Vähiin käy syyskuu

Tohtori koira on ahkeroinut hoitohommissa kiitettävän tarmokkaasti. Täytyy koettaa muistaa ostaa pojille palkkapussi tänään kauppareissulla.

Usein minulla on kaikki viisi hoitajaa häärimässä ympärillä. Elmo vierihoitajana kainalossa, paksut sedät Felix ja Oscar tyynnyttävinä painoina jalkojen ja vatsan päällä, Leffe polvitaipeessa ja Peetu jossain välittömässä läheisyydessä käden kosketusetäisyydellä. Se tuuppii kuonollaan säännöllisin väliajoin, aivan kuin tarkistaakseen yleisvointia. Ottaisin kuvan jos voisin, mutta käteni ovat ns. sidotut.

Olo on vieläkin varsin vajaa eikä väsymys lopu nukkumalla.
Kävin torstaiaamuna Nempan sanoin nöyrtymässä rajallisuuteni rajamailla, aurinkotervehdykset sujuivat vielä varsin sulavasti, mutta tasapaino-osiossa kohtasin massiivisia haasteita. Pikkuisen oli puklua suussa tunnin jälkeenkin mutta mieli oli silti oikein hyvä ja rento.

Lukiolaisten koeviikko on tuonut viikkoon omia kuvioitaan, onneksi se alkaa kääntyä jo lopuilleen. Perikunnan nuoremmalla piinaviikko jatkuu vielä ensi viikolle, hällä on kuudet kokeet jokaisella koeviikolla. Ei pääse helpolla.

Ilahduttavaa on ollut huomata kuinka sujuvasti hänellä on kääntynyt opiskelukieli aineesta riippuen englantiin. Alussa tuntui jännittävän puhumista ja kirjoittamista, nyt vain välillä tarkistaa joitain sanoja tai ilmauksia. Pysynpä minäkin virkeänä kun yritän muistaa oikeita ilmauksia tai termejä.

Vähän kävi kyllä sääliksi kun pänttäsi jotain lineaaristen funktioiden kaavoja (?) englanniksi. Minulle  lukiomatikka oli enimmäkseen hepreaa. Onneksi olen oman tinkini yhtälönratkaisuista suorittanut, voin vain jakaa äidillistä vahingoniloa läsnäoloa.

Minun piti laittaa tähän nätti syksyinen kuvasetti ruskasta ja syysauringon kultaamasta maisemasta. En laita koska ruskaa ei ole ja kaikki värit haalistuvat sumun takia. Eikä nyt ole yhtään voimia lähteä maastoon hakemaan inspiraatiota harmaan sävyistä. Harmaata esittelee sen sijaan Oscar.

Oscar on ollut ilkeä. Eilen ne kävivät kissojen voimin Leffen kimppuun ja kukapa muu kuin pikkuossi siellä oli muilutusta juonimassa. Pitkäänhän ne antoivatkin Leffen olla rauhassa, nyt kiusataan taas ja entistä härskimmin. Eilen näin senkin kuinka Felix raapimalla raapi ja mätkimällä hakkasi koiran häntää (takapuolta ja palleja) ja kauhuissaan kyykkivä koira sai samalla kynttä nenään. Elmon kehveli vielä kehtasi tepastella selkä kaarella ja häntä pörrössä hiljaisen hyväksyjän raukkamaisessa roolissa.

Lellu parka.

Peetu joutui toimimaan erotuomarina kunnes minä ehdin hätiin ja pelkäsin jo, että Peetua ottaa pumpusta semmoinen kahakka. Pitkään se puuskutti ja huokaili jälkeenpäin.

Nykyisin täytyy aina katsoa, että kissat ja Leffe jäävät lukitun oven eri puolille kun poistutaan kotoa pidemmäksi aikaa.

Syyskuusta jää kaikesta huolimatta mieleen se, että nyt eletään jonkinlaista käänteiden aikaa.
Toki tässä vaihtuu vuodenaikakin vaikka rehellisyyden nimissä tämmöinen sysipaska kesä ei eroa syksystä millään.

Ei tullut nättiä kesää, ei tullut nättiä syksyä. Ei hellinyt aurinko (paitsi Espanjassa oleskelun aikana). Vaistoan kuitenkin, että edes kuvaannollinen aurinko saattaa muutaman säteen tähänkin risukasaan joskus viskata eikä voi tietää millaisen roihun se saa aikaan jos oikein on sytykkeet aseteltu.

Ainakin se ansioluettelo -tehtävä on nyt melkein valmis. Toinen versio on aina parempi ja nyt vielä pari päivää puristelen löytyisikö kolmas näkökanta. Perinteisen asiakirjamallin nakkasin roskiin ja otin kokonaan uuden tarkastelukulman. Koska mä voin. Ja kehtaan.

Lokakuuta odotan oikeastaan aika uteliaana. Saan toivottavasti vastauksia avoimena roikkuneisiin kysymyksiin ja virallinen sairauslomakin päättyy silloin. Säiltä en odota mitään.

Nyt on kuitenkin perjantai ja viikonloppu edessä. Sitä kohti siis!
Mukavaa viikonloppua sinulle, missä lienetkin.

Uhka vai mahdollisuus?

PeeÄäs:
alimmassa kuvassa ei ole laskiaispulla vaan uuniperuna. Jostain syystä niitä teki mieli ja semmoisia minä eilen värkkäsin. Loppujen lopuksi kykenin itsekin syömään yhden, pienen lohikökkäreen kanssa. Hyvää se on, vanha kunnon uunipottu. Esillepano on taattua Hirnakan Torpan tyyliä, sori siitä.