Menneitä asioita

Niin se joulu joutui ja menikin jo. Seuraavaan kertaan on pikkuisen pidempi aika ja kesä välissä.

Maanantaina kun Torppa hiljeni, aloitin purkamaan koristeita ja muita joulujuttuja. Elmo auttoi minkä ehti eikä ilman ärräpäitä siitäkään hommasta selvitty. Välillä piti laittaa katti jäähylle, alkoi olla semmoinen ralli päällä ja kuusiparka viittä vaille pyörtymäisillään.

Kuusi on kuitenkin poistunut rakennuksesta ja hevoset jatkojalostavat niitä oikein mielellään.

Nyt kun tässä tätä sydäntalvea eletään, ajatus karkaa väistämättä kaikenlaisiin kasvujuttuihin. Mietin jo millainen työnjako tehdään kasvihuoneessa Äitikullan kanssa. Hän nimittäin piipahti viikonloppuna sairaalanmäellä yöpymässä ja on hivenen nuutunut reissustaan vieläkin. Vaikuttaa siltä, että hän joutuu tyytymään kuivien kukintojen poisrapsimiseen ja jättämään isoimmat hommat parempivoimaisille. Ainakaan ei aio laittaa mitään siemeniä itämään ja esikasvatukseen. Niinpä minä, siemenkasvatuksen itseoppinut antiguru jään paljon vartijaksi. Onneksi lähistöllä on useampikin laatutietoisen taimien ostopaikka, ei tarvitse itse turata jo ennalta tuhoon tuomittujen taimien kanssa.

Toinen kasvatuskohde näin sydäntalvella ovat perinteisesti olleet tipuset. Tänä vuonna on toisin, toistaiseksi. Harmistuin viime kevään huonoista haudonnoista niin, että myin koneen pois ja kun kanojenkin alta löytyi pääsääntöisesti keskenjääneitä kylmenneitä munia, päätin antaa luonnolle periksi.

Nyt taas tekisi mieli yritellä ja viritellä. Lataan jäitä hattuun ja annan viikkojen kulua muuten vaan.

Voihan se olla, että kevään edetessä kiusaus yltyy ylivoimaiseksi vastustettavaksi. Kanalassa alkaa munaränni aueta viikko viikolta paremmin ja kunhan kukotkin havahtuvat talviunestaan, saattaa nuppiluku lisääntyä ihan omatoimisesti. Vielä siellä ei kukoilla heltta tutise eivätkä hetulat heilu.

Ja sitten, pari sanaa ystävyydestä.

Luulin jo oppineeni aika hyvin tuntemaan lähipiiriini kuuluvat ihmiset. Yksi järjesti kuitenkin melkoisen yllätyksen irtisanomalla pitkän ystävyytemme. Jaa että miksikö? No varmaan siksi, että kysyttäessä kerroin sangen ponnekkaasti oman mielipiteeni.

Se taisi olla a) väärä b) osua arkaan paikkaan c) se olisi pitänyt jättää sanomatta,  sillä näinkin yksinkertainen ihminen tajuaa, ettei ole enää toivottu henkilö ko. tyypin ystäväluettelossa. Suorastaan kuulin kuinka punakynä suhisi nimeni päällä.

Toki, jos vastaukselle on määritelty kysyjän toimesta kovinkin tarkat speksit ja raamit, voi vääränlainen vastaus aiheuttaa hyperventilaatiota ja muuta harmistusta.

Olkoon. Seison edelleen sanojeni takana, alusta viimeiseen.

Ja ihan tähän loppuun iloinen uutinen Tosiystävyyden rintamalta. Ottopoika lähtee tehotreeniin myöhemmin keväällä. Hevoseton, osaava ja fiksu ihminen saa Oton superpuitteisiin 'omakseen' ja se on meille kaikille täydellinen win-win -tilanne. Otto toki tulee takaisin kotiin kunhan omistajansa kotiutuu reissultaan.

Pienenä bonuksena Ponimies saa suloisen ponitamman seuraneidikseen. Siitä voi toki tulla myös varsinainen trilleri, Ponimies on kekseliäs ja pikkuinen ponitamma vielä nokkelampi. Yhdessä ne voivat yltää todellisiin mainetekoihin. Ja suuriin otsikoihin.

Ei tästä jännää puutu. I rest my case.