Omenanpoimijaa ilahdutti suuresti tämmöinen iloinen hevosennaama vanhan rungon takaa. Siinä on vuonohevonen nimeltä Trombi.
Aivan käsittämättömän mainio päivä, säiden puolesta. Ja muutenkin voidaan päivän saldoksi kirjata oikein iso ja pulska plussa. Kaupunkireissu sujui sukkelaan ja ilman ruuhkia. Pikkuisen piti motivaatiota viritellä mutta kyllä se sitten vähitellen palaili.
Shettistamma Loppan omenavarkaissa |
Ikkunanpesuun ei motivaatio vielä(kään) riittänyt, verhonpesusta puhumattakaan. Kassellaan huomenna millä mallilla motivaatiotaso lepää.
Mikähän riivattu siinäkin on, että vaikka kuinka tietää miten hienolta puhtaat ikkunat ja tuulenraikkaat verhot tuntuvat, ei hommaa saa tehdyksi. Urakka on ns. aloittamista vaille valmis.
Ja sitten, yhdenäkin, yllättäen ja pyytämättä, iskee se hetki kun on aivan luonnollista aloittaa ikkunanpesu ja verhojen alasotto. Sitä odotellessa...
Ensi viikolla kääntyy elämässä uusi lehti, ellei peräti luku. Meikätyttö pakkaa repun ja istahtaa pitkästä aikaa kuulemaan opetusta. Mutta eihän sitä toki vuosikausia jaksa jauhaa, pari viikkoa riittää. Onkohan tämä nyt sitä surullisenkuuluisaa tukka takana, elämä edessä -hypetystä? Ihan sama, kunhan ei ole takana loistava tulevaisuus. Eikä varsinkaan leuka rintaan ja nöyränä kohti uusia vastoinkäymisiä...
Otetaan mitä annetaan ja katsotaan päivä kerrallaan.
Nyt vois ottaa vähän soffaterapiaa ja helmineuletta, villapeitto edistyy huimaa vauhtia *yskittää* -jo toinen tilkku puolivälissä.
Ja hyväksi lopuksi, Hirnakan torppa ylpeänä esittää, valkosipulisato! Mikä aromi, miten ihania valkosipuleita. Ikiomia oman maan tuotoksia. Pieniä ihmeitä.
Juuri nyt on hyvä hetki luikkia soffalle, siellä ei näy lojuvan yhtään tassugangsteria. Elli on niistä sitten se pahin, oikea rinsselessa tihulainen.
PEEÄSSS: Erään Rinsselessa Tihulaisen takia olen täällä elähdyttävien yöunien sijaan kl. 23.21 postaamassa erästä hauskaa?? mutta aiheeseen ehkä sopivaa kuvalinkkiä:
http://www.karjalainen.fi/Karjalainen/kilpailut/kissakisa.html
On siellä koirakisakin mutta jostain syystä kissimissukat ovat nyt ns. tapetilla... kirjaimellisesti! *hammastenkiristelyä*
Vau mitkä ratsut! Ja valkosipulit!
VastaaPoistaMinä kehun saaneeni tänään yhden ikkunan pestyä. Jos joku koskaan/ikänään on pessyt taivutetuilla nauloilla tai ruuveilla kiinnitetyt, ikkunateipillä teipatut vanhat kuusiruutuiset lasit, niin ymmärtää ettei se ole läpihuutojuttu. Tarvitaan ikkunapesuvehkeiden kera ruuvimeisselit, vasarat, tärpättiä/tinneriä, hyvä hermot ja pari xo-konjakkia. Ja sitä halvatun ikkunateippiä katkaisemaan veto ikkunoista.
Huomenna ehkä toinenkin ruutu... Mutta 7 mattoa on tänään pesty ja valuvat kuiviksi. Jee!
no joo, eihän tuo linkki toimi, copypastella ehkä. Enkä todellakaan voi keskittyä koodinvääntöön kun joku rinsselessa tunkee kulmahampaitaan ukkovarpaan kynnen alle.
VastaaPoistaHmmm... meillä potkaistaan tuossa vaiheessa silleen sievästi. Jos siis ollaan hampain kiinni ihmislihassa.
VastaaPoistaLinkistä en löytänyt Elliä - onko sun ottama kuva siellä?
Nyt kipin kapin ulos leikkimään. Sain paketin postissa ja siellä olikin melkoisia joululahjoja. Hemmetti, en tiedä noista kasveista yhtään mitään... vielä.
Noh, sievä potkaisu, riuskempi ravistus... ja kas, kissukka irtosi ;-) Villasukkaan verhottu varpaisto on kissalle kuin kissalle aivan yliveto harjoitusvastustaja.
VastaaPoistaJa ei, ei todellakaan ole Elli siellä kauhukabinetissa. Ihan vaan täällä kotoisassa liigassa temmeltää.
Nemppaa riistetään työnantajan toimesta, joutuu reppana olemaan sosiaalinen seuraihminen vielä iltatilaisuudenkin ajan. Onneksi kaikesta kuitenkin kohtuullinen korvaus maksetaan ettei ihan mene mahdottomiin :-)
Huomenna torppaterapiaan, tervetuloa!
Tältä päivältä ei heru päiväkirjamerkintää, ei oikein ole ajatuksen puolikastakaan päässä. Ja se ehkä ihan hyväkin signaali. Ei oo pakko jos ei haluu.
Mitä tehdä valkosuklaa-lime -rahkalle?? Kysyn googlelta ja käyn sitten kauneusunille. Niitä tarvitaan.
Jotenkin minä arvaan, että Torpan Tavernassa on istujia tänään! Mukavaa viikonloppua!!!
VastaaPoistaMeillä bilestetään anopin synttäreitä huomenna. Sain siitä tietää tänään iltapäivällä itse... Huusholli on nyt siivottu, puhtaat matot lattiassa, pari täytekakkua täytetty ja nyt on aika esivalmistella huominen menyy - The kaalilaatikkoa sekä uunilohta kermasmetanassa yrttimaustein kera perunoiden. Jälkkäriksi marjarahkaa ja perään täytekakkukahvit.
Huomenna illalla luulisin olevani yhtä erittäin suorittavaa kokemusta rikkaampi...
Torppa on tänään uptagen näköjään. Minä olen osani tänään suorittanut. Syöjiä olikin sitten vain 8, joten ruoka riitti hulppeasti, osalle sain kotipakettiinkin tyrkättyä The Kaalilodjua. Sairaan hyvää (ja kamalan työteliästä tehdä...)
VastaaPoistaAnoppi on siis saatu taas vanhennettua vuodella, tyylikkäästi ja maukkaasti. Maha on vieläkin ihan täpötäysi, mutta taidan tehdä ruisleivän, laittaa siihen kaalilaatikkoa päälle, juustokuorrutus ja mikroon... sitä söis vaikka kuinka!
Kamalia paniikinomaisia vieroitusoireita kun täällä ei ole uutta päivitystä!! Haluaa rentoutua torppaenergian parissa.
VastaaPoistaMuuten kaikki mallillaan, kettispenu nukkuu sylissä suloisesti tuhisten. Se on sitten kiltti poika, noin niinku terrieriksi. Ja rakas muuttaa viikon päästä saman katon alle joten loppuu se resuaminen vihdoin ja viimein. Ja ulkonakin on oikein kaunis ja ihana syyspäivä. Taidan mennä sitten keittämään kahvit, jospa hiukan myöhemmin....
Go Savu : )))
VastaaPoistaHieno homma. Kertakaikkiaan.
Täällä pimiää ja sateista. Tultiin just wausulia ihmettelemästä. Otettiin käytävälle ja pideltiin kahden puolen kiinni kun mä harjailin ja nostelin kavioita : )
Iso poika. N. 118,5 cm säkä kun mitattiin. Kasvanut aivan valtaisasti näinä kahtena kuukautena. Hauska käkkäräpää : )
Ihanaa Savu! Voi että olen onnellinen teidän puolestanne! Kyllä sitä erillään kitumista piisasikin - muuttaako Mr.Dear sun kanssa samaan, eli järjestyikö työjutut?
VastaaPoista* taputtaa hillittömästi käsiään *
Saa sitä raportoida tarkemminkin... :P
Mulla on ollut tosi laiska päivä. Systeri suhasi uudella citroenillään kylään ja käytiin vastaanotolla tekemässä ruhtinaallinen 2 tunnin lymfahoito hälle. Sitten ihanaa kaalilaatikkoa ja siikliperunoita kera puolukkahillon ja salaatin. Elämä vain on tänään ollut laiskaa ja nautinnollista.
PiiÄääs: voi kun jostain näkis kuvia kasvaneesta Nitan kirahvista! On siinä projektia tuleville vuosille! Varsat kasvaa ihan kamalaa kyytiä - niin kuin kaikki kakarat. Mutta taitaa tulla kokoa ja raamia ihan lisen kanssa.
VastaaPoistaJos Tita tarkoitit tuleeko Mr. Dear samaan työpaikkaan kuin mie niin ei tule. Eikä saanut edes oman alansa hommia ainakaan vielä mutta työpaikan kumminkin. Katsellaan sitten kaikessa rauhassa parempaa työpaikkaa.
VastaaPoistaTää haluis kans kuvia Nitan kirahvista. Meillekin ilmeisesti tulee korvat kimppavarsasta :D Toi mies on ihan mahdoton lisäämään tätä laumaa, onneks kuitenkin vaan nelijalkaisilla.
Tita ja Savu. Kirjautukaa naamakirjaan ja klikatkaa mut frendiksi. Jos ette muuten halua kuulumisia vaihdella tai omaa profiilia päivitellä niin ainakin näette niitä kuvia.
VastaaPoistaMä en oikein jaksa niitä moniin eri paikkoihin laitella. FB:ssä on oma kansio Monsterille : )