perjantai 16. tammikuuta 2015

Luminen perjantai

Aamunaama

Perjantaihin on päästy. Viikko on ollut pitkä mutta ihmeen äkkiä se on kuitenkin jo perjantaissa.
Lunta tulee välillä enemmän, välillä vähemmän mutta koko ajan se muuttuu märemmäksi. Tuulee, tuivertaa ja myrskyää. Odottelen tässä sähköjen poistumista, sitä ennen olisi hyvä ladata laitteet.

Auramies kävi vihdoin, koko viikon sateet olen kolannut pihapoluilta ajotielle ja tänään Postipeku juuttui autollaan pihamäkeen. Ei huomannut valleja myrskyssä. Onneksi pääsi pakittelemalla alas. Onhan se minulta tyhmää kolata keskelle tietä, mutta jotenkin odotin auraa aiemmin tulevaksi.

Nyt on vähän aikaa ajokuntoinen piha, huomenna pitäisi mahtua trailerin kääntymään pihassa. Pikkuisen haikea, pikkuisen iloinen mieli Ihmepojan lähdön takia. Iloinen siksi, että se pääsee nyt säännölliseen treeniin ja kunto kasvaa kohisten, kevääseen päästyä meillä on hyvällä tuurilla tikissä kunnossa oleva Ihmepoika joka palaa halusta päästä pullistelemaan muskeleitaan ekoihin harkkakisoihinsa. Ei kai me nyt suorilta lähdetä rotumestaruuksiin... tai sitähän ei tiedä. Mitäpä tuota suotta paikallisiin lähteä nönnöttelemään jos on formula vireessä heti alkukaudesta.

No leikki sikseen, tervettä treenikautta toivon kädet kyynärpäitä myöten ristissä. Hiljaa mielessäni toivon, että Ihmepojan patoutunut energia kanavoituu nyt tihutöiden sijasta kuvioiden hiomiseen. Että enemmän niitä hyviä treenejä ja vähemmän portille istumista. Kirjaimellisesti.

Sitten vielä varovainen ennakkouutinen toisesta ihmeestä. Nimittäin minun kestokramppautuneen selkäni alkaa avautua. En tiedä voiko se edes olla mahdollista mutta näin nyt taitaa hiljalleen tapahtua.

Tänään oli vaihteeksi vatsalihaskuntopiiri muun treenin lopuksi. Siinä teen kolme erilaista liikettä joko kehon omalla painolla tai lisäpainoilla. Yhdeksi liikkeeksi valitsin tänään jalkojen laskun. Äärimmäisen raskas liike heti istumaannousujen jälkeen. Vasemmasta selänpuoliskosta alkoi kuulua sisäistä ryskettä ja rutinaa, ei se käsittääkseni muiden korviin kuulunut mutta minä tunsin sen. Tein toistoja hitaasti, selkää kuunnellen. Koko ajan odotin koska hirveä kipu iskee ja koska pitää aloittaa avun kiljuminen. Ei iskenyt kipu mutta rutina jatkui. Tein sarjan loppuun, siirryin vinoihin vatsalihaksiin ja pysähdyin sitten miettimään kokemaani. Selkä tuntui hyvältä. Joten tein toisen kierroksen. Ja pystyin omin jaloin kävelemään, seisomaan ja muutenkin olo oli ihan fine.

Pohdiskelin crosstrainerissa loppuverryttelyä sätkiessäni, että muutaman kerran Body Balance -tunnit alkavat ehkä kantaa hedelmää. Kaikki ne venytykset avaavat ilmeisesti niin syvältä, että se tehoaa.
Kyselin asiaa vielä omalta koutsiltani joka oli samaa mieltä. Mikään muuhan ei treenissäni ole nyt muuttunut kuin Body Balancen mukaantulo osaksi viikko-ohjelmaani.

Tita, voikohan tässä olla uljasryhtisen tulevaisuuteni alkurytinät nyt menossa??

Hitsinpimpulat kun olen tyytyväinen, hieno homma!

Totesin samalla crosstrainerilla rimpuillessani, että ainoat ohjelmat joita ehdin satunnaisesti telkasta vilkuilla ovat Matlockin uusinnat ja Tvins -paistinpannujen esittelyt. Kotona en ole koko viikkona katsonut minuuttiakaan telkkaa, tuolla se saa minun puolestani pölyttyä rauhassa.

Nyt on taas mentävä. Matot pihalle raikastumaan ja tunti riuskaa imurointia ja moppausta.
Mukavaa viikonloppua, missä lienetkin!


PeeÄäs: tässä vielä kerran tämä kuva jossa näkyy Ihmepojan boksin ovi (painoa on paljon ja saranat ovat jykevät). Loimiteline on kuvan ohi vasempaan, reilusti pitää kirahvin kaulaansa venyttää siihen yltääkseen. On se huima.

7 kommenttia:

  1. Vilpittömästi onnellinen siitä että selkäongelmiin näyttää tulevan helpotusta. Ruoto kun on oikeastaan se tärkein juttu ja kun ajatellaan kuinka kauan sinäkin olet kärsinyt niin eihän tässä voi muuta kuin onnitella ja antaa iso ylävitonen sen mielettömän työmäärän johdosta mitä olet tehnyt kuntoutumisesi eteen.
    Oikeesti, moni olisi heivannut leikin sikseen.
    Jooo....ja kait sellainen nopea pusukin sallitaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Tuntuu vähän siltä, että kohta se taivas putoaa niskaan kun ensin lilluu näissä hyvissä fiiliksissä.

      Olen minä ainakin yrittänyt kuntoutua, rupesi korpeamaan se painkillerien ainainen syönti.

      Poista
  2. Selkäsi kuulostaa viimeinkin oikenevan propellikierteeltään, hienoa!!!! Jatka hitossa ja tulevaisuutesi potkuritehtaan muottina joutaa romukoppaan :D

    Iloista viikonloppua Torpalle ja muillekin bogimaailman kiertäjille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iloista viikonloppua myös sinulle Tita vai oliko se P.... ;D

      Poista
    2. Tita, kiitos. Voiko se siis todella oieta? Tuntuu ihan uskomattomalta. Lottovoitolta suorastaan.

      Poista
  3. Body Balance todellaKIN on autuaaksitekevää toimintaa! Ja aivan uskomattoman nopeasti myös tuottaa tulosta! Terv. entinen sementtilonkka ja rautakankireisi, joka tätä nykyä kopsauttaa suorin jaloin kyynärpäät maahan ja kiertyy kepeästi n. 160 astetta rankansa ympäri. Jonain kauniina päivänä saan vielä lapaluun ympäriltä itseäni kädestä kiinni (vaikea selittää, mutta ken on kokeillut, tietänee mitä asentoa tarkoitan).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joustavuus on jo nyt, muutaman treenin jälkeen, lisääntynyt huimasti. Tätä selkähommaa seurataan nyt tarkoin sillä mikäli tämä selkäkramppi oikenee, se on totinen ihme.

      Kiitos Careliana rohkaisevasta kommentista ja onnittelut edistymisestäsi! BB on ihana <3

      Poista

Ilahdun kovasti kaikista kommenteista.
Voit myös laittaa minulle sähköpostia hirnakka@gmail.com