Vika villahousu

Eka epeli, toka tohelo... vika villahousu??
Vuoden viimeisiä päiviä viedään, tunnin päästä lähtee käyntiin vuoden viimeinen lauantai.

Vuosi oli ... antoisa? No sitä kyllä! Jos nyt ei pienyrittäjän arki mammonaa tuonut, toi se paljon muuta. Sisältöä, hyvin painavaa semmoista se ainakin toi. Kahden hevosen verran.
Toi vuosi kokemustakin, oppia, intuitioon luottamiseen uskomisen arvostusta ja ihan kehnon paljon ihania kohtaamisia vanhojen, uusien ja tulevien ystävien kanssa.

Lämpimiä kesäiltojen istuntoja, pitkiä puheluita ja pikaisempia tapaamisia, kaikkea tuota ja paljon muuta. Toivottavasti kohtaamisten ilo oli molemminpuolista? Minä ja perheeni ainakin viihdyimme mainiosti.

Vuosi toi torpalle hevoset, uusia kanoja ja kolme killinpilliä, tässä niistä yksi. Tarvinneeko kertoa enempää? Tästä tulee vielä uskottava hiirikissa etelä-Karjalaan hevostallille. Ja oiva demoeläin kertomaan kissojen monipuolisesta lahjakkuudesta kaikenlaisiin tilanteisiin. Toivottavasti ne kaksi mustaa huimapäätäkin löytävät ymmärtäväiset, avarakatseiset ja sopivasti suurpiirteiset kodit lähiviikkojen aikana. Kissaenergiaa riittää niissä viipottajissa.

Lillinpilliä potutti poseerata mutta poseerasi kuitenkin. Ja oli söpö. Tiettyyn rajaan asti... on se raja kissankin sietokyvyllä!

Uskollinen Nasse-setä partioi säännöllisesti pentujen luona, samoin tekevät Sedät Milton ja Winston. Ne retkut lähinnä iloitsevat uudesta ruoka-apajasta. Läppäävät pennuille big fiven ja lompsivat lipomaan pentujen herkut omiin pohjattomiin vatsoihinsa. Ilmeisesti hiirisato on tältä talvelta syöty ja linnut liian vikkeliä.

Tänään saimme lisää polttopuuta, niillä pitäisi pärjätä lopputalvi. Hyvin pärjätään jos ei mitään älyttömiä pakkasjaksoja tule, puita on vuodenaikaan nähden reilusti. Onneksi se on semmoista tavaraa jonka aika kaupitsee omassakin käytössä.

Puukuorman päällä keikkui helpotuksekseni taas kerran kaksi isoa heinäpaalia hyvää heinää. Iso kivi vierähti taas kerran sydämeltä. Ehkä eniten ärsyttää mättää heinäpaaleja tunkioläjään. Harmaata, kitkeränkuivaa ja savuttavaa heinää eivät syö hevoset, eivät lampaat eivätkä marsut. Kanoille kelpaa pesäheinäksi, pienissä määrissä. Osaan vetää nyt ison ruksin yhden heinäntoimittajan nimen päälle, myyköön jonnekin muualle jämänsä ja suopeltojensa aarteet. Minä haluan hellapuut hellapuina enkä haroa niitä heinäpaalin sisältä.

Huomenna on ohjelmassa kaikkea muuta kivaa, siitä lisää sitten. Sikälimikäli ehdin istahtaa koneelle hetkeksikään. Ehdin tai maltan, siinähän ne päivityksiä rajoittavat asiat lähinnä ovatkin. Omasta laiskuudesta en sano sanaakaan, senhän te kaikki ehkä jo ymmärrättekin. Tämä on sitä downshiftaamista... *eheheh*

Toivotan huomenna sen mitä on tapana toivottaa, mutta en todellakaan kerro uudesta kunnollisesta, raittiista ja henkisesti jalostuneesta elämästäni. Ei ole mun juttu. Ollenkaan.
Näin on ihan hyvä! Renttuillaan kohtuullisesti, eletään ihmisiksi ja muuten ollaan kuin Ellun kanat!