Kemikaali-Alina

Iloista maanantaita vaan kaikille! Onneksi se loppuu kohta.

Kuvassa ei ole henk.koht. sielunmaisemani vaan tämän päivän työmaa. Se, että olen päässyt hiljentymään tuon seinän eteen, vaati tänäänkin paljon katkenneita kynsiä, kirosanoja, märkiä hanskoja, liotinpesuaineita ja muita mustissa purkeissa myytäviä autonpesuaineita. Ihan kaiken suihkin seiniin minkä suinkin yletyin varaston hyllyiltä hamuamaan.

Ensin olin kamppaillut seinistä irti eilen erävoiton ottaneet munintapesät ja sen peehanan parvekelaatikon. Siirsin appelsiinilaatikossa hautovat kanarouvat seinähäkkiin ja kuuntelin niiden mäkätystä koko sen ajan minkä otti lapioida lattia tyhjäksi purusta, pskasta, höyhenistä ja sulista ynnä muusta roinasta mitä kanalauma onnistuu ripottelemaan ja kuoputtelemaan ympäriinsä pitkän talven aikana. Se on kuulkaa aika paljon se.

Töitäni enempää luettelematta (ainakin kahdeksan kottikärrykuormaa myöhemmin) pääsin lakaisemaan lattiaa ja hakkaamaan taltalla viimeisiä kakkelikerrostumia. Mietinkin miten munintapesän kohdalla oli niin hirvittävä kerrostuma. Ne Light Sussex -poikasethan hilluivat kanalassa kevättalvella ja sontivat matalamma tasot tukkoon. Unohdin ne roikaleet jo.

Naapurin isäntä pyörähti pihassa volvollaan ja ensimmäistä kertaa näkyi säikähtävän oikeasti habitustani kun hoipuin ulos kanalasta hämähäkkejä syljeskellen. Paljon on sekin ukkoparka nähnyt tällä mäellä käydessään vaan nyt taisi tulla pohjakosketus.

Iltapäivällä viiden jälkeen pääsin kirnuamaan eilistä kemikaalicocktailiani, sitä karvasta kalkkia jossa mausteena pari kourallista suolaa.

Tätä kirjoittaessani kuvassa näkyvä seinä (ja vähän siitä oikealle) ynnä eteisen kolme seinää ovat saaneet ensimmäisen voitelun. Jo valkeni!

Sen verran tanakat vellit keittelin, että kertakäsittelyllä näkyi vissi ero entiseen. Ja kuivuessaan paranee. Huomenna lutraan toisen kerroksen, kyllä nuo hirret imevät litkua aika tavalla.
Tänään meni ehkä nelisen litraa velliä. Näillä näkymin se tekemäni kymppilitrainen satsi riittää hienosti, loput kaadan lattialle ja levitän harjalla.

Nyt kaikki perinnerakentajat kääntäkää katseenne pois. Seuraa pienimuotoinen pyhäinhäväistys.

Päivällä kurvasin Lidlin kautta ja rynnistin suorilta käyttötavaralaareille. Kahmin viimeiset kolme rullaa haluamaani kuosia dc-fixiä syliini. Minä meinaan vetäistä muovitarratapetilla nuo hirvittävät vanerit piiloon! Kyllä, muovia perinneriihen seiniin!

Nonnih, saa hengittää. Hirsiin tulee siis vain se kalkkivelli. Nuo jälkeenpäin rakennetut väliseinät ja levytetty osio saa tarrat pintaansa. Mitään ei pilata pysyvästi.

Kaverit ovat jakaneet kanala-dc-fix -kokemuksiaan ja tuo pinnoitus helpottaa elämää kummasti. Roiskeet lähtee pyyhkäisemällä ja halutessaan tarran saa vuotana irti. Kestää kuulema ihmeen hyvin lämpötilavaihtelut ja kanalaolosuhteet. Pohja pitää vain olla mahdollisimman puhdas ja kuiva.

Urakka etenee.

Netin "helmiä"