Vika villahousu

Eka epeli, toka tohelo... vika villahousu??
Vuoden viimeisiä päiviä viedään, tunnin päästä lähtee käyntiin vuoden viimeinen lauantai.

Vuosi oli ... antoisa? No sitä kyllä! Jos nyt ei pienyrittäjän arki mammonaa tuonut, toi se paljon muuta. Sisältöä, hyvin painavaa semmoista se ainakin toi. Kahden hevosen verran.
Toi vuosi kokemustakin, oppia, intuitioon luottamiseen uskomisen arvostusta ja ihan kehnon paljon ihania kohtaamisia vanhojen, uusien ja tulevien ystävien kanssa.

Lämpimiä kesäiltojen istuntoja, pitkiä puheluita ja pikaisempia tapaamisia, kaikkea tuota ja paljon muuta. Toivottavasti kohtaamisten ilo oli molemminpuolista? Minä ja perheeni ainakin viihdyimme mainiosti.

Vuosi toi torpalle hevoset, uusia kanoja ja kolme killinpilliä, tässä niistä yksi. Tarvinneeko kertoa enempää? Tästä tulee vielä uskottava hiirikissa etelä-Karjalaan hevostallille. Ja oiva demoeläin kertomaan kissojen monipuolisesta lahjakkuudesta kaikenlaisiin tilanteisiin. Toivottavasti ne kaksi mustaa huimapäätäkin löytävät ymmärtäväiset, avarakatseiset ja sopivasti suurpiirteiset kodit lähiviikkojen aikana. Kissaenergiaa riittää niissä viipottajissa.

Lillinpilliä potutti poseerata mutta poseerasi kuitenkin. Ja oli söpö. Tiettyyn rajaan asti... on se raja kissankin sietokyvyllä!

Uskollinen Nasse-setä partioi säännöllisesti pentujen luona, samoin tekevät Sedät Milton ja Winston. Ne retkut lähinnä iloitsevat uudesta ruoka-apajasta. Läppäävät pennuille big fiven ja lompsivat lipomaan pentujen herkut omiin pohjattomiin vatsoihinsa. Ilmeisesti hiirisato on tältä talvelta syöty ja linnut liian vikkeliä.

Tänään saimme lisää polttopuuta, niillä pitäisi pärjätä lopputalvi. Hyvin pärjätään jos ei mitään älyttömiä pakkasjaksoja tule, puita on vuodenaikaan nähden reilusti. Onneksi se on semmoista tavaraa jonka aika kaupitsee omassakin käytössä.

Puukuorman päällä keikkui helpotuksekseni taas kerran kaksi isoa heinäpaalia hyvää heinää. Iso kivi vierähti taas kerran sydämeltä. Ehkä eniten ärsyttää mättää heinäpaaleja tunkioläjään. Harmaata, kitkeränkuivaa ja savuttavaa heinää eivät syö hevoset, eivät lampaat eivätkä marsut. Kanoille kelpaa pesäheinäksi, pienissä määrissä. Osaan vetää nyt ison ruksin yhden heinäntoimittajan nimen päälle, myyköön jonnekin muualle jämänsä ja suopeltojensa aarteet. Minä haluan hellapuut hellapuina enkä haroa niitä heinäpaalin sisältä.

Huomenna on ohjelmassa kaikkea muuta kivaa, siitä lisää sitten. Sikälimikäli ehdin istahtaa koneelle hetkeksikään. Ehdin tai maltan, siinähän ne päivityksiä rajoittavat asiat lähinnä ovatkin. Omasta laiskuudesta en sano sanaakaan, senhän te kaikki ehkä jo ymmärrättekin. Tämä on sitä downshiftaamista... *eheheh*

Toivotan huomenna sen mitä on tapana toivottaa, mutta en todellakaan kerro uudesta kunnollisesta, raittiista ja henkisesti jalostuneesta elämästäni. Ei ole mun juttu. Ollenkaan.
Näin on ihan hyvä! Renttuillaan kohtuullisesti, eletään ihmisiksi ja muuten ollaan kuin Ellun kanat!

Valo, kulje kanssani

Pullip-nuket kerääntyivät kynttilän äärelle, suuren sähköpimennyksen aikaan. Niin me muutkin torppalaiset.

Suuri pimeys alkoi eilen, tiistaina kl. 16.45. Otettiin hevoset sisään neljän maissa kun näytti siltä, että riskimpikin poni lentelee tilalta toiselle heti seuraavalla tuulenpuuskalla. Ja sillä hetkellä kun Siskolikka saapui tontille räiskähti sininen liekki sähkölinjalta ja pimeys putosi.

Eihän meillä ole minkään valtakunnan hätää täällä, ei moneen päivään. Ruokaa ja kotivaraa on kahden talouden tarpeisiin kuukaudeksi ja kun pakastimia ei auo, sielläkin säilyy tavara tuoreena pitkään.
Vesi tuli ja meni, lämminvesivaraaja olisi kai jossain vaiheessa ilmoittanut no can do -tilanteesta.
Puuhellalla lämmitettiin ruokaa ja pidettiin tölli lämpöisenä.

Pihakaivon antimet olisivat olleet saatavilla kannen noston jälkeen joten eihän siinä muuta tarvinnut kun tyytyä kohtaloonsa. Fikkareita, patteriradioita ja kynttilöitä on aina käyttövalmiina. Saatiin kelpo valaistus talliin, tölliin ja tupaan. Tunnelmaa ja kivaa leppoisaa olemista. Mummo otti nokoset tuvan soffalla, siskonpojat ja omat likat kökkivät aikuisten kylkimyyryssä ja kissat vetelehtivät tuntumalla nekin.

Aamulla, vähän ennen kahdeksaa sähköt tulivat takaisin. Olin juuri heittämässä hattua hevosten ulkoistamisesta ja sillä hetkellä räpsähti valo. Ihanaa! Sain kahvia, sain rauhan sielulleni.
Tuuli oli navakka mutta taluttelin hepat tuulettumaan.

Tappioihin kirjattakoon kanatarhan kaatunut aita ja hirmuisen roskainen piha. Ei muuta.
Iso-J käskytti siskonpojat hommiin ja piha siivoutui parissa tunnissa.

Teimme täsmäiskun kaupungin alemyynteihin ja minä löysin taas kerran alekenkälaarista uudet hiihtimet. Ihan ovat Etnies -merkkiset ja mukavat kuin mitkä. Lähtöhinta 77, minä maksoin 57 euroa vähemmän. Hyvä diili. Kaupungilla ei juurikaan suomen sanaa kuule, Veljet Venäläiset ovat saapuneet sankoin joukoin. Mustaa maasturia on parkkihalleissa ripirinnan ja kateus kalvaa pienisieluisen mieltä.... fakta jonka kanssa on vain opeteltava elämään.

Eiliset ankeat olosuhteet toivat totena mieleen elämän realiteetit. Onnea ei tuo uusi mustana mylvivä maasturi vaan lämmin liesi ja villasukat ja täpötäysi ruokavarasto. Patteriradio ja kynttilät, fikkareita jokaisella ovella, jerrykannullinen bensaa ja kiisseliä autojen kulkuun. Lumikola ja lapio. Hiekkaa.
Yksi läppäri jossa sim-kortti, siitä ei tosin ole iloa mikäli kukaan ei ole muistanut ladata. Puhelimet saa ladattua autossa mikäli on autolaturi.

Suurin murhe taitaa olla vessa. Jos ruuansulatus toimii mutta vessa ei, on pian ns. hätä kädessä.
Meillä se ei päätynyt käteen saakka, mutta päätimme kuitenkin panostaa ensi vuonna ulkohyyskään.

Killinpennut vantteroituvat oli sähkö tai ei. Tässä Mini-Winsu rääkkää sekä työtuolia että sisarustaan. Lillerilalleri teki tuhojaan jossain samalla suunnalla, en ehtinyt kuvaamaan. Huomasin, että kameraote on ihan livennyt, en saa säätöjä enkä otetta koko vehkeeseen. Nyt se kone kuitenkin toimii, ei virheilmoituksia eikä herjoja. Enää pitäisi opetella kuvaamaan.

Se on muuten ongelma joka ei parane kalustoa tehostamalla. Satunnaiset maininnan arvoiset räpsyt ovat ehkä entistä parempia mutta jos yleistaso on arveluttava, ei se kameran rungon numeroa pienentämällä parane. Reality bites. Poor me. Too poor.

Nyt otan vielä pikaisen kurkkauksen Kanadaan, Bell tournamentin All Stars -matsi on alkamaisillaan ja kummipoika on aloituskentällisessä, go MW go!

Pysy väleissä valojen kanssa, missä ikinä lienetkin. Ja sinne Päivölän pimeälle Aurinkovuorelle hyvin lämpimiä ajatuksia...

Joulunjälkeistä!

Heipähei kaikille liinaharjoille ja teille muille! Joulu oli, meni ja jätti jälkeensä venyneen vatsanahkan lisäksi mukavan leppoisia muistoja. Kiitos vielä kerran kaikille meitä joululahjoin ja joulutervehdyksin muistaneita!

Oikein meidän perheen perinteisin menoin sujui joulunvietto tänäkin vuonna. Isompia mullistuksia ei kukaan kaipaisikaan. Syödään hyvin, löhöillään ja sitten käännetään ehkä kylkeä. Nyt pitäisi varovaisesti palailla arkeen. Pitäisi, mutta onneksi ei ole pakko. Ihan vielä.

Luonto yritti toki omalta osaltaan tuoda jännitysmomenttia Tapaninpäivään, mutta meillä pysyivät sähköt ja toimivat tietoliikenneyhteydet ihan niinkuin ennenkin. Ihan varuiksi lämmitettiin tupa, hirsirunko jäähtyy tuulella nopeasti.

Aattona maisemaan koristanut kymmensenttinen lumipeite suli jäätiköksi eilisissä vesisateissa. Tänään hipsuttelinkin pihalla kuin Jack Sparrow, yöllä satoi sentti lunta jään päälle. Siellon pliukasta alla.

Kuvat ovat aatonaatolta, silloin näkyi vanha kunnon sinitaivas ja aurinkokin helotti lupaavasti.

Metsänpoika, Soppaponi oli meillä se, joka eilisessä myrskyssä otti osumaa. Illalla tarhasta tuotaessa poika teki mahalaskun tallin lattialle. En nähnyt tilannetta koska olin tuonut tamman sisään ensiksi ja Soppa tuli perästä.

Pikaisen tarkistuksen jälkeen totesimme, että näkyviä ruhjeita ei ole. Henkiset ruhjeet tulevat ehkä esiin seuraavana päivänä.
Tänä aamuna poni ei kuitenkaan osoittanut mitään muistijälkeä asiasta. Saas nähdä tuleeko iltasella joku takauma sisääntuotaessa.

Sitten mietitään miten asia hoidetaan. Mitään ovistaryysäämistä en siedä eikähän meillä semmoista olekaan.

Tänään saamme torpalle Siskolikan kahden vanhimman poikansa kanssa.
Nuorimmainen pojista, meidän kummipoikamme, on elämänsä pelireissulla Kanadassa, taisi olla Ottawa se turnauskaupunki.
Saapa nähdä onko tämä reissu tunnustelureissu taalajäihin. Pääasia, että pelaaminen on kivaa. Hieno homma, että poika pääsi reissulle ja että yleensä tuommoisia reissuja järjestetään.

Nyt pikaselaus päivän uutisiin, sitten voisi kysellä varovasti mahtaako jälkikasvu suunnitella ylösnousua tänään laisinkaan. Nukkua tuhisevat vielä. Kissanpennut sen sijaan mellastavat aivan mahdottomasti, en itse asiassa käsitä miten samassa huoneessa voi nukkua. Pentuja mönkii kaikkialla.

Heinävaraston lattialla mönki tuommoinen ötökkä. Hauska. Kuka osaa kertoa mistä on kyse?

Toivottavasti saan kamerani tällä viikolla takaisin huollosta, yritän sitten kuvata niitä pikkuhirmuja enemmän. Päällisin puolin ovat söpöjä ja suloisia, niinkuin kissanpennut osaavat. Mutta aivan mahdottomia villiriehuja.

Helpompi vahtia kopallinen kirppuja kuin kolme kissanpentua!

Joulurauhaa!

Veli Milton otti aitiopaikan Joulupukin visiittiä silmälläpitäen. Hevosten lahjapakettien lähituntumassa on hyvä väijyä aitoa pukkia. Kuusen juurella väijyssä seisova valepukki on kuulunut jouluihimme "aina" ja tulee kuulumaankin.

Ja kyllä se aito Joulupukki meille varmaan tulee, on täällä torpalla niin hyväkäytöksiset ja kivat pien- ja suureläimet. Ja kyllä näiden kaksijalkaistenkin (including kanat) kanssa arkensa ja juhlansa jakaa aivan mielellään.

Torppa on siivottu. Piparit paistettu. Kinkku köllöttää uunin alaritsillä paistoanturi kankussaan. Uuni piippaa kun tavoitelämpö 71 astetta on saavutettu. Helppoa kuin heinänteko tämä kinkunpaisto... kenties hieman tunnelman kustannuksella, mutta kohta uunista tulvahtelevat aromit korvannevat pienet puutteet paiston autenttisuudesta.

Leivinuunin isolle kivelle en lähde tuommoisia lihoja laittamaan, ne on kuivalihaa tunnissa.

Tämän joulun valmisteluista muistan huutavan voipulan. Marketissa oli ostorajoitus, kilo per talous. Ja ne voit loppui minuuteissa. Minä en käsitä tätä voibuumia, ovatko kaikki kevytleviteihmiset nyt kerralla tajunneet mietn ylivoimaisen hyvä maku laatikoihin ja jouluruokiin tulee aidolla voilla?? Eihän tätä voipulaa voi selittää karppaajien, hörppääjien ja slarvaajien ruokavaliolla, eihän?

Ruuat on nyt kuitenkin tehty ja voita varastossa sen verran, että Äitikullan leipomat piirakat saavat huomenna voikylvetyksen. Mietitään sitten tammikuussa niitä kolesteroleja ja maksa-arvoja. Kanelihan on uusin maksan vihollinen kertoi Evira männä viikolla, kanelipulla on kuulema yhtä paha riski maksalle kuin parikymppinen laatuviski.

Kyllä minä ymmärrän sairauden vuoksi ruoka-aineiden rajoittamisen, mutta että perusterveen pitäisi nyt kavahtaa kanelia joulupuurossaan? Tänään minä törsäsin XO -konjakkia kakkuun, aromia antamaan. Viimeksi olen tainnut konjakkia juoda Naistenklinikalla kesäkuussa 2001. Ehkä maksani kestää huomisen kanelipanoksen. Konjakkiin en ryhdy edes Jouluna.

Joulumyrsky tekee tuloaan etelästä päin, nurkissa ulvoo ja luntakin on luvassa. Eipä ole lumitöissä hiottu vielä tänä talvena, veikkaan että luutimalla on piha siisti huomennakin.

Paistoanturin lukemat uunin näytöllä ovat 22/71 joten muutamaksi tunniksi joutaa nukkumaan.

Myöhemmin tänään ehkä vielä kuvaterveiset.
Mikäli en ehdi päivällä enää nettiin, toivotan varmuuden vuoksi jo nyt kaikille lukijoilleni mitä leppoisinta, rennointa ja tunnelmallisinta joulun aikaa. Missä ikinä lienettekin.
Kiva kun käytte torpalla edes etävieraina.

Lisäksi haluan toivottaa kaikille tiellä liikkujille erityisen turvallista matkaa, minne ikinä matkaattekin.
Hyvää Joulua!!

Aromipesä

Kuka muistaa takavuosien ostoskanavan ainutlaatuista ihmettä, aromipesää?
Meillä se ainakin vääntyi aromiperäksi sangen nopeasti ja helposti.

Torppa on tänään aromipesä. Uunista leijuvat lanttu- ja porkkanalaatikoiden muikeat aromit. Ilma on sakeana piparkakkutaikinan aromeita.

Hyasintit ja kuusi tuoksuvat vienosti, hajumaailma on sangen kirjava mutta erittäin jouluisa.

Karvaiset kaverit eivät ole milläskään, Huimat veljekset lojuvat pitkine koipineen uunin lämmössä, Nasse vaipui jonkinlaiseen nirvanaan saatuaan voisulan jämät ja Ellin pennut hääräävät pentuhommia omassa rauhassaan.

Tallissakin oli rauhallista, Metsänpoika ei vaivautunut edes jalkeille kun kävin tankkaamassa vedet yötä varten, tamma notkui puoliunessa vielä jalkeilla.

Huomisen työlista on loppujen lopuksi lyhyt. Käväisen kaupungissa ja sitten palajan torpalle. Jonkinlaisia siivoukseen liittyviä pakkoliikkeitä olisi syytä suorittaa, onneksi Iso-J on huomattavasti lahjakkaampi siinä lajissa. Minä seison hellan ääressä hyvillä mielin. Perunalaatikkosatsi on imeltymässä ja ainakin yksi kakku pitää ehdottomasti veivata. Sekä niitä pipareita, niitä pitää olla paljon. Isot kasat!

Jouluhan on siinäkin mielessä mukava juhla, että silloin syödään lämmitettyjä eilisen jämiä monta päivää.
Joten mielelläni minä pari päivää aherran kyökissä, oman toimen ohella.

Mikä parasta, säätila kylmeni huomattavasti ja sain runsain mitoin lisää kylmäsäilytystilaa, ulkoa.

Tänään oli oikein idyllinen talvipäivä. Lunta sateli hiljalleen ja vaikka valoisa aika olikin vuoden lyhin, valkea lumi kirkasti senkin ihan mukavasti. Pakkasen puolella olemme nytkin ja toivottavasti näissä samoissa, maltillisissa lukemissa lähipäivätkin. Paukkupakkasia en kaipaa sillä se tietää vimmattua lämmitystä ja ylimääräistä jumppaa kaikille.

Perilliset saivat tänään välitodistukset ja vapautuksen joululomalle. Todistukset olivat käsittämättömän hyvät, kumpainenkin oli entisestään parantanut. Kiitettäviä ja kaseja vanhemmalla, nuoremmalla vielä sanallinen arvio. Nuoremman opella oli näköjään rasti jumittunut erittäin hyvä -arvion kohdalle, suora nätti rivi.

Aromipesä vaikenee tältä päivältä nyt tähän.
Jokunen paketti olisi syytä näinä yön hiljaisina hetkinä kietaista kääreisiin.

Huomisesta lähtien olisi muuten lupa odottaa piteneviä päiviä.
Think positive :D

Piparitaikinaa

Enempien kuvien puutteessa pukkaan maailman parhaimpien pipareiden ohjeen:

1 dl siirappia
1 tl kanelia
1 tl inkivääriä
1 tl neilikkaa
1 tl pomeranssinkuorta
2 dl sokeria
250 g voita

nämä tarkoin mitoin kattilaan ja kiehautetaan. Siirrä kattila kylmään jäähtymään.
Mittaa valmiiksi ja sekoita keskenään:
1/2 tl suolaa
2 tl soodaa
6,5-7 dl vehnäjauhoja

Jäähtynyt seos vatkataan (sähköllä, ystäväni, sähköllä) vaaleaksi vaahdoksi.
Vaaleaan vaahtoon lisätään:

2 munaa täydellä teholla vatkaten
jauhot vatkataan taikinaan nopeasti ja tehokkaasti.
Taikina huilaamaan jääkaappiin seuraavaan päivään saakka. Kokki levolle myös.

Paistaminen:

Pieniä eriä kerrallaan otat taikinaa käsittelyyn, tahmaantuu lämmössä nopeasti. Tämä taikina ei käy piparitalon raaka-aineeksi sillä se on liian mureaa moiseen hommaan.

Ota siis taikinasta pala kerrallan, pyörittele se ensin käsisssä palloksi, litistä jauhotetulle pöydälle, kauli kevyesti ohueksi levyksi. Lisää jauhoja välillä taikinan alle ja kaulimeen, tarttuu herkästi.

Paista n. 185 asteessa n. 7 minuuttia.

Kuvia ei ole enempää tai on mutten osaa nyt niitä siirtää tähän blogin kuvajemmaan. Enkä opettele enää tänään.

Lunta on sen verran, että maa on valkea. Pakkasta on sen verran, ettei rapa roisku. Eihän se tämmöisellä mäellä muutenkaan pihassa vello, se rapa. Eikä tulvavesikään hakkaa kivijalkaan, hyvä niin.

Kanalassa on tehty Iso-J:n toimesta joulusiivous. Hävikkiin kirjataan yksi muna ja melkein sätkyn saanut Britney. Iso-J sai topakat kotkotukset palkakseen. Huomenna kanarouvat saavat joululahjaksi isot kaalinpäät.

Lyhteet on hankittu ja iso osa joulunpyhien ruokatarpeistakin. Ihan viimeiset tuorejutut haetaan perjantaina ja sittenpä voikin muhia tuvassa, kääntää omaa ja kinkun kylkeä ja köllötellä kaikessa rauhassa.

Minä niin odotan Joulupäivän pyjamapäivää. Silloin ryystän minttukaakaota aamukahvin asemasta, heittelen marmeladikuugeleita ääntä päin ja tahmasormin selaan lehtiläjää ja kaukosäädintä. Oi onnea!

Sitä ennen paistetaan pipareita, laatikoita ja kinkku. Ja käydään tervehtimässä naapureita, ystäviä ja edesmenneitä. Kaikenlaista perinteistä, semmoista mistä tulee joulumieli.

Kuvassa nuorimmaine perillinen esittää uupunutta suojelusenkeliä jolta paloi siipi pelastaessaan kinkunpaistajaa... ja pyhä Nikolaus kuuntelee jouluhässäköijien murheita.

Minulla on olkani takana hyrrittävä Veli Winston joka käskee huilimaan. Ensin kuitenkin vatkaan piparitaikinan vaaleaksi vaahdoksi ja lisään jauhot...

Peeäss: se itkettävä laulunumero oli upea, kutosluokkalainen Ida lauloi Walking in the Air -laulun selkäpiitä karmivan ihanasti. Ja Jouluevankeliumi oli ennennäkemättömän koskettava. Lahjakkaita lapsia, kerrassaan. Suuri kiitos kaikille työmyyrille!

Todetaan, että...

... vetinen ja lämmin talvi on tosiasia. Siitä ei pääse yli, ympäri eikä varsinkaan karkuun. Prkele!! Totean minä. Pontevasti.

... kamera (se järeämpi) on huollossa. Yhä. Edelleen. Prkele!! Totean minä. Pontevasti. Rinta kaarella.

... kissanpennut ovat kamalia. Ei enempää. Sillä ne ovat. Kauheita riiviöitä. Juurikin semmoisia konsulttikollien tekosia ja Nemon etäsiittämiä kiusanhenkiä. Nyt ne pomppivat yläpystyä!! Prkele jne. Pontevasti.

... pukkaa vähitellen kiirettä Jouluvalmistelujen suhteen. Arki vie ihmisestä mehut, tehot ja kaamos heittää niskapersus -otteella naamalleen, lätäkköön. Alistus.

... tää nyt vaan on tämmöinen viikko. Huoh. Onneksi lauantaina on Jouluaatto ja elämän parhaus kirkastaa kauniit kasvonsa. Sää on kuitenkin kaikille sama ja Joulupukki näkee rumat sanat. Myös blogeista. Häpeys.

Tälläerää tässä kaikki.
Ihmiset, hevoset ja muut kulkijat tällä tontilla ovat sentään terveitä, ei syysflunssia. Toistaiseksi. Eikä kyllä tarvitakaan.

Ja Joulupukille tiedoksi. Minä siivosin tänään marttakerhon hengessä jääkaapin. Sen ison.
Poistin, lajittelin, putsasin ja kaadoin kompostiämpäriin kaiken mahdollisen. Tuotos näytti ylösnousseelta pääsiäisbrunssilta mutta kelpaa kompostiin. Jääkaappiin tuli tilaa kinkuille sun muille joulunherkuille.

Että ollaan täällä välillä ihan pontevanakin...

Neljännen adventin ilta

Iltaa!
Nyt niitä sitten palaa neljä, kaikki adventtikynttilät ovat tulilla ja sehän tietää sitä, että ihan pian on Joulu.
Meillä on perinteisesti otettu joulukuusi tupaan neljännen adventin tienoilla. Tapa juontaa juurensa niistä kymmenestä joulusta, jotka vietimme mökillä. Siellä se joululoma kesti vain reilun viikon eikä kaupunkikotiin otettu kuusta ollenkaan. Joten laitoimme kuusen ajoissa jotta saimme siitä nauttia edes muutaman päivän.

Nyt meillä on tuvassa komea kuusi, latva hipoo kattoa. Meillä käyneet tietävät, että tuvassa on seinät leveällä ja katto korkealla.

Sama tuttu kuusenmyyjä toimitti eilen sekä meidän, että Äitikullan näreet pihaan. Ihana tuoksu, aivan aito ja metsäinen havupuun tuoksu! Mii so laik!

Kamerasurkeus jatkuu edelleen ja nämä tämänkin päiväiset räpsyt ovat mitä ovat.

Viikonloppu on sujunut mukavasti työn touhussa ja kaikenmoisissa riennoissa.
Kirppariständimme tyhjenee mukavaa vauhtia ja vaatii päivittäistä tankkausta ja huoltoa. Ilmeisesti hyvinpidetyt ja nätisti leikityt lelut ja vaatteet kelpaavat vielä, eivät ne ainakaan ylihintaisia ole.

Enkä minä ymmärrä sitä ajattelumallia ollenkaan, että kirpparille viedään puhkipidetyt rytkyt ja lämäistään hinnaksi vitosesta kymppiin, kaikille virttyneille markettitrikoillekin. Mitä kulahtaneempi rätti, sitä härskimpi hinta. Tai että sinne viedään jotain pahuksen matkamuistomunakuppeja ja hintaan lisätty matkan hinta plus tunnelisä. Ööh, mikä idea? Jos ne ovat niin rakkaita ja kallitta, ei niiden paikka ole silloin kirppareilla. Niiden tunnearvoa kun ei oikein ulkopuolinen näe, eikä siitä taida isosti maksaakaan.

No, siellähän seisovat samat rytkyt ja rihkamat viikosta toiseen, meillä kiertää tavara hyvin.
Se kai se kirpparin ideakin alunperin on ollut. Ja aika hyvin olen hillinnyt itseni hankkimasta sieltä mitään kotiintuomista. Yksi Arabian voipytty meni sivu suun, se kyllä harmittaa *pahus ja manaus*

Sitten miukulaisiin. Ne pienet pir... panat ovat taas söpöytyneet seuraavalle tasolle, mokomat monnit. Helpompi on tosiaan vahtia kopallinen kirppuja kuin nuo kolme söpönokkaa. Elli ottaa yhä useammin nokoset muissa huoneissa ja vaatii tupla-annoksen kinkkua. Enkä ihmettele yhtään että äiti on vähän väsynyt. Ovathan ne melkoisia härveleitä.

Kuvasarja kertoo enemmän kuin monet sanat.

Tää lähtis nyt, maailma kutsuu

Heippa vaan, kotipesä kävi just ahtaaksi

Jahas, mihinkähän sitä alkais?

Lälläslää, siellähän jäkität jumissa, kalteriapina

Kohti uusia seikkailuja














Jep, pennut pomppivat nyt pentuhäkin portista yli, tämä valkonaama oli ensimmäinen. Hyvin nopeasti mustatkin hoksasivat miten vapauteen pääsee. Ja vartin päästä ne riiviöt sinkoilivat ympäri juniorin huonetta.

Ennen joulua ipanat siirretään toisen perillisen huoneeseen, siihen just remontoituun...

Lauantaista pitää mainita paikalliset Joulumarkkinat. Olihan siellä pakko käydä ja tupsahdin taivaaseen. Keskellä aluetta oli iso koju, aitoa englantilaista fudgea. Kymmeniä eri makuja! Iso-J puolestaan löysi hollantilaisten metvurstikipsan ja osti koko setin erilaisia makkaroita. Ja chilijuustoa.

En voinut kehua itseäni lähiruokalähettilääksi messuilta poistuessani. Pussukoissa kreikkalaista leipää, englantilaista fudgea ja hollantilaisia makkaroita ynnä juustoa.  Noh, pitäähän sitä eri maiden ruokakulttuuriin tutustua kun tilaisuus tulee kotikulmille, eikös niin?

Säät ovat olleet harvinaisen ankeat. Nyt sataa lunta aika lupaavasti ja ensi viikon sääennusteet lupailevat pientä pakkasta. Meillä on siis ainakin toivoa valkoisesta joulusta. Ei ole hanget korkeat eikä nietoksia näy mutta ehkä astetta enemmän talvitunnelmaa lumen myötä.

Vuodenvaihteen jälkeen olisikin mukava yllätys sellainen pikatalvi ja heti maaliskuussa aikainen kevät.

Edellisten päiväkirjamerkintöjen kommenteissa oli mukavia viestejä. Suvin heinälaatikoista olisi kiva nähdä kuvia. Heinäverkot toimivat ainakin toistaiseksi ihan ok mutta aina kannattaa olla vaihtoehtoisia suunnitelmia tilalle.

Nyt minäkin otan kissamaisen venytyksen ja siirryn lehtipinon kanssa yöpuulle.
Huomenna sitten alkaa jouluviikko, koulun juhlien myötä tunnelmakin herkistyy. Siellä on kuulema takuuvarma äitien itketys -laulukin ohjelmistossa. Yhtään en hämmästyisi jos meidän nuoremmalla perillisellä olisi jo pitkäveto päällä, että meidän mamma nyyhkäisee ekana.

Terveiset pentulaarilta

Edelleen olen kovin kovin sori ja kaikkea kun kuvien laatu ei ole kummoinen.
Eihän ne minun räpsyni ole aiemminkaan mitään valokuvataiteen riemuvoittoja olleet, mutta jotenkin saan järkkäristäni säädöt paremmiksi kuin puhelimesta.

No, näillä mennään. Pari kuvaa pentulootasta. Tämä kissapeto on "Ronskvisti"  ja hyvin päättäväisesti otti henkeä karvaturalta. Joka sattui olemaan Lumppu-Ellin häntä. Tai se, mitä siitä on jäljellä. Purjehäntä on muisto vain. Ensin Iso-J osui sopivasti saksineen hollille ja muotoili häntää ohuemmaksi (rikos!!) ja loput purjeesta on virttynyt äitiyden aikana.

Ronskvistillä on kuitenkin saalis ja tärkeä harjoitusvastustaja. Älkääs naurako yhtään, kissapetojen kanssa pitää olla naama perusilmeellä.

Tämä kaveri on Lilleri Lalleri, pieni tuppo joka pyörii milloin missäkin. Vähän ujompi ja iisimpi tapaus kuin ne kaksi mustaa tihulaista.

Pennut ottavat jo tuntumaa kissanruokaan ja asioivat näppärästi hiekkalaatikolla. Koska koordinaatiokyky pikkuisilla on vielä rajallinen, emme ole päästäneet ipanoita pentuaitausta pidemmälle. Harjoitelkoot siellä. Sitten kun alkavat kiipeillä aidan yli, on aika päästää ne tutkimaan isommassa mittakaavassa.

Elli kuljeskelee ympäri taloa ja käy nukkumassa päikkärit pentuvapaalla vyöhykkeellä. Tänään Setä Milton toimi pentujen huvimestarina Ellin poissaollessa ja tutki tarkkaan pentujen puuhia.

Tässä kuvassa näkyy viirunaamainenkin riiviö, tuolla Ellin takana. Rempseä tyyppi, vähän niinkuin Setä Winston. Epäilyttävän paljon nuo mustat pennut muistuttavat veljeksiä, olisikohan minulla syytä epäillä kastraation tehneen eläinlääkärin ammattitaitoa? Muistaakseni näin kyllä kaikki neljä pallia lääkärin käsissä. Muistaakseni... eh?

Pian kaikki pennut saavat tutustua kynsileikkuriin ja matolääkkeiden mielenkiintoiseen maailmaan. Minulla on ollut tapana madottaa kaikki pennut aina kahteen kertaan ennen luovutusta. Yksi kerta kolmipäiväisellä kuurilla ja toinen jollain kerta-annostuksellisella.

On syytä tutustua uusiin madotussuosituksiin, oma tietoni saattaa olla jo hyvinkin vanhentunutta.
Ja ainakin yhdellä rokotuksella käydään.

Voi että, on ne vaan niin pieniä, pörröisiä ja pehmeitä. Ja hirmuisen suloisia söpöläisiä. Niinkuin eläinlapset vain osaavat olla *hyrrhyrrhyrr*

Tämä päivä on ollut harmaa, sateinen ja loskainen.
Auramies kävi vähän ruopimassa piha-alueita ja pelkäsin, että raastaa tiestä murskeet mukaansa. Onneksi jätti tienpinnan sikseen ja kaapaisi vain liiat loskat pois ajo-urilta.

Vielä muutaman päivän menemme syvemmälle kaamokseen, ei olisi niin väliksi.
Sitten se onneksi alkaakin vähitellen kirkastumaan. Tulisi lunta ja pakkasta (vähän) niin tuntuisi talvelta.
Viime vuonna kärvisteltiin kovissa pakkasissa, nyt voi nähdä krookuksia. Hullut vuodet.

Tupa alkaa olla suloisen lämmin ja saan nauttia hiljaisuudesta vielä tovin. Iso-J ja perilliset ovat valitsemassa joulukuusta. Hyvissä ajoin liikkeellä, löytyy varmasti kunnollinen muotovaliokuusi.

Mukavaa kun saa aloittaa viikonlopun hissuksiin ja rauhassa.

Viikonlopulle kaikenlaista pientä, remonttia, joulumarkkinat ja varmaan jotain touhua hevosten kanssa.

Kieltämättä säätila syö ulkoilma-aktiviteettien kiinnostavuutta ja motivaatiota joutuu kaivelemaan melko syvältä. Sillä tämä sää on sieltä, syvältä.

Mukavaa perjantai-iltaa, missä lienetkin!

Tarvikkeemme ovat...

... tänään askarrellaan, paskarrellaan pientä kivaa talliin.
Tarvitaan yksi kappale peräkärryn tavaraverkkoja. Mitä vihreämpi sitä rumempi. Kotimainen Piipon verkko on oivallisen tukevaa, riittävän tiuhasilmäistä ja järkyttävän rumaa. Oikein silmiä särkee.

Lisäksi varataan saataville pussillinen isoja palomiehen hakoja, pikakiinnikkeitä ynnä nippusiteitä. Minä tosin korvasin nippusiteet Äitikullan virkkaustaidoilla. Siitä tuonnempana.

Verkko taitetaan pituussuunnassa ja leikataan keskeltä halki.
Sitten riekale ripustetaan palomiehen hakoja käyttäen kaltereihin. Lisäkiinnikkeiksi käytetään sopivia pikalukkoja tai mitä ne nyt ikinä ovatkaan nimeltään.

Sitten laitetaan Äitikulta pujottelemaan virkkaussilmukoilla ylimääräinen naru äsken leikatun lyhyen sivun saumaksi. Ehjästä lyhyestä sivusta tungetaan heinää koko makkara täyteen. Mahtuu paali ja vähän toista.

Ja kas, näin meillä on ihan omatekemä jytkykokoinen heinäverkko hevoselle.

Askartelutarve syntyi tallia siivotessani. Lukuisina kertoina talikoin hevosen yöheiniä sontakuormaan. Poninretkulla on tapana vetää heinät keskelle karsinaa ja siihen ne sitten sotketutuvat. Yleensä iso kasa heinää on toiminut vessana. Mietin, että saisiko heinähävikkiä vähän pienennettyä ja pysyisikö karsina siistimpänä.

En ole tuota vielä käytännössä kokeillut eli ilta näyttää miten pitkäksi hevosten naama venähtää kun tajuavat, että pitää kiskoa heinät korsi kerrallaan verkkotuubista.

En myöskään uskaltanut laskea verkkoa aivan maan tasalle, kuopiminen kun voi saada aikaan myös kavion takertumista.

Enkä tosiaan ole varma, uskallanko kuitenkaan jättää verkkoa yöksi.
Netistä löytyy kaikenlaisia verkkosysteemejä ja lähestulkon tuon tekemäni kaltainen kaupallinen versio on myynnissä, hintaa reilut kuusi kymppiä.

Mikäli tämä toimii, hintaa sille tulee helyineen alle 20 €.
Nyt peukut pystyyn, että on toimiva muutenkin kuin teoriassa.

Tulin vielä kertomaan käyttäjäkokemuksia. Soppa hiiltyi salamana siihen, että korsi kerrallaan piti eväänsä nyhtää. Ei käy, sitä pitää protestoida ja poni renkutti omaa verkkoaan niin, että tammapoloinen kiipesi seinälle, kuvaannollisesti.

Ensiapuna tein muutaman suuremman reiän josta saavat isompia tuppoja heinää kerralla. Helpotti heti, etenkin Sopan tuskaa.

Huomenna kokeilen pehmeällä kuormasidontaliinanauhalla onnistuuko kiinnitys niiden avulla, kolisematon versio. Palomiehen haka kieltämättä hakkaa kaltereita vasten kun niitä ponin voimilla koitellaan.

Yöksi näyttää homma rauhoittuvan, laitoin yöheinkiksi vähän tavaraa lattiallekin. Ei tarvitse hevosten askarrella aamulla tyhjän verkon kanssa.

Vesisadetta, jäätä ja loskaa. Jees, tosi jouluista!

Synttäripoika

Maalaispoika korsi suupielessä. Tallimestari evp. Tupaterrieri parasta a-ryhmää. Se on meidän Nasse ja Nassella on tänään syntymäpäivät. Vuosia rapsahti mittariin 6. Se on kohtuullisen helppo muistaa kun muistaa pressan virkakauden pituuden. Nassen virallinen nimihän on Vice President, viime vaalien tuloksen mukaan.

Onneksi Nasse ei ole millään muotoa jäämässä ns. yhden kauden ihmeeksi vaan toivottavasti porskuttaa vielä seuraavan kuusivuotiskauden. Meillä on täällä torpalla käyttöä hyvälle koiralle. Helmet ovat harvinaisia ja meillä on yksi.

Oppipoika olisi syytä ottaa jo koulutettavaksi, siinähän se menisi rinnalla. Hyvässä ja pahassa.
Toisaalta nelivetotassut putsattavaksi tuplana... eieiei. Tai noh... jos joku osaisi puhua enkelten kielin Iso-J:lle niin sitten se olisi jyrkkä ehkä. Kenties. Tai sitten ei.

Minä iloitsen tästä yhdestäkin. Nasse nyt vain on niin taitelija, että toista samanlaista ei tule. Eikä ole tarviskaan. Tulee jotain muuta. Nasse on Nasse ja niin on hyvä.

Pitkää ikää ystäväiseni,
t. mamma

Valitetut palat

Veli Winston istuu ja ihmettelee paperikassia. Syytä onkin ihmetellä ja ihastella, plussapalloja tulee kuin rännistä ja muutenkin on kiva kun kauppias hoitaa homman.

Joko arvaatte mitä kassissa on? Säästän "yllätyksen" myöhemmäksi. Tähän väliin pikainen kuittaus päiväkirjaan.

Rakas päiväkirja. Tänään satoi lunta. Iso-J kolasi iloisesti aamujumpan hengessä yöllä sataneen kevyen ja kauniin lumikerroksen pois. Ja kaasutteli sitten tietä pitkin kohti Sawon synkeitä perämetsiä. Minä jäin yksin torpalle, sakenevaan ja kiihtyvään lumisateeseen.

Satoi koko päivän. Satoi lopulta vetenä. Mutta satoi niin maan perusteellisesti. Pitkään ja aina maahan saakka.

Ajomatka kaupunkiin oli inha, roiskuvaa loskaa, synkeää, tympeää ja jalkarätteinä likaiseen tuulilasiin lämähteleviä klönttejä. Ihme, etteivät ne ikkunavispilät nyrjähtäneet sijoiltaan, sen verran kiivasta heilutusta piti ylläpitää jotta etuklasista yleensä näki jotain läpi.

Olisin todellakin tarvinnut Lucia-neidon sähkökynttilät päähäni tuomaan valoa pimeyteen.

Kirppariständillä näköjään kauppa käy, hyvin sieltä oli hävinnyt tavaraa. Toivottavasti kassan kautta.

Ja jos joku kokee tarpeelliseksi vohkia jonkun euron arvoisen myyntikaman, menköön sitten edes tarpeeseen.

Niin, rakas päiväkirjani. Kotona torpalla odotti muhkea lumipeite, valkoista uutta lunta. Märkää sellaista. Kola loskassa lotisten rynnistin hangessa eteenpäin ja kirosin Iso-J:n tuuria. Miten se ihminen onnistuu aina olemaan poissa torpalta niinä päivinä kun sitä lunta oikeasti tulee?? Nytkin lekottelee Iisalmessa muhevalla soffalla ja arvatenkin lukee tätä tuskaisaa tilitystäni... tarvinneeko mainita, että auramies ei ole ilmeisesti saanut ajoreittejään järjestykseen. Ei ole traktoria pihassa näkynyt tänään.

Mikäli säätiedotukset pitävät kutinsa, lunta ja pyryä on luvassa lähitunteina lisää. Eikä aihe muutu lähipäivinäkään.

Rakas päiväkirja, tämän päivän merkintä kuuluu Valitettujen palojen osastoon. Suotakoon se minulle. Minua ärsyttää!

Mutta mitä siellä kassissa nyt loppujen lopuksi oli? 

Plussapallon päivitetty muoto ja väri tietysti!

 

Jarruta!!

Tämä on nykyisin niin harvinainen näky, että pitääpä nyt ensimmäisen ja viimeisen kerran julkaista Torpan wanhan kurpan kuva. Otettu kännykällä jokunen viikko sitten, kuvaajana höselsi Iso-J. Enkä viitsi todellakaan julkaista niitä kuvia joita hän puhelimeeni räpsi ennenkuin tajusi että kamera kuvaa kahteen suuntaan.... oi sitä hölmöjen ilmeiden kauhukuvagalleriaa... varsinainen Mr. Bean.

Tuossa kulmassa hallinnoin lähestulkoon kaikkea mitä täällä tapahtuu, verbaalisesti, kirjallisesti ja vaikka karjumalla jos ei muuten liikuta.

Mutta toisin on nyt. Kärvistelen puolinukuksissa pikkuisella soffalla (samassa tuvassa sentään), metrin verran mustaa kissaa venyy vieressäni ja vie kaiken tilan. Eikä kissaa saa häiritä silloin kun kissa nukkuu.

Viikonloppu vilahti. Äsken oli perjantai ja nyt jo sunnuntai vetelee viimeisiään. Kolmas adventtikynttilä palaa nätisti rivissä ja sitä katsomalla saattaa hetkeksi unohtaa kaiken kiireen. Tuli on kaunis katsella ja rauhoittava. Silloin kun se palaa hallitusti ja sovitusti.

Täällä on remontoitu, rakennettu ja pakerrettu kaikenlaista. Ja tietysti hoidettu ne normaalit arkirutiinit mitä  nyt lapsi- ja eläinperheeseen kuuluu päivittäin.

Kirpputorille vietiin tänään ensimmäinen lasti. Näytti kelpaavan, perillisten talvikamat ainakin ottivat lentävän lähdön. Ehkä hinnoittelupolitiikalla oli vaikutuksensa, vitosta enempää en juurikaan pidä myyntiartikkeleilla hintaa. Se ei ole paljoa siisteistä goretex-kengistä eikä tuhdista toppatakista.

Huomisen kassi on jo valmiina, siellä on ns. pankin räjäyttävät setit pets -figuureja, niitä isopäisiä fantasiaeläimiä. Ja viimetalviset toppavaatteet. Plus pahuksen paljon muuta. Teen mm. tilaa keittokirjahyllyyni... uushankintojen listalla on muutama opus ja tilaa hyvin rajallisesti.

Eikä kirpparilla voi käydä ellei tee hankintoja. Löysin perillisten synttärivuosielta täydet setit Aku Ankan toivesarjiksia. Ne on visusti tallessa ja penskat saavat ne luettavakseen vain kuittausta vastaan.

Samaan aikaan kun Veli Winston surffaili radioaalloilla, Setä Milton otti tuntumaa pikkumivveihin. Siellä ne porkkanahännät pomppivat kuin kopallinen kirppuja. Mahdottoman energisiä pikkuhirviöitä, brrrhh!

Nasse-sedän naama venähti kun tajusi, että se visusti varjeltu koppa onkin täynnä kissaenergiaa. Koira harmaantui viiksikarvoistaan salamana, nyt meillä on jo Ukko-Nasse. Ensi viikolla on koiralla syntymäpäivä, kuusi vuotta taitaa tulla mittariin ja äijä on jo harmaa.

Koiranvirka tällä torpalla on rankka virka.

On täällä rankkaa muillakin. Iso-J ahertaa verstaallaan, siitä tulee niin siisti ja hieno! Ja hänen perjantainen tokaisunsa: on niin kiire, ettei ehdi edes töitään luettelemaan toimii ja pätee tänäänkin.

Huomenna jatkuu kiirus ja hoppu. 

Nyt kuitenkin sielu ja mieli huutaa Jarruta! Jarruta hyvä ihminen nyt!Joten siirryn petiin ja ihmettelen sitten aamulla puhelimen lurituksen aikaan, kuinka nopeasti yö menikään. Ehkä tämä tästä jossain vaiheessa helpottaa...

Minä vedän tältä päivältä käsijarrun kireälle ja painun unille. Moido!

Elä hittaammin

... eläkä varsinkaan hättäile. Just niin ja kolkkoa naurua päälle.
Tänäänkin on kuulkaa ollut niin kiire, ettei ole joutanut edes töitään luettelemaan. Ja vaikka nyt joutaisinkin, en kehtaa.

Tämmöiset päivät, joista ei oikein ota selvää onko syöty aamiaista ja jos on, niin minä päivänä, sotivat tylysti sitä leppoisan maalaiselämän idylliä vastaan jota nykyajassa kovin trendikkäänä hyväosaisten hupsutuksena pidetään. Sitä jossa lempeästi hymyillen katsotaan kuinka oma armas sydämen valittu siinä vierellä somasti harmaantuu. Kello raksuttaa tuvan seinällä ja kaikki on niin älyttömän slow life ja downshift... ja holy shit! Herätkää harhoistanne ja tulkaa meille asumaan.

Jukoliste siitä siunaaman hetkestä kun puhelin lurautti ilmoille aamuserenadit on kipitetty kiivaasti.
Ainoa lepohetki oli se parituntinen kun istuin kampaajan tuolissa... ööh, menikö mun uskottavuus juuri äsken??

No ihan miten vaan. Onhan se kiva kun tuntee olevansa elossa, työkuntoinen ja tarpeellinen. Tosin nythän olen sairauslomalla ihan virallisesti, diagnoosista en muuten olekaan ihan varma.

Jossain vaiheessa iski viiltävä päänsärky, ne oli kai ne ruokamarketin valot ja hälinä joka laukaisi säryn. Ilmeisesti olen allerginen valoille ja hälylle?

Mutta oikeasti, minä sain tänään hulppean lahjapaketin. Ihan kuulkaa vaihtolavan kokoisen luksuslahjan. Siinä se vaihtolava tönöttää tallin kulmalla perälauta auki. Rouva on hyvä ja lykkää kottarilla harrastuseläintensä jätökset kyytiin. Helppoa ja kätevää.

Ei tarvitse kahlata sohjossa (meillä ei ole sohjoa) tasapainotellen täysinäisiä sontakärryjä minnekään pihan perukan tunkiolle. Senkus vaan kurvaa tallista ulos ja lavalle, hoplaa!

Maalaisen sielu lauloi hoosiannaa ilosta. On se helppoa nykyisin. Onneksi olen viettänyt kohtuullisesti aikaani täysihoitotalleilla. Tiedän mikä on oikeasti tarpeellista tallilla ja mikä ei. Ja nyt kerron julkisen salaisuuden, se tavoittelemisen arvoinen asia hevosenkin pidossa on toimiva arki. Nimenomaan; toimiva arki. Se on kaikki.

Jos arki on ainaista taistelua, päivällä leivästä ja yöllä lihasta ja siinä väliaikana enimmäkseen potuttaa, ei voi oikein enää puhua rauhoittavista rutiineista eikä varsinkaan rentouttavasta kanssakäymisestä hevosen kanssa. Onneksi meillä leipä ei ole hevosista kiinni. Leivänpäällinen korkeintaan... vitsivitsi. Ne ovat harrastus ja elämäntapa. Kavereita. Ja kun arki sujuu, sitä jaksaa paljon enemmän myös hevosten metkuja.

Tässä kohtaa vaihtolava toimivan pikkuisen kotitallin kulmalla on varsinainen valttikortti. Arjen pelastaja.

Onneksi luontainen laiskuus on jollain tasolla myös järjissään pysymisen edellytys. Laiska askeleitaan säästää ja ainahan semmoisessa hommassa voittaa. Ei kulu kengänpohjat eikä rasitu selkä. Eikä leviä pälli. Ainoa mikä leviää on persus jos liian laiskaksi herkeää.

Kokonaisuutena tänään oli hyvä päivä. Olen valkoviinini ansainnut. Nyt ei ole kiire, villasukat jalassa hiihtelen hissuksiin tuvassa ja kuuntelen kuinka tuuli pitää kiirettä. Se pyörii hyrränä, ulisee, volisee ja vonkuu nurkissa.  Höntyilköön, minä jo lopetin. Tältä päivältä.

Kasvuvoimaa

Lumppu-Ellin äitiysloma on näköjään nykyisin astetta vähemmän loma. Poissa rauhaisat imettelysessiot pentukopan hämärissä. Nyt se alkaa, riiviötrion paimentaminen.

Ne pienet pistiäiset mönkivät jo laitojen yli ja valloittavat maailmaa täydellä teholla. Huterat askeleet ja kiivasta naukumista mutta eteenpäin, eteenpäin käskee kissanpennun mieli. Kulkijahan se kissakin on, luontojaan.

Mitenkäs vanhoja ne pennut nyt ovat, nelisen viikkoa? Jotain semmoista ja kehitys on ainakin tasaista ja vakaata. Jänteviä pentuja joilla kaikilla kolmella on jo oma luonteensa.

Toinen musta, se Setä Miltonin kopio on hyvin utelias ja ponteva. Siitä saa joku onneton hyvin vaativan ja toimeliaan kissan kiusoikseen. Veli Winstonin kopio taasen on samanlainen itkupilli kuin alkuperäisversio Kulkee eteen, kulkee taakse ja mölyää mennessään.

Ja blondi, se nyt on niin blondi...

Toivottavasti Elli tai joku, kertoo tälle pikkuääliölle ettei tämä mikään buzukibaari ole, lautasia ei rikota vaikka miten olisi tunnelma katossa.

Pennut ottivat tänään maistiaisia teollisista kissanruuista. Hyvin näytti kelpaavan joten keittelen viikonloppuna pennuille kalapuuron. Siitä se sitten lähtee.

Ovathan ne söpöläisiä ja kivoja. Ja onneksi niitä on vain kolme. Vain kolme tahtojen taistelua perillisten kanssa torpan kissamäärästä... nyt on onneksi Joulu tulossa joten voin vaatia hyvää käytöstä ja niskuroimattomuutta, kiristän härskisti jouluteemalla. Ensi vuoden puolella tilanne onkin toinen, joululahjat on nähty eikä jollain pääsiäispupulla pelottelu ole ollenkaan tehokasta.

Taidan luottaa järkipuheeseen. Sitä ne yleensä kuuntelevat.

Tämä viikko on jotenkin ihan kummallinen. Arkipyhä pistää päiväjärjestyksen ihan sekaisin. Maanantaina oli aivan perjantaitunnelmat, tiistai oli kuin lauantai ja keskiviikko, se oli ihan ankea. Onneksi viikko on jo vähissä ja kääntynyt parhaimmalle pätkälleen. Ja onneksi arki ja pyhä ovat tismalleen samanlaisia eläintenhoitopäiviä. Päivä lähtee käyntiin tallin kautta kurvaamalla. Ei huono homma ollenkaan.

Talvi yrittää pitää jotenkin puoliaan, maassa on muutama hassu sentti lunta, lämmöt nollan kahta puolta. Mitään ei ole satanut pariin päivään ja nyt vähän kuulostelen nouseeko tuuli vaiko ei.

Iso-J lykkii kotia kohti etelän suunnasta ja kertoi, että kymenlaaksossa tuli lunta kiusaksi asti.

Lampaiden villat ovat matkalla kohti kehräämöä, tänään sain paketin matkaan. Yllättävän paljon sitä villaa lopulta kertyi, vajaat viisi kiloa. Kehräämöllä on ruuhkaa joten menee kevääseen ennenkuin saan villat takaisin, lankoina. Tai mitä hahtuvia ne nyt mahtavat oikealta nimeltään olla.

Saas nähdä mitä Äitikulta ensi syksynä villoista taikoo. Minä tilasin jo itselleni mummolan kutomosta lapaset. Elämäni ensimmäiset omien lampaiden itse keritsemästäni villasta kudotut lapaset. Kai ne pitäisi itse kutoakin? Ääh, riittävän autenttiset ovat Äitikullan kutominakin. Sitä paitsi, veikkaanpa että kutominen niistä langoista on hänellekin jonkinlainen Tapahtuma. Ne hetket hänelle suotakoon.

Kasvuvoimaa on havaittu myös hiuksistossa. Tänään käytin perilliset kampaajalla. Ihme ja kumma, kahdesta röllipeikosta ruoppautui ihan sieviä ihmisenpoikasia. Saas nähdä minkälaisiin ihmetöihin huomenna yltävät, on minun vuoroni istahtaa penkkiin. Kuontalo on kesän jäljiltä lohduttomassa kunnossa. Pitkä ja kirjava.

Palovamma kädessä alkaa olla paremmalla tolalla, ainakin olen oppinut jo hyvin sitä varomaan. Muumiokääreet ovat poissa ja ankarasti rasvaamalla iho saa rauhassa parantua. Hassu juttu miten ihminen on tietyiltä osin itsekorjautuva. Ihmeitä kerrakseen.

Tälläista tänne, satunnaisia ajatuksenpätkiä ja väsähtäneitä tunnelmia. Sibeliuksen päivä kääntyy lopulleen. Olikin aika saada tämä päivä liputuspäiväksi sillä Sibelius jos kuka on siniristilippunsa ansainnut. Suomen sävel.

Finlandia soikoon! Missä ikinä lienetkin...

PeeÄääs... hymni korvissani soiden otan pari erää Angry Birdsiä ja sen isänmaallisen teon jälkeen onkin hyvä käydä huilimaan. Pahuksen lintupeli, se on niin koukuttava... vaarallista!