Toukokuun viimeinen viikonloppu

Lauantain aamupannu

Kiesin matkamittariin kertyi tuhannen ajettua kilometria ja paljon mukavaa muistojen reppuun.

Perjantaina kolmen maissa kurvasimme Nuorimmaisen kanssa kuutostielle, Suuri Kanarundi alkoi. Liikehdimme liukkahasti halki Savon synkeiden metsien, pohjanperän selkosille. Vihannin korkeudelta kyytiin nousi kaksi kääpiökochin kananeitoa, Laventeli (savunharmaa) ja Milla Magia (musta).

Majakarin pihaan kurvasimme hitusen vajaata iltayhdeksän. Siellä Maestro väänsi viimeisiä ruuveja kesäkanalan eli Kukkenheimin ikkunanpieliin. Luovutin kiuruvetisen kukon rouvineen, tehotytöt ja Korvapuusti -kukon teinivaimoineen Titan ja perheen hoiviin.

Lauantaiaamun pikkutunneille saakka istuttiin jutustelemassa, aika todellakin rientää kun on mukavaa. Laatu korvasi määrän unen suhteen, lauantaiaamu valkeni aurinkoisena ja suloisena. Istuksin kaikessa rauhassa vanhojen kuusten katveessa ja nautiskelin mukin jos toisenkin ehtaa hyvää pannukahvia. Tita ajeli rallia kodin ja koulujen välillä.

Tita kaiveli kasvistostaan aarteen jos toisenkin, Torpalle lähti purkkitolkulla vuokkoja, punahattua, vaahteroita ja muita ihanuuksia. En edes yritä muistaa kaikkien nimiä, hienoja kasveja ja paljon harvinaisuuksia.

Sitten siirryimme Särkän perennataimistolle, tuo kasviharrastajien aarreaitta on vuosien aikana hioutunut yhä vain upeammaksi käyntikohteeksi, siisti, jämpti ja selkeä esillepano ynnä vaikuttavat istutusalueet tarjoavat hengästyttävän elämysvalikoiman. Minulle kertyi kolme korillista taimia, vähän sitä sun tätä ja muutama ekstraherkku. Kartanonpioni pääsi vihdoin kyytiin, samoin viiniköynnös. Paljon jäi seuraaviin kertoihin, yhtään puuvartista ei nyt mukaan mahtunut.

Lähtökahvit Titan luona ja sitten oli aika huiskuttaa hyvästit. Kiitos kuomaseni yösijasta, seurasta, kasveista ja vertaistuesta. Onnea matkaan kanojen kanssa kohti Munamummon uutta tulemista.

Aamukahvimaisemat

Teimme pienen pyörähdyksen Oulun liepeillä, Tupoksessa. Sieltä kyytiin nousi kolme kopallista kanoja. Paikalliselle tuttavalleni Mille fleur -kanoja ja kolme tipua, meille silkkikana ja kukko (joka etsii uutta kotia).

Monen kurvin ja kiemuran kautta pääsimme perille Sotkamon Nuasjärven rantamökille jossa toinen Toverini 'nuoruudessa ja hulluudessa' odotteli illalliskattauksen kanssa. Oi onnea, olipa ihana istahtaa taas kerran valmiiseen pöytään ja syödä kesän ensimmäinen kattaus ulkona.

Seuramiehinä pörräsivät hassut putkiluuaddiktit koiraherrat ja vain maltillinen määrä sääskiä. Kaksi joutsentakin läpsytteli rantaviivan suuntaisesti kohti kesää ja uusia seikkailuja.

Jälkiruuaksi poikkesimme lähistölle katsomaan Villeä ja Kallea, kahta rakastettavaa ja hurmaavaa kilipoikaa. Enpä tiennyt, että ne näin suloisia ovat. Ja kun nuorena kastroidaan, kauhea pukinhajukin jää ilmestymättä. Harvoin ovat tennareideni nauhat olleet yhtä puhtaita kuin näiden tyyppien käsittelyn jälkeen, tulivat syliin ja rrrrrakastivat ihan hurrrjasti.

Samassa talossa asusti myös hilpeä joukko tipuja joita ihastellessa vierähti tovi ja toinenkin.

Yllättäen tässäkin majapaikassa aika sai siivet ja yöpuulle vetäydyimme kellon käydessä kahta. Nukuin kuin tukki ja possu, pyhäaamu oli vanhentunut kymmeneen kun könysimme sängystä valmiiseen aamiaiskattaukseen. 

Pusu pukilta

Pää kuin poutapilvi

Kooste

Sielu ja mieli virkistyneenä pakkauduimme autoon puolen päivän jälkeen ja taas piti vilkuttaa hyvästit. Nuorimmainen hyrisi tyytyväisyyttään, kummitäti näes yllätti synttäreitään keskiviikkona juhlivan Perillisen mykistävän mieluisilla lahjuksilla. Kiitos vielä kerran, oli ihanaa nähdä ja jutella, höpötellä ja hihitellä. Pitkä tie on taivallettu niistä kahdeksannen luokan vuosista jolloin päädyin samalle luokalle, oh my, my oh!

Kotimatka huiskahti vikkelästi kohti Karjalan kunnahia, kotiin Torpalle saavuimme pikkuisen jälkeen kolmen. 

Täällä olivat asetelmat muuttuneet, Esikoinen on rippileirillä luomassa omia muistojaan.

Äitikulta on saanut kylvökset päätökseen ja Iso-J hosunut apupoikana siellä sun täällä. Täytyy tehdä pieni kierros pihalla ja syynätä tilanne. Nuorimmainen valmistautuu ensimmäiseen kesätyöpäiväänsä (teki eväät ja nyt lakkaa kynsiään) ja minä yritän taas palata arkeen joka on (onneksi) tulevina viikkona vähän vähemmän aikataulutettu. Tekemistä ja ajamista kyllä riittää.

Leppoisaa pyhäiltaa, missä lienetkin! 

Kotona

PeeÄäs:
Perillisten koulutodistukset olivat mykistävää luettavaa, ysiä ja kymppiä, muutama kasikiemura. Hyvin ne vetää, mokomat. Ei kyllä minun nuoruudessani tuommoisia todistuksia kotiin tuotu...

Brinsean perilliset

27.5. Eka vekara

27.5. illan nokankoputtelua

Laadunvalvoja Felix

Ja taas on jännää

Uunituoreet tirppaset 28.5.15

Näin siinä sitten kävi. Kymmenen maatiaiskananmunaa latasin eläinkoe mielessäni 8.5. lainakoneeseen. Läpivalaisun mukaan yksi ei ollut itänyt, jäljelle jäi yhdeksän. Toissapäivänä kuulin piipitystä ja keskiviikkona eka ipana potki yksiönsä seinät halki ja pungersi maailmaan. Koska tyyppi oli ihan orpo ilman yhtään ystävää, kiikutin ekan hosulin talliin kanamammojen hoiviin, siellä se menee kuudentena kuin tyhjää vain. Nokkii seesaminsiemeniä ja on vain aavistuksen verran hitaampi kuin pari päivää vanhemmat 'sisaruksensa'.

Eilen kaikkiin kahdeksaan jäljellä olleeseen munaan ilmestyi nokanmentävä reikä ja tänään näitä piipittäviä kirppuja on plopsahdellut tasaista tahtia. Ilta yhdeksän kieppeillä kaksi viimeistä räpiköi ulos kuorestaan. Aamulla kuoriutuneet ovat jo paljon pontevampia ja nämä viimeiseksi tulleet vetävät vielä happea.

Yön saavat vielä viettää brinsealaisessa kodissaan, sitten sammutan koneesta virrat ja siirrän tipuset laatikkoon. Laatikko viedään saunatupaan jossa on lämmin. Siellä saavat kasvatella sulkia ja liittyvät sitten aikanaan kahden kanaemon kaitseman kuuden tipun sakkiin. Ja siitä vähitellen kesän edetessä kanamammat paimentavat tipuset uloskin. Eipä käy kateeksi kanamammoja, 14 vikkelää pikkutirppaa tietää kiireistä kesää. Onneksi maatiaisilla toimii vanha kunnon koko kylä kasvattaa -periaate ja isot katsovat pienten perään.

Kone oli varmatoiminen ja helppokäyttöinen, voin suositella lämpimästi. Itse en välttämättä omaa hautomakonetta hommaa, koska luomutipu on aina luomutipu. Mutta mukava toukokuun projektihan tämä on ollut meille kaikille. Kyllä näistäkin ihan kelpo eläjiä tulee. Kukot siirtyvät sitten uusiin koteihin tai ilmavoimiin, kanat jäävät kasvamaan.

Se on kyllä jännä, että luomusti maailmaan tulleet kanat ovat loistavia emoja, konehaudotut (joita meillä on vielä 4 aikuista) eivät halua hautoa. Täytyy nyt näitä seurata miten vaistot kehittyvät. Laitan nilkkahilut kinttuun niin tiedän kuka on mitäkin sarjaa.

Tänään on näiden tipuhommien lisäksi varauduttu huomiseen reissuun. Kanalassa on tehty illankähmyssä pientä siirtoa ja säätöä, Titan parvi (plus The Bonus) odottelee jo omassa osastossaan. Siihen liittyy aamulla vielä muutama munaturvajoukkolainen ja sittenpä lähdetäänkin reissuun.

Kotiin tullaan sunnuntaina, voipi olla hiljaista tällä kanavalla siihen saakka.
Mukavaa viikonloppua ja ihanaa kesäloman alkua niille, joiden koulutyön kesä katkaisee!

Heipatirallaa, missä lienetkin!

PeeÄääs:
otsikon nimi johtuu tietenkin hautomakoneen merkistä, ettäs tiedätte.

Piip-piip

Varhainen lintu

Eipä mulla muuta tällä hetkellä, kuin että hautomakone on tullut äidiksi. Ensimmäinen pikkuinen pinnisti yksiöstään ulos seitsemän aikoihin tänä aamuna. Hetken märkä ja käppyräinen rääpäle huokaili ja lepäsi, sitten taas piippasi ja yritti hakea jalkoja alleen. Lepäsi, piippaili, räpiköi ja yritti taas. Rymysi pari kierrosta koneessa olevien munien ympärillä ja piipitteli aina vain äänekkäämmin.

Pikainen neuvonkysely FB:n Munanetti-ryhmässä tuotti ohjeet siirtää tämä aikainen tipu kanan alle. Seuraavien pitäisi nimittäin kuoriutua vasta perjantaina. Yhdessä munassa on kyllä jo pieni särö ja voi olla, että sieltä seuraava valmistautuu kuoriutumaan.

Kiikutin äsken tämän pikkuisen tallissa olevien kanamammojen ja viiden tipun häkkiin, helman alle se sujahti niin että heilahti, kanamamma kyykistyi päälle ja kurnutti äidillisesti. Taisi ottaa omakseen tämän tapauksen.

Näillä näkymin tämä konehaudonta jää kokeiluksi, on se kuitenkin niin luonnotonta maatiaiskanoja haudottaa, kanaemo on kuitenkin aina paras emo.

Katsotaan nyt loputkin kindermunat ja toivotaan hyvää alkua pikkuisille vaikka koneesta ovatkin saaneet alun elämälleen. Näistä saattaa sukupuolijakaumasta riippuen herua muutama myytäväksikin, katsotaan sitä sitten kesemmällä kun harjat ja heltat kasvavat. Tämä pikkuinen näyttää kyllä hyvin kanalta, tuossa nokalla ei ole näkyvissä minkäänmoista harjan alkua. Kukkotipuilla sen näkee jo noin pienestä.

Nyt riipaisen tuvan ikkunoista valkoiset verhot alas ja koneeseen, Esikoinen pesee jääkaappia ja tekee sieltä samalla arkeologisia kaivauksia. Ällöttävin löytö tähän asti on vajaa purkillinen jotain valmislattekahvia, ruskeita kokkareita. Sanonko miltä näytti? No en sano, kuvittele itse *yrks*

Kepeää keskiviikkoa, missä lienetkin!

Piippiippiippiip

Maaorava?

TILANNEKATSAUS kl. 21.50:
hautomakoneessa 8 munaa joista viidessä särö. Siellä on kohta ruuhkaksi asti tipusia :D

Äänet pääni sisällä

Puu surisee

Nonnih, minä tyttö sitten kuulen ääniä. Tänään seistä tönötin pitkän tovin pihalla ja kuuntelin, yritin ymmärtää mitä kuulin ja kuulenko omiani. Tulin siihen lopputulokseen, että ihan minä oikein kuulin, salava surisee. Tasainen hurina, kuin jokin iso suriseva kone olisi muuttanut salavaan.

Ihmisen pitää tietää miksi jokin asia tapahtuu. Niinpä yritin päätellä mikä ja miksi aiheuttaa surinan.

Se ei ollut heinäsirkkojen siritystä, se kuuluu vasta heinäkuussa ja kuuleminen loppuu aikanaan. "Minne katosivat heinäsirkat" kysyivät muinaiset Lapinlahden linnut josta tuli mieleen toinen ansiokas kappaleensa jonka nimi taisi olla Vihtaasi on kustu. No se siitä. Olisiko käynyt niin? Hulluksi on tullut Hirnakka.

Ei se surina tullut heinäsirkoista, ei Lapinlahden linnuista eikä muistakaan siivekkäistä. Vappupilli tosin kiljui kurkku oikosenaan, mutta sekin korviavihlova rääkynä jäi tasaisen humisevan surinan alle. Erittäin epätodellinen olo. Sitten minä näin pörriäisen. Ja toisen. Ja monta. En tiedä olivatko ampiaisia vai mehiläisiä. Kävi mielessä, että joltakulta naapurilta on tarhamehiläisyhdyskunta karkuteillä mutta sellaista mustaa pörisevää pilveä ei näkynyt. Vain runsain mitoin niitä amppareita tai mitä lie pimppareita ovatkaan.

Ette arvaa kuinka helpotti kun sain äänille jonkin selityksen. Todella harvinaisen voimakas ääni, niitä oli paljon. Onneksi en nähnyt kaikkia, sillä sanotaanko nyt nätisti, en oikein välittäisi olla ampiaisten mielenkiinnon kohteena enkä edes tietää, mikäli niitä parveilee muutaman metrin päässä satoja ja tuhansia yksilöitä. Hrrr... Siirryin sisätiloihin.

Hetken sain tehdä koneella juttuja kun kuulin linnun piipitystä. Jumalauta! Lintu, talossa. Tietää harmia. Sulkia, sontaa, sotkua ja häiriintyneinä riehuvia nuorisorikoll... kissoja.

Muna piippaa

Voin hyvin kuvitella kuinka näytin tarhapöllöltä, pää kääntyili suuntaan ja toiseen, pälyilin, kurkin ikkunasta, kuuntelin uuninhormia... ei mitään. Nada. Ja sitten taas, piip-piip-piip, selkeä linnun ääni.

Hautomakone työpöytäni kulmalla on herännyt eloon! Sieltä löytyi piippaava muna ja sen kuoressa on särö. Poikasten pitäisi kuoriutua vasta perjantaina, mutta mitä ilmeisimmin joukkoon on joutunut muna joka on ollut hautovan kanan alla päivän tai pari ennenkuin olen sen hoksannut poistaa. Ja se alkaa nyt olla valmista tavaraa ilmiintymään tipuna maailmaan.

Noissa hautomakoneissa on tasainen lämpötila. Kosteutta tuossa mopomallissa säädellään manuaalisesti, pikkuisella kermanekalla lorautan keskellä olevan pyörylän toiseen osaan vettä.  Samoin munia pitää kääntää kahdesti päivässä. Hienommissa malleissa kone vatkaa munia automaattisesti. 

Voi hyvänen aika sentään, äänet tekevät ihmisen päivästä jännittävän.

Aamulla meillä saattaa olla eka konetipu. En minä sitä tuolta oikein tohdi poiskaan ottaa, mutta voisihan sen yrittää livauttaa tallissa asuvien kiuruveteläismammojen tipujen sekaan, siellä on viisi tipua, kolme munaa jäi suutariksi ja päätyi kompostiin. Perjantaina kun on varsinainen kuoriutumispäivä, tulee hyvällä tuurilla kahdeksan tipittäjää. Niille on varattu alkuajoiksi kissaturvallinen puulaatikko, muinainen kissankuljetuskoppa jossa on läpinäkyvä kansi, erinomainen tupatipula.

Ämpäri potpottaa

Enpä sitten enää jaksanut ällistyä tai reagoida kun totesin kanalakeikalla ämpärin potpottavan, Kochinkukko siinä rouvansa kanssa tekee ruokatoimituksen vastaanottotarkastusta.

Päivä oli kaunis ja aurinkoinen, niin kuuma, että piti ihan takki heittää. Jäätelöäkin teki mieli eli ihan kevätkesän huippupäivä säätilan puolesta. Toukokuu on muutenkin yksi parhaista kuukausista. Kaikki on niin uutta, vihreässä on satoja sävyjä ja kukkien ylenpalttinen räikeys tuntuu vain piristävältä.  Mitä kirjavampi sitä parempi, pitkän harmaanruskean ja valkean kauden jälkeen vihreys, kirkkaus ja värit ovat tervetulleita.

Iso-J lähti vaihteeksi reissun päälle, me lähdetään sitten Nuorimmaisen kanssa perjantaina matkalle pohjoiseen.

Sitä ennen on paljon tehtävää, yksi mukavimmista on piipahdus parissa konditoriassa tutustumassa juhlakakkuvalikoimiin. Sen verran pidetään perinteistä kiinni, että juhlapöydästä löytyvät karjalanpiirakoiden ja munavoin lisäksi voileipäkakut, kermakakku ja muutama suolainen piirakka. Lisäksi juustokakkuja, moussekakku ja mitä nyt vielä keksitäänkin, Nuorimmaisen kotileipomo loihtii varmasti jotain pikkumakeaa, ehkä raparpericupcake -törsäkkeitä tai jotain, saa nähdä. 

Huomenna on Esikoinen taksvärkkipäivän merkeissä kotona eli pesemme tuvan ikkunat, verhot ja kaikki kaakelit ja muut seinäpinnat joita harvemmin tulee puunattua. Tuvan lehtikori on syytä käydä läpi, siellä on kerrostumina kaikkea viime joulun reseptileikkeistä vanhoihin Hesarin kuukausiliitteisiin. Puolivuotistyhjennyksen paikka.

Nyt vielä pieni pihakierros, sitten siirryn kuuntelemaan minkälaisia ääniä Nukku-Matti tänä iltana päästelee vai kolkkaako kerralla. Käki muuten on kukkunut varsin uutterasti, satakieltä ei ole kuulunut ja mustarastaskin luikuttaa jossain muualla. Yksi kyyhky hönkii surkeasti, nuo ovat niitä iltayön rentouttavia ääniä joita ihan ilokseen kuuntelee.

Pysy kuulolla, missä lienetkin!

Mummon väriläiskiä ja länttejä

Kevään räikeät värit

Kanatortilla ja muita juttuja

Valkovuokko kertoimella

Jopas viuhahti viikonloppu vauhdilla. Lauantaina tuuli törkeissä lukemissa, muttei sentään sähköt lähteneet. Pientä pihahommaa ja muuta hommaa laidasta laitaan. Kaupungissa käytiin sovittamassa Iso-J:lle uusi puku ja löytämässä kesäjuhliin kenkiä. Sattui ihan järjetön tuuri, puolenhinnan alennuksessa olivat ne parhaimmat ja näteimmät.

Rasti seinään, minä ostin (maltilliset) korkkarit. En muistakaan milloin oli edellinen kerta. Näillähän sitä nyt pärjääkin hyvin seuraavat vuodet.

Tänään kurkkasin aamupäivällä kanalaan jossa kaksi kiuruveteläiskanaa köllöttää hautomismaratonia. Toisella on jo kaksi tipua ja toisella oli juuri eka kuoriutumassa. Tiukassa paketissa kanaparan elämä alkaa. Melkoista taistelua näytti olevan, mutta en puuttunut tapahtumien kulkuun koska minusta ihmisen ei pidä mennä sorkkimaan sinne, missä on vuosituhanisen ajan pärjätty itse.

Kannoimme kääpiökochinparven ja Vappupillin ainokaisen rouvansa kera kesäasuntoonsa, sisävuoroon siirtyivät kaksi nuorta kukkopoikaa joista toinen lähtee pian uuteen kotiinsa, toista kutsuu kassara jos ei kotia löydy. Eilen jo yksi ylijäämäkukko lähti uuteen kotiin joten ehkä tässä ei tarvitse kirvestä teroitella kukkoa varten.

Tiiviistä paketista vapauteen

Sen verran jäi kuoriutuvan tipun kohtalo kaivelemaan, että kävin myöhemmin kurkkaamassa mitä kuuluu uutukaiselle. Se rötkötti velttona, kylmänä ja märkänä pesän reunalla, ei emokanan alla.

Emokana keräsi helmansa ja marssi kokonaan ulos kanalasta jättäen tipun ja kaksi muuta munaa (joista jo toisessakin oli eka reikä ja pikkuinen nokka näkyi.

Minä siirsin kaksi hylättyä munaa naapurilokeron kanamamman alle ja otin elottomalta tuntuneen tipun kuljetukseen. Kotona föönattiin (varovasti tietenkin) tipuun lämpöä ja kuivattiin untuvat. Ei näkynyt elonmerkkiä, jotain vaimeaa jalkojen liikutusta ehkä. Meinattiin jo jättää homma tuloksettomana kesken ja siirtää tipu kompostiin. Mutta sitten se peijooni vinkaisi ja heti perään toisenkin kerran.

Lisää föönihoitoa ja sitten tipu lämpimään pyyhkeeseen tortillaksi rullattuna. Tungin tortillan varmuuden vuoksi paitani alle vierihoitoon. Oli hauskaa maalata kun rintavarustus piippasi tahtia.

Kun sain maalausurakan valmiiksi ja tipu metakoi jo tauotta, vein sen kanalaan kanamamman alle. Sinne jäi ja näyttää voivan ihan hyvin. Toivottavasti on kana ja voi jäädä kotiparveen, nimeksi sille tulee Tortilla. 

Illalla siirrämme varmuuden vuoksi mammakanan tipuineen ja kuoriutumattomine munineen isoon marsunhäkkiin. Eivätpähän putoa pesästä tai muutenkaan joudu turhan ahtaaseen paikkaan, noiden pikkuisten henki on niin höllässä ensimmäisinä elinviikkoina.

Tiputortilla avattuna

Uusi perennapenkki

Tässä Äitikullan ja Iso-J:n työmaa, yksi niistä. Siinä on nyt möyhittynä ja käännettynä uusi aurinkoinen perennapenkki, pituutta viitisen metriä. Välissä on sorakäytävä (vaatii liuskakivilaattoja) ja sitten alkaa Äitikullan putsaama ja paikkausistuttama mansikkamaa. Jotain tuohon mullan ja soran väliin täytyy laittaa, varman kannan varastosta Torpan kattotiiliä joilla tulee hieno rajaus. 

Melkein tekisi mieleni tyrkätä penkin takaosaan (kasvihuoneen puoleiselle pitkälle sivulle kivien eteen) jotain ikivihreää mutta taitaapa olla turhan paahteinen paikka havuille. Ehdotuksia kuunnellaan, antaa tulla vaan.

Illan ohjelmassa olisi vielä vaikka mitä, mutta kaikkeen ei ehdi ja osa hommista pitää jättää hamaan tulevaisuuteen. Tässä lopussa vielä otos lauantailta, huomatkaa kontrasti todellisten käyttöjalkineiden ja juhlakaluston välillä. Tennarit on aina tennarit, nuo pinkit söpöydet ovat vähän kuin helmiä sioille.

Leppoisaa Helluntain jatkoa, missä lienetkin!

Kontrasti

PeeÄäs:
käytiin illalla Nuorimmaisen kanssa venymässä Body Balance -tunnilla. Suureksi hämmästyksekseni laskeuduin vahingossa yhdessä jalkavenytyksessä liki täyteen spagaatiin. Kauhistuin niin, että melkein horjadin tasapainosta. Eipä olisi uskonut tätä päivää näkevänsä. Kehon liikkuvuus on lisääntynyt noin 150 %. Hupsistaprkele!

Väsytystaistelua

Viikko alkaa olla arjen osalta paketissa eli nipussa. Viikonlopulle olisi paljon ulko... hevos... kaikenlaisia kivoja hommia, mutta on pikkuinen pakko istua koneella veivaamassa kuvia oikeaan asentoon. Tänään kuitenkin iski armoton happikato ja oli pakko livistää vähäksi aikaa sotimaan vuohenputkea vastaan. Aseena kiukku ja kaviokoukku.

Vastustajana vuohenputki on perin pottumainen, se luovuttaa kerkeästi ylimmät lehtensä ja ehkäpä sen mullanalaisen kyhmyrän mutta juurta, sitä se pirulainen ei anna kuin heruttamalla ja tipottain. Ja on niin mahdottoman hanakka leviämään, aivan järjetön riesa.

Meille se shittiäinen tuli ilmeisesti ensimmäisen ostamamme multakuorman myötä, piti olla seulottua ja ties mitä puutarhan parasta multaa. Bonuksena saatiin runsain mitoin vuohenputkea. Sitä on nimittäin eniten siinä penkissä, jonka perustimme (laajensimme) heti ensityöksemme. Siihen upposi tuosta kovan onnen multakuormasta roima läjä.

Huokaus... tätähän riittää (kuva netistä)

En minä tänäänkään saanut aikaan kuin näkyvien lehtien poiston ja ehkä metrisen pätkän juurta. Juolavehnä lähtee helposti kun saa juuresta otteen, näin keväällä se on vielä hento ja irtoaa kosteasta mullasta vetämällä.

Pakko oli todeta, että selkä ei jaksa kyykkimistä määräänsä enempää ja erinäiset slaavikyykyn versiot tulivat tutuiksi pionien välissä taiteillessa.

Muutama hyttynenkin tuli moikkaamaan, en tiedä otinko osumaa, ainakaan vielä ei kutise.

Mitä tulee tuohon vuohenputkeen, ilmaisversio leviää holtittomasti, tämä vasiten hommattu (kiitos Tita) kirjavalehtinen versio kasvaa kituliaasti. Tyypillistä.

Kirjovuohenputki (kuva netistä)

Kukkapenkkejä kiertäessäni totesin, että täällä viihtyvät vähän turhankin hyvin kanadanvuokko, kevätkaihonkukka ja pari hopeanväristä perennaa. Paikalliset lukijat saavat hakea niin paljon kuin tahtovat ainakin kahta ensimmäistä. Nyppäsin pari kauranversoakin pois, tuli ikävä hevosia.

Äitikulta viihtyy nykyisin hurjan hyvin kasvihuoneessaan, siellä köllöttää jo kolme kasvusäkkiä, kaksi täynnä tomaatteja ja yhdessä pönöttää kurkuntaimet. Kesäkukkien kylvötyöt näyttävät olevan vauhdissa ja mansikkamaallakin on näköjään hosuttu paikkausistutusten merkeissä. Täytyy välillä komentaa huilaamaan ja kieltää tikkailla kiipeily. Yrittää tietysti aina ensin itse ja vasta viimeisenä keinona tulee pyytämään apua. Vaivihkaa pidän silmällä ja yritän ehtiä hätiin ennenkuin päätyy omiin ratkaisuihinsa.

Tahtoa ja sisua hänessä on kuin pienessä kylässä, mutta iän tuomat rajoitteet asettavat omat esteensä. Ja sekös ottaa ohimohermoon, näemmä. Kiukkuista puhinaa tulee vastaukseksi. Yritän hillitä mieleni ja kieleni, hymyillen salaa sisäänpäin, tulen itsekin olemaan Perikunnalle pitkäkestoinen vastus johon ei väsytystaistelu vielä ihan lähivuosikymmeninä tepsi.

Tehköön Seniorikansalainen kuntonsa mukaan, hyvä on kun pysyy liikkeellä eikä sammaloidu nojatuoliinsa.

Uusi kasvu, vanhat raamit; Lipstikka

Taas näemmä lähti Hirnakalta ajatus... vuohenputkella aloitin ja Äitikultaan päädyin. No joka tapauksessa, pihan penkit on ainakin päällisin puolin kitketty joutavista, huomenna nakkelen sinne tänne vähän uutta multaa. Maakellarin katolta revin vatut hittoon ja kylvän unikkoa koko kummun täyteen. Saavat kylälläkin puhuttavaa, nyt kaupunkilainen viljelee unikkoa.

Meinasin ensin siirtyä suorin sorkin vaateriin, mutta sitten arvelin ansainneeni lasillisen kylmää valkoviiniä. Ja kyllähän se maistuukin pitkästä aikaa oikein oivalliselta. Totesin tuossa taannoin, että valkkaripulloja kierii jääkaapissa monessa lokerossa. Sinne niitä on ihan viilennystarkoituksessa asetettu -ja unohdettu samoin tein.

Päivän kivoihin juttuihin kuuluu muuten ehdottomasti serkkupojan puhelu. Kiva kun soitit, toivottavasti joudat pyörähtämään Torpalla jollain lomalla.

Nyt pikkuisen musaa luureista ja sitten Höyhensaarille.
Hyvää kevätyötä, missä lienetkin!

PeeÄäs: kuukauden musalinkki 

Johannes Brotherus: Mun elämä alkaa

Voi sitä nuoruutta... kaikki on auki, kaikki edessä. 

Nuoruuden huimuudessa sitä vaan menee ja tekee, elää ja kokee.

Mistäkö tuli mieleen, no tänään on tasan 30 v siitä kun MS Viking Mariella lähti Itämerta kyntämään -ja on samalla merellä edelleen. 

Tuo kesä -85 oli kaikin tavoin yksi ikimuistoisimmista kesistä ikinä, Mariellakesä.

Hevosenleikkiä

Lounaskattaus, vuonohevonen heinäpedillä

En nouse, en!

No minä vähän tästä sivusta syön, nuku vain

Torpan hevoset, nuo hajasijoitetut karvakorvat ovat tässä kevään aikana kunnostautuneet mitä mielenkiintoisimmin tavoin. Kuvat eivät ole omiani, kunnia kuuluu ylemmästä kuvasarjasta Johannalle, alemmasta Heidille. Heidin blogista voit myös lukea alkuperäisen tapahtumainkuvauksen.

Asiaan.

Ensimmäisessä kuvassa Neiti Suomenhevonen huutaa: Tarjoilija, heinissäni on hevonen!

Neiti Prinsessainen joutui ihan itse ratkomaan tämän hevosenkokoisen ongelmajätteen heinissään. Se oli yrittänyt hellästi tuuppia, vähän töniäkin, monelta suunnalta. Ihmepoikahan piti päänsä ja vasta pitkällisen suostuttelun (ja ihmisäänen antaman komennuksen) jälkeen se nousi ja jätti mitä pehmeimmän petinsä.

En tiedä johtuuko Prinsessaisen tarhakaverista (poikaystävästä), mutta hänkin on nyt oppinut kaikenlaisia uusia metkuja ja mielenilmauksia joista omistajansa varsin värikkäin sanakääntein raportoi. Ehkä se on norjalainen itsetunto, viikinkien veri, joka antaa rautaisen luottamuksen omaan erinomaisuuteen ja huolettoman elämänasenteen. No worries, elämä on laiffii.

Tämä jälkimmäinen kuva on tältä viikolta. Heidi oli jäänyt kuuntelemaan tarhasta kuuluvaa mekastusta. Siellä olivat pienet blondit kehitelleen oikean kissatappelun jossa vinguttiin ja inistiin oikein tunteella. Onneksi sopu oli löytynyt (tai viisas Tuisku tuli väliin) ja kohta olivat ihan sovussa juomasaavilla. Mutta kiistakumppanin ahterissa oli ihan tosi sievät takakavioiden jäljet. Onneksi on kengättä, ei (toivottavasti) tullut mustelmaa kummempaa ruhjetta.

Mutta onpa se aikamoinen bitch, kaikkea se kevät ja laumaelämä tekeekin hevoselle. Siitä ankeasta lapsuudesta ei kai kukaan enää puhu mitään? Yli on asiasta päästy kun nyt ollaan niin tomeraa, niin tomeraa :D

Jännityksellä odotan vääjämättä lähestyvää Töttiksen ja Ihmepojan yhdistämistä. Voi sitä metakkaa ja metsänraikumista kun ylemmän kuvasarjan Neiti Prinsessainen ja Töttis kiistelevät Ihmepojan kylkipaikasta. Haistan jos suuren draaman ainekset. Ja laitan kameran lataukseen hevosten siirtopäivää varten.

Töttis was here

Torstai on piiiitkien hermojen päivä. Äitikulta pitää kyyditä taimikauppaan sillä pitäähän ne tomaatintaimet ja muut saada kasvihuoneeseen. Olen suunnitellut ajoreitin niin, että ehdin hoitaa samalla pari muutakin asiaa ja näen itsekin mahdollisimman laajan kattauksen paikkakuntamme puutarhamyymälöiden tarjontaa.

Adios ja morienttes, missä lienetkin!

Rakkaudella, tammoille

Katajalainen

Sisäpiirin vitsi

Torpan päiväkirja vaatii merkinnän historiallisesta tapahtumasta. Joensuun Katajabasket voitti eilen tiukassa matsissa vihdoin kaivatun kullan. Hopeaa on ropissut aiemmin ja pronssiakin joskus mutta nyt se sitten kirkastui. Itse en sen kummemmin asiaa seurannut mutta toki lehdistä ja netistä luin finaaleja koskevat jutut edes pääpiirteittäin. Tiesin siis, että viimeinen finaali pelataan katkeraan loppuun Joensuun jäähallissa tiistaina.

Eilen (tiistaina) tankkailin kiesiä osulan hotellin vastapäisellä bensiksellä ja totesin, että Bisonsin bussi seisoo hotellin edessä ja pitkiä honkkeleita pomppelehti bussiin ja ilmeisesti aamuharkkoihin. Muistan arvailleeni onkohan pojilla bussissa valmiina mestaruuslippikset ja paukkukorkkijuomat.

Pakkohan ne lätsät on kuitenkin värkätä varuilta, olisi pirun tyhmää jos voitto tulisi eikä olisi näitä mestaruussymboleita.

Kenenköhän tehtäväksi jää suurin toivein värkätyin lippisten hävittäminen tarpeettomana?

Joensuulaiset ovat niin monena vuotena hopeat kaulassa finaalista lähteneet ja taatusti on ollut heilläkin kultahatut varattuna. Pitäisi melkein esittää kysymys seurajohdolle jotta mihin ja miten ne turhat hatut hukataan. Siinä hommassa varmasti koetaan kauden odotusten, viimeisten matsien ja kaiken sen tsemppaamisen haihtuminen savuna ilmaan. Hopea ei lämmitä, se aina hävitään. Mutta ei toki hävetä.

No nyt ei tarvinnut hävetä, hävitä eikä hukata, kultakypärät olivat pojilla päässä ja isot miehet itkivät. High five! Hienosti pompoteltu.

Aamu valkeni kultaisena, itse aurinkokin ilmestyi tätä keskiviikkoa kaunistamaan. On se kyllä merkillistä miten paljon enemmän energiaa ihmiseen virtaa kun saa kääntää aamu-unisen naamansa kohti lämmittävää aurinkoa.

Päivän ohjelmassa on ollut jo yksi kaupunkireissu, toiselle lähden aivan tuota pikaa. Pöydällä odottaa nippu papereita järjestämistään ja muutenkin olisi oltava aikaansaava ja reipas.

Tulta päin, missä lienetkin!

Kultainen toukokuu

PeeÄäs: selitys yläkuvaan. Paikallislehtemme virallinen nimi on Karjalainen, tänään se oli jotain muuta.

Fini!

Valmis! Kl. 20.00

Aamun lähtötilanne

Ruokatauon aikaan

Ovetkin paikoillaan n. klo 18

Nonnih! Valmista tuli. Siinä on Äitikullalle 8,9m2 kasvihuonetta, vihdoinkin!
Perhesopu säilyi, ylimääräisiä ruuveja jäi vain muutama ja paketissa olivat kaikki osat.

Oikeastaan mitään muuta 'virhettä' ei tehty, kuin oikean etureunan seinäelementin asetus uraan jäi hivenen vajaaksi. Sen voi paikata silikonitahnalla. Että hiton hyvä suoritus ensikertalaisilta.

Muutama tärkeä juttu tässä selkeni, yritän listata niitä jotenkin.
Ohjekirjaa pitää lukea tarkasti ja huolella.
Kaikki työvaiheet pitää tehdä siinä järjestyksessä kuin ne on kirjassa esitetty.
Kattopaneelien asennusvaiheessa silikonivoiteluaine oli tarpeen.
Muutamankin millin heitto ovissa on liikaa.
Osat ja tarvikkeet pitää inventoida ennen työn aloittamista ja lajitella ne numerojärjestykseen.
Perusta täytyy malttaa tehdä kunnolla.
Huoneen sokkeliosat säädetään ja kiinnitetään perustaan vasta lopuksi, rakennelma liikkuu ja elää asennusvaiheissa.
Asennuspäivien on syytä olla mahdollisimman tyyniä, kova tuuli haittaa ainakin päätyristikoiden paikoilleennostoa, apukäsiä tarvittiin.
Hommaan täytyy keskittyä ja varata tekemiselle aikaa. Ohjekirjan mukaan hommaan menee kahdelta tekijältä vähintään puoli päivää. Meillä meni pelkkään pystytykseen kahdelta ihmiseltä kaksi n. 8 tuntista rupeamaa.

Seuraava kasvihuone olisi jo huomattavasti helpompi pala purtavaksi, nyt kun yksi harjoittelukappale on koottu ja on tajunnut järjestelmällisyyden tärkeyden.

Vielä pientä pikkusipistelyä ja tomaatit voi tuoda kasvusäkeissä sisään.
Kyllä siitä selvittiin ja hyvä siitä tuli vaikka alussa vähän hirvittikin.
Huh huh!

Tämmöinen viikonloppu täällä, alkava viikko esittää omat haasteensa edetessään. Päivä kerrallaan.
Mukavaa alkuviikkoa, missä lienetkin !

Hehän ovat kuin kaksi marjaa... 

Himmel... Himmeli! Hilfe...

Himmelin osat valmiina lajitteluun

Inventoitu, lajiteltu!

Nuotit on annettu

Ruokatauon paikka

Nuoresta vanhaan, kaikki apu lasketaan

Harjakorkeudessa!

Tästä jatkuu pyhäpuhde!

Eipä mulla juuri nyt muuta.

Hirvee nälkä, ehkä nyt on illallinen tienattu? Hapanta on lasillinen ja pihvit paistettu. Syönnin päälle saunaan ja veikkaan, että raitisilmamyrkytys hoitaa loput eli emännän vaateriin suhteellisen sukkelaan.

Se on kyllä pakko mainita, että ihmeen sopuisasti sitä liki 20 vuoden jälkeen tämmöisenkin himmelin värkkää. Vain pari kertaa teki mieli tunkea kourallinen ruuveja asennuskumppanin kitaan. En kysy mitenkä asennus hänen mielestään meni. Ei se uskalla vastata.

Työmaa odottaa nyt yön yli, aamulla nähdään!

Mukavaa lauantai-iltaa, missä lienetkin!