Ja taas kiehuttaa

Tämä keltainen "tre kronor" saa luvan olla päivän kuva.
Hyvin mielelläni pyyhkisin päivän kyseenalaisen annin pois mutta se on ja pysyy. Kerron lyhyesti koska leikkauksessa poistettu sappi alkaa kiehua jotain haamuraivoa ja se ei ole hyväksi sisuskaluille ollenkaan.

Aamulla pirteässä -26 pakkasessa heti seitsemän jälkeen suuntasin ensin autotalliin laittamaan lämmittimen piuhan virtaan. Siitä koukaten kanalaan valot ja riihen takavarastoon lataamaan hevosten aamuheiniä.

Verstaalla minulla on tapana laskea kahteen isoon ämpäriin kuumaa vettä ulkotarhan saavia varten. Kuumaa siksi, että kestää sulana vähän pidempään ja hevoset saavat juoduksi päivän aikana. Nyt siellä oli kylmää kuin itäisen naapurin oletetussa helvetissä, ovi auki kylmän varastotilan puolelle, hana jäässä ja tallinkin väliovi näkyi olevan auki. Ja palovaroitin piipitti henkensä hädässä. Ja minulle tuli hyvin häijy tunne, että tämä on nyt jonkun ulkopuolisen jäljiltä tämä homma.

Ensin eliminoin palovaroittimen ja totesin, että missään ei pala.
Sitten totesin ettei vettä tule, putket jäässä. Sitten tajusin, että joku paukuttaa tallissa. Possuponi oli juuttunut loimensa etuhakasesta heinäverkkoon ja koettanut fiksuna kuopia itseään irti, seurauksena oikea etunen verkon sisällä. Poni katsoi minua vähän nolona "et viittis mamma vähän jeesii, tässä on nyt tämmöinen tilanne päällä". Minähän jeesin enkä onneksi edes osannut hätääntyä. Mitäpä se olisi auttanut.

Tutkin vauriot, ei niitä ollut ja Possu sai ulkonutun niskaansa. Ja molemmat hevoset lampsivat tyytyväisinä pakkaseen.

Vasta kun myös lampaille oli haettu torpalta lämmin vesi ja kumpainenkin perillinen oli viety kouluun, tuli tilaisuus kootta ajatuksiaan ja yrittää ymmärtää kaikki tapahtunut.

Enhän minä voi tietää mitä on tapahtunut kun en paikalla ollut.
Äitikulta heräsi ankeaan aamuun, ei vettä hänelläkään. Putki halki kolmesta kohtaa ja pumppukin hyvää vauhtia jäätymässä.

Kun minä illalla viimeisen tsekkauksen tein talliin, muistan elävästi miten hevosten nuolemat kädet jäätyivät välioven ja ulko-oven rautasäppeihin ja ripoihin niitä sulkiessani. Sitten tuli se revontulihomma.

Illan viimeinen tallireissu on ensinnäkin lämpien vesien täydennysreissu ja toisekseen ovien lukituksen tarkistus. En minä nuku hyvin jos en voi olla varma, että hevoset eivät ole turvallisesti karsinoissaan ja kaikki ovet niinkuin pitääkin, kiinni.

Ei voi vetää mitään muuta johtopäätöstä kuin että joku siellä on taas käynyt kuikuilemassa.
Tämä homma menee nyt poliisille ja tietysti vakuutusyhtiökin vaatii omat selvityksensä.
Ei tunnu mitenkään mukavalta tuommoinen.

Kieltäydyn uskomasta, että tällä ja sillä viimesyksyisellä hevosten irtipäästämisellä olisi yhteyttä.
Nyt on kuitenkin otettava astetta järeämmät keinot käyttöön. Sen voin kertoa, että jos minä joskus saan kynsiini sen rähmäpään joka täällä öiseen aikaan kuljeksii, saa se hyypiö käyttää paljon aikaa perustellessaan tekemisiään.

Sitten kun kykenee puhumaan.

Päivän mukanani kulkenut jäätävä päänsärky alkaa vihdoin hellittää ja käytänkin tilaisuutta hyväkseni, yöunien toivossa siirryn petiin. Päivään mahtui kuitenkin myös vanhemman perillisen kaverisynttärit, kakku katosi viimeistä mansikkaa myöten ja muutkin tarjoomukset kelpasivat. Vedet kulkivat naisenergialla ja Possuponin heinäverkkohomma meni uudelleen kehitysasteelle.

Perhana sentään kun harmittaa. Pelkäämään en silti suostu.
Huomenna on pakko olla parempi päivä!

Taivaalla kiehuu

Kuvalla ei taaskaan ole mitään tekemistä otsikon kanssa, kuvia en lähde tuohon naukuvaan pakkaseen ottamaan, käsivaralla varsinkaan.

Siellä kuitenkin riehuu, kiehuu, velloo ja leimuaa vihreät valot. Revontulet huimissa kiemuroissa, pohjoisen taivaan yllä. Tosi hienot.

Ihmettelin pihan outoa loimotusta sipsutellessani reinotohveleiden lipevien pohjien vaatimalla tarkkuudella iltatallikeikalta tupaan. Käännyin ja olin lentää persauksilleni kun näin mikä näytös siellä ylhäällä olikaan.

Siinä välissä kun kipaisin tekemään hälytystä Äitikullalle, ne olivat jo muuttuneet ja hetkeksi hiipuneet. Mutta onneksi vain palatakseen entistä näyttävämmälle uusintakierrokselle.

Seuraavaksi riivin uniset perilliset pedeistään luonnon ihmeitä ihastelemaan. Molemmat seisoivat nenät kiinni ikkunalasissa ja toljottivat outoa näytöstä, kerrankin hiljaa.

Voin vain kuvitella miten upeasti ne leimuavat pohjoisempana ja pimeämmällä alueella.

Taivaalla on nappikauppakin auki, miljoona eri kokoista tuikkivaa nappia. Vilkutin isävainalle joka tuon Nappikauppa-termin aikanaan lanseerasi.

Marsutrio muutti pikaevakuoinnilla saunatuvalta torppaan, olihan siellä tuvalla pikkuisen turhan viileää, lattia on kylmä vaikka lämpöpatterilla pidetäänkin peruslämpöjä yllä. Ja saunailtoina lämmitetään varaava takka.

Nyt kissat saivat uutta ällisteltävää ja yöllinen ralli on siirtynyt vanhemman perillisen huoneeseen. Torpan yölliseen äänimaailmaan (kakofoniaan) liittyy siis tuttu marsukuoro vinkumisineen ja kui-kui-kurnutuksineen.

Onneksi ostin äskettäin uuden askin korvatulppia.

Onneksi tämä ilta päättyikin upeaan valokeitokseen, päivällä mieltä kiehutti moni muu asia. 

Jotenkin arkipäivän pikkupikku vastukset pakkaavat päälle juuri silloin kun aikaa niiden kanssa takkuamiseen olisi vähän, Iso-J reissussa ja vanha kehno päänsärky tärvelee kaiken ilon tekemisistä.

Nyt on kuitenkin kaikesta vastustuksesta huolimatta tupa lämmin, kaikki ovat saaneet lämpimän ruuan, läksyt tehty ja hevoset peitelty nukkumaan. Kissat, koirat, marsut ja muu pikkuväki kukin omilla yösijoillaan unta odottelemassa. 

Paitsi Elli joka tepastelee, hyvin äänekkäästi; töps-töps-töps... nau... töps-töps-töps... kurr... töps-töps-töps... mirrr.... jne. Tuo lienee Ellin juoksuaika.  Hulluinkaan Veli tai huikentelevaisinkaan Elli ei kuitenkaan poistu pakkaseen vapaaehtoisesti. Enkä päästäisikään.

Päänsärky vain ei hellitä. Päivän särkylääkekiintiö on yhtä yötä varten säästämääni vaille täysi, joten taidanpa kulauttaa sen käkättimeen ja hiippailla peiton alle minäkin.

Pakkaslukemat vaihelivat aamun -28 hyytävistä iltapäivän -22 lukemiin. Nurkissa napsuu taas ja ulkoilma on melkein liian raakaa hengitettäväksi. Tulee kylmä yö.

Villasukat jalkaan ja paksun peiton alle. Huomenna meillä on perillisen kaveribileet joten puuhaa riittää.

Ylen komia

Tänään se sitten iski. Ahisti suorastaan, talven kauneus. Ei pelkästään hangessa tarpominen eikä keuhkoja viiltävä pakkasilma, ei talven raikkaus eikä ehkä kirkkauskaan aamuarkoja silmiä. Kylmä, hiljainen kauneus ja taivaallinen loisto se puristi rintaa ja teki pienen poloisen ihmisen lapsen niin mitättömäksi.

Luonto on puhtaimmillaan henkeä salpaavan kaunis.
Ja mikä upeinta, se puhtaus ja kirkkaus löytyy ihan omalta pihalta.
Ylen komia, sangen upeaa!

Aamuhan on jo valoisa, kahdeksalta ei tarvita pihavaloja eikä otsalamppuja. Eikä vielä iltapäivällä neljältä.
Melko lupaavaa jos haikailee kevään perään...

Pakkasta oli aamulla -23 ja lukema kulki päivän mittaan -18 ja -26 asteen välillä. Nyt en enää välitä kurkkia mittariin, kylmenee aina vaan. Onneksi riihessä on polttopuuta riittävästi, huomennakin sitä saa kantaa uunin kitaan useamman sylyksen.

En minä laiskuri koko matkaa riiheltä tupaan kanna. Kottarilla kurvailen portaan pieleen lastin ja siitä sitten uuniin. Halkolaatikossa tuvassa on aina muutama pesäntäytteellinen, ei tarvitse kylmällä puulla sytytellä. Se kysyy hermoja eikä ole vahvin puoleni laisinkaan.

Iso-J ja Isä-M lähtivät taipaleelle kohti etelää ja ovat kuulema hyvässä järjestyksessä parkkeeranneet Pesoliton Mankkaalle. Helpotuksen huokaus. Itsekin kohtuullisen määrän ajaneena sitä tietää, että tiellä voi tulla eteen ihan mitä vain ja siksi en oikein osaa olla relarento niin kauan kuin yksikin osa tätä perhettä on tienpäällä.

Hevosten madottaminen sujui enemmän kuin mallikkaasti. Vähän jänskätti kun en ole ikänäpäivänä yksin näitä kavereita madottanut. Hevosten matolääke annetaan suun kautta julmetun isolla truutalla.

Jokainen joka on ottanut painiottelua kissojen tai koirien madotuksen kanssa, tietää, että äkkinäistä voi vähän hirvittää ruiskun tunkeminen hevosen huuleen. Kuitenkin joku kiukkuinen kissa on vielä ihan pikkuhomma kiukkuisen hevosen rinnalla. Tuhovoima hevosessa on yksi hevosvoima... ja pienessä tilassa se on melko vaikuttava tuhovoima.

Yllättäen nämä kaverit olivatkin ihan sopuisia ja yhteistyökykyisiä. Se, että tursotin rutkasti siirappia lääkeruiskujen päälle, edesauttoi lääkkeen annostelua :D Loppujen lopuksi, ei se mikään yllätys ollut. Rentoja kavereita kumpainenkin, uteliaita ja luottavaisia.

Tamma varsinkin suorastaan imi lääkkeen parempiin suihin, Possuponi oli vähän epäluuloisempi. Yritin lauleskella samalla vanhaa renkutusta Sweets to my sweet, sugar for my honey... ja olla uskottava. Ilmeisesti olin, koska kenellekään ei tullut sen enempää henkisiä kuin fyysisiä vammoja tapahtuneesta.

Tuhat kiloa hevosenlihaa on nyt madotettu varman päälle. Vielä yksi sonta-analyysi ja sitten ollaan sen asian suhteen kuivilla. Laidunkauden koittaessa katsotaan näytteestä onko tarvis madottaa, tuskin on.

Tänään oli muuten Harmaan hevosen ilmavoimiin liittymisen kolmas vuosipäivä... lapset olivat hevosen tiedot kurkkineet netistä ja nähneet päivämäärän. Iso ikävä ja suuri suru.

Mutta elämässä täytyy mennä eteenpäin ja niin menen minäkin.
Toivottavasti nousuviikko tuo jotain uusia visioita siihen, mitä minusta tulee isona. Jatkuvastihan se takaraivossa jyskyttää, että pitäisi tehdä jotain, eikä vain surffailla sattuman suomalla tuurilla.
On se kummallista, kun ei uskalla ikinä sanoa että tämä on nyt tässä, ei tästä kummempaa tule. Aina pitäisi pinnistellä ja ponnistella jotain ylevämpää tai ansiokkaampaa maalia kohti. Lienee luterilaista työmoraalia tai ihan vaan kotikasvatuksen tulos. Mittään et oo jos et enempää yritä...

Entäs jos mun maali ja targetti on tässä, Vanhan armon vakanssi torpalla? Eläkepaperit vetämään ja ainotohvelit jalkaan?

Sataako unohduksen lumi ylleni niinkuin tälle torpan Kukkopenkin symbolille?

Jos en muusta ole varma niin siitä, että tuokin lumi sulaa ja kukko pönöttää kevään tullen vartiokivellään yhtä uljaana kuin ennenkin. Heidinkukkaa puskee vasemmalta ja oikealta ja ylle kaartuu särkyneen sydämen viileä varjo. Se on hieno paikka komealle kukolle. Ylen komealle!

Nyt minä jätän sekavat ajatukseni Nukku-Matin selviteltäväksi ja siirryn höyhensaarten pehmoiseen ulottuvuuteen.

Torpalla kaikki hyvin, tästä on hyvä ryhtyä uuteen viikkoon. Sama aurinko paistaa niin lomalla köllötteleville kuin meille pakkasessa taapertavillekin. Nauti auringosta, missä lienetkin, missä kuljetkin.

Sitruunapesto

Heti alkuun on ehdottomasti kerrottava, että otsikon ruoka-aine ja kuvassa killistelevä Wappu II eivät ole missään tekemisissä toistensa kanssa. Wappu ei ole saanut sitruunapestosta aromiterästystä ja lähettää tässä terveisensä, erityisesti sinne Kanadan laajaan maahan. Korsi korvan takana ja sorkat sievästi kaiteella.

Niin paljon on pehkupatjassa jo korkeutta että lammas yltää kurkkimaan. Eihän tuosta pitkä matka enää olisi yliloikalle mutta nämä tytöt pysyvät siellä missä heinäverkot ovat pulleina ja Äitikulta kantaa evästä eteen.

Nämä ovat ne eiliset pallorallin lelut, melko vaikuttavan kokoisia möllyköitä. Ja hevoset tykkäävät kuin hullu polkasta.

Pakkasten kiristyessä olen lisännyt heinämääriä niin, että nyt niillä on oikeastaan koko ajan heinää ja/tai vehnänolkea edessä. Oljessa on mukana mukavia apilasattumia.

Pikkulinnut ovat myös liittyneet hevosten ruokailuseurueeseen, aina sieltä joku tintti lehahtaa lentoon.

Voisiko joku asioista paremmin perillä oleva taho kertoa, ovatko punatulkut kadonneet tyystin? Meillä niitä olen nähnyt vain muutaman, silloin ekana syksynä. Sen jälkeen nada, niente.

Ehkä ne vain eivät viihdy täällä. Kummallista.

Orvokki-rouvalla ei ole ongelmia viihtymisensä kanssa, tuossa on hyvä nojailla kaikkien leukojensa varassa ja odotella rapsutuksia. Tuhteja tyttöjä Äitikullan karjassa.

Syksyllä kuvittelin, että lampaat ulkoilisivat päivittäin. Höpsis. Ne ovat niin tyynen tyytyväisiä omalla piippuhyllyllään, ei niitä kiinnosta pätkän vertaa lähteä tarpomaan hankeen. Eipä kyllä kiinnostaisi minuakaan jos olisi noin pienet sorkat, noin suuri maha ja noin paksu villa.

Eikä tässä enää ole kuin muutama hassu kuukausi siihen, kun ne voi jo päästää ensimmäiselle laidunlohkolle tekemään selvää nokkosenversoista.

Kyllä tänään on muutakin värkätty. Sitä sitruunapestoa ainakin. En todellakaan tee tammikuussa tuorepestoa basilikasta, ostin ihan pirkkaversiota lasipurkissa. Ja olipa muuten pirteän makuinen tuttavuus.
Suosittelen maistamaan, se on helppoa kuin heinän teko. Keitetty (fusilli)pasta valutetaan, sekaan lisätään n. 2 dl ruokakermaa ja purkillinen pestoa. Sekoitetaan levyn jälkilämmöllä hyvin ja terästetään parmesanjuustolla. Meillä lisukkeena oli kanafileitä, yrtti-sitruunamaustettuja tietenkin, tuhdissa valkosipulihakkeluksessa haudutettuja.

Tänään on myös äänestetty, melkein piti jonottaa! On se hyvä, että ihmiset käyttävät äänioikeuttaan. Pohjois-Karjalassa olikin maan noloin äänestysaktiivisuus ensimmäisellä kierroksella, jotain niinkin hävettävää kuin 67 %.  Nyt voi vain parantaa.

Täkäläisillä näyttää olevan mieluisin vaikutuskanava paikallislehden tekstaripalsta, siellä ohjeistetaan niin ministerit kuin venäjän valtiaat. Kuitenkin paljon tehokkaampaa -ja aivan ilmaista- olisi olla aktiivinen äänestyspäivinä. Ei niitä nyt niin kauhean montaa ole vuosikymmenen aikajanalla.

Sukulaistäti tosin jo valitteli, että häneltä loppuivat ehdokkaat jo kesken. Mutta kyllähän kaikki äänet toki lasketaan eikä se kauaa kirpaise kun numeron kietaisee kuponkiin. Jos ei järjellä tai tunteella niin sitten vaikka vapaalla tajunnanvirralla.

Pakkaset ovat niillä lukemilla, että vannoutunut kukkahattutäti loimittaa hevosiaan. Kaunokkitamma sai pinkkiruudullisen kotitakkinsa päälle tuulta (ja sadetta) pitävän ulkoilutakin. Tuon tuhdimpia loimia ei vielä meillä tarvita kun hevosten käyttöaste on lähellä nollaa. Lihavuusaste jotain ihan muuta :D

Pakkanen näyttää kuitenkin kiristyvän päivä päivältä. Parikymppia on jo heilahtanut rikki eikä vahvistuva korkeapaine lupaa muutosta. Kamerakin on nyt syytä virittää talvisäädöille, oli vähän ikävä kohmeisin näpein yrittää hakea manuaaliasetuksia. Monta hyvää tilannetta ja ilmettä meni ohi, tyydyn siksi näihin stabiileihimpiin kohteisiin. Pulska hevonen on sellainen.

Aamun maitomaisen valkeuden jälkeen iltapäivällä oltiin jo melkein aurinkolasien tarpeessa. Puut ovat nyt kauneimmillaan.

Monella kanavalla olenkin jo tainnut hehkuttaa helmikuun parhautta. Silloin lumi on vielä puhdasta, se helmeilee ja häikäisee tyynen hiljaisena. Pakkanen on vielä voimissaan.

Kunnes loppukuusta alkavat kevättä tuovat pyryt. Silloin roskat lentävät salavista, vanha hanki painuu pyry pyryltä kyyrympään ja kevät valtaa vähän kerrallaan jalansijaa.

Vielä ei kuitenkaan olla helmikuun kuvauksellisuudessa.

Huomenna Iso-J:n isäpappa saapuu kaupunkiin. Ystävänsä hautajaisiin. Yhdeksi yöksi kuitenkin saamme hänet torpalle ja sunnuntaina isä ja poika suuntaavat kohti etelää.

Seuraavaan näkemiskertaan onkin jo enemmän aikaa, vasta kesällä joskus. Iso-J tosin tulee kotiin aiemmin, jo ensi viikon tiistaina...

Koskapa huomenna on luvassa puuhakas päivä, aion nyt olla kerrankin itseäni fiksumpi ja lähteä kuromaan nukkumatin etumatkaa kiinni. Mä olen tämän viikon univajeista johtuen usemman kierroksen jäljessää ja sen huomaa, silmäpussit ovat megalomaaniset.

Päivä oli ehdottomasti positiivinen eikä pelkästään siitä syystä, että päivän nimi on perjantai.

Hyvä maku jäi suuhun sitruunapestosta, sitä täytyy kesällä kokeilla ihan omalla reseptillä. Pitääkin panostaa basilikan viljelyyn hartaasti ja ajatuksella. Kasvihuonetta meillä ei valitettavasti vielä ole mutta lämmintä ja suojaisaa, muhevaa yrttimaata riittää.

Naminami vaan sullekin, missä lienetkin.

Pyöri mun paalini

Nopean toiminnan päivä, semmoinen oli tämä päivä.
Aamulla olo oli entistä ankeampi, yöllä palelin ja vapisin kylmissäni paksun peiton alla, aamulla kierin kuumissani. Ei aivan helpolla flunssa otettaan irroita, harvinaisen sitkeä ja pirullinen vaiva.

Viekas suunnitelmani oli kömpiä pikkuisille aamun jatkounille heti kun tupa hiljeni. Päätin kuitenkin soittaa heinäntoimittajalle jotta hän sovittelisi ajonsa loppuviikoksi niin, että saisin kolme suurpaalia viimeistään lauantaina.

Noh, tunti oli aikaa lapioida tallin pariovien edusta auki pakkautuneesta jäästä ja lumesta. Ja silti tuli kiire.

Kävin hakemassa Äitikullan aputytöksi ja kaksistaan me likat punnerrettiin pellettilava yhden lavan mitan verran vasemmalle. Näin saimme kolme lavapaikkaa heinille. Tässä kohtaa on taas kerran syytä mainostaa Äitikullan ikää, seuraavat tasakympit ovat 80 ja nekin jo vuonna 2013.

Eihän siihen tarvita kuin kaksi kiukkuista akkaa ja satoja kiloja ns. kuollutta painoa siirtyy suit sait sukkelaan.

Mahdottoman mukava isäntä se heinäntoimittaja. Opasti kaupunkilaistolloa paalin käsittelyssä ja nyt minäkin osaan ne aika näppärästi pallotella paikoilleen. Leveämpi pää maata kohti ja humps, hyppy lavalle.

Siihen samaan kevyeen kenttähikeen siivosin sitten tallin ja tein lämpimien vesien jakelukierroksen.
Yllättävän paljon hevoset ja lampaat juovat näin kylmällä. Ja miten mielellään ne hörppivätkään lämmintä vettä.

Eikä jäänyt aikaa kuin juoda lounaskahvit seisoviltaan kun piti jo rientää toisaalle.
Sinne tänne säntäillessäni noteerasin kyllä kauniin värisen taivaan, harmaan ja sinisen kauniita sävyjä. Ja vanha keltainen kaverikin yritti ohuen pilven takaa esiin.

Se, että en sitten mihinkään väliin malttanut lähteä hakemaan kameraa, on syy siihen, ettei tänään taida olla mitään kuvia näytettäväksi. Sitten kun olisin joutanut kameran kanssa pelaamaan, sen akku oli tyhjä ja vara-akku myös.

Perillisten uusin viihdyke on niiden nukkien poseerauskuvien räpsyttely. Ja lähes poikkeuksetta kamera unohtuu ON-asentoon... Ja niin kun minä olen asiasta luennoinut, mäkättänyt ja paasannut. Vaikka niille vatipäille laulaisi enkelten kielin, se kameran kytkin ei helpolla palaudu OFF-asentoon.

Huomenna olisi naapurikaupungissa miellyttävä tapahtuma, kummipojan äidin väitöstilaisuus. Enpä ole ikinä vielä tohtorinväitöstilaisuutta kokenut, enkä koe huomennakaan. Aikataulullisesti se nyt vaan on mahdotonta. Oletettavasti tätä ainutlaatuista tapahtumaa kuitenkin juhlitaan perhepiirissä myöhemmin. Enkä ole edes varma, mikä olisi akateemisen etiketin mukainen osallistumistapa. Kertokoon ken tietää.

Valitettavasti samaan perheeseen osui äskettäin myös vakava sairaustapaus. Siitä ei tässä enempää, toivon valtavasti voimia heille, joita asia koskee kipeimmin.

Pakkanen kiristyy mutta tupa on mukavan lämmin. Yksi kissapoloinen harhailee vielä pihalla, kunhan saan frakkipukuisen herrasmiehen kotiin, on vihdoin tilaisuus luikahtaa niille aamupäivällä väliin jääneille elvytysunille.

Huomenna kenties jotain muuta. Mene ja tiedä, missä lienetkin. Muista äänestää!!

Päivä pulkassa

.. no en ole ollut pulkassa en, mutta potkukelkalla olen ajellut ja antanut perillisille tyylinäytteitä tyylikkäistä kurvailuista. Ovat avoimen vaikuttuneita äitinsä piilevistä kyvyistä.

Minun lapsuudessani maallla sitä oikeasti mentiin potkurilla kouluun, partioon ja minne milloinkin. Hiihdin kouluun kesät talvet. No vitsivitsi. Potkukelkalla saa vinhat vauhdit kun keli on sujakka eikä tietä ole hiekoitettu pilalle. Täällä maalla tosin ei ole pelkoa liian innokkaasta tienhoidosta. Aura näkyy jos näkyy. Talvi talvelta harvemmin.

Näin illan tultua ja tuvan lämmössä istuskellessa alkavat silmäluomet tuntua raskailta, niin kovin raskailta. Tekee mieli vaipua syvään uneen, nukkua aamuun asti. Mutta sitten kuuluu jostain klonks-rämähdys-kuhahdus... kas kissakultahan se siellä toteuttaa luontaisia viettejään.

Kissan vieteistä puheen ollen... meillä on ollut pieni epäilys, että Veli Winston olisi ns. puolipallinen. Niin mahtaileva ja kollimainen otus siitä on kehkeytynyt. Aina pienempiään kiusaamassa ja mummokissoja kurittamassa.

Nekin Ellin pennut... kuin ilmettyjä miniwinstoneita. Käytöstä myöten samanlaisia riiviöitä ja pahankurisia kepuleita.

Eilen yllätin Veli Kelvottoman Ellin hännän tyvestä, sinne se muina miehinä asetteli itseään ja vieläpä ihan ammattilaisen ottein. Elli senkun lojui lattialla hämmästyneen näköisenä, niinkuin yleensäkin.
Juuri sellainen ilme jonka seurauksena on yllätysvauvoja.

Veli Winston, viaton paistipoloinen

Eläinlääkäri on kuitenkin sitä mieltä, että kastraatio on ns. lopullinen ratkaisu eikä ole todennäköistä, että jossain olisi lymyämässä kolmas palli, kaksihan on minun rajallisen ymmärrykseni mukaan poistettu.

Itse vielä olin leikkausta aitiopaikalta katsomassa... sattuneesta syystä ei tehnyt tarkemmin mieleni syynätä taikka laskea niitä pikkuisia pallukoita joita lääkäri nyhti irti. Luotin lukeneen ihmisen laskutaitoon.

Jos tässä nyt kuitenkin käy niin, että Ellin vatsanseutu yllättäen ryöpsähtää valtoimenaan yli äyräiden ja seuraavakin pentusatsi on mustavalkeita, ei ole epäilyksen häivää. Elli ei ulkoile, Elli saa jarrupillerin viikottain. Syyllinen on hovimestarin frakkiin pukeunut vilpistelijä, kaksoisagentti Sir W.

Sen minkä Veli Winston rötöstelemällä sössii, sen Veli Milton herrasmiehenä kuittaa omaan laariinsa suosiopisteinä.

Tänään oli taas pikkuisen napakampi pakkanen ja tuli halu lämmittää uunia. Veli Milton kipaisi oitis halkolaatikon päälle uunin kylkeen ja venyi venymistään.

Kuinka rento voi olla? Aivan kateeksi käy mokomaa roikaletta.

Muuta mainitsemisen arvoista tähän talviseen tiistaihin ei sitten sisältynytkään. Pikainen kaupunkireissu ja torpan normaalit arkipuuhat. Lunta satoi nätisti puuterimuodossa, se lähti ihan luutimalla lentoon.

Aamulla riivin vimmassa petivaatteista liinavaatteet veks ja pois ja kiikutin peitot ja tyynyt päiväksi saunamökin kuistille tuulettumaan.

Ihanan raikkaiksi ne tuulettuivatkin.

Täytyy koettaa puhaltaa itseensä lisää Kätevä Emäntä -henkeä ja tehdä sama temppu sohvatyynyille, ryijyille ja muille tekstiileille. Ei niihin saa millään pesulla vastaavaa lumentuoksuista raikkautta.

Halpaa luksusta, kun vain saisi homman aloitetuksi.

Omanlaistaan luksusta oli myös iltahetki hevosen luona. Ponipoika ryysti ämpärillisen lämmintä vettä ja toisen mokoman verran tankkasin karsinoiden juomasaaveihin, niihin äärimmäisen käteviin "puoliautomaattisiin" vesisaaveihin. Ovat muuten oikeasti kivat ja toimivat.

Sitten ponipoika ähkäisi, päästi pitkän pierun ja haukotteli makeasti. Sammuttelin valot vähemmäksi (yövalon jätin tietenkin, Sarille tiedoksi) ja hipsin pois. Nukkukoot hyvin. Niin meinaan minäkin tehdä sillä aivan juuri köllähdän minäkin puhtaisiin ja raikkaisiin vällyihin.

Unta suorin sorkin aamuun saakka!

Hurmanhenkiä

No huh huh sentään!
Kävin tänään naamakirjassa -ja kyllä minä niin mieleni pahoitin.
Ihmiset ovat aivan hurmoksessa -ja kiivaimmilla taisi viimeinenkin itsekontrollin hitu ja hyvien tapojen alkeet tipahtaa sinne vaaliuurnaan.

Eihän voi olla niin, että ihmiset käyttävät äänestyskäyttäytymistä syynä haukkua toisinäänestäneitä, ivata, pilkata ja kiusata? Kieltämättä muutaman fb-kaverin käytös ihmetyttää ja on suoraan sanoen ristiriidassa heidän muiden rooliensa kanssa.

Kiiltäviin hyveellisyyden kilpiin on tullut eilisen ja tämän päivän aikana ikäviä, rumina naarmuja. Minun silmiini ne paistavat ikävästi vaikka en tämän kummoisempi esteetikko ole, hyväksyn yleensä ihmiset vikoineen ja puutteineen, enhän itsekään ole häävi ja nuhteeton.

Sitä minun oikeustajuni ei sulata, että otetaan joukolla hampaisiin eriävän kommentin sanonut ja sitten revitään kuin pahaiset rakit. Kiusaamistahan tuommoinen peli on.

Suoraan sanoen niin minä mieleni pahoitin, että julistin boikotoivani facebookia seuraavat kaksi viikkoa.
Sitä kautta minuun ei siis saa yhteyttä, laittakaa meiliä tai soitelkaa. Ja toki tänne blogiin ovat kommentit ja viestit tervetulleita. Mutta tämä vähäinen päiväkirja olkoon vaaleista vapaa vyöhyke.

Pakkanen kiristyy, tupa lämpenee ja yö joutuu.
Vielä yksi keikka talliin, minusta on niin mahdottoman mukava tarjota kultamussukoille iltahörpyt lämpimästä vedestä, tankkaan juomaämpärit lämpöisellä ja juotan ihan sankosta molempia. Toki lampaatkin saavat osansa.

Tämä on sitä kotitallin parhautta. Iltahöpinät karvaisiin korviin, rapsuttelua ja pieniä hiljaisia, nättejä hetkiä. Hevosen kanssa.

Tämmöistä tänään, mitähän lie huomenna?

Vaali-illan vikkelä

Vaali-iltaa ilahduttaa aamukissa. Jompikumpi velivellonen se siinä katselee aamuhämärässä lintulaudan aamuruuhkaa.

Samalla kun tätä näpyttelen, tv:ssä rullaa äänestystulokset, sikäli valtakunnassa on kaikki hyvin. Sen enempää ei tässä blogissa politiikasta jaaritella mutta sen sanon, että vapaan maan vapaissa vaaleissa on äänestäjillä vapaus valita mieluisa ehdokas.

Ja sen on ylpeyden aihe tässä aina vain omituisemmaksi käyvässä maailmassa.

Kakkoskierroksella nähdään varmasti turhautuneiden purkauksia ja kotiinjäämisiä, sosiaalisen median hypetyksellä ei välttämättä mennä toiselle kierrokselle.

Muki-Paavolle täytyy toki hattua nostaa, ehdottomasti sai kansan sympatiat puolelleen. Ahkeruus kovankin onnen voittaa sanoo mies, joka joskus tuskaili "voiko vitutukseen kuolla?".


Torpallakin on kaikki hyvin. Molemmat perilliset ovat kotona ja oma flunssa näyttää nyt jäävän tunti tunnilta historiaan. Ei Iso-J:kään enää kuolemaa tee mutta toki toipilaskaartiin ja vilttiketjuun kuuluu vielä.
Lepohan se on mikä parantaa ja pitää vain malttaa levätä.

Nyt luovutan koneen nuoremmille ja siirryn itse huilauksen puolelle.
Uutta viikkoa kohti, missä sitten sen aloitatkin.

Talviunilla

Onpa erittäin ärsyttävä tautiviikko. Pientähän tämmöinen räkäkuumeilu on oikeiden vaivojen rinnalla mutta minut tämäkin tekee hyvin apaattiseksi.

Aamuhommien jälkeen olo on kuin mankelista läpikiskottu. Eilen sentään ääni palaili, Iso-J oli ilmeisen harmissaan, kun äänetön kausi päättyi lyhyeen. Kylmä ilma viilsi kurkkua kuitenkin niin pahasti, että takavarikoin perillisiltä buffy-huivit omaan käyttööni.

Eilen saateltiin kuitenkin nuorempi perillinen savonmuan bussiin ja toivotettiin turvallista matkaa. Joka kerta, kun radiossa kilahti liikennetiedotuksen tunnushelinä, kipaisin radion ääreen ja toivoin parasta. Onneksi kuski sompaili kyytinsä turvallisesti perille, parikymmentä minuuttia myöhässä mutta kuitenkin.

Perjantai-illan kruunasi hissukseen pahentunut päänsärky joten hiippailin hyvissä ajoin petiin. Herätäkseni aamuyöllä migreenin tuttuun sytkytykseen. En tiedä mistä sain sisun hoitaa hevoset loimipaketteihin ja ulos, sen jälkeen laahustin takaisin petiin ja vasta neljän maissa iltapäivällä kykenin seuraavan kerran kahdelle jalalle.

Iso-J on flunssan runtelema mutta hoiti vinkumatta niin kaupunkireissut kuin tallisiivouksenkin. Ryki, räki ja röhki, yski ja ryysti. Se on hirveetä kattoo kun iso mies sairastaa. Jos minä olen kipeänä kiukkuinen, ärtyisä ja entistäkin epäsosiaalisempi, mies se vasta kipeä onkin.

Jotenkin jo tuntuisi, että tätä sorttia riittäisi nyt.
Täällä sitä nyt kuitenkin ollaan, kahden kesken kotona lauantai-iltana. Eikä tulisi mieleen mitään muun sorttista aktiviteettia kuin niistäminen, rykiminen ja varovainen räkiminen. Se siitä laatuajasta.

Taidamme olla vähän muumien sukua, talviunille vaan tammikuuksi. Silloin ei tuhlaannu aikaa joutavaan sairasteluun vaan herää levänneenä ja pirteänä helmikuun heleyteen.

Kissat nuo juuttaat, ne ottavat pirteästä pakkaskelistä ilon irti. Jytinä ja mätkähtely on omaa luokkaansa. Paitsi Justiinamummolla joka nukkuu päivä päivältä pienemmällä kiepillä. Vanha rimppakinttu taitaa olla hyvin väsynyt.

Ellin ilme kertoo, että mitään ei äitiyden iloista oppinut, ulos tekisi mieli. Nämä rakkulat sen sijaan lensivät juuri äsken jäähylle. Rassasivat mattoja niin antaumuksella, että sekaan rypistyi jo tuvan pitkän pöydän liinakin. Semmoisesta pelistä joutuu jäähypenkille! Kohtahan ne mäikäävät oven takana kuitenkin, eivätkä osoita minkäänlaisia katumuksen merkkejä.

Nyt minä meinaan osoittaa viisauden merkkejä ja vetäydyn vällyihin. Olisi niin paljon kaikenlaista rästiin jäänyttä hommaa eikä näitä joutavia huilipäiviä enää tarvittaisi.

Tämmöistä valitusta tänään, toivottavasti tämä jäi nyt tähän ja voisin vähitellen siirtyä muihin aiheisiin.
Päivä on jo huimasti pidempi, varttia yli neljän tänään oli vielä aivan valoisaa. Ja se on jo paljon se.

Höveli mieli ja heleä ääni

Meinasin jo laittaa, että nyt on vakavia häiriöitä torpan lähetyksessä, ei kuvaa eikä ääntä ensinkään.
Onneksi kuva-arkistossa on jotain harvoin julkaistuja räpsyjä joilla voi vähän pätkiä tekstipötköä ohuemmiksi siivuiksi.

Ohuita siivuja tässä pitäisi kai muutenkin harrastaa. Tulisi höweli mieli ja heleä ääni. Jollain tuommoisilla mielikuvilla joku mainosti taannoin väkijuomia, muistaakseni jotain Sawon wiinaa se oli :D
Olisi ainakin letkeämpi olo sairastaa.

Kas kun tämä tauti ei nyt oikein asetu eikä tokene. Mutta en minä taida ryhtyä väkijuomiin, tulee vain katala kohmelo ja olo tuplasti kauheammaksi.

Ääntä sen sijaan ei ole ollenkaan ja yskiminen sattuu persauksiin saakka. Pää on mukavasti tukkoinen, korviin koskee ja potuttaa. Silti on syytä iloita, tänään on ensimmäinen kuumeeton päivä. Oujee.

Lunta sateli jokusen sentin, ei kuitenkaan semmoisia määriä mitä etelään on tullut. Pakkasta oli totuttuun tapaan -6 ja tuulen lisäämä purevuus siihen päälle. Peittelin flunssan rupsahduttaman fasaadini huiveihin ja hiihtelin pihalla entistä elegantimpana. Ulkoilma kävi rööreihin tosi ilkeästi ja tuntui, että nyt lähti viimeisetkin värekarvat keuhkoista irti.

Hevoset katsoivat vähän kummissaan mutta kelpuuttivat minut heinäntuojaksi ja rapsuttelijaksi, ryysyistä ja tee-se-itse-burkhasta huolimatta.  Perilliset auttelivat tallitöissä ihan kiitettävästi. Kätevää kun on kaksi vikkeläkinttuista käsikassaraa apuna.

Ja luojan kiitos, talli on todellakin toimiva.
Tämmöisinä tautisina aikoina sitä arvostaa lyhyitä siirtymiä ja leveitä liikennöintiväyliä niin tallissa kuin tantereillakin.

Tälle illalle on ohjelmassa enää lämpimän veden yötankkaus talliin.

Huomenna nuorempi perillinen matkustaa yksin Kalakukko-linjuribiilillä Karjalan kunnahilta Savon sydänmaille. Vähän ehkä jänskättää, minua.

Onneksi jouluisia glögivarastoja on vielä, nyt taitaa olla stydimmän kuuman juoman paikka.
Hiphei ja sille siis, ääntä päin. Äänen toivossa. Tällä viikolla äänet ovat olleet enempi lähteviä. Käytiin maanantaina piirtelemässä numerot äänestyskuponkiin, sekin homma on nyt ekan kierroksen osalta hoidossa.

Älä hukkaa ääntäsi, raakkuu vaakkuu torpan Wanhempi Armo

Yksikseni yskiskelen

... yskiskelen, röhisen, niistän ja niiskutan. Voivotan ja valitan. Marisen ja vänisen.
Ettei nyt vaan jäänyt epäselväksi kenellekään? Juu kiitos vaan flunssa on ja pysyy.

Hyvin pienin urakoin näitä päiviä nyt on koetettu kahlata läpi. Se on tunti jalkeilla ja kaksi makuulla, suurin piirtein. Yöt menee räkiessä ja särkylääkkeitä tankatessa. Tänään oivalsin tuoreen inkiväärin ilot. Silppusin vesikannuun palasia ja kiehautin veden. Sitä väkevää inkiväärilientä olen tänään ryystänyt ja voi olla, että olo on hetkittäin vähän parempi.

En minä tiedä mihin kaikkeen vaivaan inkivääri auttaa mutta tämmöisessä räkätaudissa kaipaa kaikkea vahvan makuista.

Kuvia ei sattuneesta syystä nyt ole. Tuossa ylinnä on poni eestä ja toinen poni takaa. Shettiksiähän ne.
Muut kuvat lauantailta eivät tee millään muotoa oikeutta näkemieni ponien kauneudelle. Sainpahan hyvän syyn uusintareissuun.

Talvi on ollut toistaiseksi varsin maltillinen. Pakkasta ei ole ollut koko viikolla alle -10 asteen, tänään näin auringon. Päivä on pidentynyt huomattavasti ja valo on erilainen. Se on kevätvalo. Luntakaan ei ole satanut pientä hupihöttöä enempää. Jotenkin minusta tuntuu, että se talvi on vasta tulossa... eihän se nyt voi näin leuto ja lyhyt olla.

Perhe on suhtautunut sairasteluuni yllättävän ymmärtäväisesti. Perilliset auttavat tallihommissa ja iltatallissa minun hommikseni jää lähinnä puurokuppien pesu ja kiikkustuolissa istuskelu. Näytinkös minä teille kuvaa tallin kiikkustuolista??

Pitäähän minulla olla tallissa kiikkustuoli eli valtaistuin.
Tuohon vielä joku vanha talja tai välly ettei persus palellu.
Ensiapulaatikkoon pitää jemmata pieni konjakkipullo, kipuun, vaivaan ja potutukseen. Ja toki lämmikkeeksi.

Uskallan jo toivoa, että loppuviikoksi olo kohentuu. Nuorempi perillinen lähtee viikonlopuksi Sawon sydänmaille ja mikäli keksimme jotain ohjelmaa myös vanhemman perillisen ajanvietteeksi, meillä on Iso-J:n kanssa ainutlaatuinen tilaisuus. Viikonloppu kaksin kotona.

Hyvä tilaisuus tehdä loppuvuoden matkalaskut ja loppuunsaattaa remontit.

Lisää teetä ja sitten vielä iltakierros tallissa. Hevoset tykkäävät kun saavat illalla vesitankkauksen lämpimällä vedellä. Kotitallin iloja.

Matka jatkuu (ja lunta sataa)

Tänään Iso-J sanoi ääneen sen, mitä olen (melkein) äänettä anellut kahden talven ajan: "ja %#stanakele"#%! meillä on ensi talvena lumilinko, #"!prkl&%!"

Kyllä se nyt vain on niin, että lumityöt ovat oivallista arkijumppaa ja tekee hyvää laitteiden äärellä kyyhöttäville ihmisenlapsille. Mutta raja se on sillekin kuntoilulle... ja jos ihan laillisissa kaupoissa myydään ilman aseenkatolupia kunnollisia lumilinkoja niin totta mooses semmoinen hommataan.

Hullu paljon (lumi)töitä tekee, kaupunkilaistunut ostaa lumilingon :D
Pannaan koko loppuvuosi ja ensi kesä pullonpalautushilut talteen ja jätetään iltapäivälehdet ostamatta, ne fyrkat on kasassa jo siinä. No vähän joutuu ehkä lisää panostamaan mutta noin periaatteessa.

Toistan itseäni jos kerron, että tänään *tadaaaaaa, ylläripylläri* satoi lunta. Ihan koko päivän. Hell yes!

Maisema on kaunis ja eläinten mahanalus pysyy puhtaana.
Se on positiivista. Valokin lisääntyy päivä päivältä, en minä siitä valita kun kevättä kohti mennään ja marraskuukin on vielä kaukana edessä.

Päivästä ei muuta mainittavaa. Iso-J särki auton, ihan vain tämän perjantain, kolmannentoista kunniaksi täräytti edellä törttöilleen konttiin.

Iso-J:n puolustukseksi on mainittava, että konttiinsaottanut oli yltäpäältä lumessa ja kuski ties missä pilvessä. Ei ainakaan tässä maailmassa :-(

Onneksi kohtuullisin pienin vaurioin selvisivät, peltiä ja puskureita saa uusia.

Huomenna aion kuitenkin hoputtaa samaisen kolhukärsäisen Pesoliton kutostielle ja etelää päin.
Huomenna on nimittäin aika saatella The Meawingstonit maailmalle.
Ihan itse vien varmistaakseni...

Tässä Elli jo saattelee ipanoitaan portailla, ei jää perään itkemän, se on tuhannen varma. Ja fakta.

Pikkuiset bandiitit ne siinä tuhoavat avovankilaksi (leikkisästi) kutsumaani häkkyrää.
Uskomattoman paljon hupia tuostakin koriste-esineestä on herunut. Minä olen kaikki nämä vuodet pohtinut mitä käyttöä tuolle olisi, kun ei ole niin pientä kasvia jonka tuonne raaskisin tunkea, lintuhäkistä se ei käy eikä tuikkuja tohdi polttaa puualustalla... se on siis sopiva kissan virikeleluksi.

Aamulla minä ja nuorempi perillinen kuitenkin pakkaamme pikkurakkulat matka-askiin ja suuntaamme etelään. Puolilta päivin meidän pitäisi olla eteläisen naapurikaupungin raviradan tienoilla ja minne lie matka siitä jatkuukaan. Sen kertoo huomenissa paikallisoppaamme, wanha kuoma Savu. Kaakonkulman kissatrokari. Ihana ystävä jonka verkosto tuli apuun kun hätä oli kissan kokoinen! Kolmen kissan kokoinen!

Otan kameran mukaan sillä jotain söpöisiä poneja lienee luvassa. En valitettavasti voi vaihtaa kissaa poniin, Iso-J on ahdasmielinen ja kielsi moiset kolttoset :-(

Huokaus. Että ne osaavat olla suloisia. Söpöjä. Pumpulivatsoja. Pussattavia. Ja täysiä hirviöitä.
Nyt minunkin lienee aiheellista loikkia portaita ylös ja petiin.

Tuuli ei enää vongu ihan niin nasevasti ja paikallisen sähköyhtiön häiriökartta ei hehku tuskanpunaisena. Ehkä selviämme ensi yöstä ilman sähkökatkoksia, ehkä.

En tiedä olenko jotenkin yliherkkä sähkönsyötön häiriöille vai onko niitä nykyisin enemmän? Miten minusta tuntuu, että entisinä vanhoina kunnon aikoina normaali talvinen myräkkä ei pimentänyt koko kylää. Ovatko myrskyt kovempia nyt vai onko sähkölinjasto aikansa elänyt? Ovatko korjauksiin käytetyt rahat käytettykin osakkeenomistajien osinkoihin? Pomoportaan bonuksiin? Juodaanko huoltojoukkojen taukokahvilassa presidenttiä? Sehän se suurin synti olisikin...

Enhän minä tiedä, minä vain vilkkaan mielikuvituksen suomin vauhdein arvelen, että korjaus/kunnostus/perusparannusbudjetti on kutistettu ja maksettujen osinkojen määrä on kasvanut.

Mutta ainoa mitä ei tarvitse arvella on sähkölaskun loppusumma. Se nousee, kasvaa ja paisuu vuosi vuodelta.

Tälleen loppukäyttäjän kannaltahan ovat ihan mukavia ne pimeät, sähköttömät päivät, sähköä säästyy. Nuoremmat pariskunnat keksivät varmasti muutakin kivaa puuhaa pimeän hetkille, minä manailen kun läppäri ei toimi eikä nettipokeriin pääse.

Toivottavasti se pakkosäästäminen näkyy sähkölaskussakin. Joskus. Hellekesä ei vaikuta, leuto alkutalvi ei vaikuta. Tuli justiinsa kirje sähköyhtiöltä: ankeiden aikojen takia nostamme xx-maksua 5 %. Auts. Nyt jo sattuu. 

Ja aamulla sattuu enemmän jos en nyt viisastu ja häivy petiin.

Hellurei, huomenna ehkä lisää.

Tammikuu on kuitenkin jo melkein puolessa! Olitpahan ihan missä päin maailmaa tahansa :D

Kierrätystä tämäkin

Ihme, tänään tapahtui varsinainen ihme. Kaunis kiitos ja kirkastus Sarille Lappeenrantaan. Siinä meillä on semmoinen daami joka on varsinainen killivälittäjä. Minä se pakkaan kaikki kolme Meowingstonia lauantaina kyytiin. Ja tulen kotiin tyhjän lootan kanssa. Kyllä! Yes! Javisst!

Näin se vain menee ja ihmeitä tapahtui. Myös Ronskvisti on saanut oman kodin. Pääsee kylvämään tuhoa ja tekemään tihua sisäkissan statuksella. Niin sitä laitetaan kirjaimellisesti vahinko kiertämään. Kierrätyshän on oikeasti kovinkin kannustettava ja iloinen asia.

Toivon toki, että killinpillien uusilla emännillä riittää rakkautta niille riivatuille myös semmoisina päivinä kun kukkaruukku ei pysykään ikkunalaudalla. Ovathan ne miukulaiset somia ja herttaisia eikä tuo pahin huligaanivaihe kestä kuin joitakin kuukausia. Kyllä sen aito kissanystävä kestää. Meilläkin niitä miukulaisia on monta (enkä pysty kirjoittamaan tätä ilman, että häijy hymy vetää suupieltä vinoon, sorry).

Päivä oli kiva, käytin Äitikultaa markkinoilla (osti luudan) ja muilla asioilla kaupungilla.
Jostain syystä unohdin syödä aamiaisjugurtin jälkeen, joten olo oli kahden maissa jo hitusen heikko. Onneksi torilta sai muikean maukkaita lihapiirakoita ja nakkeja ja vaikka kaikki mausteet kaupan päälle. Jopas kummasti olo korjaantui. Ja närästi.

Eläinlääkäri etelästä soitteli ja kiitteli ensiluokkaisista sontanäytteistä. Tilanne on oikeastaan loistava, nyt meillä on vain yhtä matosorttia joka hevosista häädetään täsmälääkkeellä. Kahden viikon päästä otan uudet näytteet ja kun ne oletettavasti ovat puhtaat, meillä on tilanne hyvä. On madottoman hyvä olla.

Seuraava madotus on ajankohtainen ennen laidunkauden alkua, sen tarve katsotaan toki ensin näytteillä.
Tästä kehityksestä minä tykkään. Ei tyrkätä eläimiin(kään) myrkkyjä varmuuden vuoksi ja kaiken varalta vaan katsotaan mitä tilanne kulloinkin vaatii.

Koska kuvia ei ole, päätän päiväni tältä erää tähän... iloisin mielin kohti lumisateista perjantaita.
Kiitos Sadulle Epsanjaan puhelustasi, oli kiva kuulla ääntäsi pitkästä aikaa. Kerro toki tutuille terkkuja jos heitä siellä näkyilee. Sunshine Tourin kisaviikot tuovat sinne paljon suomalaisiakin. Lycka till kaikille.

Tää ois tässä ja tää lähtis nyt laulamaan tuutulauluja hevosille.

Vintissä jytisee

Lumppu-Elli, Vuoden Yllättäjä-Äiti on nyt hyvin hyvin väsynyt.
Elli anoo armoa ja vaatii sinkkuelämäänsä takaisin.

Kävin supattelemassa Elliraasulle tänään hyviä uutisia.
Lauantaiaamuna, heti hevosten ulkoistamisen jälkeen pakkaamme kaksi  Meowingston -terroristisolun jäsentä matka-askiin ja lähdemme jyräämään kuutostietä kohti etelää.

Jarrua painetaan ekan kerran Lappeenrannan raviradan varustekaupassa ja sieltä matka jatkuu paikallisoppaan avustuksella kohti killinpillien uutta kotia. Toiveissa on nähdä pari poniakin.

Yritän pysytellä luovutuskohteessa vakavana ja totisena, aaltoja heitämme perheen voimin vasta kotona.

Kotiin jää vielä Ronskvisti, se vähäjärkisin kaikista. Mutta kyllä minä vielä jonkun pahaa-aavistamattoman jallitan pentuja katsomaan :D

Valoa tunnelin päässä, Elli. Kestä vielä hetki!

Nämä kaksi viidakkosissiä siis lähtevät lauantaina.
Kaikki kolme ovat erittäin elinvoimaisia, nokkelia, ketteriä ja niillä kaikilla on vähintään hevosen (tuhdin) kokoinen itsetunto.

Eivät tosin ole hevosta vielä nähneetkään,  mutta koiraa jallittavat aivan 6-0. Nasse-Setä ei oikein tiedä miten noita kirppuja hallinnoisi, aina on yksi niskassa, yksi hallintaotteessa ja yksi taistelemassa hännän kimpussa.

Veli Milton on ansioituneempi pentuvahti. Kärsivällisesti se tuijottaa pennut riviin ja järjestykseen.

Ilmeisesti jollain tavalla sfinxin sukulainen hypnotisoi pennut rauhallisiksi. Semmoiselle taidolle monella kasvattajalla olisi kysyntää. Etenkin kun teini-ikä liihottaa aivan tuntumalla.

Veli Winstonia ei voi päästää pentujen luo, se taantuisi oitis samalle tasolle ja sitten meillä olisi myös iso kissanjötkäle pentujen hunnilaumassa. Semmoisesta pelistä ei hyvä heilu.

Hönökiintiö se on torpallakin.

-Jos mä painan tosta niin räjähtääköhän toi koira??
-Koita.
-Emmää, koita sä...
-Tyypit hei, tätä kylmää juttua voi nuolla!

Että semmoista villiä menoa meidän makuuhuoneessa. Jytinää ja pauketta, töminää ja mätkähtelyä. Oi aikoja, oi tapoja! Onpa hyvä, että kyseinen huone on vielä remonttijonossa. Siellä varastoidaan nytkin kaikenlaisia ylimääräisiä huonekaluja ja pelikonsoleita. Jokunen kissanraapima tapetinkulma ei tunnu missään. Enemmän potuttaisi jos vaivalla valitut tapetit olisivat nyt täynnä tahmatassujen leimoja.

Torpan sisäisen villin elämän vastapainoksi ulkopuolella on lumivaimennus. Kaikki äänet jotenkin katoavat, tömpsähtävät pehmoiseen hankeen. Puhtaaseen, kylmään talven turkkiin.

Tällä viikolla kanalan kuoro on menettänyt jokusen jäsenen, neljä siipiveikkoa on vaihtanut ototilaa radikaalisti. Wanhan liiton rouvat voivat ällistyttävän hyvin, jopa vanha vaakku Britney. Sekin kurja munii vieläkin yhden munan viikkotahdilla ja nuoret rouwat vähän ahkerammin. Pataässä ei taida munia enää mutta käy ja melkein kukkuu muuten.

Mutta Kanalan Etujoukko... kovan kohtalon keräilyerät. Pari päivää sitten otettiin siilon eteiseen turvaan karkoitettu Kukko Gaddafi rouvineen ja adjutantteineen ns. silmän alle. Ja siirrettiin illan hämyssä Etujoukkojen parveen. Etujoukoista oli jo muilutettu pois valkoinen silkkikukko sekä yksi nuori kukkopoika. Eihän parveen mahdu kuin yksi kukko ja kenties yksi oppipoikakukko. Muistamme hyvin Urho Kukkosen ja Turha Kakkosen toimivan "kahden hallitsijan" politiikan.

Tänään huoltoreissulla löysin kuitenkin yhden mustan chaborouvan henkeä vailla makaamasta ja Gaddafin adjutantti hätyytti nuorta silkkikukkoa erittäin tarkoitushakuisesti. Tarkoituksena oli hengenotto kilpailijalta, epäilemättä. Ilmeisesti tämä musta rouwa oli jäänyt jalkoihin ja saanut riittävän monta kertaa nokasta. Reppana.

Iso-J joutui puuttumaan peliin ja nyppäisi vallanhimoisen adjutanttikukon pois parvesta. Se liittyi Ilmavoimiin niksnaks.

Joskus joutuu tekemään näitä valintoja ja päätöksiä, kukkopoikain kohtalo on kova. Vain valitut jatkavat. Eikä emokanoja nokita.

Aiemmin päivällä kuulostelin jo, että kanalassa on oudon hiljaista. En kuitenkaan malttanut lähteä tarkempaa tutkimusta ja väestölaskentaa tekemään. Mulla kun on omat aikatauluni kanalakäynneille ja hyvin harvoin niistä poiketaan. Pakkasaikana vesiä toki vaihdetaan useammin ja säädellään lämpölampun loimotuksella kanalan lämpötilaa.

Pitäisi luottaa vaistoihinsa ja reagoida nopeammin poikkeamiin. En tiedä olisinko voinut mustaan rouvaan henkeä puhaltaa mutta ainakin olisin voinut lopettaa turhan nokkimisen.

Nukun huonosti ensi yönä. Syystä. Huono omatunto valvottaa. Ja killinpillien hillumiset.

Salavalla on kiva talviasu, rastapötkylät!
On se vaan niin mainio puu, saa roskaisuutensa anteeksi kuvauksellisuudellaan. Hyväntuulentuoja, sitä salava on. Ja torpanmäki olisi kovin kovin steriili ilman näitä palleropuita.

Päivän muihin ansioihin on ehdottomasti luettava se, että minä olen tänään ensimmäisten kerran elämässäni postittanut sitä ihtiään.
Huomenna eläinlääkäri siellä jossain etelän syrjällä saa lähetykseni. Ja minä toivottavasti paluuviestinä analyysin ynnä matolääkkeen nimen täsmälääkitystä varten.

Pakkasin huolella, pakkasin hyvin. Paketin päältä saa vaikka rekalla ajaa ja kestää läjässä silti. Sisällön rikkoontumisesta ei ole väliä, kunhan päällynen pysyy ehjänä.

Tämmöistä tänne. Paskaa pakettiin ja vintissä sekoillaan. Normimeininkiä torpalla.

Lepoa ja rauhaa, missä lienetkin.

Tätä lisää...

Tämmöinen talvi on niin miun maun mukkaan.
Lunta 20 cm ja pakkasta -10 ja aurinko paistaa. Enempää en pyydä.

Rusakkokin tykkää, siellä on kirmattu omenapuun ympärillä mutta ainakin latvus säästyy hampahilta, toistaiseksi.

Rusakkokansa on iloksemme vähentynyt. Ehkä syynä on tehokkaammin käytetty tontti tai sitten ne eivät enää tule pihaan kun hevosten tarhassa on aina jokunen heinänkorsi ja jyvä syötäväksi.

Kissoista ei ole rusakontorjuntayksiköksi. Ne juuttaan roikaleet loikkivat aamulla riihelle, tekevät uukkarin ilmassa ja sätkivät koivet suorina, lapa maata hipoen mummolan portaille vonkaamaan sisäänpääsyä. Tokihan mummo päästää ovellaan parkuvat pojat sisään lämmitelemään. Nähty on, että vallan kurkkii ovelta milloin musta vyöry lähestyy...

Tyhjennettyään Patsymummon kermakipon ne loikkaavat lankavasuun (kaapin päälle) päiväunille ja siellähän ne roistot hikoavat pitkälle iltapäivään.

Äitikultaa onkin nyt ohjeistettu ulkoistamaan roikaleet, niiden ei kuulu pesiä sukkalankavasussa.
Hiiret rehottavat kohta valtoimenaan ja torpan hiirikissat senkus lihovat mummolan muroilla.

Juhannusruusun kaksi vuodenaikaa... ajatelkaa nyt. Enää viisi kuukautta ja meillä on kesäkuun kymmenes päivä. Ei siihen enää niin läkähdyttävän pitkä aika ole.

Tämmöisten aurinkoisten päivien jälkeen minäkin olen ärsyttävän positiivinen. Huomenna on varmaan pilvistä ja olen taas oma kärttyinen itseni.

Tänään oli kyllä oikeasti ihan kiva päivä. Aamu oli äärimmäisen kaunis, aurinkoinen ja sopivasti talvinen. Eikä edes tuullut. Se jos mikä on tuulisen mäen asukkaalle luksusta. Ulkoistin hevoset, siivosin tallin ja siirryin äkkiä kahvipannun kylkeen tankkaamaan lisää kofeiinia.

Kengittäjä viestitti, että puolisen tuntia viivästyy, joten hevosilla oli runsaasti aikaa ihmetellä tallissa. Kumpainenkin toljotti minua kuin vähäpäistä kun hain ne sisään parin tunnin ulkoilun jälkeen. Just kun olivat lompsimassa aamuheiniltään aamupäivälevolle.

Pysyypähän hevonenkin virkkuna kun päivärutiineja sopivasti hämmennetään.
Kameraan oli lähes mahdotonta tällä osaamistasolla löytää sopivia säätöjä. Kaikki kuvat paloivat puhki valon takia. Hassut raidat hevosen kyljessä johtuvat aitalankkujen varjoista.

Taas yksi uusi asia opeteltavaksi, kuvaaminen kirkkaassa valossa valkoista taustaa vasten.
Eräs guru kyllä käski pitämään kameran laukussa keskipäivän aikaan, silloin pitää ihmisen syödä lounasta eikä hosua kameran kanssa.

Iltapäivän vietin kaupunkiriennoissa.
Oli taas kertynyt kaikenlaista juoksemisen aihetta. Toisessa pankissa pääsi suoraan asioita hoitamaan, toisessa piti hiljentyä jonotuspenkillä. On se kyllä semmoinen jäähypenkki että oksat pois.

Pieni ihminen pienine rahoineen kyykkii toppatakissa hiottavalla penkillä tunkkaisessa konttorissa. Silloin käy mielessä ajatus keskittää vähäinen rahaliikenteensä tasan yhteen pankkiin. Siihen jossa on vielä varaa pitää henkilökuntaa.

Kaikki kunnia ison pankin työntekijöille, ei ole helppoa istua toppatakkikansan moitittavana. Minä en moittinut, pois se minusta. Räkytän täällä blogissa jos on joskus aihetta.

Huomaavaista oli se, että siinä ekassa pankissa virkailija kysäisi tarvitsenko lasin vettä, hän piipahtahtaa holvissa ja se reissu vie viitisen minuuttia.

Mahtaakohan pankinjohtaja tarjota nakkisämpylän tai torilla muikut jos heiltä lähtee isompia rahoja nostamaan? Odotusaika lienee suoraan verrannollinen nostettavan rahan määrään... :D

Vanha kunnon lyhdyn romu se sinnittelee -ja on aina yhtä romuisennätti.

Niin se nätti päivä sitten meni, oli jo pimeää kun kurvasin takaisin pihaan. Pakkanen taitaa yöksi vähän kiristyä. Lampaille piti vaihtaa lämpöinen vesi yöksi, niiden osastolla ei pysytä plussalla yöllä. Onneksi lampailla on villahousut ja villapaita ja paksu, lämmin pehkupatja.

Ovathan ne niin leppoisa näky aamulla, kaikki kolme makailevat vatsat pinkeinä märehtimässä.

Talli on kylmä mutta kuiva ja hevoset pitävät sen lämmön plussalla. Mikä parasta, kosteutta ei tiivisty.  Hevoset, seinät ja ikkunat ovat kuivia ja raikkaita aamulla.

Huomiselle on oma ohjelmansa, sitä ennen luvassa jokunen tunti ansaittua yöunta. Mikäli killinpennut suinkin suovat. Ne roikaleet tekevät elämästä nykyisin varsin rasittavaa... Ovathan ne tuhottoman söpöjä mutta kohtuuttoman meluisia ja uteliaita. Ei ole kuulkaa kiva herätä yöllä siihen, että uteliaat pennut rassavat nielurisoja. Nukkujalta voi epähuomiossa loksahtaa leuka auki ja kukas sinne kurkkii ellei kissa.

Lappeenrannan suunnalla olisi hyvä nukkua varastoon, kohta siellä ei nukuta. Järjestelen ajoreitit niin, että  mahdollisimman pian olisi sinne asiaa. Killipillit pääsevät mukaan :D

Voi hyvin, nuku hyvin, missä lienetkin...