Aamusta iltaan

Kukkeus jumpalla

Turha kai arvuutellakaan, mihin suuntaan tämän päivän kulku kävi useimmiten? No Kanaliaan tietysti.

Heti kun kotiuduin aamulla kaupungilta takaisin, kipaisin kiireesti grahamleipäpussin kanssa kanalaan. Isojen puolella oli tarha tyhjänä ja Kääpiökochin kukko seistä tönötti mökkinsä katolla odottelemassa turhaan kilvanlaulajia aamumittelöön. Niillä oli maatiaiskukkojen kanssa raivoisa suohonlaulanta joka ikinen aamu, alkaen kolmen jälkeen. Nyt oli hiljaista ja kukonpätkä hyvin hämmentynyt.

Kävin yksi kerrallaan nostelemassa sussexrouvat ulos, kyllä ne luukusta mahtuivat mutta eivät heti älynneet. Pikkuisen piti persauksesta pukata ja sitten ne jo pomppasivat maahan. Kukko on niin kunnioitustaherättävää kokoluokkaa, että pitkään arvailin mistä suunnasta mokomaan pitää tarrata kiinni. Päädyin vanhaan taktiikaan ottaa siipien ympäriltä kiinni ja painaa lintu rintaa vasten. Niin se meni nytkin. Vähän piti tunkea ja survoa, että kukko putkahti luukusta ulos. Kyllä se mahtuu, mutta eka kerta oli opettelua hänellekin. Ja nimi on sitten Kukkeus, ihan koska on niin mahdottoman kukkea ja komea.

Samalla nostettiin pienet silkkitipuset, ne uudet hopeiset, ulos ja valkea 'hautova' kana sekä vanha Gaddafi. Nyt on koko lössi ulkona. Koko kesän.

Monta tovia sitä hengailtiin kanatarhan aidalla ja ihmeteltiin uutuuksien upeutta.
Kaksi munaakin löysin jo isojen puolelta kanalasta, siitä se ränni aukenee.

Tänään oli hyvä päivä hyökätä etupihan ruusurydön kimppuun. Aloitin nostamalla ylös pelastettavat kasvit, niitä oli talven tuhojen jäljiltä vähän, yksi päivänliljan sintti, mantsuriankärhö, ternivuokko, joku jonka nimeä en muista ja kottikärryllinen akileijaa. Ja sitten ruusun kimppuun.

Onneksi Esikoinen tuli hätiin ja käytti äärimmäisen paljon sinnikkyyttään repiessään ruusunjuuria irti maasta. Sitkeässä istui vaan Teini oli sitkeämpi ja niin saimme kärrätä ison rytökärryllisen tallinpäätyyn, sinne A-katsomon takarinteeseen ne ruusut dumpataan, kasvavat minkä kasvavat. Ja kyllähän ne kasvavat.

Sitten riivittiin rautaharalla ja kuokalla multapenkki puhtaaksi niin ruusunjuurista kuin rönsyleinikistä. Lopuksi levittelin parisataa litraa uutta pussimultaa pinnalle ja voilá, pari neliötä uutta kuohkeaa istutuspintaa oli valmiina palvelukseen. Polkaisin multiin säälittävän näköiset taimenruippanat jotka Viherpeukalot toimitti teemalla 'Purppurapenkki' (tai joku semmoinen). Siinä on periaatteessa täysi istutussetti kasveja jotka ehkä kukkivat keväästä kesään, sammalleimusta ajuruohoon ja pikkuliljasta syysleimuun. Well, nähtäväksi jää mihin peukalo pannaan muutaman viikon päästä kun jotain pitäisi penkissä vihertää.

Pitää kuitenkin ensi lauantaina napata Särkältä mukaan riittävä arsenaali syysleimuja, talven tuska tuhosi nekin lähes täysin.

Sitten vielä piti pyörähtää parin istutusalueen äärellä kitkemässä, vuohenputkea ja rönsyleinikkiä ei kyllä mikään routa tai jääpolte tuhoa. Ne talvehtivat aina. Jotain pieniä lentäviä öppiäisiä oli jo niin paljon, että ne ampuivat hikisen nihkeään ihoon kiinni kuin pedot ja oli pakko poistua sisätiloihin. Korvassakin rahisi multa ja kädet ovat kipeänä ruusunpiikeistä (oli hanskat kädessä).

Onpahan nyt sekin savotta tehty, vasta sitä on sen kuusi vuotta suunniteltu.

Ansaittuun lepoon!