Joskus nyt vaan vastustaa

Kulkijakolli Winston, kuvasi kummipoika MW

Tämä on taas näitä päiviä kun tekisi mieli hiipiä Winstonin lailla varjoihin. Vähän turhan moni asia on tavalla tai toisella levähtänyt auki ja uudelleenharkintaan. En nyt lähde tässä avaamaan isommin, kunhan mainitsen päivän tunnelmista.

Uuden kasvukauden kynnyksellä sitä aina pettyy itseensä. Kun ei olekaan hehkeä, täynnä tarmoa ja intoa. Päin vastoin, ramasee, masentaa ja vtuttaa. Talvi ja kevät vievät niin paljon energiaa (ihan hereilläpysymiseen) että vappuna on takki tyhjä. Ja silloin olisi ehkä parasta paeta vuorille, juosta tunturiin tai jemmata itsensä pusikkoon ja perisuomalaiseen tapaan vetää pää täyteen. Huppu silmille ja päänsisäinen kovalevy buutin kautta uuteen alkuun?

Tyhmältä semmoinenkin tuntuu. Joten ollaan, kärvistellään ja synkistellään. Ei tätä iät kaiket jatku. Ärsytyskynnys on hälytysrajan alapuolella eikä jaksaisi yhtään ylimääräistä nillitystä miltään suunnalta. Ja sitähän kuitenkin riittää. Tekisi mieli tehdä suursiivous, oman elämän inventaario ja panna muistojen mappiin se mikä joskus oli ja mikä ei enää kanna, anna, päde.

Mahla (kuva PW)

Hyvinhän tässä asiat kuitenkin pääsääntöisesti ovat. Joten vastustakoon elämä aikansa, kyllä nämäkin murheet joskus väistyvät. Huhtikuu alkaa olla finaalissa ja vapusta alkaa kevään loppukiri. Sittenpä se onkin jo kesä. Viikon päästä saadaan huusholliin toinenkin, tuikitarpeellinen ajo-oikeuslisenssi ja ainakin perheen logistiset ongelmat helpottavat.

Joo, lupaan, että tämä oli tältä erää viimeinen ruikutuspostaus. Kuvatkin ovat siskolikalta vohkittuja. Nyt ei pysty parempaan. Tsorppa.

Puunaama (kuva PW)