sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Keho ja mieli


Nyt hymy pyllyyn siellä. Me pakattiin Iso-J:n kanssa hiihtimet autoon ja hurautettiin kylän kulmille lammen rantaan. Oltiin (kerrankin) sen verran viisaita, ettei lähdetty pururadan kiekkaa räpiköimään kun edellisestä hiihtokerrasta on jo pari vuotta. Ajateltiin jotta tasamaalla on hyvä treenata tasapainoa. Nuo nykysukset kun ovat tuommoiset kiikkerät puikot. 

No minähän olin oitis kontti maassa kun yritin sulavasti sujutella jäälle. Onneksi on sen verran voimaa kintuissa, että pääsin melko helposti ylös. 

Jäälle oli tehty eilisen hiihtotapahtuman vuoksi muutaman sadan metrin lenkki jota nylkättiin ympäri ja ympäri. 

Nauratti ja huvitti, oltiin varmaan hupaisa näky hoippuessamme lasten lenkkiä. Mutta lopulta jalat ja kädet suostuivat sätkimään suunnilleen oikeassa tahdissa. Puolen tunnin liikuntaharjoitus siitä tuli, reilut 3 km taittui taivalta. Hyvä mieli kaupan päälle. 

Kävin pikaisesti kotona vaihtamassa vaatteita ja tankkaamassa äitikullan pannukakulla, sitten olikin kiire kaupunkiin. 

Olin jossain kaikkivoipaisuuden puuskassa buukannut itseni bodypump -tunnille, asia jota melkein kaduin kun sitä tankojumppaa veivasin. Mutta jälkeenpäin oli taas kerran valtava voittajafiilis. 

Pumpin jälkeen hapoilla sihisevät lihakset olikin hyvä lepytellä Balancella. Kerta kerralta venyy pidemmälle, syvemmälle, paremmin. 

Keho ja mieli kiittävät. 
Nyt otan mallia Nassen rentoutuksesta ja siirryn hyvällä omallatunnolla lepoon. Ehkäpä ihan soffalle. 

Rentoa illanjatkoa, missä lienetkin!


15 kommenttia:

  1. Resepktiä! Minä jo vuosia sitten vaihdoin hiihtimet lumikenkiin. Siinä tulee kunnon treeni perselle ja jaloille, kädet jää vähille töille. Mutta sitä kompensoin työn teolla. Ei ole muuten voiteluongelmia.

    Nyt tosin liikunta on jäänyt ihan tosi vähille, mutta aikansa kutakin. Keväällä ehkä taas heräämys eloon. Nyt survotaan arjen potkimana kohti tulevia vastoinkäymisiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Lumikenkäily on laji jota tahdon ehdottomasti kokeilla, täällä kun on siihen(kin) erinomaiset mahdollisuudet. Ja sellaisina talvina jolloin ei tule kunnon latuja, lumikengillä pääsee etenemään.

      Mulla tämä liikunta auttaa arjessa ja paljon. Heti kun tulee pidempi tauko, alkaa selkä vihoittelemaan ja muutenkin olo nuutuu ja menee tukkoon. Urku auki uutta päin! :D

      Poista
  2. Hmm, mulla on aika kivat sukset. Voisin vaikka mennä hiihtään, mutta 1) en osaa voidella suksia ollenkaan enkä omista yhtäkään voidetta 2) mulla ei ole mitään vaatteita, millä kehtaisi lähteä ladulle.

    Voisiko joku muu fiksata nämä asiat? Kyllä minä sitten hiihtäisin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noi mun sukset on voideltu kaksi vuotta sitten, eivät ole pitopohjananogrippejä nähneetkään. Paitsi nyt näkivät kun noi Iso-J:n hiihtimet on jotain uusinta tekniikaa.

      Mutta juu, ällistyttävän hyvä luisto ja sopiva pito oli, tosin jäällä sitä pitoa ei oikein päässyt testaamaan. Eikun jaan jotain yleistöhnää pohjiin ja sitten ulos. Mulla oli juoksutrikoot ja rotsi, softcelliä molemmat. Oikein hyvä asuvalinta.

      Suksien voitelu on kuulema nykyaikana helppoa. On kaikkea sprayta ja teippiä sun muuta. Käy hakemassa urheiluliikkeestä tämän päivän parhaat neuvot ja hiihtäminen on lähtemistä vaille tehty :D

      Poista
  3. Oho, olipas samanlainen sunnuntaiohjelma meillä! Minä tosin skippasin body pumpin (joka yleensä kuuluu sunnuntain ohjelmaani), koska kävin hiihtämässä (mitä en ollut tehnyt yli 20 vuoteen, ennen kuin viime talvena taas kokeilin ja yllätyksekseni huomasin, ettei se ollutkaan kuolemaksi, kuten olin kuvitellut, vaan itse asiassa suorastaan kivaa), mutta body balance on aina yhtä täydellinen päätös viikolle.

    Yleisesti ottaen pump + balance on minusta ihan hyvä combo; pelkän balancen takia salille lähteminen tuntuu usein vähän nihkeältä, mutta vastaavasti rankka aerobinen jumppa siihen alle on minusta vähän liikaa, siinä jää kroppa liian koville kierroksille eikä balancesta saa sitä asiaankuuluvaa rauhaa ja seesteisyyttä ihan täysin irti.

    VastaaPoista
  4. Ei voi olla totta, jo kaksi vastausta on kadonnut kun olen painanut 'julkaise' -nappia.

    No vielä kerran:
    Mukava liikunnallinen päivä sinullakin. Pumppi ei ollut ihan niin paha kun siinä on niitä painojen vaihtelutaukoja.
    Minusta paras yhdistelmä on core+balance. Coressa kun tehdään 30 minuuttia täysillä. Ovat pitkiä minuutteja ne.

    Mukavaa viikon alkua sinulle.

    VastaaPoista
  5. Tämä poikkeuksellinen tapahtuma olisi pitänyt ehdottomasti videoida! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei siltä naurulta olisi saanut aikaan muuta kuin hirmuisen hihitysvideon. Erittäin arveluttavaa materiaalia :D

      Poista
  6. Pssst... ihan hiljaa kuiskaan, että taistelussa viittä vahvaa naista vastaan hävisin (kunniakkaasti tosin) ja nyt on blogi perustettu http://yttiaika.blogspot.fi/

    Eikä ole mikään henkilökohtainen blogi, vaan ihan somemarkkinointia. Ja versio 0.1 eli beeta. Tahtoo siis sanoa, että mitään tietämättömänä SokeaKana-menetelmällä tuhersin jotain. Ei tartte arvostella. Vielä.

    Mutta minä siellä kirjoitan... asiallisia tekstejä tietenkin. Vain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa on Toverille tapahtunut pieni kirjoituskuvio mutta oivalsin kyllä ;-)

      Poista
  7. Huomasin itsekin ja korjasin. Siis yrttiaika.blogspot.fi

    VastaaPoista
  8. Jepjep! Blogia en vielä löytänyt mutta verkkokauppa löytyi. Samaan hengenvetoon ilmoitan, että tilausta on tulossa.

    VastaaPoista
  9. Mun harvat lumikenkäilykokemukset ovat kaikki Kolilta. Se on aivan mahtavaa touhua. Kun lunta on riittävästi, voi valita täysin omat polkunsa. Jos haluatte Eira kokeilla, Kolin hotellilla näkyy olevan nykyisinkin lumikenkiä vuokrattavana. Reppuun termari ja makkaraa tms. käristettäväksi ja nuorison kanssa patikointi jollekin tulistelupaikalle!

    Huomautan myös, että toi "lähtemistä vaille valmis" on hiihdossa se hankalin osuus. Mulla oli myös usean vuoden tauko kun suksien pohjassa olivat erään talven jäljiltä paksulti liisteriä ja ladulta tarttuneita havunneulasia.

    Nukuin ohi etelän parhaimmat hiihtotalvet kunnes viimein sain vietyä laudat huoltoliikkeeseen. Mulla kun ei ollut välineitä luistovoitteiden laittoon. Suksihuoltajalta kuulin, että parafiinin laitto sulattaen raudalla suksenpohjiin on menneen talven lumia luiston suihkuttelu pohjiin riittää.

    Miksi se lähteminen on niin hankalaa kun hiihtäminen muuten on niin kivaa?

    /Anu

    VastaaPoista
  10. Näkyy näkyy! Ihanat kuvat ja tekstit lupaavat silmän ja sielun iloa. Onnea matkaan Ystäväni.

    VastaaPoista

Ilahdun kovasti kaikista kommenteista.
Voit myös laittaa minulle sähköpostia hirnakka@gmail.com