Koiranvirka ja muita luontaisetuja

Supershopperit

Tämäniltainen puhelinterapiaistunto Nemilandiaan avasi hetkittäin silmäni. Mutta kuvakirjasto aikaansaa välittömän ummista silmäsi söpöilyltä ja ajattele järjellä -reaktion.

Torpalla eletään nyt eläinten- ja lasten hillitsemättömiin mittoihin paisuneiden oikeuksien normalisointiviikkoja. Ja aikuisten oikeuksien palautusviikkoja. Teeman nimi on Jokainen nukkukoon omassa vuoteessaan. 

Nasselle ostettiin tänään uusi oma peti. Ja 11-vuotias perillinen pysyköön pedissään iltapususta aamuhaliin. Nyt loppuu se ahtaan paikan kammo johon me Iso-J:n kanssa olemme itseämme varsin ansiokkaasti siedättäneet.

Nassen söpöilyilme

Ei oo pakko jos ei haluu. Ja kun ei haluu. Nimittäin herätä aamuyöllä siihen, että rystyset valkeina roikkuu patjan syrjässä kiinni taistellen oman patjansa hallintaoikeudesta. Silmäpusseihin on stanssattu sängynlaidan puunsyiden kuvio ja siihen lisäksi epänormaalin kierteinen sikiöasento.

Juu-u that´s what I call epäreilu meininki. Päänahkaa kuumottaa tuskanhien lisäksi kerällinen tai kaksi kissankarvakääröjä, perillinen kuumottaa selkää ja koiralimppu kinttuja. Oi tuskatila!!!

Nassen vieroitusharjoitukset

Niin että tänään auton perään viskattiin ökyversio koiranpedistä. Etteikö muka ukkorekun kelpaa köllötellä? Aivan hyytävänkylmin sydämin meinaan heivata karvareuhkan koirineen päivineen lattianpintaan yöksi. Kissoille en ensi yönä voi mitään, karvahattuja á la Pupunaama piisaa näillä selkosilla. Mutta jotain harhautusjuonta aion senkin suunnan osaan punoa jahka ensin elvyn kunnon yöunilla.

Perillinen ei saa synttäriaamiaista vuoteeseen, ellei ole herätysaikaan omassa pedissään. Mikäli meinaa löntystää yöllä meidän budoaariin, velvoittaa se hänet myös premiumluokan aamiaistarjoiluun. Jännityksellä odotan millaiset lattet tenava keittelee... 

Nuo jätkät tyytyvät järsimään poikamiesboksinsa puuosia, eivät pyri sänkyihin. Papanasingot.
Kalle Löfström ei mahtunut kuvaan, veteli sikeitä heinäkasan uumenissa.

Nemi yritti väittää Nassen oikeuksien puolesta, muttei kyllä suostunut toimimaan aitoon Anneli Tempakka -henkeen eläintemme terapeuttinakaan... uhkasin lähettää sekä eturauhasongelmaisen koiran että teiniangstisen Ellin Jyväskylään saamaan lohtua ja ymmärrystä.

Torpan virallisen koiranviranhaltijan viikko on kieltämättä ollut haastava. Ensin tuli viheliäinen eturauhasvaiva ja lääkekuuri. Tai aluksihan oli dieetti. Sitten lääkekuuri ja sen kylkiäisenä relapiimä (koko rekku haisee piimälle, myös päästöt). Sitten vieroitetaan mammasta uuden pedin varjolla ja lauantai-illan kunniaksi pääsi vielä rivakalle remmikävelyllekin. No ei ole helppoa ei.

Mutta positiivisen ajattelun hengessä Nassekin voisi vallan hyvin ottaa niin piimäkuurin kuin dieetinkin luontaisetuina. Työnantajana minun velvollisuuteni on huolehtia eläinten hyvinvoinnista. Jos se merkitsee kiivasta dieettiä niin se on sitten voi voi.... Onhan toi uusi peti niin tuksua niin tuksua että ei luulisi yhtään irvistelevän ;-)

Eläinrääkkäystä?

Tämän päivän muihin ansioihin voidaan kirjata tutustuminen Itä-Suomen Kouluun, sisätiloihin ja sijaintiin. Vertailun vuoksi annoin perillisen oivaltaa Norssin ainutlaatuisen sijainnin kaupunkimme kartalla. Käsittääkseni oma ansiokas opinahjoni veti pitemmän korren ja ensi viikolla tenava piirtää rastin   hakulomakkeeseen Norssin kohdalle. Äitin tyttö ;-)

Ilokseni havaitsin myös historian siipien havinaa.... venättä opettaa alakoulun puolella sama ihana urhea naisihminen joka yritti sivistää myös allekirjoittanutta joskus vuonna hakku, ennen kaivosta. 

Ihan kävi Kaijaa sääliksi, ei me helppoja oltu.  Enkeleitä ensinkään...

Kaupunkireissulta kotiuduttiin ennätysripeästi ja parissa tunnissa oli kattaus valmiina synttäripartyihin. Sipsejä, vaahtokarkkeja, tikkusuolaisia, limsaa, kakkua (ruma mutta maukas) ja paljon muuta aikuisen linjoille turmiollista. Ipanat sentään kuluttivat syömänsä kalorit Twisterskabassa, meikä senkun rouskuttaa jämiä ja katuu huomenna. Kuulen jo silmäpussien kohinan; ulapalta rantaan, Swoooosh.

Ja nyt olen niin viisas, että lykkään valkokantisen syliystäväni latauspiuhaan ja hiivin häpeissäni yläkertaan. Nassen syyttävän vetistävä bambinkatse vainoaa, Pupunaamat odottavat jännityksellä nukkuuko mamma itse uudessa pedissä vai vetääkö Elli maton kaikkien alta.

Ellihän ei ole vielä oikeastaan herännyt tähän päivään eikä ilmoittanut angstinsa määrää. Paha se on mutta kuinka paha? Elliä nyt eniten vtuttaa aina. Aina.

Huomenna lisää synttäripartya, virallisesti. Siitä on kuulkaa jo 11 vuotta kun vietin unettoman yön (yllätysyllätys) Naistenklinikalla. Kaunis ja hieno sunnuntailapsihan sieltä sitten tuli. Kelpo perillinen.

Aamupäivällä piipahdan tallilla, sitten onkin syytä panostaa sukulaisten kestitykseen. Onneksi ovat helppoja kestittäviä. Kahvia ja makeaa. Ja jotain jossa on lohta.

Palataan jahka elvytään. Tarjoan itselleni nyt jonkinsortin luontaisetuna normaalimiehitetyn parisängyn. Ilman eläimiä. Ilman tenavia. Ihan vaan me, myseld and I. Ja Iso-J jahka joutaa Sons of Anarchy -maratoniltaan. On muuten aivan loistava sarja.

Ihana valo!

Kutakuinkin vuosi sitten, samalla viikolla, auringon säteissä oli jo pieni lupaus tulevasta. Nämä ovat jo kertaalleen blogissa julkaistuja mutta kestävät mielestäni aikaa. Hyvät asiat eivät vanhene.
Tänään taivas oli helmenharmaa, pakkasta ja outoa usvaisuutta.

En minä joutanut taivaita toljailemaan, nukuin autuaasti rokuliin ja aikaa hypätä pyjamasta työkamppeisiin oli ruhtinaallinen vartti. Siinäpä sitten yrität puristella silmäpusseja tiiviimpään kuosiin ja sutia vähän väriä kalvakkaaseen naamaan. Huoh. Kaipaan valohoitoa, nuoruudeneliksiiriä ja kevättä!

Eilinen runsas vesitankkaus hölskyi silmien alla vielä aamullakin. Mutta pirteä olin. Tosi pirteä.
Kyllä tästä vielä ihan hyvä päivä tulee. Nemi on kaupungissa ja työpäiväni päättyy jo iltapäivällä.

Yritin tehdä vähän tulkintoja kirjanpitäjän lähettämistä raporteista. Eihän sitä kai saisi kehua mutta sanonpa kuitenkin. Hyvin näyttää menevän. Tottakai se ottaa päähän maksaa veroja ja vakuutuksia, semminkin kun niiden konkreettisen hyödyn näkemiseen tarvitaan mielikuvitusta. Joskus enemmän, joskus vähemmän.

Mutta näyttää nyt kuitenkin siltä, että uskallan antaa kunnon tunnit kesäkuukausina työntekijälleni ja pitää itse vapaata vähän enemmän. Että niinkus vielä kerran mammalomaa ja hoitovapaata. Tammamamman henkiseksi tueksi :-) Eikä piha kukoista eikä sato tekeenny ilman ahkeria kätösiä.

Kesä on kuitenkin vielä kaukana mutta on lohdullista tietää se olevan jo matkalla. Ja että omaan kesään kuuluu muutakin kuin sisätöitä.

Torpalla eletään talvea, on siinä hyvätkin puolensa. Niinkuin blinit...
Hui hai ja heippa!

Keskellä viikkoa keskellä talvea

Pupunaamat

Nuoremmalla perillisellä on tapana sanoa, että eläimet tekee söpöjä ilmeitä. Kyllä.
Onko kissannaamaa pehmoisempaa? On, se on Pupunaama! Ja sen ilmeen mestareita ovat Veljekset hulluudessa, Veli Milton ja Veli Winston.

Huomaathan, että Nasse-sedän koulimat kattivelloset lojuvat eteisen matolla vahtikoiran väijypaikassa. Siitä näkee moneen suuntaan. Joskin pahin uhka yritti portaista alas.... seuraava kuva kertoo tilanteen kehittymisestä enemmän.

Mummokissa Justiina oli matkalla alakertaan kun huomasi Kukkaispoikain vartion. Justiina jäi siten katselemaan portaikon ikkunasta pimenevää iltaa ja odottelemaan ilmeisesti myös sitä, että jätkät painuvat vielä pihapartiointiin. Mutta ei, jätkät senkun jäkittivät matolla. Joten mummokissa nukahti portaille. Valitettavasti en saanut kuvaa siitä, kuinka Justiina nyykähti aina alemmas ja tipahti lopulta nenälleen.

Ellihän ei tunnetusti portailla nuoku eikä oikoudu lattiallakaan. Tyyny pitää olla ja mieluummin pehmoinen patja. Vähintään. Justiinakin oli ennen varsinainen primadonna mutta on nykyisin ihan vaan vanha homssuinen höpsö. Takana loistava tulevaisuus.

Keskiviikkoaamu oli hieman ankea, koska nuorimmainen perillinen oksenteli viime yönä ja luonnollisesti jätti koulupäivän väliin. Onneksi meillä on Äitikulta joka kirmaa pihan poikki pieniä potilaita hoitelemaan. Toivottavasti tauti ei ole tarttuvaa laatua, olisi hitusen paljon muutakin hommaa kuin halailla oksuämpäriä.

Yöllä pakkanenkin oli kiristynyt ja tupa jäähtynyt vilpoisiin lukemiin. Nyt mun ennakointini kyllä petti, pakkanen iski ihan takavasemmalta enkä tajunnut panostaa eilen lämmityshommiin. Aina ei voi voittaa ja mitään ei ole hävitty, vielä. Iso-J joutaa halkoja kärräämään minua ennen.. Tämä hinaa bärssen spinningsalille ja kitkuttelee kohti ketterämpää elämää.

Lumisateissa taitaa olla ns. luova tauko? Käsittääkseni tämäkin pakkasjakso päättyy ankaraan pyryyn. Niinhän se aina, purku pakkasen perästä.

Perästä kuuluu myös kanalassa. Nyt ne pienet chabot ja ilmeisesti pari silkkikanaakin ovat alkaneet muninnan. Minipieniä pikkumunasia löytyy pikkuväen pesästä. Hienoja helmiäishohtoisia munauksia. Isommat kanat rykivät munukoita varsin epäsäännölliseen tahtiin. Ilmeisesti useampikin Vanhan Liiton Rouwa laittaa lapun luukulle ja siirtyy eläkkeelle.

Se on kyllä sitten niin, että osa siirtyy taivalliseen kanalaumaan. Väistämättä.
Onneksi Rouwa Browneja on melko vaivattomasti saatavilla. Munivat verrattoman uutterasti ja ovat suoraan sanoen paljon seurallisempia kuin nuo pienet koristekanaset. Hyötykanoja kerrassaan! Sitä paitsi meillä on viriili kukko joka tarvitsee laumansa. Niin kauan kuin Kullervossa kiekua riittää, meillä on oltava isoja kanoja.

Mitään erityisempää torpan rauhaan ei sitten kuulukaan. Oksutaudit tulee ja menee ja elämä jatkuu.
Tämän päivän aikataulutettua ohjelmaa riittää iltamyöhään saakka ja mm. matkahuollon piippaama noutopaketti jää huomisen huoliksi. Kaikkeen ei vaan ehdi. Huomenna lienee lupa odottaa Nemin jalkautuvan Joensuuhun? Teretulemast! Olen varannut iltapäivän vapaaksi joten helistele kun olet maisemissa.

Nyt niitä oikeita töitä... lounaan metsästys lienee akuutein ;-)

Puppeliparaati ja jotain muuta pientä

Papparatsaaja Iso-J:n yöväijyn tulos

Puppeliparaati on jokaöinen ralli torpanmäellä. Pupunpapanoita ropisee portaille saakka ja aivan härskisti pupunussikat loikkivat tipubaarien liepeillä, kinoksilla ja törkeimmät tirkistelevät ikkunoista sisään. Käpälänjälkiä on kaikkialla. Tämän rimppakintun Iso-J yllätti aivan tuvan ikkunan alta. Eivät ne mokomat korvaansa heilauta vaikka parin metrin päästä tähtäillään. Sisäinen robinhoodini hyrisee tyytyväisenä, vielä minä jousipyssyni viritän!

Eilinen oli rankka päivä. Hyvin rankka. Ja tänään on lihaksilla rankkaa. Mutta hyvä niin. Minulla siis on vielä jossain lihaksisto joka kipeytyy. Jos olisin täyttä talia, en arvatenkaan tuntisi mitään.

Kyllähän vapaaehtoinen fyysinen pinnistely on aina pienoinen voitto omasta laiskuudesta. Joku koiranleuka voisi nyt louskuttaa, että senkus vaan paluumuuttaja pientilallinen ottaa lumikolan näppin ja ryhtyy lykkäämään.

Pyh sanon minä. Iso-J on ominut lumikolan itselleen ja väittää lumitöiden olevan terapiaa. Kun siinä samalla saa raitista ilmaa ja hien pintaan niin antaapa miehen ahertaa. Kun jonkun on ne lumityöt kuitenkin tehtävä. Eilen illalla hän tosin sanoi, että vähempikin lumentulo riittäisi.

Vielä on talvea jäljellä, nythän on kai ns. sydäntalvi? Päivä kyllä pitenee, mutta vasta helmikuun puolella on lupa odottaa sulamispisaroita? Oli miten oli, tätä tämä nyt on ja näillä mennään.

Eilinen oli rankka päivä senkin suhteen, että leegoja piti parsia kasaan. Onneksi nykyisin virkaatekevät hammaslääkärit ovat aika näppäriä jemmailemaan niitä työvälineitään... etteivät ihan paskanjäykkänä kita ammollaan pötköttävän potilaan silmien edessä heristele puuduteruiskuaan. On se vaan aika järeä tykki, eilen kurkkasin. Ja ne piikit ja koukut *brrrh* Mutta leego voi hyvin ja on taas entistä ehompi.

Reuhakkaasti varasin itselleni seuraavankin hoitoajan, niitä kun on täällä landella saatavilla. Ei pelkkää urbaanilegendaa. Suoraan sanoen minulla ei ole aavistustakaan kenelle isojen kaupunkien kunnallinen hammashoito on tarkoitettu? Eivät ainakaan tavalliselle työssäkäyvälle kansanosalle.

Ekan kuvan puppeli on muuten tuolla tuolin kohdalla.
Kyseessä pihataverna aamuauringossa ja vastaistutetut hostat
sun muut hilppeet
jotka nyt ovat metrisen kinoksen alla.

Tänään on työpäivän päätteeksi ohjelmassa ihan vaatimaton kevyt palauttava kävelylenkki ja huomenna sitten takaisin spinningpyörän kyytiin. Minulle sopii tuollainen yksinäinen, omassa kuplassa puurtaminen. Joukon keskellä ja silti aivan yksin.

Sitä minä en kyllä tajua, miten olen joskus voinut pistää itseni niin likoon, että olen maratonaerobiccejä ohjannut? Nykyisin sitä jäätyy täysin jos pitää ventovieraiden edessä suunsa avata. Tätä jouduin eilen miettimään kun isosti arvostamani yrittäjäkouluttaja soitti ja pyysi tunniksi puhumaan yrittäjäkurssilaisille.

Toisaalta olisi ollut hurjan hauskaa ja varmasti avartavaa mennä sinne hölisemään. Mutta valitettavasti aikataulu ei passaa. Toivottavasti joskus tulee uusi tsäänssi ja mahdollisuus mennä julkisesti munaamaan itsensä ;-)

Tinttikuva Katariinalle

Maailmalta kuuluu kummia, pommi-iskuja ja sähkökatkoja. Sitä ei aina tajuakaan miten turvattua elämää saa elää täällä susirajan hämärällä puolen. On oma tupa, puuta poltettavaksi, kaikki valta ja vapaus päättää elämänsä suunnista. Sen mitä ihmispolo nyt yleensä voi päättää. Ainakin voi suunnitella. Se on sitten joku muu taho joka antaa ja ottaa.

Tämmöisiä sekalaisia, väsyneitä ajatuksia tänään. Lienee aivokuorikin maitohapoilla kaikesta funtsaamisesta.

Talvenkalpeaa

Terijoensalavan talvityyliä

Aivan ensimmäiseksi tahdon toivottaa lämpimästi tervetulleiksi kaikki uudet ja uusvanhat ja kaapista tulleet torpalla vierailevat lukijani. Kestotilaajia näkyy olevan jo 15 ja irtonumeron ostajia näyttää putkahtelevan esiin päivittäin. Oikein paljon kiitoksia käynneistänne ja tervetuloa toistekin. Erityisen mukavaa on lukea terveisiänne. Kiitoskiitos ja kumarruskin vielä.

Vietin hiljaisen hetken pohdiskellessani bloginpitäjän velvoitteita. Onko niitä? Onko minun nyt panostettava tekstien ja kuvien tasoon totuttua ja jo jonkinlaiseksi tavaramerkikseni muodostunutta tajunnanvirtaa enemmän? Juuri kun ajatus oli kristallisoitumassa, nukahdin. Oi näitä vapaan sunnuntain iloja!

Rusakoita meillä on ruuhkaksi asti

Että ihan tällä entisenlaisella hörhömeiningillä mennään. Edelleenkin jätän (enimmäkseen) politikoinnit ja uskonasiat käsittelemättä, ei minusta ole guruksi millään saralla. Yleensäkin yritän varoa sitä sormen heristelyä ja oikeassa olemisen pakkoa.

Elämän ja etenkin arjen pieniä iloja koetan kiitellä ja kehua. Suurimman rajoitteen tälle asettaa yleensä ihmiskurjan omien korvien välys. Että kaiken pitäisi olla aina niin hohdokasta ennenkuin siitä tohtii mainita.

Katin villat, arkeahan eletään keskimäärin 5 päivää viikossa, kaksi on enemmän tai vähemmän jonkin sorttista vapaata. Kummasti on elon taakka kevyempi kantaa kun yrittää nähdä arjen arvon. Valitettavasti sen huomaa vasta sitten kun peruspilarit jollain tavalla notkahtavat pois paikoiltaan.

Alkaa olla kinoksella korkeutta, Nasse mittakeppinä

Mitäpäs tänne torpan rauhaan tänään kuuluu? Lepoa ja velttoilua. Nyt huomasin, että kun on riittävästi levännyt, voi nukkua päiväunetkin! Jee! Aamulla tosin hiippailin kahvimukini kanssa ihan ruokottoman aikaisin, yöunta ei riittänytkään ihan kymmentä tuntia.

Perilliset viettivät kerhokokoontumisensa tallilla ja kukas muu se on Isänmaan toivojen suosikkiratsu kuin se eräs tietty hyvin tiine tamma. Pakkanen rajoitti taas kerran hieman harrastustoimintaa mutta urhoollisesti pikkuväki kipusi satulaan. Kyllä talviratsastus on tekstiiliurheilua!

Itse olen oikeasti kauhunsekaisin tuntein varustanut treenikassiani. Entäs jos selkä ei kertakaikkiaan kestä? Mitenkäs sitä sitten pienyrittäjän suu pannaan?

Huomenna pitäisi vielä treffata hammaslääkärikin, lohjennut poskihammas ei itsestään korjaannu, ei vaikka miten toivoisin. Tita oli muuten aivan oikeassa, ei passaa kebapkioskin hemmoa syyttää, ihan itse paistoin lätykkään liian rapsakat reunat. Niihin ei rapsakka leegosettini pystynytkään. Gnnnnh!

Talvitaivas oli tänään kaunis. Taidoillani ja kalustollani ei millään voi vangita sitä kaunista kuulasta valoa. Ja edelleen, minä en photoshoppaile kuviani. Se on rajausta ja valotason nostoa ja piste perään. 

Sinnikkäästi yritän kuitenkin tallentaa sävyjä ja tunnelmia. Joskus ehkä onnistuukin.

Länteenhän se laskee

Nyt lähdetään Iso-J:n kanssa ottamaan mittaa... kattopaneeleista. Huitaistaan vihdoin yläkerran repsottavat nurkat finaaliin ja esittelykuntoon. Vaikka millään ilveellä en nurkkiini lifestylelehden kuvaajaa huoli. Ihan omaksi iloksi ja itselle tehdään.

Ja tekemistähän näissä vanhoissa taloissa riittää. On muuten tuhannen tosi, että vanhaan taloon muuttavan on siedettävä keskeneräisyyttä ja pystyttävä elämään epäesteettisten asioiden keskellä. Lähes päivittäin saan puistatuksia tuvan keittiökalusteseinää katsoessani. Se on niin kasaria, niin toivottoman kasaria. 

Onneksi kärsivällisyyteni on jalostunut jo vallan kunnioitettaviin mittoihin. Maltan odottaa ja odottaessa suljen silmäni esteettisiltä epäkohdilta. Mieluummin niin, kuin hätäinen välttäähän se vähempikin -ratkaisu.

Jees, tämmöisiä mietintöjä tänään ja nyt mittatytöksi. Tuvan iso kivi lämpiää hyväksi ja pakkasyönkään jäljiltä ei ole ankean viluisa maanantaiaamu tiedossa. Ennakointi on toinen tapani!

Voikaa hyvin, eläkää hyvin ja pankaa hyvä kiertämään!

No huh huh

Mummokissa Justiina (Europa Champion) lähettää terveisiä ja toivottaa tervetulleeksi. Kiitos Maria Veikontytär kun kuittasit itsesi torpan evakkorekeen, teretulemas. Pidä hatustasi kiinni, välillä täällä mennään järjenkäytön tuollepuolen ;-)

Jos osaisin, linkittäisin hauskan  blogisi omaan listaani. Mutta kun en osaa käyttää sitä linkkityökalua niin ei sitten. Sitäpaitsi, kauttasi avautui hienojen blogien lista, kiitos!

Monta helmeä jää jakamatta ihan vaan oman tyhmyyteni takia.
Opastusta vastaanotan mielelläni, vapaaehtoiset ilmoittautukoot.
Mutta tänään jaan, halusitte tai ette, nipun youtube-linkkejä. Hauskaa ja opettavaista, katsokoon kellä joutoaikaa.

Tämä opastava liikennemerkki hakee vielä paikkaansa torpan piha-alueelta. Kiitos kuuluu Nemille, tulet sitten asentamaankin. Kissoja sietääkin varoa, koskaan ei voi tietää mistä musta pantteri loikkaa eteen.  Tänään muuten loikkasi jotain ihan muuta... 

Koska torpalla kaikki on mahdollista, minun ostoskassejani retuutti tupaan virkapukuinen lainvartija.

Juttuhan menee niin, että kiivaan ostosreissun päätteeksi pakittelin pihatiellä lumi pöllyten ja yritin osuttaa minifarkkuani purkamisen kannalta otollisiin asemiin. Samassa pihaan kurvaa farmarimallinen fjöördis. Ja kun aikani tumpeloin pihatiellä, täräytti tämä tulokas kirjavat valot loimottamaan autonsa etumaskiin ja ulisutti pilliä. No vähänkö meinasi hätäruikut holahtaa punttiin. Tulinhan minä rivakoin rattiliikkein kotiin mutta että niin lujaa? No way Jose.

Tutisevin puntein hiippailin tunnustamaan syntejäni ja kukapa muu kiusanhenki siellä virnuilikaan kuin Iso-J:n serkkupoika. Sai ripityksen vanhusten rääkkäämisestä ja komennuksen kantamaan ostoksia tupaan.

Suunniteltiin vähän, että joskus heittävät joutessaan maijan poikittain pihatielle, annetaan vähän puheenaihetta kirkkokahveille.
Oikeasti, tällä kylällä asuu lainvartijoita vähän joka torpassa.
Ja ihan valtionhotellikin omalta kylältä löytyy. Sattuneesta syystä paikalliskioskissa on maakunnan parhaimmaksi palkitut munkkipossut. Ihan kuin asuis Pasilassa ;-) Vain Rauno Repomies puuttuu!

Kanalassa repesi riemu kun kieräytin uudet nokittavat kaalinpäät sisään. Vihreän tuoreen tarve on ilmeinen. Vielä muutama kuukausi ja sitten pukkaa jo voikukkaa ja nokkosta nokittavaksi. Sitä ootellessa nokka jäätyy moneen kertaan.

Kuntoilu on todellakin iisiä ja helppoa nykyisin. Ainoa hiottava hetki tulee kassalla... mutta onneksi lisälihas nimeltä Visa tulee tiukan paikan tullen avuksi. Sen mie vaan sanon että ne urheilurytkyt kannattaa hommata tammikuussa. Aleprossat ovat kuntoiluun kannustavat.

Ja onneksi, kuten Pablo edellispäivän kommenteissa kertoikin, treenivermeet ovat erittäin armeliaita nykyisin. Otin varuilta pari kaljasaavin peittoa ja vähän piukeampaa rättiä. Enää pitäisi aloittaa se kuntoilu. Hyvin puhuttu on melkein tehty.

Päivän kuvitus ei ole mitään taidekamaa, näitä pikkuhiluja on pitänyt taltioida jo aikoja sitten. Ekana oli elävä kissa, varsinainen aarre kissaksi. Justiina on vähän semmoinen kiertopalkinto, Norjassakin vietti au pair vuoden.  Nyt hoipperehtii rimppakinttuineen siellä täällä ja aina jaloissa. Ja nämä muut ovat tämmöisiä matkan varrella kertyneitä tärkeitä esineitä. Pronssikatti on synttärilahja Iso-J:ltä, tämä teräshevonen tupaantuliaislahja ja tuo alempi hevospatsas alkaa olla jo antiikkia... kasariantiikkia.

Jokainen kalikka kantaa pölyjen lisäksi taakkanaan paljon muistolastia ja siksi ovat tärkeitä.

Koskapa tänään on vallan isot lottomiljoonat jaossa, tässä lopuksi vielä muutama oikein osuva linkki, lottovoittajille ja meille ikuisille haaveilijoille ajankuluksi.

Koeajon hekumaa

ei menny ihan niinku The Stigillä

No radalle voi mennä monella tavoin

... tai sitten näin urheiluhenkisesti

Tai chillaten kaukomailla

Niin ja koska minä luuseri halkaisin hampaani pizzaa purressani, tässä arkirealismia torpan tyyliin

Legot heilumaan ikenille kiitos

Että maanantaina mennään sitten leegoklinikalle fiksattavaksi, etumaskissa äkillistä laiton tarvetta ;-)

Have fun ja see you sitten. Ehkä.

Terveyttä ja pitkää ikää

On se kuntoilu vaan ihmeellinen asia.
Eilen buukkasin ensimmäiset kaksi ohjattua liikuntakertaa ja tänään oli jo selkä parempi.

Aamulla mietin, miten voi laiskalle tulla hiki nukkuessaankin. Sitten tajusin, että pienen koiran muotoinen kuumottava limppu oli parkkeerannut itsensä aivan tuntumalle. Ei taida Nasse kantaa kaunaa eilisestä ronkkimisesta kun tuli ihan viekkuun.

Koiran vointi on huomattavasti helpompi, pilkettä alkaa taas löytyä ihan entisessä määrin. Saas nähdä mikä riemu repeää tänään kun saamme vieraita Espoosta. Iso-J:n veli ja isä tulevat piipahtamaan. Ja Nasse rrrrrakastaa Vaaria.

Tämä viikko alkaa piakkoin olla nähty, töiden osalta.
Vapaa-ajan puolelle on kaikenlaista kivaa ja mukavaa luvassa. Ei-niin-kivaa on väistämätön treenikamojen hankinta. Nyt jo hiottaa ajatuskin piukeisiin trikoisiin ahtautumisesta.

Tämän siitä saa kun parikin vuotta velttoilee pelkän "hyötyliikunnan" varassa. Kesällä nyt on kaikenlaista kottaripuuhaa ja kuokkimista mutta oijoi näitä talvia.

Sunnuntaina yritän vähän räpsytellä kameraa tallilla. Pitäisi vähän tallentaa perillisten ratsastustouhuja  mikäli lumisade ja pakkanen eivät taas kerran lyö kapuloita rattaisiin. Tänä talvena ovat kyllä taas saaneet muistutuksen siitä, että hevoshomma on ulkoilua kaikissa mahdollisissa olosuhteissa. Ja parhaiten pukeutunut ei palele!

Tammaystävääkin meinaan käydä kutittelemassa. Erään tiineyslaskurin mukaan toimituspäivä olisi 3.6.2011, nuorimmaisen synttäripäivä. Seuraavana päivänä liputetaan muuten vaan, hyvä päivä syntymälle sekin. Mutta mulla on jotenkin tunne, että sunnuntailapsi sieltä tulee ja kesäkuun viidentenä nautiskellaan skumppaa aamukasteisella tallinpihalla. Saas nähdä. Päiviä olisi jäljellä vielä reilut 130, takana jo yli 200. Nyt sitten toivotaan, että niistä jokainen sujuu yhtä upeasti kuin tähänkin saakka.

Tita, mikä tämä oli ja onko mulla jo tämmöinen?

Tammikuu on viime vuosina ollut melko alavireinen kuukausi. Viime vuonna tammi- ja helmikuussa suru oli läsnä niin monessa yhteydessä, sitä edellisenä vuonna saattelin harmaan sotaratsuni ilmavoimiin. Eikä tässä ihan paras svengi ole nytkään päällä. Hiljaiseloa.

Torppakin hautautuu hiljalleen yhä paksumman lumipeitteen alle. Pehmoista ja puhtoista. Jos tämmöinen pikkupakkanen jatkuu eikä välillä käydä vesikelin puolella, on lupa odottaa nopeaa sulamista. Viime keväänä lumipeite katosi vajaassa kahdessa viikossa. Humpshei ja lumet olivat muisto vain. Tänä aamuna joku tirppa jo lauleli, ainakin viritteli lauluääntään.

Ellikatti muuten harjoittelee naukuunsa uusia sävelkuvioita. Jumaleissöni, joko se naukumaija muka alkaa olla siinä iässä? Veljet hulluudessa, Winston ja Milton, eivät onneksi niistä hommista mitään tajua, kunhan höntsäilevät iloista konsultin elämäänsä. Ja Nassekin on nykyään immuuni tyttöjen kepposille, jarru tekee tehtävänsä. Joten on mulla monta moraalinvartijaa Ellin varalle. Sitä paitsi, eihän Iso-J voi pikkuista miukuliaan päästä kollien kurmootettavaksi. Kinkkua vaan kitaan ja tupakissaksi.

Ellin teiniangsti

Pienin askelin kevättä kohti. Sieltä se elämänilokin sitten nousee uuteen kukoistukseen.
Hellurei ja jatkukoon perjantai positiivisena!
Torpan hörhökanava vetää nyt töpselin irti seinästä ja keskittyy olennaiseen, terveyden ja pitkän iän tavoitteluun.

Ukkona syntynyt

Luotan lukijoihini, pysykää korrekteina koska paljastan nyt Torpan Virallisen Koiran sairaskertomuksen. Hymyt pyllyyn kun seuraavan kerran Nasse kipaisee teitä tervehtimään. Ei ole kuulkaa eturauhasasioissa mitään nauramista, kysykää vaikka Nasselta!

Tänään vein uskollisen rekkuni tapamaan lääkäriä varsin arkaluontoisessa vaivassa. Kuten jo aiemmin mainitsin, koira on ollut vaisu ja hyppyhalut tipotiessään. Ruokahalukin oli vähän kintaalla joten silloinhan rekku on yleensä vakavasti sairas jos ei eväs innosta.

Mikäpäs muu se ukkokoiraa rassaa kuin eturauhanen, suurentunut mutta onneksi yhä säännöllisen muotoinen. Eli ainakin näin alustavan kliinisen tutkimuksen perusteella voidaan örkkimörkökasvannaiset sulkea pois epäiltyjen listalta. Pissatulehdustakin löytyi ja anaalirauhanenkin vähän mökötti. Joten ukkokultaa rassattiin ihan ajatuksella.

Voi mikä herrasmieskoira! Ei ensimmäistäkään inahdusta, ei kulmahampaan vilautusta.. ei mitään. Paitsi kohteliasta hännänheilutusta ja ystävällistä ilmettä.  Rassuparka vetäisi vielä tyhjän arvan kun luuli, että lääkäri ottaa palkkioksi herkkuja jääkaapista. Paskan liekit, kolme piikkiä kelvoton tuikkasi niskanahkaan ja rapsutukset päälle.

Yksi piikeistä oli antibioottia, yksi kipulääkettä ja yksi.... se oli kuulkaa sitä kuuluisaa Jarrua. Oijoijoi.
Mutta jos siitä on apua villiintyneen eturauhasen kasvuun niin olkoon sitten näin. Nassen naisasiat ovat vallan rempallaan, ihan aloittamattakin kun oikein ajatellaan. Joten suurta vahinkoa ei tapahdu.

Kovasti paljon sai kehuja hyvästä käytöksestään. Ihan kaikkea kunniaa koirani käytöksestä en itselleni tohdi kahmia, hyvä koira hän on, ollut alusta alkaen. Ukkona syntynyt ja hirmuisen viisas.

Eivätkä Nassen piinat tähän pääty. Punnitus paljasti säälimättä totuuden ylipainosta. Pari kiloa pois ja sassiin.
Siinäpähän saa Iso-J:kin motivaatiota liikuntaansa kun hätäpäissään vetää yhtäläisyysmerkit ikämiesvaivojen ja liikapainon välille..
.. älkää kukaan kertoko hänelle, ettei ihmisille jarrupiikkiä anneta ihan noin rutiinisti ;-)

Kymmeneltä aurinko killistelee jo noin korkealla! Päivä on meilläkin oikeasti pidentynyt ja Australian kengurut menevät nukkumaan yhä aikaisemmin.

Pari päivää on blogissa saatu ihmetellä edellisen merkinnän antia ja Torpan Armo on palvonut kipeää selkäänsä. Kurjaa käppäillä tasamaata pikkuaskelin, jalka ei nouse ei. Tita oli aivan oikeassa, yksipuolinen rasittaminen kolahommissa vaatii veronsa. Ei mopolla mahottomiin, MOT.

Saikku on ns. kuolleena syntynyt ajatus sillä eihän yrittäjä yli-ihmisenä sairastu. Se, pitääkö yrittäjä kesälomaa riippuu täysin siitä, mitä tilitoimiston laskelmat kertovat. Tarkoitus on antaa työntekijälle reilusti tunteja kesäkuukausiksi ja pitää itse kunnolla vapaata. Jos siihen on varaa.

Välillä sitä miettii toden teolla miten nurinkurinen yhteiskuntamme on. Kyllä minä viettäisin kesällä rouvanpäiviä hyvinkin mielelläni ja antaisin työtunteja niitä tarvitsevalle. Mutta kun palkkabudjettiin ei ole hyvän tahdon varausta kirjattu.

Hyvällä tahdolla ei palkkaa eikä sen sivukuluja makseta.
Onhan se nyt ihan hanurista, että vähäpätöinen pienyrittäjä maksaa tismalleen samat kulut kuin joku suuryritys. Voisi jotenkin kuvitella, että pieni porrastus olisi mahdollinen? Semminkin kun pienyritysten eurot pyörivät melko tasan kotimaassa, kotikaupungissa. Isojen pelureiden eurot kierähtävät rajojen yli nopeammin kuin markkinavoimien ajatuksissa ehditään hurraata huutaa.

Torpan ekonomistigurun katsaus päättyy tähän. Seuraavaksi sää.
Lumisade jatkuu tasaisena. Lumipeite alkaa saavuttaa ns. totutun paksuuden. Pakkasta on ihanat -5 ja ilma lempeä, ei tuule eikä tuiverra.

Hieman hämmentyneenä tutkin aamulla sekä puhelimen että sähköpostilaatikon viestiliikennettä. Varsin yllättävä yhteydenotto enkä todellakaan tiedä mitä ajatella. Luulin lehden kääntyneen jo aikaa sitten mutta tuuliko selasi taaksepäin? Yhteystietoni ovat kaikkien saatavilla vaikka Nalle Kekkoselta joten pysytään taajuudella. Kotka kuuntelee!

Nyt olisi pienyrittäjän paneuduttava päivän puuhiin. Jos minä jotain vierastan, se on sopimustekstien lakijargon. Kaikki on kuitenkin syytä kirjallisesti sopia, silloinhan kaikki yleensä sujuu suunnitellusti. Kukaan ei lähde metkuilemaan kun sama sopimusteksti sitoo kaikkia.

Illalla yritän viettää tovin jos toisenkin rakennuspiirustusten kanssa piharakennuksessa, pitäisi vähän laskeskella neliöitä. Neljätoistametriä on pitkää seinää per sivu ja seitsemisen metriä päätyä. Kyllä kai vajaaseen sataan neliöön saa survottua pari kesäponia? On ainakin hulppea kanala.

Lisää parasetamolia, pienyrittäjä ei horju!
Kuuluillaan ja näkyillään, heipati!

Digiajan luomiskertomus

Pikkupoika kysyy isältään: "Isi, miten mä oikein tulin maailmaan?"
Siihen isä: "Hyvä on poikaseni, joskushan tämä keskustelu on käytävä..


Kuuntelepa tarkasti: Isi tutustui äitiin eräässä "Chatroom'issa".
Myöhemmin isi ja äiti tapasivat "Cyber Cafe'ssa" ja vessassa äiti halusi tehdä isin "Joy Stick'istä" pari "Download'ia". Kun isi sitten oli valmis  "uploadaamaan", huomasimme yhtäkkiä, että emme olleet asentaneet "palomuuria". Valitettavasti oli jo liian myöhäistä painaa "Cancel" tai "Escape" ja ilmoituksen: "Haluatko varmasti ladata?" olimme jo poistaneet "asetuksista". Äidin "virusskanneria" ei oltu aikoihin päivitetty eikä se tunnistanut isin "Blaster-Worm-virusta".  Niinpä me painoimme "Enter'iä" ja äiti sai ilmoituksen: "Arvioitu  latausaika 9 kuukautta!"

 Niin, tällä tavoin nykyajan lapsille kerrotaan haikarasta!

---

Hihhhiih, eikös olekin heti hauskempaa? 

Yöllä oli taas tuiskuttanut ja pyryttänyt, piha-aukea oli paikoin nietostunut umpeen. 

Mikä merkillistä, pihalla tepasteli kaksi pulua. Tai siis niitä semmoisia urbaaniin ympäristöön liittyviä harmaita kyyhkyjä. Sitten onneksi muistin, että onhan niitä metsäkyyhkyjäkin. Yön myräkkä viskasi pulutkin metsästä pihaan. Mitähän tähän talveen vielä mahtuukaan?

Nyt hymy huulilla töiden kimppuun, hushus siitä!

Ihan tavallinen Sunnuntai

Juuri tämmöinen pitää lepopäivän ollakin. Vailla kiirettä ja hoppua. Aikaa pysähtyä toljailemaan maisemia, aikaa rämpiä umpihangessa ja aikaa nojailla hevosen lämpimään kylkeen. Ei harrastuspaineita, ei paineita mistään.

Aamun pakkanen oli ärhäköissä -24 lukemissa joten Tex Toppahousuina hankkiuduimme perillisten kanssa tallille. Ponikerho meidän tallin tapaan kestää kolme tuntia. Ja kun tänään oli liian kylmä ratsastukseen, pääsivät kerholaiset mukaan talliarkeen.

Sitähän se on, hevosten loimittamista, sisään-ulos -liikennöintiä, karsinoiden putsausta, heinien jakelua ja tuhat muuta hommaa. Ei pelkkää possujunaköröttelyä kentän päästä päähän. Sen minä kyllä sanon, että tuommoinen muu puuhastelu ja sen avulla hevosen elämään tutustuminen hälventää myös mahdollisia ratsastukseen liittyviä henkisiä jännitteitä. Kun sen heppasen kanssa pärjää pienestä pitäen maan tasaltakin, on selässäkin helpompaa.

Niinkin kuvauksellinen eläin kuin hevonen voi näyttää takki päällä hangessa törröttäessään varsin höntiltä. Edes varsat eivät innostuneet revittelemään. Pientä pöristelyä vain. Pitkänaamoja kaikki tyynni.

Aikani nojailin erään hyvin erityisen tamman kylkeen ja lepuutin kättä sangen pyöreällä mahalla.  Valitettavasti en saanut tuntea varsan tervehdystä, oli päivänokosilla. Tammamamma oli eilen valmennustunnilla ja ilmeisesti alkaa jo käydä voimille. Vielä muutama kuukausi vähitellen kevenevää liikuntaa ja kevään tullen äitiyslomalle.  Näin se aika rientää.

Muiltakin osin päivä meni ns. lepäilyyn. Tottahan ne asialliset hommat hoidettiin mutta muuten ollaan kuin Ellun kanat.

Suosittelen muillekin. Lepo on hyvästä.

Tässä vielä Titalle kuvia visioinnin avuksi:

Kelpo Äiti

Koska tänään oli bloginikkarin vapaapäivä, en todellakaan ehtinyt valoisan aikana ulkoiluttamaan sen enempää itseäni kuin kameraakaan. Joten nautimme männäkesän kuvista, aloitetaan aina ajankohtaisilla hevosystävillämme...

Mitäs tekemistä minulla on Kelpo Äidin kanssa?
Ei paljon mittää jos totta puhutaan. Mutta sain viettää usean tunnin kahdenkeskistä aikaa nuorimman perilliseni kanssa. Se tosin edellyttää että pentu kaapataan mukaan kaupunkireissulle.

Syy siihen, että vapaapäivänäni yleensä edes harkitsin kaupunkireissua löytyy kenestäs muusta kuin nuorimmasta perillisestäni. Tuo tarmokas Isänmaan Toivo on päättänyt vaihtaa opinahjonsa pienestä kyläkoulustamme vielä pienempään steineriläiseen kouluun.

Koska
a) tunnen tyttäreni paremmin kuin hyvin
b) kannustan lapsiani kyseenalaistamaan lähestulkoon kaikki näin nyt vaan on tapana toimia -asiat
c) arvostan tenavan omaa tahtoa

ja ennenkaikkea oman uteliaisuuteni takia kurvasimme tänään avointen ovien päivän merkeissä kuikkimaan steineriläistä pedagogiikkaa. Ei hullumpaa, ei todellakaan hullumpaa.

Itsekin olen saanut sanani sanoa opinahjojeni suhteen, joten arvostan valinnanvapautta viimeiseen saakka. Ainoa arveluttava asia on koulumatkan ja koulupäivän pidentyminen. Äkkiä pienen pitääkin olla niin iso...

Asiaa ei tarvitse onneksi päättää aivan heti ja tässä innostuksen huumassa. Ihan tahallani otan nyt aikalisän asian suhteen ja katsotaan sitten keväämmällä vieläkö koulunvaihto kiinnostaa. Toinen mokoma aikoo hakeutua venäjänkieleen painottuneeseen opinahjoon.

Seuraavaksi syvennyimme oikein ajatuksella marsupoikain uuden häkin hankintaan. Kaupungin häkkitarjonta oli nopeasti kartoitettu, neljän kaupan valikoimaa ei kauaa tutki. Enin aika meni lauantaiäreitä liikenteen sarvikuonoja väistellessä.

Jokaisella eläinkauppavisiitillä saimme lisäksi hankittua tuikitarpeellista täydennystä eläinystäviemme ruokavarastoihin. Ja marsut saivat keinulaudan. Ja Elli turkinhoitoaineita!

Sitten kelpo äiti vei lapsensa karkkipäiväostoksille. Se, että samalla pysäköinnillä hoidin tosi monta omaa asiaa, ei vähennä yhdessäolosta mitään. Ja loppuhyväksi haimme lainalapsen kyytiin. Sitten vielä pikapisto marketin nelikymppisten tarjouserien takia ja vihdoin kotiin! Pimeähän se oli kun kurvasin pihatielle mutta tekemättömien asioiden listasta sai ruksata paljon. Se on kyllä ihana tunne!

Ravitsevan tortilla-aterian jälkeen torpasta kuuluu vain tyytyväistä puhinaa, Super Marion huutoja ja kissojen jodlausta. Kohta täräytän pannarin uuniin (sen antilaihisversion) ja saunan tulille.
Äärimmäisen keskiluokkaista ja tolkuttoman keski-ikäistä. Siistiä!

Illan kukkona tepastelkoon herra Vares, leffansa merkeissä. Ja ihan kotisoffalla siis tämäkin elokuvanautinto. Pienet sille kuten Vares itsekin sanoo ;-)

Huominen on velvoitteista vapaa kuten kelpo pyhäpäivän kuuluukin olla.
Perillisillä tosin on ponikerhon kokoontuminen ja taidanpa itsekin viivähtää tallilla tovin jos toisenkin. Kamerankin otan messiin, eihän sitä ikinä tiedä jos jotakuta huvittaisi heittäytyä kuvaukselliseksi.

Torpalla kaikki hyvin ja lumityöt tehty. Traktori viilasi pihan suuret linjat ja Iso-J käytti vapaapäivästään tovin jos toisenkin siihen loppusipistelyyn. Eiköhän sitä jo alkuviikosta taas pääse kolan kahvaan? Taitaa olla uusia sateita jo matkalla. Eipä jää epäselväksi mitä vuodenaikaa eletään.

Kuvista vähäsen...
Jos ja kun tunnistat kuvien hevosia, please, pidetään anonymiteetti niin hevosten kuin kuvauspaikkojenkin suhteen.

Nyt minusta tuntuu siltä, että Kelpo Äiti kulauttaa viininjämät ääntä päin ja siirtyy hellan ääreen, pannarin paikka. Ehdottomasti.

Kukaan ei vain tunnu kaipaavan Kelpo Äitiä.... hmph, tätäkö se lähitulevaisuus on? Saa istua lauantai-iltansa ihan rauhassa, kukaan ei tarvitse minua tänään(kään).

Parempi totutella siihen, että sitä omaa aikaa onkin yllättäen runsaasti. Oivallinen aika hankkia taas hevoseläimiä riesoikseen.

Näillä mennään!
Leppoisaa lauantaita ihan jokaiselle.