maanantai 22. tammikuuta 2018

Pakkasta päivää




Viikko alkaa talven ennätyspakkasessa. Lukema alkaa kakkosella, enempää en mittarista saa tolkkua. Muutenkin on nykyisin teksti pienentynyt, joutuu siristelemään.

Ulkona siristelen mielelläni, aurinko on ollut niin mahdottoman harvinaista herkkua täällä kotimaassa. Paitsi nythän on ollut aurinkoisia päiviä jo pitempi putki. Mieluummin tämä kylmä ja kuiva korkeapaine kuin se toinen vaihtoehto. Iloisena kipaisen etsiskelemään kadonneita aurinkolasejani, viimeisin näköhavainto niistä on muistaakseni omasta autosta.

Lintulaudalla käy aamusta iltaan kova kuhina. Näitä samoja naamoja enimmäkseen, nyt on uutena vieraana tuo ensimmäisen kuvan vasemmanpuoleinen tintti, haalistunut versio perinteisistä talitinteistä. En suoraan sanoen edes tunnista lajia, ei kai tuo mikään kauhtunut punatulkkunaaras ole? Punatulkuista on kieltämättä pulaa, en muista edes milloin viimeksi olisin nähnyt.



Valo on vielä kovin vino mutta kyllä sen kevään valoksi tunnistaa. Ei edes lämmitä vielä. Päivä kuitenkin pitenee jo aikamoista kyytiä, aamulla kahdeksan aikaan on jo melko valoisaa. Vakaasti uskon kevään tulevan tänäkin vuonna. Huomaan miettiväni vähän jo kasvihuonejuttuja. En kuitenkaan lähde tänä keväänä turaamaan siemenkylvösten kanssa, siitä ei seuraa kuin pahaa mieltä.

Isompia puutarhaprojekteja en ainakaan vielä tiedä aloittavani. Saattaahan se olla, että homma lähtee taas laukalle ja uusi kaivos muotoutuu jollekin kulmalle tiluksia. Viimeistään toukokuussa Särkällä mieli kuitenkin muuttuu, muutama ruusu pitää saada samalla kun trokaan kanalastia Titalle.

Viimekesän kaivos ratsastuskentän päätykukkulalla uinuu vielä talviuntaan. Syksyn sateissa ainakin lehtikuusi 'Puli' suistui vinoon, oikaisutoimenpiteisiin on riennettävä heti kun maa sulaa. Joka aamu tarkkailen silmä kovana jänisten jälkiä, tulevat tallinpäädyn kulmalta pihaan mutta eivät koukkaa kukkulan kautta. Eli hortensiat ja muut upeudet lienevät lumen alla turvassa. Toisaalta en tiedä millaisia talvileirityksiä myyrät pitävät lumen suojissa. Keväällä sitten tarkistetaan tuhot ja kirjataan ostoslistaan täydennyksiä. Havukasvien uskoisin olevan enimmäkseen turvassa. Alimmassa kuvassa hopeakuusi ja joku tikku, ehkä se on hortensian latvus?

Nyt sitten klapia hellaan ja toisiin hommiin, heippa!




8 kommenttia:

  1. Haalistunut tintti on hömötiainen :)
    Teillä on aamusta tunnin aikaisemmin valoisaa. Meillä valkenee vasta ysin tietämillä. Valo hiipii pohjolaan hitaammin, mutta lopulta ajetaan eteläisien leveyspiirien ohitse siinä juhannuksen tietämillä.

    Minä kerään vähäiset matkatavarat ja huitaisen NOkialle pariksi päiväksi koulunpenkille. Adios!

    VastaaPoista
  2. Jaa, minä en sitä höpötiaiseksi älynnyt kun on enemmänkin tuommoinen lohenvärinen vatsapuoli. Pitää syynätä lintukuvia vähän tarkemmin tai todellakin hankkia ne ikänäkölasit (hmph !)

    Suomi on pitkä maa, pelkästään meillä ja Kiteellä (välimatka about 60 km) on aikaeroa valoisuudessa rapiat 5 min. Joten ei ne pohjolan valkeat yöt ole liirumlaarumia.

    Rattoisaa opiskelujaksoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lukulasit on olleet käytössä jo muutaman vuoden ajan. Hmph... ikälisiä, joita ei toivoisi. Vaan ei voi valita - onneksi on Tiimarin kakkulat (noin neljä euroa), joilla näkee tihrustaa pieniä tekstejä.

      Pohjolan pirun valkeat yöt on tulevaisuudessa vasta. Niitä odotellessa! Se on niin juhlaa, kun yötä ei ole. Nyt meillä mennään aika pimeissä lukemissa, mutta suunta on kohti valoa!

      Poista
    2. Auh, nyt minä taas muistin tuon lukulasihomman... grrr.

      Pohjolan pahuksen valkeita öitä ihmettelin taannoin Hammerfestissä, yöllä kahden aikaan aurinko helotti. Pikkuisen oli vaikea nukkua.

      Poista
  3. Onneksi päivä on pidentynyt, vielä neljältä on valoisaa. On noilla linturessukoilla kovaa, evästä pitää laittaa ilman muuta. Kissat eivät viitsi kuonoaan ulkoiluttaa kuin pakon edessä, vaikka meillä ei ihan noin kovia pakkasia olekaan. Pysyttele pirtissä ja pidä itsesi lämpimänä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valoa kohti!
      Meillä Felix juoksee usein längistä läpi ja loikkaa tupatiikerin loikalla lumeen. Sitten alkaa surkea nauku ja käpälien nostelu kun kylmyys kirpaisee oikein kunnolla. Hyvin mielellään antaa kantaa itsensä takaisin torppaan.

      Nyt on vielä pakkasta, kohta taas lämpenee, hassua sahaamista.

      Poista
  4. Ihania talvisia kuvia. Tykkään tuosta kalpeasta valosta.

    OP

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, valo on omanlaisensa, kevään valo etenkin.

      Poista

Ilahdun kovasti kaikista kommenteista.
Voit myös laittaa minulle sähköpostia hirnakka@gmail.com