Tekstiiliurheilua

Ratsastus jos mikä on ulkoilmalaji. 

Hevonen on luotu liikkumaan ja pitkänaamoille pitäisi kyetä tarjoamaan liikuntaa jossain muodossa, säällä kuin säällä. Meillä ei ole aavaa preeriaa jossa voisivat puolivillinä laumana kirmailla hämärästä aamunkoittoon ja takaisin. Päivittäin ulkoilua on kuitenkin tarjolla vähintään 12 tuntia, liikuntaa ihmisen kanssa/toimesta on pyrittävä järjestämään järkevät määrät. Sää rajoittaa hyviäkin pyrkimyksiä. Hevosille on toki loimia joka lähtöön, mutta kuskiparat ovat näissä ns. oikeissa talvissa kovilla.

Täällä meidän selkosilla katsellaan kateellisena kuvia plussa-asteisista maneeseista jossa voi humpatella talvellakin t-paidassa. Korkeintaan joku elegantti liivi siinä asusteena, ai että. Meillä jäätyy tuulessa räkä nenänpäähän ja jäisestä maasta sinkoilevat kikkareet pitävät huolta takanatulijan turvavälistä. Sulasta hiekkakentästä on näinä kuukausina turha haihatella.

Ei mekään niin hulluja olla, että rankimman lumipyryn tai vesisateen aikana hevosia treenattaisiin ulkona. Perusterve nuori hevonen ei mene lepopäivistään rikki, eivätkä nämä meidän rennot ruunat kerää kuumaa useammastakaan vaparista. 

Kenttä oli aurauksen jälkeen vielä ihan hyvä. Vuodenvaihteen vesikelit ja plussapäivät eivät sitä ainakaan parantaneet. Otto kuitenkin jumppaa uran sisäpuolella sen minkä pystyy.

Umpihankirallittelu on hauskaa silloin kuin siellä ei ole ihoa repivää hankikantta välissä. Otto on ohutnahkainen ja saa hankalia haavoja lähes poikkeuksetta. Hankeen ei kannata lähteä suojia hukkaamaan ja nuo pintelitkin ovat vähän kaksipiippuinen juttu. Ponimiehellä on paksumpi nahka ja varmempi pito hangessakin.

Nyt on ratsastajankin hyvä jumppailla hevostaan kun myös ratsastajan varusteet ovat harpanneet huiman edistysaskeleen ja joulupukki oli ajan hermolla. Gore-texit ja softsellit on niin nähty, nyt on megasupertoimiva monitoimitakki ja kaikkein paras juttu pitkään aikaan; ratsastushame. Puhaltakoon putininhönkä idästä, täällä ei palele. Miten me pärjättiin ennen Uhipia?

Omia ratsastuskamppeitani tutkiessani tulin siihen murheelliseen lopputulemaan, että uusiin pöksyihin pitää hankkia joustovyötärö ja muutenkin olisi syytä olla hyvin venyvää, kohottavaa, muotoilevaa ja ihmeitätekevää spanxia, ihan estetiikankin kannalta. Tosin eihän meidän yleisö ole satunnaista rusakkoa kummoisempaa, joten sikäli voin ratsastaa vaikka pyjamanhousuissa.

Tänään olisi meininki oikeasti hankkiutua Ponimiehen kyytiin jos jostain löytyy sopivan korkea astinlauta josta kammeta kyytiin. Junioreilla ei riitä hauiksessa pattia puntata meikämandoliinia mihinkään. Lupasin itselleni näpistää itselleni vointini mukaan laatuaikaa Ponimiehen kanssa. Muutakin tekemistä kuin porkkanoiden syöttely ja perskankun rapsuttelu, vaikka sekin jollain tavalla arvokasta yhdessäoloa on. Jos hevoselta kysytään tätä asiaa, porkkanat ja rapsuttelut on taatusti hauskempaa kuin hangessa rämpiminen raskaalla lastilla.

Sydäntalven pakkasia odotellessa kuunnellaan öisin kettujen kaihoisaa haukunräksytystä. Toivottavasti eivät ihan hillittömästi lisäänny, millään ei huvittaisi bunkkeria kanojen turvaksi laittaa.

Pitää mennä, moido!

#twohearts