¡ Feliz cumpleaños !

Voi että. Silloin kun Naistenklinikalta kannettiin turvakaukalollinen puolimetristä Perillistä autoon, mietin miten tämän pienen punaisen, ruttuisen käärön saa pidettyä hengissä kun issekseen pitäisi pärjätä.

Ihmeesti se luonto tikanpoikaa opetti ja hyväsyömäisen ja hyväunisen perusterveen tenavan kanssa oli turvallista harjoitella.

Tänään tuo penska on sitten virallisesti täysi-ikäinen, tilasi äsken itselleen uuden passin ja henkkarit, valtuutti vanhan äitinsä sentään ne noutamaan. Henkilökohtaisesti vien ne perille asti, mielelläni vienkin kun kohteena on Hipsaania.

Ja kyllähän me skoolattiin ruokapöydässä. Kellarissa vuosikaudet jemmattu, espanjalainen Clio -viini vuodelta 2008 on auki. Perillinen ei onneksi ensimaisteluiden perusteella tykkää sen enempää punaviinistä kuin oluestakaan, hyvähän se onkin vesi- ja limulinjalla jatkaa. Perheemme raittiusrahasto muisti fiksuja valintoja tehnyttä huomattavalla kannustuspalkkiolla, oli kuulema helppo nakki olla päihteettä 18 ekaa vuotta. Monia raittiita vuosia jatkoonkin !

Kyllä me vanhemmat oikeasti saadaan olla ylpeitä kun on niin fiksu ja kiva Perillinen (vanh.) saatu täysi-ikäiseksi sumplittua. Eikä mitään isompia kahnauksiakaan ole ollut. Jotain sanaharkkaa toki ja murrosiän pahimpina aikoina molemminpuolista kyllästymistä, niistäkin on kuiville kahlattu ilman pahempia traumoja. 

Mikäli hän joskus päättää muuttaa kotoa pois, täällä on aina ovet auki eikä avainta ihan vähässä kummassa pois pyydetä. Rutkasti hyviä neuvojakin on tarjolla, mikäli hän niitä joskus tarvitsee. Samat sanat pikkusiskostakin, hyvällä mallilla tuntuisi olevan tämä Perillisten kasvattaminen. Tyhjästä aloitettiin ja priimaa pukkaa heti ensimmäisellä yrittämällä, kröhöm.

Tästä alemman kuvan teinijolpista en ole ihan samaa mieltä kuin omakasvateistani... Elmon säpinäsäkit klipsaistaan pois pikimmiten ja toivon hienolle eukalyptukselleni pitkää ikää, Elmon puutarhuroinneista huolimatta.

Tämä on ollut kiva päivä, kertakaikkiaan mainio.

Eräänlaisena bonuksena selvisi sekin, että Otolle kaikkein parhaiten sopiva satula on Equipe Emporio ja kuskikin oli varsin tyytyväinen istuimeensa. Nyt on sekin asia saatu ratkaistua ja enää kärkytään sopivaa yksilöä omalle kohdalle. Tänään sovitettuun ja koeratsastettuun ollaan ekalla varasijalla jonossa, alkuhan se on sekin.

Loppuun vielä muutama räpsy puhelimesta, viikon kiireet jatkuvat vielä muutamia päiviä. Lauantaina on tarkoitus juhlia uudemman kerran, toivottavasti saamme mieluisan vieraankin Nemppakuoman hahmossa ! Kävin jättämässä kakkutilaukset samalle hovitoimittajallemme joka on hoitanut kahdet rippijuhlatkin, herkkuja luvassa.

Adios !

Tonni käteen, känni toteen. Not.

Sovitteluhommia ja pientä hässäkkää, ehkä pari muuttujaakin

Vaalikahvitkin jäi juomatta kun on ollut sovitteluhommia ihan riittävästi. Ääneni kävin muuten antamassa heti ennakkoäänestyksen alussa joten eipä siitä isompaa urakkaa enää tälle päivälle jäänyt.

Meillä on soviteltu Otolle uutta satulaa. Tai siis semmoista etsitään ja sovittelusta huolimatta semmoista ei ole vielä löydetty. Jokainen vähänkin satulahommista perillä oleva tietää, että urakka on aika mahdoton, etenkin kun ei haluta tehdä kompromissia vaan löytää kerralla hyvä. Satula on hevoselle vähän sama kuin ortopedisesti istuva kenkä ihmiselle. Paitsi satulansovitus on monimutkaisempaa hommaa kuin kenkien sovittelu.

Joka tapauksessa meillä on ollut viime viikon puolivälistä alkaen kolme erilaista satulaa kokeilussa, lauantaina vietiin kaksi pois ja otettiin yksi tilalle ja yksi ensimmäisestä erästä pääsi jatkoon. Huoh.
Edelliskerran sovittelukierroksella vasta 13. satula oli riittävän hyvä. Nyt osataan jo väistää tietyt merkit kokonaan ja oikea kokokin on aika tarkkaan tiedossa.

Otolla ei ole edes ihan mahdoton selkä, vähän on korkeampi perä ja lavat on isot mutta noin muuten ei pitäisi olla mikään maailmanluokan probleema ollenkaan. Mutta kun on. Tänään oltiin jo ihan varmoja, että nyt se uusi ihanuus löytyi. Kun sama satula pantiin selkään myöhemmin ja katsottiin vähän levännein silmin ja saatiin apuvoimiakin, todettiin iloinneemme liian aikaisin. Hevonen kyllä liikkui tarmokkaasti ja letkeästi koeratsastuksessa, mutta jotain puuttui täydellisesti istuvalle satulalle asetetuista kriteereistä.

Puuh. Huomenna saadaan  yksi satula lisää ja paikallisella varusteliikkeellä on vielä muutama kokeilematon penkki. Kuopiosta saadaan satula-autokin paikalle joten eihän tämä oikeastaan kysy muuta kuin kärsivällisyyttä. Yksi ongelma lisää on se, että ahteri joka satulassa enimmäkseen kököttää lähtee viikon päästä kevääksi Espanjaan. Olisihan se kiva, että kuski itsekin pääsee valkkaamaan.

Semmoista.

Viikonloppuna syötiin hyvin. Alkavat olla toistaiseksi viimeiset yhteiset ateriat tällä kokoonpanolla joten otetaan nyt ilo irti. Tein Hasselbackan perunoita vähän italialaisittain varioituna, perunan koloihin salamia, päälle tomaattikastiketta ja mozzarellakuorrutus. Kylkeen mojova naudanpihvi ja tuoretta salaattia. Eipä siinä muuta tarvittukaan. Hyvää oli ja kaikki meni. Kissa nuoli kulhot ja vadit.

Illalla tyrkkäsin vielä uuniin ohrapuurokulhon, aamulla oli muhkeat tuoksut pirtissä ja aamiainen valmiina. Helppoa ja mukavaa.

Viikko alkaa kengittäjän visiitillä, Otto oli nakannut yhden kuljettimistaan yöllä karsinan puruihin.

Tiistaina onnitellaan täysi-ikäistä Perikunnan vanhinta, keskiviikolle on oma aikataulutettu meno ja loppuviikolla pitää keskittyä pakkaamisiin, kevään loput kirjat pitää muistaa hakea ja hoitaa vielä sen seitsemän paperihommaa. Peetulle pitää varata eläinlääkäriaika Espanjasta ja hommata kirppu-, punkki- ja muut tarpeelliset karkottimet. Lentohäkki pitää vielä pestä ja viritellä vesiastia nippusiteillä oviritilään. Ja Peetun passi, se pitää etsiä!

Että jos täällä päiväkirjan puolella on vähän hiljaisempaa tulevalla viikolla niin tiedätte, että täällä sen sijaan kipitetään sukat sutien.

Ensi viikonloppu onkin läksiäisten juhlaa ja tiedän kyllä, että ensi sunnuntaina tähän aikaan saattaa ääni väristä ja leuka väpättää. Lähtevät ryökäleet. Vievät koirankin mennessään.

Vaan pakkohan se on Lassin tanssia kun on tahti annettu.

Moro.

Ettäs tiedätte, nyt on kevät !

Se on sitten kevät! Muuan Ponimies ilmoitti viime viikonloppuna, että nyt on kevät ja samainen Ponimies aloitti villahousuistaan kuoriutumisen. Otto ei luovu yhdestäkään karvastaan ja näyttää hyvin tyytyväiseltä tallissakin kotitakki päällään.

Juuri tällä hetkellä ulos katsoessa ei kovin keväiseltä näytä. Aamuyöllä alkoi vinha vihuri eteläkaakosta ja lunta satoi sakeasti ja kinosti massiivisesti pihalle aivan uusia valleja ja kinoksia. Traktori kävi aamulla, sen jäljet ovat jo peittyneet uuden, märemmän lumen alle.

Ja nyt asteet ovat plussalla ja tulee puuskissa. Autoa sai pidellä ihan kaksin käsin peltoaukeilla, meinasi puskea väkisin laitaan.

Pitäisi lähteä siivoamaan edes Torpan etuportaiden lumikuorma pois, hiki tulee pelkästä ajatuksesta. Tuo nyt maassa oleva lumi on ihan pahauksen painavaa. Kevyttä pakkaspuuteria kolaa ilokseen, tätä märkää röppöä ei niin vain siirrelläkään. Däääm.

Että onpahan vaan runsasluminen ja työläs talvi, varsin mielenkiintoisen ja runsassateisen vuoden päälle.

Yritin sanoa Ponimiehelle, että ihan turhaan hourii vielä keväästä ja unelmoi laitumesta. Sinne on pitkä aika ja vilu ehtii tulla monta kertaa ennenkuin aitalankoja laidunta varten viritellään.

Villahousut purkautuu

Maistan jo laidunruohon t. Ponimies

Tympii tää kuiva heinä, anna tuoretta!

Viime päivien  kiivaasta lumentulosta johtuen olen harva se päivä kadottanut erään pikkukoiran hankeen. Kun se uppoaa kinokseen päätä myöten, ei valkoista kroppaa niin vain hämärästä näekään.
Peetu on kuitenkin meistä se onnekas jonka aamukammassa piikit harvenevat. Kohta ei tarvitse hankeen hautautua vaan voi kelliskellä lämpimällä terassilla ja nauttia auringosta.

Katson tarpeelliseksi lisätä tähän vielä sen faktan, että näin Paavon päivän aikaan on saatu puolet talven lumista. Hehhehhee, vähän väkinäistä meinaa nauru olla tästä asiasta. No, talvi sentään on puolessa välissä ja aika usein Juhannuksena on sula maa joten toivoa on!

Nyt lapiohommiin.

Terve kroppa ei työtä kaipaa 

Pakkasta päivää

Viikko alkaa talven ennätyspakkasessa. Lukema alkaa kakkosella, enempää en mittarista saa tolkkua. Muutenkin on nykyisin teksti pienentynyt, joutuu siristelemään.

Ulkona siristelen mielelläni, aurinko on ollut niin mahdottoman harvinaista herkkua täällä kotimaassa. Paitsi nythän on ollut aurinkoisia päiviä jo pitempi putki. Mieluummin tämä kylmä ja kuiva korkeapaine kuin se toinen vaihtoehto. Iloisena kipaisen etsiskelemään kadonneita aurinkolasejani, viimeisin näköhavainto niistä on muistaakseni omasta autosta.

Lintulaudalla käy aamusta iltaan kova kuhina. Näitä samoja naamoja enimmäkseen, nyt on uutena vieraana tuo ensimmäisen kuvan vasemmanpuoleinen tintti, haalistunut versio perinteisistä talitinteistä. En suoraan sanoen edes tunnista lajia, ei kai tuo mikään kauhtunut punatulkkunaaras ole? Punatulkuista on kieltämättä pulaa, en muista edes milloin viimeksi olisin nähnyt.

Valo on vielä kovin vino mutta kyllä sen kevään valoksi tunnistaa. Ei edes lämmitä vielä. Päivä kuitenkin pitenee jo aikamoista kyytiä, aamulla kahdeksan aikaan on jo melko valoisaa. Vakaasti uskon kevään tulevan tänäkin vuonna. Huomaan miettiväni vähän jo kasvihuonejuttuja. En kuitenkaan lähde tänä keväänä turaamaan siemenkylvösten kanssa, siitä ei seuraa kuin pahaa mieltä.

Isompia puutarhaprojekteja en ainakaan vielä tiedä aloittavani. Saattaahan se olla, että homma lähtee taas laukalle ja uusi kaivos muotoutuu jollekin kulmalle tiluksia. Viimeistään toukokuussa Särkällä mieli kuitenkin muuttuu, muutama ruusu pitää saada samalla kun trokaan kanalastia Titalle.

Viimekesän kaivos ratsastuskentän päätykukkulalla uinuu vielä talviuntaan. Syksyn sateissa ainakin lehtikuusi 'Puli' suistui vinoon, oikaisutoimenpiteisiin on riennettävä heti kun maa sulaa. Joka aamu tarkkailen silmä kovana jänisten jälkiä, tulevat tallinpäädyn kulmalta pihaan mutta eivät koukkaa kukkulan kautta. Eli hortensiat ja muut upeudet lienevät lumen alla turvassa. Toisaalta en tiedä millaisia talvileirityksiä myyrät pitävät lumen suojissa. Keväällä sitten tarkistetaan tuhot ja kirjataan ostoslistaan täydennyksiä. Havukasvien uskoisin olevan enimmäkseen turvassa. Alimmassa kuvassa hopeakuusi ja joku tikku, ehkä se on hortensian latvus?

Nyt sitten klapia hellaan ja toisiin hommiin, heippa!

Pojat lumitöissä

Nelivedolla pääsee

Ponimies jälkikäsittelee joulunärettä

Leffe keskittyy, kerrankin

Köli jäätyy

Lauantaina oli lumityöpäivä. Itse kukin rehki omalla tahollaan, yksi jumppasi hangessa, toinen haisi vessanraikastimelle (havu), pikkupojat loikkivat hangessa ja muutenkin puuhakkaina.
Olihan sitä lunta kertynyt perjantaipäivän ja yön aikana kaikkiaan vajaat 10 senttiä.

Auramies oli tulossa ja silloin on hyvä kolata pihapoluilta lumet ajotielle, traktori sitten lennättää ne lingolla pois. Kevyt pakkaslumi on kivaa kolattavaa ja lentää lingolla hyvin.

Tallikoiranvirantoimituksessa

Hetki hellittelyä

Pitkänaama ei arvosta

Sekaan vaan!

Selvisin, ihan itse!

Pidemmittä puheitta, hyvää yötä ja reipasta maanantaita !

Lumikaaos?

Ja taas ollaan perjantaissa.
Nämä viikot laukkaavat nyt aivan järjetöntä vauhtia. Niin paljon olisi tehtävää ja muistettavaa ja kuitenkin on ihan varma, että jotain unohtuu kumminkin. Kaikkein tärkeimmät asiat ovat kuitenkin hoidossa, uskoakseni.

Viikko on mennyt kuitenkin ihan hyvässä järjestyksessä ja tämän päivän suurin ponnistus taitaa olla iltapäivän kauppareissu. Toki minä käyn numeron piirtämässä äänestyslippuun jos ennakkoäänestyspaikka osuu sopivasti kohdalle.

Eniten minua tässä leppoisassa perjantaissa taitaa rassata kuitenkin nykyinen uutisointitapa jossa aivan tavallisista asioista paisutellaan isoja lööppejä.

Jos tammikuussa sataa lunta, keltaiset lehdet kirkuvat lööpeissään kuinka Talvimyrsky iskee Helsinkiin, Katso kuinka myräkkä iskee Sanomataloon, Varaudu myrskyyn ja samaa rataa blaablaa.
Onhan se nyt ihan älytön ihme, että täällä pohjolassa tammikuussa sataa lunta ja joskus jopa samalla aikaa tuulee navakasti. Sitä sanotaan lumipyryksi eikä asian pitäisi olla tässä maassa kenellekään vieras tahi jymy-yllätysuutinen.

Eilen täällä satoi kevyttä pakkaslunta noin 3 cm. Tänä aamuna portaalla oli yhteensä n. 5 sentin kerros poislakaistavaa lumihöttöä. Tuuli sen verran, että tuulikellot kilkattivat. Myrsky? Ei.

Merenrannalla asuneena tiedän, millainen mereltä puhaltava tuuli ja talvimyrsky voi olla, jopa sellainen 'aika paha keli'. Pahin minkä muistan, on vuonna 2002 tai 2003 satanut tammikuinen yllätyslumi. Uudenvuodenaattona kukkapenkistä puski krookusta, tammikuun lopussa hesarinjakaja työnsi fillariaan keskellä ajoväylää ja lunta oli polveen saakka, kaikki satanut yön aikana. SE oli lumikaaos. Harmi, ettei tuolta päivältä ole yhtään valokuvaa muistona, lunta oli todella paljon ainakin siellä meidän kulmilla Espoonlahdessa.

Muistan asian hyvin, koska meillä oli Perikunnan vanhimman synttärijuhlat ja kaikki vieraat myöhästyivät tunnilla tai parilla auraamattomien teiden ja kinostuneen lumen takia.

Ehkä työelämässä, lööppienlaatijoinakin on jo nuorempi sukupolvi joka kertakaikkiaan ei muista entisaikojen karuja talvia, jonnet ei muista. Ai että mie oon jo vanha!

Tämmöistä tänne, vietetään vaihteeksi viikonloppua!

PeeÄäs: Tältä istumalta meinaan soittaa ja tilata ajan kampaajalle. Kuvissa näyttää siltä, että haahkalla on hervoton juurikasvu ja likainen tukka. Näemmä muodikas liukuvärjätty balayage -tekniikka ei aina ja kaikille sovi. Shit.

Kuvista kiitos taitavalle Tarulle.

JiiKoo: päivitin muuten Hirnakan Talli -osionkin, pitkästä aikaa.

Päiviä laskiessa

Sama säätila jatkuu.
Pakkasmittari taisi jäätyä samoihin -5° lukemiin. Yhtään en kyllä tämmöistä talvisäätä valita tai moiti. Puhdasta, raikasta, talvista, kuivaa.  Eli siis aivan ideaalisää. Tänään paistoi aurinkokin oikein räikeästi ja kaakon suunnalta puhaltanut tuuli oli vinhan kylmä. Se toikin vaihtelua edeltäneisiin tyyniin pakkaspäiviin.

Kuivuus on se mistä erityisesti jaksan olla iloinen, onhan tässä takana suunnilleen 12 kohtuullisen märkää kuukautta jolloin on taivaalta saatu kaikenlaista. Hevostenkin nutut ovat niin puhtaita ja raikkaita ja kuivia, vilpittömästi iloitsen.

Toki toivoisin, että kesälläkin olisi kuivaa, mieluummin asteita enemmän kuin nyt.

Aamulla ajelin Hopianuolen määräaikaishuoltoon ja hankkiuduin bussipysäkille odottamaan kyytiä kotiin. Siinä sitä töpötettiin muiden pystyynjäätyneiden kanssa, tuuli kävi justiinsa ikävältä kantilta. Ilokseni huomasin, että heti kahdeksan jälkeen on jo melkein valoisaa.

Iltapäivällä kipitin taas bussipysäkille ja huristelin hakemaan huollettua Hopianuoltani pois. Sattuipa vielä niin, että osuin 'halvemman taksan tunneilla' asioimaan joukkoliikenteessä, kyyti maksoi huimat 2 eurituista. Koko bussimatkan mietin, olisiko minunkin mahdollista käyttää enemmän bussia. Totesin melko pian, että niin mielelläni kuin maailman pelastaisinkin, hevosrehuja, kananruokia, kuivikkeita, perheen ruokia sun muita on kohtuullisen työläs kuskata bussissa.

Mutta jos minulla olisi säännöllinen työ kaupungin keskustassa, aivan varmasti käyttäisin bussiakin.

Elmon kuvasi taitava Taru K.

Tämä viikko on vasta alussa, mutta tässä on jo kaikenlaista ehditty. Maanantaina kurvailtiin Perikunnan Nuoremman kanssa hakemaan Vanhempaa järven vastarannalta eräältä tallilta. Erreyksissä kurvasin yhtä risteystä liian aikaisin oikealle ja perhana, totesin olevani väärällä reitillä. Läpi ei päässyt, joten ei muuta kuin auto ympäri ja uudelleen reitille.

No siinä tulikin sitten semmoinen muuttuja mukaan, että Hopianuoli juuttui tukevasti auraushommissa olleen traktorin tekemiin uriin eikä liikkunut eteen eikä taakse.

Kyllähän siinä tuli kulmia kurtisteltua ja hampaita kiristeltyä, ehkäpä lasettelin pari ärräpäätäkin samalla kun penska työnsi minkä pystyi. Lopulta muuan setä osui kohdalle ja minä hänet viittilöin pysäyksiin. Ukko ahtautui kuskin pukille ja jollain ihmeen nytkyttelytekniikalla sai auton irti, toki naisväki pukkasi takaa eli meidän ansiotahan se irtipääsy oikeastaan oli.

Vuolaasti minä kuitenkin kiittelin apustajan ja matka jatkui.

Aiemmin maanantaina sain pienen nauruhepulin Motonetin varaosatiskillä. Olin kyselemässä apuja Hopianuolen käyttämän öljyn etsintään ja yhtäkkiä muistin taannoiset Possen (tv-ohjelma) piilokamerajutut. Niissä joku julkkis naamioitiin ja pantiin kuka minkäkin yrityksen asiakaspalveluun. Kaverit takahuoneessa antoivat vuorosanat mikrofoniin ja hauskoja tilanteitahan siitä syntyi. En muista oliko mukana Motonet, ainakin joku autoliike siinä oli. Minua avustanut henkilö oli ihan kiva ja asiallinen mutta mielikuvitukseni lähti laukalle ja siitähän se alkoikin naamaa nykiä ja hampaita naurattaa. Voi jösses, tästähän enää puuttuikin itsekseen hihittelijän maine.

Otsikon asiaan.
Täällä Perikunnan Vanhempi laskee päiviä a) täysi-ikäisyyteen b) Espanjaan lähtöönsä. Nuorempi laskee päiviä siihen kun lähdemme perästä.

Vuonna 2000 minä ramppasin tähän aikaan vuodesta suunnilleen joka toinen päivä Naistensairaalassa yliaikaiskontrolleissa. Nyt se milleniumvauvanryökäle tulee täysi-ikäseksi. Jotenkin en asiaa osaa vielä mitenkään ymmärtää, eihän se ole kertakaikkiaan mahdollista.

Ja sitten heti pitäisi penska päästää Peetun kanssa maailmalle. Missähän minunkin järkeni oli kun asiaa ryhdyin itse järjestelemään?

Onneksi Iso-J lähtee saattamaan ja katsoo alkutaipaleen. Sitten saa olla penska omillaan pari viikkoa kunnes karautan paikalle.

On tässä totuttelemista kun oma perillinen onkin yhtäkkiä täysi-ikäinen. Ja ihan yllättäen!! On kuulema jo ilmoittautunut abiristeilyllekin ja jatkobileisiin, Viru-hotelli vuokrattu suomalaisten abien megabileisiin. Voi hyvänen aika ja hyssykät myös.

Että niitä päiviä sitä laskeskellaan, minä lasken harmaita hiuksia.

Otto tunnustaa väriä

Kanalan popula