Viikonlopun maneesikierros ja ponirallia

Tarkoituksella laitoin huonon, epätarkan ja epäselvän kuvan, tässä ei yksityiskohtaisuus ole tärkeää vaan KOKO.

Meikäpätkä tuntee itsensä hyvin pieneksi kun tuollainen valtamerilaivan korkuinen elikko huojuu kamelin lailla ohitseni tallin käytävällä. Valmennustunnin edetessä yksi jos toinen koipeliini virittyi aivan omille taajuuksilleen ja sinkoili maneesin pohjaa pöllyttäen pupuloikilla eteen ja sivulle. Ihan sama mätkähtikö maneesin katolta alas lunta tai ei. Minua suorastaan pelotti ja melkein huimasi.

Edellisen kerran näin  tuommoisen +175 cm  säkäkorkuisen elikon ryntäävän kiitolaukkaa ympäri jäistä ulkokenttää Perikunnan vanhin selässään. Siinä tunsi itsensä voimattomaksi ja sairaalaanhan se reissu päättyi. Nyt ei sinne tarvinnut lähteä mutta silti tuntui kurjalta.

Perjantaina olimme siis naapurikunnan maneesilla katsomassa valmennusta ja tutustumassa paikkaan. Otto lähtee tuonne kesällä tehokurssille ja nyt piti käydä sopimassa alustavasti ajankohdista.

Perjantaina saimme vieraaksemme vanhan tutun etelä-Suomen ajoilta, tuttu tallinkäytävältä tuli tyttärineen poninkatsomisreissulle. Ja kyllä me niitä poneja katsoimmekin.

Lauantaina meillä oli välipäivä mutta vieraat kurvailivat ettään perälle hevosia ja poneja katsomaan. Oli siellä ollutkin, äidin sydämen vienyt arabitamma. Esteponia etsivälle tyttärelle ei niinkään ponia, mutta hieno visiitti satumaisen kauniiseen talvimaisemaan. Upea kokemus molemmille, etelärannikon asukille.

Lauantai-iltana syötiin porukalla, höpöteltiin sitä sun tätä ja kartalta syynättiin Aurinkorannikon hotellien sijaintia. Eihän tässä enää hirveän monta viikkoa ole kun Perikunnan vanhin (ja Peetu) lähtee, parin kuukauden päästä minäkin pääsen ihmettelemään eteläisen Espanjan talvikeliä.

Ja mitä ilmeisimmin ihmetellään myös suomenhevosta joka hyppää Sunshine Tourin kisoissa. Sinne kyllä mennään hurraamaan jos yhtään osuu kisapäivät omiin aikatauluihin!

Sunnuntaina lähdettiin kohti kainuuta ja Vuokattia. Siellä oli taas yksi kokeiltava poni.
Nätti poni olikin, oikein asiallinen ja rauhallinen valkoinen ihanuus.

Valkoista ihmettä oli myös matkan varrella, Maanselän kohdalla puut olivat enemmän kuin länässä, ilmajohdot roikkuivat liki maassa ja havupuut nyökkivät perin väsyneen näköisinä tykyn painosta. Liikkuvasta autosta oli vähän tuuripeliä kuvailla, tässä nyt kuitenkin jotain:

Kainuun reissun jälkeen huokaistiin meillä hetki ja jatkettiin sitten matkaa Kiteelle. Samaisessa paikassa Perikunta kävi yksityistunneilla pari vuotta sitten. Nyt heillä on siellä upouusi maneesi ja aina yhtä mukava ratsastuksenopettaja, ihan piti halata pitkästä aikaa tavattaessa.

Joissakin paikoissa sitä vaan viihtyy ja tuntee olonsa tervetulleeksi.

Siellä olikin poni joka löi ainakin äidille luun kurkkuun (ne yleistykset ja ennakkoluulot) ja minäkin olin vähän aikaa ihan mykkänä, oli se niin hieno poni. Ponityttö sai yksityisopetusta kokeiltavalla ponilla ja tunnin päätyttyä tyttö oli epähuomiossa rikkonut hyppyennätyksensä. Kaikki olimme tyytyväisiä ja ponikin puhkui hikisenä vällyjensä alla.

Arvaan kyllä mistä heidän pitkän kotimatkansa aikana on puhuttu, meille katsojille ei ollut epäilystäkään etteikö se oikea olisi löytynyt.
Asia ei kuitenkaan ole minun päätettävissäni. Sen vaan sanon, että on se onni että meillä on tallille varatut neliö rakennettu eikä lisäkarsinaa värkätä ilman seinien siirtelyä. Yksi miniponi meille kyllä mahtuisi...

Volvon valot katosivat etelän suuntaan ja me suuntasimme pohjoiseen kotia kohti. Valtavan kiva viikonloppu.

Hampaiden kalina (maneesit ovat kylmiä) lakkasi puolimatkassa ja oli aika suunnata ajatukset arkeen. Härkäviikkoina ei paljoa juhlia ole luvassa ja muutenkin eletään viimeiset viikot ihan perusarkea ennenkuin perheen kokoonpano muuttuu, onneksi vain väliaikaisesti.

Hoidettavien asioiden lista on pitkä joten parasta onkin tarttua toimeen.

Sää kääntyi sunnuntaina pakkaselle. Nyt on mukavat -5°, aurinko vilahtelee aina välillä ja muutenkin on ihan leppoisa talvikeli. Mikä parasta, on kuivaa! Hevoset pysyvät nuttuineen puhtaina ja hengitys raikkaana, saivat kaksi joulukuusta jatkojalostukseen.

Joulu on siivottu pois ja ensimmäinen tulppaanikimppu hehkuu maljakossa. Näin sitä mennään, kevättä kohti. Iso-J lähti maanantaiaamuna pohjoiseen, tykkylunta riitti hänellekin, onneksi myös majapaikassa sähköä.

Tästä jatketaan!