AKK

Osa lukijoista ehkä tietääkin AKK:n eli Anonyymit KotiKiusatut, Veijon ja Paulin. Heillä on radiossa perjantaisin viikkokokous ja aina jos hollille osun, sen yleensä jään kuuntelemaan. Nuo kaksi reppanaa ovat vaimojensa tossun alla ja essun taskussa ja kaikesta jupinasta huolimatta ovat salaa ylpeitä vaimoistaan.

Mutta Veijosta ja Paulista viis, meillä on ihan oikea kotikiusattu täällä Torpalla. On nimittäin päässyt tilanne siihen pisteeseen, että Felix ja Oscar eivät jätä tilaisuutta käyttämättä: Leffeä on huudatettava heti kun mahdollista.

Näennäisesti sopu on olemassa ja kissatkin käyttäytyvät aivan säädyllisesti. Ainakin kun joku meistä kaksijalkaisista on näköetäisyydellä. Leffe toki söisi kissojen ruuat jos voisi, ne on nostettu pesukoneen päälle jo aikoja ennen Leffeä (on täällä muitakin ahneita).

Mutta oitis kun Leffe erehtyy jäämään kahdestaan jommankumman kissakansalaisen kanssa, on taivahan varma, että kynttä ahteriin tulee juuri silloin kun Leffe sitä vähiten osaa odottaa. Seurauksena on peloissaan karkuun loikkiva koira, lisätehosteena kauhistuneet ulvaisut. Ja perään jää katsomaan erittäin tyytyväinen kissan naamanpälli. Usein on nähty sekin, että Lefferaasu ryntää kauhuissaan Äitin selän taakse piiloon ja katti juoksee perässä, häntä pulloharjana ja häijyt kynnet raapimisvalmiudessa. 

Oscar on näistä kahdesta pahempi, suloinen pikku Oscar on ottanut elämäntehtäväkseen spanielin kouluttamisen kovin ottein. Mitään syytä kissoilla ei tähän ole, kunhan vain kiusaavat helpointa kohdetta. Jos Felix kuulee, että Leffe ruikuttaa kauhuissaan ja pakenee tuolit kolisten pöydän alle (Äiti ei juuri silloin saatavilla), Felix säntää apajille ja mätkii tassulla Leffen ahteriin minkä ehtii. 

Yhdenkin kerran näin, kun se 'istumaseisoi' takajaloillaan ja nyrkkeili Leffen kankkuun. Toinen ei edes yritä puolustautua, pakenee vain ja yrittää suojata pyllynsä.

Eivät ole reiluja.

Leffe reppana on niin kiltti. Meillä on yksi takuuvarma koirien houkutuslelu, sellainen vinkuva mulkosilmäinen pinkki kumielukka jota huudattamalla villeinkin juoksuleikki pihalla katkeaa ja koirapojat säntäävät sisään. Peetu tietysti haluaa napata kyseisen lelun ja suolistaa sen armoa tuntematta. Leffe taas haluaa lohduttaa vinkuvaa lelua ja yrittää nuolemalla rauhoittaa sen, ettei vinkuisi enää.

Leffen lempilelut ovat muutamat pehmot, etenkin Islannista tuomani pehmokuutti, espanjalainen Belros -karkkikaupan ananaspukuinen nallepehmo ja Nassen retuuttama muinainen nalle. Näitä kolmea se kanniskelee suussaan, kantaa yöksi petiin ja hoitaa antaumuksella.

Eikä takuuvarmasti tee pahaa millekään muulle, ei se osaa eikä ymmärrä olla tuhma eikä ilkeä etenkään. Ja kissat, nuo roistot häikäilemättä kiusaavat perheen nössöintä. Eivät ne Peetulle uhittele, päinvastoin painivat usein molempien kanssa. Peetu ärisee joskus puolitosissaan kattipainissa, Leffe ei. Ja kuka se onkaan se helpoin saalis kotikiusaajille? No se kiltein tietysti.

Voi että. Äitin poikaa kiusataan säälimättä. Toivottavasti homma ei lähde ihan laukalle eikä tarvitse mennä siihen, että aina kotoa lähtiessä eristetään kissat yhteen tilaan ja koirat toiseen.

Ei ole helppo koiranvirka Leffellä. Onneksi se on aina niin iloinen, eikä pitkään muista kärsimäänsä vääryyttä.