäoonsanonutäntänäänjoainakinsataseittemänkertaa -asennetta ollenkaan. Pointsit siitä Kuopion asiakaspalveluihmisille. Ihmiset siellä tekevät parasta ja aidointa peeärrää, sitä ei voi mainosmies sanoiksi pukea koreisiin esitteisiin, eikä kukaan edes usko moista löpinää. Itse pitää kokea. Ne, siis HE ovat ystävällisiä. Oikeasti.

En minä ehkä hevoskauppoihin ryhtyisi äkkiseltään savolaisen kanssa, mutta toimeen tullaan. Ja jos on hyvä hevonen niin kaupatkin tehdään. Ei jää siitä(kään) kiinni. Kiitos Kuopio, kiitos savolaiset.

Karjalantielle kurvattiin pienen kotiseutukierroksen jälkeen noin kello 18 ja torpalla oltiin reilusti ennen kahdeksaa. Minä ajoin, Iso-J kuorsasi ja takapenkkikin oli hiljaa. Tähän on syytä mainita, että minulla ei ole yhtään liikenteenvaarantamis-, ylinopeus- eikä muitakaan sakkoja syntilistallani. Sitä tyhmää työtapaturmaa puhelimen kanssa ei lasketa. Maksoin rikesakon ja otin opikseni. Satunnaiset parkkisakot ovat nekin so last season.

Onnistuttiin löytämään hyvät kahvikeitaat ja matkamusiikit valtavirran ja pakkosyötön ulkopuolelta, vaihtoehtojahan on jos viitsii yhtään katsoa ympärilleen ja poiketa siitä valtavirrasta.

Tähän loppuun vielä yksi juttu. Rautalammen kirkon puistossa oli kuusi ja kuusessa ihan hirveästi käpyjä. Olin ihan varma, että savolainen kierous johtuu samasta pohjavesiongelmastajutusta kuin turkulaisten.. omituisuus *ööh* .. omalaatuisuus... *phuh* ja oletin saavani kävyistä vahvistuksen teorialleni. Kierojahan ne olisivat, eikö niin?

Zuumasin ja kas kummaa... laitan kuvan tuonne alimmaksi.

Päivä oli pitkä ja antoisa. Ihan huippu.
Huomenna haen Kiteeltä kanoja! Aamulla pidän kukoille puhuttelun, varmuuden vuoksi molemmille, yrittäisivät edes vähän hillitä villiä luontoaan. En nimittäin ole varma kumpaan laumaan kanaset laitetaan. Riippuu ehkä vähän minkä kokoisia ne ovat. Voi kun saisi ängettyä kolmannen kukon isännöimään tätä Kiuruveteläisten kanojen parvea.

Tosin kukaan meistä ei ehkä jaksaisi kolmen kukon serenadeja, operetteja ja aarioita. Kahdestakin kukosta irtoaa M.A.Nummisefektejä riittämiin.

Niin, ne tulevat kanat ovat kiuruvetistä kantaa, katsokaa kartasta jos ette tiedä missä Kiuruvesi sijaitsee. 

Sorry savolaiset, olen ollut epäreilu. Teillä kävyt ovat lähes yhtä suoria kuin meillä. Kanoistanne en tiedä, mutta niille on meillä tilaa. Jos munat pitää ruuvata munakennoon, se on sitten sen ajan murhe ja kokonaan toisen kirjoituksen aihe. Sitäpaitsi, nämä kanat tulevat meille etelä-Karjalan kautta :D

PeeÄss: entäpä jos nämä ovat suoraksi jalostettuja hämäyskäpyjä. Epäilys on aina oleva heimojemme välillä...

Liikenneasema-ahistus

Veli Milton meets the Stones... ilme kertoo likimain kaiken oleellisen; jösses mitä tyyppejä!

Nyt en valita, mangu enkä varsinkaan ruikuta säätilasta. Aurinkoa riitti, lämpöä riitti ja kyllä kiitos tuli kuurollinen vettäkin. Ihan huippu kesäkeli. Tuulikin sopivasti niin, että paarmapirulaiset eivät härnänneet hevosia ihan tauotta.

Perilliset olivat ratsastustunnillaan, aamukymmeltä lähtivät ja vasta iltapäivällä kaksi hikistä, väsynyttä mutta onnellista likkalasta palautui kotiin.  Oli kuulema maailman paras tunti, paljon työtä ja treeniä. Ja sehän on hyvä juttu se, että penskat pannaan ratsastuskoulussakin oikeasti tekemään asioita. Kököttäminen mieleltään puutuneen ponin selässä ei ole se tilanne jossa oppimista tapahtuisi. Siinä vain opetellaan ja opettaja on opettavinaan. Tavoitteita saa ja pitää laittaa. Tänään treenasivat ravikiemuroita JA laukannostoja. Toistoja tarvitaan että lopputulos olisi nätti, siisti ja korrekti. Hyvähyvä!

Samaan aikaan minä ja Äitikulta suhasimme hikihelmi otsalla kaupungilla. Autolla, jossa EI ole ilmastointia. Pysähdyttäviä osoitteita oli monta ja ainakin yksi unohtui, vesilaitoksen laboratorio.

Se on kyllä syvältä, että kaupungissa on tasan yksi kananrehun jälleenmyyjä. Eipä ole valinnanvaikeutta. Se on Punaheltta tai ei mitään. Ja sitäkin vain ne kaksi laatua.

Toinenkin potentiaalinen myyjä on, mutta he eivät jostain syystä huoli oman ketjunsa sopimusrehutehtaan tuotteita, eivätkä näin ollen myy kananrehuja ollenkaan.

Kyllähän kana kauralla ja kotiruualla elää, ei siitä sen isompaa porua synny. Olisi kuitenkin mukava tarjota kananuorikoille täysipainoista evästä niin, että odotettavissa oleva elinikä olisi pitkä ja vanhuus valoisa.

Täytyy ilmeisesti lähteä naapurikaupunkeihin ostoksille.

Ja kyllä maar, huomenna lähdetäänkin. Aamuseiskalta pitäisi tämän perheen istua pesolitossa. Matka savon kieroon ytimeen on pitkä. Eihän sinne nyt suorinta reittiä voi mennä, kierretään ja kaarretaan ja yllätetään etelästä.

Muutama kohde on ihan pomminvarma, Ikeakin on kuin kotiinsa menisi... tuttu ja turvallinen, kansankodin lahja litteitä laatikoita rakastavalle maailmalle. Katsotaan mitä kaikkea muuta ehditään, illaksi kotiin, se on fakta ja tavoite jo lähtiessä. Kyllä se jollain tasolla matkalaskun arvoinen työreissukin taitaa olla, ainakin muutamassa paikassa pitää olla ihan tietyllä kellonlyömällä.

Kotimaan matkailussa on kaksi ärsyttävää asiaa jotka minun on pakko mainita. Mainitsin ne jo naamakirjan puolella ja sanon tässäkin, minun blogi, minun mielipiteeni.

Pienethän ne matkalaisen murheet onneksi ovat olleet, pahempaakin voi tien päällä sattua. Mutta jätetään nyt konerikot ja kolarit pois, ruuhkienkin kanssa pystyy elämään. Niiden jälkeen ykköstilan ärsyttävyydessä vievät radionova ja abcasemat. Tahallani kirjoitan ne pienellä ja yhteen ja väärin.

On se vaan niin kauhea soittolistamainoskanava se nova. Saavatkohan ne juontajat jotain likaisen työn lisää niistä onnettomista jutuista, tekopirteistä hölinöistään ja niiden puhkisoitettujen klassikoiden ja päivän hittien hinkkaamisesta? Miten ne jaksaakin aina niin aidosti innostua Eye of the Tigeristä? Tai Mikko Kuustosen tuotannosta? Entäs ne puhelut? Irma soittaa laiturinnokasta siideripäissään ja toivoo ihanaa Anna Erikssonia. Ja juontaja kierii mehuissaan: juu niin on Anna ihana, laitetaan soimaan Jos mulla olisi sydän. Sadannen kerran tänään.

Ja ne perhanan mainokset, aabeeceetä ja rakkauden aakkosia. Horisontissa siintää mikäpä muu kuin osuuskaupan huoltamon keltainen toteemi. Tämän on pakko olla osa suurempaa kieroa suunnitelmaa tasapäistää suomalaiset kaupallisin keinoin. Sekin "mainonta" on niin kaameaa lajissaan että mainosalan näsäviisaat hipsterit saisivat luikkia nyt miehissä jonnekin aivoriihitalkoisiin jossa laitetaan osuuskaupan radiomainonta uuteen kuosiin.

Siis kuulkaa minähän aivan tuohdun.
Myönnän, että silloin kun Perilliset olivat pieniä ja matkat etelästä tänne syvään itään olivat pitkiä, oli helppoa pysähtyä sillä tietyllä liikenneasemalla. Vessat siistejä ja kaupasta sai tuttelia. Kellon ja vuoden ympäri.

Vaan menepä niistä jotain autotarviketta kysymään. Nada. Olisi kyllä patonkia ja bruschettaa ja kahvia kahdeksaa sorttia, mutta ei autotarvikkeita. Viinaa sieltä kyllä saa.

Huoh. Tuliko tämä nyt selväksi? Jos törmäät minuun liikenneasemalla, tiedä, että olen hyvin kaukana mukavuusalueeltani ja siksi äreä. Älä siis törmää, tervehdi varoen. Sitäpaitsi liikenneasemalla soi taustamusiikkina... niin arvaas mikä? Kyllä, radio nova. Perkekele!!!

Tähän loppuun jokunen kuva.
Kukko Gaddafista on kehkeytynyt varsinainen Lemmen monitoimimies. Yksi rouva jo värkkäsi tipusen, kaksi muuta sai mammatautitartunnan ja hautoo. Tai ainakin yrittää hautoa. En jaksa kohauttaa kulmakarvojani jos huomenna neljäskin rouva asettelee ahterinsa pesään ja vaipuu hautomistranssiin.

Minä asetan ahterini nyt vaaka-asentoon ja haudon itseni höyhensaarille. En näe unta sen enempää munista kuin pikkuisistakaan. Mukavaa illanjatkoa, missä lienetkin.

Vielä on kesästä toivoa

Eilisestä kehkeytyikin aurinkopäivä. Juuri kun olin viritellyt varustearsenaalin valmiiksi ja lietsonut itseni sopivaan ikkunanpesukiukkuun. Sillä samaisella hetkellä, kun kipusin tikkaille, aurinko lehahti pilvimassojen takaa esiin, hymyili ja ryhtyi paistamaan.

Ja minä tyttö se pesin taas muutaman kymmenen ikkunaruutua.
Ärsytystä purkaakseni rakentelin tuommoisen kyseenalaisen upean tilataideteoksen, yhdelle ikkunan hyllyistä. Purin koko hökötyksen kiireesti, olisi tullut kolinalla alas viimeistään silloin kun jompikumpi tolvanaveljeksistä päättää jahdata kärpästä.

Ikkunanpesu-urakasta olisi vielä jäljellä yläkerran kolme ikkunaa... ehtiihän tuota. Sitten pitääkin aloittaa jo kierros alusta. Yllättävästi sitä nokea ikkunalaseihin tulee, vaikka täällä syrjänperällä asutaankin. Puulämmitteinen talo ja pienhiukkaset, ikuinen parivaljakko.
Mieluummin otan pestäväksi tämän vähäisen savunoen, kuin liikenteen päästöjen paksun, mustan, öljyisen nokimönjän.

Sisäpuolelta ikkunoissa on lähinnä kissanräkää, käpälänjälkiä, kuononjälkiä ja muita kummallisia roiskeita, pääsääntöisesti kissasta irtoavia partikkeleita. Se joka joskus lanseerasi sanonnan "kissa on siisti eläin" oli varmaan sokea tai muuten vain aistirajoitteinen.

Kirjataan muistiin, että näitä heinäkuun harvoja aurinkoisia päiviä on vietetty myös ajokilometrien arvailemiseen ja verohallinnon pikkumaisuuksissaan lähettämiin tiedusteluihin vastaamiseen. Eivätkö nekään ryökäleet ikinä lomaile? Aina ovat pienyrittäjän niskassa, piikkinä lihassa ja tuskana persauksessa.

Tänään saatiin pitkästä aikaa kahvipöytäänkin väkeä. Harvinaisia vieraita kaukaa pohjanmaalta ja Vantaalta. Harmi vaan, että aikataulu oli tiukka ja matka jatkui jo. Olisi mukavaa istahtaa ihan ajan kanssa, saunoa ja viettää iltaa.

Olemme ilmeisesti pelotelleet suvun ja kaveritkin työleirijutuilla, kumman hiljaista on kahvipöydässä ollut, ihan ollaan saatu keskenään tuvassa norkoilla. Ei täällä nyt oikeasti kaikkia kävijöitä heti urakoihin patisteta. Kahvit vähintään juodaan ensin *virn*

Veli Milton ryhtyi leikkimään peiliä. Kissapoloinen ihastui ikihyviksi löydettyään vertaistaan älykästä, komeaa ja tyylikästä frakkiväkeä niinkin läheltä kuin lattialta.

Pää nyökki, kääntyili ja kuikuili. Huvittava otus.

Muilta osin nelijalkaisten osastolla on ollut kiitettävän rauhallista. Hiiriä ja myyriä näkyy löytyvän syötäväksi asti.

Nassekaan ei ole mainittavammin hönöillyt. Ei ainakaan ole harhautunut omille hölkkälenkeilleen vaan tyytyy typerehtimään ihan pihapiirissä. Näkee jossain määrin pikku-ukkoja ja haukkuu niitä pontevasti.

Soppaponi pisti tänään palasiksi sähköpaimenen. En oikein ymmärrä miten se riivattu poni sen teki. Mutta suunnilleen minuutissa koko Olli-paimen oli riepoteltu uudelleenasennusta varten pitkin laitumen portin edustaa. Ja siinä kulki virta.

Onneksi mitään ei mennyt rikki-rikki vaan paimen nakuttaa taas niinkuin pitääkin.

Loppuviikolle on luvassa vähän jokaiselle jotakin. Torstaina perillisillä on poniopistolla ratsastustunti ja minulla luvassa kaupunkikeikkaa. Perjantaina kurvaillaan savon ytimeen, Kuopijjoon ja siellä luonnollisesti syödään ikealaiset lihapullat. Lauantaina suunta on etelään päin, pikainen kananhakureissu pontikkapitäjään ja sekös on huippujuttu! Mahtuuhan tuohon toki vielä paljon muutakin ja tietysti normaalit päivittäishommat.

Kiva kun on mukavia asioita luvassa. Ilmeisesti säätkin saattavat olla suotuisat, joko autossa istumiseen tai ulkoilma-aktiviteetteihin. Se on fifty-sixty sataako vai paistaako. Lämmintä sentään on. Tänään oli likimain trooppinen ilmasto, lämmintä ja kosteaa. Ja nyt sataa. Emmäätiiä, tää nyt vaan on tämmöinen kesä näköjään. Olkoon.

Tähän vielä ruusut. Ne on tuotu muuttokuormassa Espoosta. Nuoremman perillisen syntymäpäivän aattona istutettu ja kastevedellä hälle nimetty 11 vuotta sitten. Kukkivat aivan järisyttävän kokoisin kukin. Sitä se hevosvoima tekee. 

Siirryn saunaan. 

Matalapainetta

Että olisi maanantai, taas. Heinäkuu käy vähiin eikä kesä ole oikein kunnolla päässyt vauhtiin. Semmoiseen kuumaan kesäkiitoon mitä talvenkurittama kurja ihmispolo niin kovin kaipaa. Katin villat, vettä sataa, ei enää päivittäin vaan tasatunnein, pahuspahuspahus.

Ulkona ei tarkene ilman fleecenuttua ja vaivaisia varpaita paleltaa hawaianaksissa. Heinäkuussa.
En minä tämmöistä kylmä-märkähoitoa kaipaa, sielu huutaa lämpimän kesäillan, valon ja paisteen perään. Turhaan mölisen, sää on kaikille tasapuolisen pask kehno joten tämmöinen setti tällä kertaa.

Viikonloppu oli toisaalta oikein työteliäskin ja jopa jotain pieniä aikaansaannoksia jäi jälkipolville ihmeteltäväksi. Muun muassa uusi (alamittainen minun mielestäni) istutusalue torpan itänurkalle. Siinä se irlanninkataja nyt tönöttää vartiossa. Juurellaan kaksi rohtokatajaa, kaksi karhunjuurta, pärskäjuuri, kolmilehdet ja jokunen keltaviirulehtinen siirtoistutettu kuunlilja.

Sokerina pohjalla pinkki sinivuokko ynnä kerrottukukkainen valkovuokko, vuokkoja pitää olla aina. Se on kuitenkin kaikessa vaatimattomuudessaan ihan mukava ryhmä, joskus vuosien päästä sen ehkä voi kuvatakin. Taustalla punamultainen torpan seinä ja jykevät kivet rajaamassa.

Paljon panen toivoa ryhmän pärjäämiseen, näyttäkööt nyt mistä ne karahkat on tehty. Ryhmä vaatii välttämättä lyhtyä tai jotain thingssiä keskelleen, pitää vähän tuumailla. Kivinen kukko olisi hieno, ei liian pömpöösi eikä espoolainen tähän pihaan.

Tässä kuvassa näkyy pihan puoleista päätyä ja nuo komiat nauhukset (keltaiset). Vierellä töhöttää taivaisiin mikälie pavunvarsi, taitaa olla jaloritarinkannus?

Viikonlopusta vielä sen verran, että reisille meni hevoshommat. Kun yrittää sovittaa yhteen kahden perheellisen, hevosenomistajanaisen aikataulut ja huomioi myös säätilan, voi olla varma, että mukaan tulee pari muuttujaa. Yksi niistä on kesäflunssa ja se iski hobottimien kotiopettajaan.

Sen verran kävi tuuria, että sain auringonpaisteessa pestyksi 5 ja puoli loimea. Viimeisen puolikkaan aikana lännestä kohosi hirvittävät pilvet ja kauhea tuuli. Jos olisin hento runotyttö, olisin liihottanut tuulenviemänä kauas itärajalle ja sen taa.

Tuuli oli siis sangen mahtava, mutta minä sitä mahtavampi en lehahtanut mihinkään.

Ja niin saivat taas kerran kyläläiset puhuttavaa, onhan rankkasateessa painepesurilla töhöttävä paluumuuttaja varmasti melko koominen näky.

Sunnuntainakin oli hetkellisesti tuuri myötä, sopivasti aurinkoa ja leppoisasti tuulta ja loimet kuivina ennätysajassa. Paitsi sadeloimet, niissä hölskyy vieläkin joku vesijemma jossain sauman katveessa.

Viime yönä satoi taas niin, että Äitikullan sademittari halkesi. Sen minä sanon, että harva heinäntuottaja pääsee priimaa myymään, enempi vähempi kelvotonta keliä on ollut vaihtoehtona täkäläisille heinätekijöille. Jos jossain jollain tuurihaukalla kävi mäihä niin kivat sinne ja kuivista heinistä isot onnittelut.

Meillä mansikan loppusato homehtuu peltoon. On sitä pakkasessa kahden talouden talven tarpeet mutta ihan tylsää, että ennätyssadosta iso osa on homeessa. Ei sitten tehdä mansikkamehua tänäkään vuonna.

Sunnuntaina oli vielä semmoinenkin yllätys, että aamulla pihaan kipsutteli kahden hevosen saattue. Meidän pitkänaamojen entisen kotilauman jämät tulivat tervehdyskäynnille. Käynnin mielekkyydestä voidaan olla montaa mieltä, minä en nähnyt siinä mitään järkeä.

Tötsä-tamma tuohtui niin, että huhki vielä illallakin närkästystään. Entisen elämänsä piina ja painajainen, sangen kärttyisä vanhempi kovanaamatamma tulee Tötsän aidalle puhkumaan ja komentamaan, eihän se nyt käy. Sain useaan kertaan päivän mittaan käydä vakuuttamassa Tötsälle, että ei, se känkkänä ei muuta meille eikä ole tulossa käynnillekään. Ei se tule syömään sun ruokia, ei mene sun talliin eikä varsinkaan tule sun laitumeen. En usko, en usko -hirnui tamma, polki jalkaa ja nakkeli niskojaan. Hetken päästä hörisi taas kutsuvasti; ihanko varppina vannot, ettei se kääkkä tule meille enää? Vannon!!

Aamulla Tötsä oli taas oma ihana ja yksinkertainen itsensä. Mutta kyllä se hevonen eilen niin mielensä pahoitti.

Siinä mielessä oli ihan hyvä, että sunnuntaille siirretty lauantain ratsukoulutus siirtyi kuumettomaan ja sateettomaan alkuviikkoon. Olisi pantu pieneen päähän ihan turhaa painetta.

Paineesta kärsii tämäkin pieni pää, matalapaine tykyttää ohimoissa ja jomottaa jossain takaraivolla. Lienee parasta napata kipulääke ja kaivauta peittoihin. Malttaisikohan sitä näin aikaisin.

Ei tästä maanantaista taida tämän jännempää tulla. Iltaa piristi puhelu kaukaa Sipoosta, hevosnaisten kesken juttua riittää. Ja perillisten pieneksi jääneet ratsastuskengät jatkavat uusiin seikkailuihin, heti huomenna postitan länkkäripojalle uudet kuljettimet.

Liljat rehottavat nyt huikeimmillaan. Meillä ei jostain syystä ole juurikaan pinkkejä eikä valkoisia liljoja. Se puute on tosin jo korjattu, ainakin osittain. Keväällä istutettiin joitakin kymmeniä sipuleita. Ne kukkivat ehkä ensi vuonna?

Ja tähän on velvollisuuteni laitta yksi liljakasveihin liittyvä varoitus. Herkkänokkaiset varokoot lajiketta Altaire. Se on komea, pinkki lilja. Ja niin kuvottavan imelän hajuveden löyhkäinen, että silmiä kirveltää. Minulla moista pubiruusun aromia ei ole kukkapenkissä(kään), Titalla on. Kukka on kyllä kaunis. Mutta aina sekään ei riitä. Katku on kauhea.

Näihin liljapenkin kuviin ja tunnelmiin moikat meiltä. Sinne missä sitten lienetkin.

Pienet sievät

Tämmöisen Pienen Sievän kohtasin eilen. Melkoisen tuore hevosenalku, elämänkokemus lasketaan päivissä, ei viikoissa. Uinuva kaunotar kuorsasi laitumella mammatamman varjossa ja vaivoin jaksoi nostaa sievää päätään kuvausta varten. Kiva kun jaksoi, pikaisen silittelyn jälkeen jätimme pikkuisen kehittelemään hevosvoimaansa.

Huomatkaa, että kuvan hevosenpoikanen makaa kuivassa ja auringonpaisteisessa paikassa... se on näillä kurjilla kunnahilla ollut viime aikoina varsin harvinaista herkkua, kuivuus ja aurinko nimittäin.

Eilen sain kuitenkin kulkea reittini kuivin jaloin, yhtään sadepisaraa ei tainnut otsaani tai tuulilasiin ropista. Siitäpä kiittelen kovasti ja ymmärrän osakseni koituneen onnenkantamoisen arvon. Tänä aamunakin makuuhuoneen ikkunaan näkyvä taivas oli sininen ja auringon tiesi olevan tositoimissa. Ihan hirmuisen hyvä juttu, sillä kevyttä kesähommoo on suunnitelmissa.

Jokseenkin turhaa puuhaa on maalata ikkunanpokia tai kanalan puuosia kaatosateessa, yrittää saada matto- ja loimipyykki kuivaksi tai yrittää poimia mansikkasatoa talteen sadesumman kertyessä uusiin ennätyslukemiin.

Pitkänaamojen nuttupyykki

Jos Luoja suo ja säät sallivat, tänään ujeltaa painepesuri. Mattoja ja loimia on pinoiksi saakka. Tavalliseen pesukoneeseen ei tuota rytkypyykkiä laiteta, teollisuuspesukone olisi kieltämättä kiva peli. Painepesuri tulee hyvänä kakkosena ja on kätevä loimipyykkärin pikkuapulainen. En siis valita.

Kaupunkireissu on siivoamiseen rinnastettavaa pakkoliikehdintää, mutta sekin on tänään tehtävä. Yhtään ei huvittaisi lähteä, mutta minkäs teet.

Hitunen hupiakin on pakkopullan ja töiden sekaan onneksi luvassa, hevosilla on koulupäivä. Tänään tentitään sadekauden takia rästiin jääneitä opintoja. Soppaponille ohjelmoidaan maanmyötäinen raviliikehdintä ja Tötsä hioo voimistelukuvioita ja hankkii lihaksia itsensä kantamiseen.

Kumpainenkin saa käyttöönsä uudet satulahuovat, vaikka yhteistä satulaa käytetäänkin toistaiseksi. Sopalle trendikäs turkoosi ja Tötsälle Hillo Kettu (Hello Kitty). Tai oranssi uusihanuus. Juniori saa päättää koulupuvun värit tänään.

Tähän loppuun vielä yksi pieni sievä juttu, kuvina.

Omatuotantotipuli!
Taivaallisen kanaparven kutsuntoihin on viime kuukausien aika vastannut myöntävästi (turhan) moni torpan kanavahvuuden helttapää. Väki on vähentynyt ja uusrekrytoinnit ovat hankalia kanabuumin takia. Mutta onneksi chaborouva kuunteli biologisen kellonsa tikitystä ja aloitti kolmiviikkoisen hautomisurakkansa. Eilen kuoriutui ensimmäinen tipu. Sekarotuisiahan nämä kai ovat, ainoa isäkukkovaihtoehto on Vanha Gaddafi, silkkikukko. Mutta kelpo tipu, mahtuu parveen hyvin jos vain on kana... kukkopojille ei valitettavasti voi luvata valoisaa vanhuutta eikä edes monia elinkuukausia.

Rouvan alla on vielä kaksi munaa, toivottavasti niistäkin kuoriutuu samanlaiset pienet sievät.
Nuorempi perillinen on varsinainen munavaras ja ilmeisen lahjakas kätilön tai keinosiementäjän hommiin, roplaa varovasti ja näpistää tipusen kanan alta.

Sain myös vihiä, että kananuorikoita olisi Kanaemon kautta mahdollisesti saatavilla. Ilmoita vain koska, mistä ja mihin hintaan niitä saa hakea. Täältä lähdetään renkaat sutien reissuun.

Ja koska silkkikanatkin käyvät meillä vähiin, niitäkin ollaan valmiit hakemaan kunhan vain saadaan varma tieto hakupaikasta.

Alimmassa kuvassa hämmentynyt isäkukko parisuhteen kehityskeskusteluissa ainokaisen silkkirouvansa kanssa. Jospa nämä uudet tipulaiset herättäisivät tuon hattarapääkanankin hoivavietin ja laukaisivat hautomistarpeen?

Tää lähtis nyt hommiin. Olen jo riittävän kauan hautonut lempituoliani, haahuillut sisätiloissa pyjamanlahkeisiin kompastellen ja velttoillut muutenkin kauemmin kuin olisi sopivaa. Ulos päivän kirkkauteen!

Mukavaa lauantaita, missä lienetkin.