Vaihtuva valo

Aamulla ulkoistin hevosia kirpeässä pakkasessa, mittari näytti -12° ja oli tyyntä. Poissa oli edellisen päivän utuisuus ja toissapäivän plussa-asteet. Yöllä kiristynyt pakkanen oli tehnyt omia taiteilujaan ja jokaikinen pieni neulanenkin näytti saaneen hopeoinnin. Onko se huurretta, kuuraa vai mitä, en ole enää varma oikeasta termistä. Kaunista se silti on.

Auringon noustua oli pakko ottaa kamera kaulaan ja lähteä käppäilemään pihalle. Valo vaihtui sitä mukaa kun etenin pihalla.  Yhtä kaikki, koko maailma vaikutti pysähtyneeltä, vain valo liikkui. Kieltämättä aika maaginen tunnelma.

Tätä kirjoittaessa, iltapäivällä kahden jälkeen, on taasen maisema muuttunut, nyt on jo ihan erilainen harmaan tummuuden sävy. Saisi varmasti upeita kuvasarjoja jos ottaisi jollain ajastussysteemillä kuvan samasta kohteesta vaikka vartin välein. Minä en jaksa enkä jouda tuolla pakkasessa seisomaan, Torppaa piti lämmittää ja ihan kohta on lähtö kaupungin valoihin.

Pari varsin uteliasta ja toiveikasta kaveria kipaisi portille kurkkaamaan tuleeko heinäpotti etuajassa. Saivat sankollisen kuumaa vettä paljuunsa ja pikkuisen reilummat heinät. Meillä oli taitava Tarukin kuvaamassa ja hienoja kuvia saatiin, molemmista pojista. Siinä missä Oton korvat heiluvat kuin propellit, pystykorvaponin kuulottimet sojottivat suoraan eteenpäin.

Ottokin lähtee vaihto-oppilaaksi emäntäänsä matkien, ei onneksi kauas. Toivottavasti kaikki sujuu niinkuin on suunniteltu ja Oton ja Tarun yhteiselämä sujuu hienosti ne suunnitellut pari kuukautta. Ottokin pääsee sipsuttamaan maneesitallille ja saa kämppäkaverikseen pikkuisen shettiksen. Ponimies jää kotiin nauttimaan -ylläri- pikkuisen shettiksen seurasta. Ehkä pitkänaamapoikien keskinäiset välit siirtyvät astetta lämpimämmälle tasolle shettiskuurin jälkeen. Nyt ne ovat ruunamaisen korrektit ja kohteliaat.

Kuvauskävelylläni huomsin, että rusakkoliikenne omenapuiden luo on vilkasta. Jos minulla olisi ollut vuodenaikaan sopivammat kengät jalassa (oli crocsit), olisin tepastellut hankea pitkin tutkimaan jälkiä tarkemmin. Hanki saattaa kyllä olla kantavakin, ainakin koirapojat viilettävät ketunjäljillä pitkin peltoja vaivatta. Kannattaa kuitenkin olla realisti ja muistaa pitkien pyhien aikana kertynyt lisämassa ja varautua hankikävelyllä myös syvempiin notkahduksiin. Jätin homman järkevämmän pukeutumisen päivälle.

Auta varjele jos siellä on murtauduttu rusakkoverkkojen läpi ja jyrsitty luumupuita tai toisaalla tuhottu Tuurenpihlajani! Sitten minä kyllä hirmustun.

Toivoisin ketun touhunneen muuallakin kuin kanalan nurkalla. Ainakin se haukkua räyskyttää yöt läpeensä.

Samaan aikaan täällä tuvassa on lyöty pökköä pesään ja lämmitetty ihan jokaikinen päivä. Onneksi on viime talvelta jäänyt monenmonta polttamatonta mottia pitkää puuta.

Eilen kävin sekä Munataksilla, että Rekojakelussa ja tänä iltana meinasin tällätä uuniin yöksi muhimaan ohrapuuron. Rekojakelusta autoon kantautui myös kaksi sinisiä munia tulostavaa kanaa. Sieviä tyttöjä, toisella on parta, toisella vasta haituvat.

Tälle päivälle on muitten hommien lisäksi ohjelmoitu kaupunkireissu joten paras hankkiutua matkaan mikäli meinaa vielä illalla saada jotain aikaiseksi.

Leppoisaa viikonloppua sinulle ja pesimärauhaa saimaannorpille näiden kotipullervoiden kuvien myötä!