Hyrr hyrr

Iltaa!

Uusi viikko, ei uusia kujeita, vanhoilla mennään.

Hautomakone hyrähti kolmiviikkoiselle taipaleelleen. Juuei, ei ole järkeä, mutta sen verran ottaa päähän edellisen haudonnan kukkomäärä, että kokeilen vielä.

Tässä meneekin viikot munia käännellessä.

Onneksi on vähän muutakin hommaa ja keväthän etenee kun maaliskuuhun päästään. Nyt taitaa olla lunta luvassa, se ei toki ole mikään yllätys, onhan Iso-J viikon verran reissussa.

Ensi viikko ollaan kuitenkin hiihtolomalla.

Iloa ja valoa viikkoosi!

Kuukauden tipu

Sussexkukkopoikii

Söpö tipu?

Nyt ovat tipuliinit kuukauden ikäisiä ja muodonmuutos on hurja. Söpöistä keltaisista palleroista on kehkeytynyt outoja kummajaisia. Sussexit etenkin ovat kuin kauhukabinetista reväistyjä. Tuossa ylemmissä kuvissa kaksi kukkopoikaa istuu kuvut pulleina häkin ovella, ovat nähkääs hyvin kesyjä käsikukkoja. Minä, lievästi lintukammoinen ihminen olen vapahtanut sisäisen lintukuiskaajani ja nyt minä annan kukkojen istua kämmenellä ja tuijottelemme toisiamme aivan yhtä epäuskoisina; "hirvee haahka, mistä tuo tuohon tuli ja miten mä tähän tilanteeseen jouduin?"

Tänään siivoan kanalan ja siirrän nämä sussexit sinne. Perjantaina, Iso-J:n kotiuduttua kävimme sangen kiivaan sananvaihdon tipujen levittämästä roskamäärästä, minä kyllä siivosin mutta eihän niuholle mikään riitä enkä tajunnut imuroida patterin takaa.

Nuo räähkät kyllä jo pärjäävät kanalassakin, pitää viedä sinne marsujen hirsimökki turvataloksi jos isommat meinaavat niitä nokitella.

Nämä räksät sen sijaan saavat vielä nauttia +20° lämmöistä, marsunhäkistä ja lämpölevystä, moppitukat ovat nyt ehkä pienen räksän kokoisia mutta tukkaa on jo:

Reikäpää ja hattunsa

Donald ja Reikäpää

Ovat kyllä vinhoja jo nyt. Donaldin tupee on vähän pöyhtynyt mutta se on kuitenkin hyvin lattea takaraivolta, enkä puhu nyt kahvijuomasta. Reikäpää on kasvattanut komian hatun itselleen eikä sen silmiä oikein tahdo nähdä. En kuitenkaan nypi ensimmäistäkään sulkaa irti, selvitelköön näkökenttänsä ihan itse.

Reikäpään nimi tulee siitä, että kun hain untuvikot kaverin kasvatusakvaariosta tänne Torpalle, sillä oli keskellä nuppia jokin rupi, oli ilmeisesti hosunut päänsä kiinni lämpölevyyn ja käräyttänyt sulan alut. Hyvältä kuitenkin näyttää hatun kehitys, ei palanut juuria myöten.

Yllättävä tieto oli se, että tipun jalat ovat yllättävän lämpimät. Aluksi vähän inhotti pitää lintua kädellä mutta nuo olivat niin tyytyväisiä, että itsekin rentouduin. Mukavia tirppoja ovat.

Olisipa kiva jos nämä olisivat kukko ja kana. Ihan sama, molemmat ovat jo nyt Torpan pysyväisjäseniä.

Kivaa lauantaita!

Hirveesti nätit

Tietääkö vanha kansa?

Lomat heinkuulle!

Tänään on Matin päivä, onnea vaan nimipäivämiehille!
Lukaisin paikallislehdestä vanhan kansan ennustuksia Matin päivän säästä. Nämähän ovat melko hauskoja:

Matilta pitäisi toinen silmä jo vuotaa vettä eli räystäiltä alkaa vesi valua. Jep, tapahtuu koko ajan.

Matti maata näyttää, jos ei muualta niin ainakin kaivon pohjalta. Sanonta Viitasaarelta, se selittääkin paljon, meillä ei paljasta maata näy. Kunnan vesi lienee ehtymätön, onhan sitä kylällä koko tornillinen. Ja omien kaivojen lisäksi meillä on lähde, ehtymätön sekin. 

Matin päivä aloittaa pyryt eli kahdeksan lakkia kannon päälle tulee Matin jälkeen. No hitto, nytkö ne vasta alkavatkin, minä jo elättelin toiveita varhaisesta keväästä.

Jos Matin päivänä sataa lunta, niin lunta tulee vielä niin paljon, että koira peittyy kokonaan lumeen. Pitääkö olla huolissaan, minulla on vain pieniä koiria mutta nekin polvenkorkuisia? Aamulla satoi vähän.

Kun Matin päivän jälkeen ensimmäisen kerran räystäät tippuvat pohjoiselta puolen kattoa, on yhdeksän viikkoa jäiden lähtöön. Aha, okei sit. Ei ole järveä näköetäisyydellä. Ehtiikö Norppa pesiä Saimaalla? Miten käy Pullervon ja Norppalive -webkameran?

Kaunis tai edes puolikaunis ilma Matin päivänä tietää kaunista heinäkuuta ja pitkää kesää. Tuota, oli tarkoitus viettää heinäkuu Hipsaaniassa joten tää on ihan saletti kuin Moskovan baletti :D

Matin päivänä ei saa kammata hiuksia, sillä se aiheuttaa hiustenlähdön. Matin päivänä ei myöskään saa pitää neulaa rinnassa, muutoin alkavat pistokset kehossa. Haittaako jos harjasin? Aamulla olin kuin Röllipeikon ja Mörököllin lemmenhetelmä, ei ole järin paljon parempi harjattunakaan. Eikä ole ainakaan ahkeruusmitalia rinnassa roikkumassa.

Jos Matin päivänä ryyppää maitoa, kuolevat lehmät kesällä ja jos Matin päivänä syö perunoita, tulee ajoksia koko kehoon. Nonni, onneksi ei ole lehmäkarjaa, kahviin nimittäin lorottelin pirkkamaitoa. Perunoihin en ole tälle päivää vielä ryhtynyt, enkä ryhdy. Ei ajoksia kiitos (pitää tarkistaa sanakirjasta mitä ne ovat, jotain paiseita kai?)

Hauskaa viikonloppua! Laskiaispulla päivässä pitää pyllyn pyöreänä ja luut piilossa.

Matin päivän sää

Valkotakki

Ei ole nämä asetelmat mun laji

Iltaa!
Viikko jo puolessa ja uusi lännestä lähenevä lumimyräkkä pieksää jo Torpan nurkkia. Hormi ulvoo ja pienenä vastapainona saunan puolella töhöttää savu taivaalle, se on pikkulauantaisauna tänään. Oikeasti nyt paleltaa kovasti ja on jotenkin virransäästötila päällä, saunan jälkeen pitäisi vielä karaista itseään ja kirmata talliin laittamaan yöheinät ja taputella hepat yöunille. Sen jälkeen sitä onkin taas hyvin hereillä kun pitäisi nukkumaan ryhtyä. Ei mene nallekarkit tasan, taaskaan.

Jos tässä nyt valita saa niin mieluummin minä vaikka jonkun vilustustaudin ottaisin kuin noroviruksen. Siskolikka perui tulonsa, kärvistelee vessan välittömässä läheisyydessä ja voi pahoin. Vaikka nyt jo olo olisikin hitusen parempi, ei lähde pöpöä kuljettamaan tänne. Parempi niin. Moinen raju tyhjennyskuuri saattaa vetää Seniorikansalaisen varsin veteläksi joten ollaan täällä ja eristäydytään. Tarvittaessa pitää vetää foliohattu päähän ja kelmuttaa itsensä basilleilta turvaan.

Eilisen aikataulut menivät ihan uusiksi kun kerrankin älysin tarkistaa kalenterin ennen liikkeellelähtöä ja tarkistaa missä pitikään olla tietyllä kellonlyömällä. Niinpä kohde vaihtui ns. lennosta neurologian poliklinikaksi.

Tapaamani vanhempi naislääkäri oli todella miellyttävä tuttavuus pitkässä valkotakkisten jonossa jota olen tämän aneurysmasta alkaneen tautitaipaleeni aikana kätellyt. Tai ei kätelty, koska noro.

Hän kuunteli, kyseli, kommentoi, ojensi nessuja ja vielä vähän lisää kyseli. Esihaastattelun teki kuntoutushoitaja ja hänen perusteellisen työnsä ansiosta meille jäi runsaasti aikaa keskittyä juuri minun vointiini, mielialaani ja kuntooni.

Vaikutti koko ajan siltä, että meillä ei edes ollut määräaikaa jossa homma piti saada pakettiin, paketti pulkkaan ja pulkka matkaan. Juteltiin lääkityksestä, mielialoista, suunnitelmista, jaksamisesta, nukkumisesta, kivusta. Siinä vaiheessa kun hän kertasi minulle ääneen viimeisen vuoden tapahtumat ja totesi, että ei ole ihmekään jos tuntuu pahalta, ymmärsin itsekin tilanteen kokonaiskuvan.

Pelkästään neuropaattinen kipu yksin on hermojaraastava seuralainen, siihen kaikki pelot, epävarmuudet, huolet ja murheet, oma ja toisten jaksaminen... ei ihme, että unettomuus vaivaa. Se lääkemäärä joka elimistööni on reilun vuoden aikana mennyt, eihän se voi olla jättämättä jälkiä.

Homma etenee nyt niin, että tapaan kaksi muuta oman alansa asiantuntijaa ja koetamme saada Armon tolpilleen taas, että elämään palaisi aito ilo ja nauru, värit ja valot. Yhtä nopeasti kuin ne katosivat ne eivät palaa, siksi tässä edetään maltilla.

Lopuksi niistin nenäni ja olin valmis lähtemään. Ei kätelty, halattiin.
Semmoinen valkotakkinen tällä kertaa.

Auringossa

Hajamainintoja maanantaista

Pienet plussapallot

Yllätysvauvat

Jatkan nyt tipujuttuja kun kerrankin on aihetta. Saatiin kanalan puoleltakin jälkikasvua. Tuo mokoma kääpiökochmatami alkoi joskus välipäivinä hautomaan. Eihän niistä mitään tullut, mitä lie hautonut. Välillä viiletteli pois pesästä ja eihän semmoiset moneen kertaan lämmitetyt munat kehity. Tyrkkäsin kuitenkin kanan alle naapuriosastolta muutamia sussexin munia ja samaan pesään käy jättikochkanakin munaamassa, annoin niidenkin olla. 

Eipä mittään, eilen kuului kiivas piipitys tämän matamin helmoista ja yksi tupsujalka siellä oli, toinen on sileäkinttuinen eli sussex. Loput neljä munaa se hylkäsi ja lähti näiden kahden kanssa kulun päälle. Lyllertää kanalan lattialla ja ipanat kulkevat kätevästi helmoissa, näillä on ihan luomu lämpölevy. Mutta vain vähän aikaa, nimittäin kasvavat äkkiä kasvattiäidistään ohi. 

Jännä seurata tätä verrokkiryhmää konehaudottuihin. Hyvin nämä luomut elämässään menestyvät, kanoja jos ovat niin saavat meille jäädäkin. Kukoille tulee lähtö muihin kanatarhoihin. 

Ja jos nyt on vielä epäselvää jollekin, kesällä on ryhdyttävä tarmolla hommiin kanalan remontin osalta, minä tarvitsen sinne vähän lisää talvilämmintä tilaa.

Meripihkasilmä

Maanantai on ollut astetta ankeampi erittäin vähäunisen yön jälkeen. Iso-J lähti ennen sianvinkaisua liikkeelle ja kahisteli pakkaushommissaan ruokottoman aikaisin. Enhän minä siitä enää nukkua saanut, odottelin herätyshälytystä ja manailin huonounisuuttani. Niin lahjakas kun nukkumisessa joskus olin!

Selvisin kuitenkin kaupunkireissusta ehjin nahoin vaikka liukasta oli ja tiet tiuhan lumisateen jäljiltä kynnöspeltoina. Pahan kolarinkin tälläsivät tuossa nurkilla. Kun ajoin kolaripaikalta ohi noin puoli tuntia ennen kolaria, totesin jonossa körötellessäni ettei niin kiire ole, että ohituskaistalle pitäisi lähteä. Vähän myöhemmin joku lähti, sitten lähti auto lapasesta ja törmäsi vastaantulevan keulaan. Onneksi henkiä ei menetetty. Kaupungilta poistullessani paikalla oli enää Destian auto ja pari miestä ihmettelemässä tien kuntoa. Huono se oli vaikka ihan valtaväylää edustaa.

Kotona oli pakko elvytellä itseään vaaka-asennon kautta ja kukapa muu kuin Felix änkesi aivan tuntumalle. 

Naurahdin

Töitä tarjolla, sata vuotta sitten

Nämä pari muuta räpsyä ovat männäviikolta.

Ylempi oivallus pahvilaatikon kyljestä, siellä on ollut pakkaamon puolella ilmeisesti kapinahenkeä ilmassa ja painovaiheessa annettu kommenttia.

Ja tämä toinen on työpaikkailmoitusnäytteet sadan vuoden takaa. Paikallinen sanomalehti julkaisee noin kerran viikossa uutisia lähihistoriasta kahdella aukeamalla. Niitä on hauska lueskella. Maailma on muuttunut ja kieli myös, nykymaailman mittapuussa iso osa jutuista poikisi kanteluita ja kannanottoja epäkorrektin kielenkäytön vuoksi.

Pitäisiköhän näitä säästellä jälkipolville? Kummallekin Perilliselle on säästetty heidän syntymäpäiviensä Hesarit, ehkä se riittää. Kirjoittakoot oman historiansa.

Niin, talven ote ei hellitä. Nyt mittari jököttää kuudessa pakkasasteessa, yöksi ehkä vähän kiristyy. Taivaan pitäisi yön aikana seljetä ja huomenna meillekin paistaa vanha kunnon keltainen mollikka. Luvassa kaunis talvipäivä, kyllähän se kelpaa. Enempää lunta ei nyt enää tarvittaisi, torstaille on siitäkin uhka häälymässä. Pahempana uhkana häälyy epidemiana jylläävä norovirus, ripskakkatauti kaataa väkeä petiin siellä ja tuolla, toivottavasti ei täällä. Voimia parantumiseen ja pehmeitä papereita.

Koska tänään on maanantai ja melko pilvinen sellainen, nappasin kaupan ämpäristä nipun reilunkaupan ruusuja. Näistä iloa ja valoa tähän viikkoon!

Pikkukoiran maanantai

Voi että

Think outside the box

Voi että.
Se on käynyt viikonlopun aikaan monesti mielessä ja olenpa tainnut sanoa muutamaan kertaan ääneenkin.

Voi että miten nuo tiput kasvavat. Nyt ne alkavat muistuttaa yhä enemmän rotuisiaan, poissa ovat keltaiset suloiset ja pulleroiset untuvikot, nyt ne ovat ruippanoita esiteinejä ja höntyilevät puolelta toiselle laumana. Tämä uutinen Englannista kertoi myös tipulaumasta, mutta paljon ikävämmissä merkeissä. Voi että, miten ihminen voi olla julma.

Voi ettien että noita teinejä.
Yksi jos toinen kasvatuskeskustelu on kuluneen viikon aikana Perikunnan nuoremman jäsenen kanssa käyty. Ei meillä ole mitään kurivajetta, mutta semmoista teini-ikään ilmeisen  olennaisesti kuuluvaa itsekeskeisyyttä on pitänyt kitkeä pois ihan talkoilla. Asioita pidetään itsestäänselvyyksinä ja järkytys on suuri (ja loukkaantuminen myös) kun edes kehotetaan ajattelemaan, että jonkin ns. saavutetun edun voisi oman käytöksen perusteella menettää. Ääneenlausuttu menettämismahdollisuus aiheutti välittömän negatiivisen palautteen. Voi että, onneksi Perikunta on vain kahden jäsenen kokoinen, kolmatta teini-ikää en ehkä jaksaisi käsitellä.

Voi että yksinäisen viimeisiä aikoja.
Tuntuu niin kauhean epäoikeudenmukaiselta, että samalla kun minä manaan Perillisteni puolesta, toisaalla yksinäinen ihminen tekee lähtöä tuonilmaisiin ja aivan yksin, vailla omiaan. Maallista hyvää hänellä ilmeisesti paljonkin on, leskeksi jäänyt ja ilman omia lapsia. Itse en voi tyrkyttäytyä tuon ihmisen sängynlaidalle istumaan seuraksi, en ole sukua enkä oikeastaan huonettakaan. Toivottavasti hoitohenkilökunnalla on hetki aikaa seisahtua hänen luokseen ja vaikka sipaista kämmenselkäänsä. Sytytän hänelle kynttilän ja toivon hyvää matkaa.

Voi että kun sataa lunta.
Sitä on tullut yön ja päivän aikana kymmenisen senttiä, paljon se on jo painunut lämpimän ilman vuoksi. Olisin jo toivonut kesän heräävän ja kevään saapuvan. Voi että kun ei ikinä malta odottaa helmikuuta rauhassa loppuun. Se on kuitenkin kaunein talven kuukausista ja ansaitsisi lyhyydessään erityistä arvostusta.

Voi että. On tää tätä.

Tipukatsaus

Kovin näyttää kukkopoikavoittoisalta tuon alimman kuvan perusteella. Ja kun minä kanoja olisin tarvinnut. Ainahan sitä saa toivoa, kukon saa pyytämättäkin.
Tiput ovat nyt kolmiviikkoisia ja iso kanihäkki alkaa käydä ahtaaksi. Vielä ne sinne viikoksi mahtuvat, sitten on pakko jakaa porukkaa.

Tukkapäät pääsevät kanalaan silkkikanojen eriöön, sussexit taitavat vielä jatkaa häkissä kunnes erotan sukupuolet varmemmin toisistaan.

Nämä tukkapäät ovat kyllä hillittömän hauskoja ja kanaksi varsin ilmeikkäitä jo nyt. Olen aivan ihastuksissani kyllä näistä:

Erityisen ihastunut en ole Ponimiehen aloittamasta karvanvaihdosta, sitä nimittäin lähtee ja paljon ja tahti vain kiihtyy kevätpäivien edetessä. Vietin tänään tovin kameran ja Ponimiehen seurassa, piti ottaa kuvaa Oton höntsäilyistä. Ponimies oli toista mieltä ja tunki itsensä taskujeni kautta kainaloon, puski ja kiehnäsi kuin kissa. Ei sille voi olla vihainen, reppanaa kutittaa niin maan perusteellisen paljon. Tai en minä tiedä kutittaako, rapsutuksesta se kuitenkin oli tyytyväinen.

Oton säälittävä talvikarva on muutama haiven ryntäissä, sen lähtöä ei juurikaan edes huomaa. Yleensä kimojen karvanvaihto on kauheaa aikaa, sillä valkoinen karva näkyy erityisen hienosti siellä missä sitä ei välttämättä tarvittaisi, esimerkiksi auton penkeissä.

Autoista puheen ollen, muistiin on syytä merkitä Hopianuolen pesu. Sitähän en enää suostu ajamaan pesuriin koska siinä on automaattinen, sähköinen käsijarru. Pesurissa kässäri ei saisi olla päällä ja yksi kuumottava kerta jumiin menneessä pesurissa riitti.

Saa sen automatiikan kytkettyä kuulema jotenkin pois päältä, mutta en ole vielä perehtynyt autoni manuaaliin sen vertaa, että tietäisin miten ko. temppu tehdään. Siispä suosin Iso-J:n suorittamaa huolellista käsinpesua. Kyllä lähtee rapa, suola ja p-ska ja Hopianuoli kiiltää taas kilpaa kevätauringon kanssa.

Tälle lauantaille ei ole sen suurempia enää suunnitteilla, tuvan iso uuni lämpiää ja varaudun tuleviin pakkasiin. Ja koska Iso-J lähtee sunnuntaina kohti pohjoista, Torppaa lähestyy sakea lumipyry, tietenkin. Lumitöitä on siis luvassa alkuviikolle. Tänään on jo muutama kuuro saatu, niitä tulee ja menee, välillä taivas on aivan musta kuin ukkospilvistä, nyt taas paistaa ja on kirkasta.

Näillä mennään tänään, kysellään uudestaan huomenna.
Letkeää lauantaita, missä lienetkin!

Kevään merkkejä

Panisitko suuhusi tuommoisen? En minäkään. Se on hevosten hammasraspi ja tuommoisella jynssättiin tänään kummankin ruunan purukalustoa keväthuollon merkeissä.

Käytöskukkanen molemmille erinomaisesta yhteistyöstä ja erikoispalkinnoksi saivat kumpikin matolääkkeet suoraan kitaan. Vähän ne antoivat minulle pahaa silmää ja syljeskelivät matolääkkeen roiskeita. Yrittivät kumpikin tähdätä sylkyklimppinsä naamaani, Otto osui käteen.

Eläinlääkärin kanssa todettiin, että Töttistamman kanssa on nyt hyvät välit kun välimatkaa on reippaat 600 km. Näiden ruunapoikien kanssa on niin älyttömän mukava touhuta kaikenlaisia hoitotoimenpiteitä kun eivät ole mistään milläskään. Kumpaakaan ei tarvinnut edes rauhoittaa raspauksen ajaksi. Ottokin seistä pönötti nätisti kuin seisoisi viikottain raspattavana.

Oton vasemmassa takajalassa on siinä kavion yläreunassa, ruununrajassa, nyt viikonvanha hokinpolkema, tarhassa jotenkin twistasi kinttunsa päällekkäin. Eipä se mitään toimenpiteitä aiheuttanut, vähän niinkuin ounastelinkin. Pidetään päällä suojaputseja ja toivotaan parasta. 

Tämän päivän hommelit ovat varmoja kevään merkkejä. Aina keväällä raspataan ja madotetaan. Parin viikon päästä hiljennyn keräämään aamulannasta näytepalleroita ja lähetän ne madonmuna-analyysiin. Tuloksen perusteella jatketaan madotusta ja ollaan valmiita laidunkauteen.

Ponimies on aloittanut kaiken lisäksi massiivisen karvanvaihdon, pöllähtelee jo oikein lupaavasti. Vuonna 2012 Ponimiehen pylly oli näin pieni ja näin kätevin välinein karvaa irroitettiin jo silloin:

Tämä viikko on ollut perusarkea. Iso-J ollut sunnuntaista saakka reissussa, kotiutuu tänään. Mitään mainittavaa saati moitittavaa ei ole saatu aikaan.

Nukku-Matti on vähän leppynyt, on jakanut vähän tuhdimmat unihiekat koska olen ruhtinaallisia kuuden, seitsemän tunnin öitä nukkunut. Välillä toki herään, mutta uni ei karkaa vaan jatkuu melko pian uudestaan. Näin yhtenä yönä jopa unta, ihan väreissä ja äänet päällä. Aamulla arvuuttelin maata ja valuuttaa kun se uni oli niin elävästi vielä mielessä.

Jätin sitten sovulla pois nukahtamislääkkeet, niistä tuli vain paha olo ja päänsärky.

Kevät selkeästi etenee, linnut pitävät meteliä, räystäät tipahtelevat tippojaan ja hangen pinta vajuu päivä päivältä. Takatalveahan se tietää aikainen kevät, joten ei tässä vielä kannata esikoita istutella porraspieliin. Hiihtolomakin lusimatta.

Huomenna tiput täyttävät kolme viikkoa ja silloin taitaa olla kuvien paikka. Ovat niin rumia juuri nyt, että nauruksi pistäisin jos kehtaisin.  Vaikuttaa siltä, että kukkovoittoista porukkaa tuli tässä lotossa vaikka miten yritin manata kanatipuja. No, aina ei voi onnistua ja mahtuvat ne kukkopojat tuonne kanalaan kasvamaan. Kävi nimittäin niin, että siellä oli tapahtunut varsinainen muodonmuutos. Yhdessä yössä Hertasta tuli Herkko. Ja seuraavana päivänä Herkko siirtyi jo uuteen kotiin kukkoilemaan, kävi tuuri kun ei tarvinnut kirveeseen kajota.

Ja taas mennään, heippa!

Felix

Pari sanaa perinteistä

Rakas Norssi (kuva näpistetty netistä)

Perinteet on hieno juttu, niitä pitää arvostaa.

Huomenna on penkkaripäivä, hieno perinne, eikö? Abit rymyävät viimeistä päivää koulussaan, pukeutuvat hassusti ja heidät kannetaan punaista mattoa pitkin koulusta ulos, kuorma-auton lavalle. Perinteinen penkkariajelu kaupungilla, kaikki tykkää.

Mutta nyt kuulin erittäin lannistavia uutisia. Eivät ole enää Norssin penkkarit entisellään. 

Ensin kiellettiin Ykkösten Nahkiaisissa orjakauppa, tuo hieno 80-lukulainen perinne jossa Abi sai ostaa päiväksi ketterän pikkuapulaisen. Nahkakonvaakin on siivottu korrektimpaan suuntaan, ei enää naaman kylvettämistä piimä-ämpärissä eikä ehkä ihan niin reipasotteista huumoria muutenkaan. Ei "Etsi omat sukkasi" -pyykkinarua koulun aulassa. Kaikki on siivottu huolellisesti korrektiksi.

Penkkaripäivänä Abit, nuo päivän kuninkaat ja valtiaat, saivat tehdä jäynää ja kepposia. Vaan eipä enää. Kuulema ketään ei saa enää kelmuttaa koulun pylväisiin, ei saa punata rillejä huulipunalla, ei saa piirtää kirkkovenettä koulun ovilasiin, ei saa suihkuttaa vesipyssyillä tai sumutuspulloilla. 

Abishow (minun aikanani Abiradio) on sensuroitu takuukorrektiksi eli opettajista ei saa enää sanoittaa uusia lauluja eikä muutenkaan kommentoida ketään tai mitään, mitenkään. 

Eisaaeisaaeisaa, mitään ei saa. Koska aina joku pahoittaa mielensä. Ai niin, karkkejakaan ei saa enää viskoa, ne pitää ojentaa.

Voihan ojennus, pyhä jysäys ja hyvä tavaton. Seuraavaksi varmaan kielletään penkkaritkin. Penkkariajeluissa kuorma-autojen kylkeen ripustettavat Abilakanat toki tarkastutettiin rehtorilla jo minun muinaisina aikoinani ylilyöntien (ja koulun maineen) varalta Ja vanhojenpäiväkin on varmaan pian liipaisimella koska se on jossain, jonain vuotena muuttunut kilpavarusteluksi. Ehkä lakkiaisetkin ovat pian vain koruton todistustenjakotilaisuus.

En minä väitä, että kaikki viisaus olisi meissäkään asunut silloin lukioaikoina, mutta uskallanpa väittää, että pikkuisen paksunahkaisempaa oli sekä opettajakunta että oppilasaines silloin, vanhoina hyvinä aikoina.

Hmph!

Ystävänpäivä on aina

Kiitos Ystävät ja ystävällismieliset, lähellä ja kaukana!

Yhtään korttia en lähettänyt, mutta olette tärkeitä, vuoden jokaisena päivänä.

Pysytään ystävinä, 

t. mie ja myö

Muistellaan mennyttä

Nämä värit!

Noin tuhansien palojen palapelit

Täällä huojuu palmut -ja minä

Houkutti kovasti

 Talvi on stand-by -tilassa, taivas pilvessä ja asteet maltilliset -5 °C, sataa muutama hiutale ja on tyyntä. Mitään ei tapahdu.

Toki kentällä puksuttaa tarmokkaasti Ponimies pyhäkoulussaan ja Otto parantelee koipeaan hokinpolkemasta. Otto onnettomuusaltis.

Innostuin tonkimaan kuva-arkistoani ja nämä viime kesän lomakuvat ovat kai jääneet täysin vaille julkaisua? En ainakaan muista, että olisin paria satunnaista kännykkäräpsyä enempää julkaissut.

Nämä ensimmäiset kuvat ovat ihanasta pikku kaupungista nimeltä Maro. Se on Malagasta ylöspäin, aurinkorannikko jää etelämmäs. Kävimme Nerjan tippukiviluolastossa ja päivänvaloon päästyämme etsimme lounaspaikkaa. Ei sitä Marostakaan saatu, mutta jotain valtavan kivaa tuossa paikassa kuitenkin oli. Toivottavasti ehdin joskus tutustua paikkaan paremmin.

Meillä kun on vähän semmoinen vika, että ei hirveästi ennalta perehdytä kohteisiin, mennään ja katsotaan mihin päädytään. Joskus on ajettu vatsat kuristen yötä vasten tuntemattomaan kaupunkiin ja toivottu löytävämme sekä majapaikka että ruokaa. Useimmiten näin on käynytkin.

Jo muinaiset roomalaiset rakensivat vesiteitä

Paikallisten ranta, ei turistiruuhkia

Viime kesänä löysimme itsemme monen muun paikan lisäksi myös Olvera -nimisestä pikkupaikasta, kävimme taas kerran Rondan rotkokaupungissa läkähtymässä ja Cadizin läpiajokin suoritettiin, taas kerran epäonni seuranamme. Ehkä vielä tulee se kerta kun pääsemme ihan hyväkuntoisina jalkautumaan Cadiziin ja tutustumaan ratsastustaiteeseen, sherryyn ja moneen muuhun mielenkiintoiseen.

Myös manner-Euroopan eteläisin piste, Tarifan seutu on jäänyt ainakin minun mieleeni kummittelemaan. Kahden meren kohtaamispaikka rentoine surffarirantoineen olisi ehdottomasti auringonlaskun aikaan koettavien listalla. Pitäisi tutustua kerrankin etukäteen ajatuksella sekä majoitusvaihtoehtoihin, että nähtävyyksiin niin reissusta saisi ehkä enemmän irti. 

Pölhö takapihan katti Osku

Mijaksen kukkuloilla, pala Vatikaania

Ojen

Olvera

Voi huokausten huokaus miten paljon minä nautinkaan tuosta valosta ja lämmöstä. No okei, myönnän kyllä hetkittäin mananneeni kuumuutta, etenkin kun kiipeiltiin noita Olveran linnoituksen kiviportaita. Ei ole elämä ollut helppoa ennenkään, ei varsinkaan noiden kivilinnoitusten rakentajien. Kun turistina, teknisissä ja kevyissä varusteissa kiipeää noita portaita selkänahka höyryten, voi vain kuvitella mitä se on ollut joskus silloin, kun tuolla on oikeasti asuttu ja eletty. On saattanut haarniskan sisällä haiskahtaa uljaimmallakin ritarilla.

Mikäli asiat menevät niinkuin on varovaisesti suunniteltu, Esikoinen opiskelee toisen vuoden lukiokursseistaan ainakin kaksi Aurinkorannikon suomalaisessa lukiossa. Eli toiveissa olisi päästä käymään tuolla myös kukkeimman kevään aikana. 

Kaikkeahan saa suunnitella ja toivossa on hyvä elää. Katsotaan miten pitkälle nämä suunnitelmat ja haaveet kantaa tässä asiassa. 

Loppuun vielä muutama sekalainen räpsäys, ensi kesänä ehkä lisää.

Leppoisaa sunnuntain jatkoa ja kevään valoa viikkoosi, missä lienetkin!