Vaihtelevaa

Kovin on ollut vaihtelevaa tämä loppuviikon säätila. Huhtikuu on oikukas aina, mutta tämä outojen ilmiöiden talvi ja kevät ovat kyllä ihan omaa luokkaansa.

Niinpä olikin vallan järkyttävää todeta, että siellä missä äsken paistoi, siellä nyt sataa lunta-räntää-rakeita ja maa on hetken valkoinen. Mutta onneksi vain hetken. Kukko paimensi emännät katon suojiin mutta hetken päästä rääkyi… anteeksi, kiekui taas kurkku suorana omaa mahtavuuttaan säiden herrana. Luuli varmaan, että kun tarpeeksi lujaa kajottaa, säätkin peljästyvät ja vaihtuvat takaisin kevätsäädöille.

Kanalassa ei vieläkään ole tolkkua Päivi Ö:n sukupuolesta. Isompi se on jo kuin vanha silkkikukko ja kohta tuplakokoa silkkikanoihin verrattuna. Mutta kun ei kiekaise niin ei kiekaise. Toisaalta, niin kauan kuin Päivi-Ö ei tiedä ollakko munakko vai kukko, säästymme kahden kukon vääjäämättömiltä valtataisteluilta.

Torstai oli pikkuisen jännäkin päivä. Esikoinen sonnustautui ratsastusvehkeisiin ja suuntasimme etelään, ratsastustunnin paikka.

Kun palasin pikaiselta kauppareissultani ratsastuskoululle, totesin, että kumpikin perillinen keikkuu hevosen selässä ja nypyttää sievää ravia. Paikalla ei pikaisen tilannekatsaukseni perusteella ollut pelastushenkilökuntaa eikä muutakaan hässäkkää. Siispä parkkeerasin auton kentän laidalle ja siirryin ulkoilmaan siemailemaan teetä. Jonka sivumennen sanoen minulle (pitkin hampain) möi asiakaspalveluihmisen irvikuva. Hemmetin hapan harppu. Piti näyttää, että pahvimukista roikkuu teepussin lappu enkä yrittänyt viekkaudella ja vääryydellä huijata osuuskaupan liikennemyymälästä kahvia teen hinnalla.

Erehdyin vielä tyhmä kysymään mistä löytäisin kuuman veden. Kas kun en heti hoksannut, että siinähän se kaakaoautomaatin kautta olisi ollut saatavilla. Semmoinen hiiren persläven kokoinen ympyrä, jossa luki hiirenpaskan kokoisin kirjaimin hot water  (mikä ikänäkö??), olisi pitänyt hoksata. Voi sitä kärsimyksen määrää mikä tämän asiakaspalvelun helmen kasvoilta paistoi kun häntä niin typerällä asialla vaivasin.

Mistä niitä leipääntyneitä känttyröitä oikein sikiää?
Paha päivä? Kenties. Mutta ei kai se asiakkaan vika ole.

Harjoitusravia ympyrällä

Lisää harjoitusravia

Hei laukkaa ratsu reima!

Nyt on kivaa!

… tai sitten ei niin kivaa

Kyllä Äiti-ihmisen sielu lauloi ilosta kun omat Perilliset ovat sinnikkäitä ja osaavat suhtautua hevosten kanssa vääjäämättä eteen tuleviin vastoinkäymisiin. Vaikka on ollut ranteet kipsattuina, vaikka on kinkattu kyynärsauvoilla lonkkaruhjetoipilaana, vaikka on tullut mustelmia varpaisiin, ei se näitä likkoja haittaa.

Pakkasin autoon kaksi hyvin tyytyväistä ja hevosenhajuista Perillistä ja huristeltiin takaisin Torpalle hyvillä mielin. Opettaja on napakka ja vaativa, mutta joka huomaa heti kiitoksen paikan. Eikä pihtaile kiitoksissa vaan kehuu ja kannustaa. Ja yllyttää tekemään vielä pikkuisen enemmän. Edistys on silminnähtävää. Toisaalta, meillä on kaksi keskentekoista hevosta kotona eikä kunnollista kenttää joten on ihan hyvä viettää aikaa erilaisilla hevosilla kunnollisella kentällä.

Mikä parasta, kumpainenkin on huomattavasti äitiään lahjakkaampia ratsastajia. Siihen ei tosin kauheasti vaaditakaan. Uskon, että jopa meidän koiramme ratsastaisivat paremmin kuin minä. Kissoista puhumattakaan.

Villit pilvet

Viikko oli palkitseva myös kuntoilun kannalta. Viikon ohjelmassa luki neljä treenikertaa joista yksi treenarin kanssa. Ja niin taas nostettiin suorituspainoja kaikille lihasryhmille. Jalkapäivä koutsin kera oli ihan tappava, hyydyin niin, että oli pakko raahautua pukkariin elpymään. Tänään kuittasin tappion komeasti, tein päivän treenin ja suoritin eilisen rästit. Ähelsin porraskoneessa täydet 10 minuuttia, tein selänojennukset 12 kg:n kuugeli sylissä ja pari muuta torstailta jäänyttä hommaa.

Tuli hyvä mieli. Ja tuli varmaan betoninkovat kintut huomiseksi. Onneksi on palauttavaa jumppaa luvassa. Nimittäin lauantaille on luvassa normaaleiden hommien lisäksi heinänhakukeikka. Mitä pidemmälle kevät etenee, sitä kauemmaksi joutuu hyvän heinän perässä ajelemaan.

Sunnuntaina polkaistaan kiesi tulille aikaisin aamulla, sillä Peetu tekee (toivottavasti) näyttävän paluun kehiin. Trimmausta on viimeistelty pitkään ja hartaasti, viimeksi tänään Kasvistäti tupsutteli turkkia. Jotenkin Peetu onnistuu seisomaan trimmauspöydällä siistinä ja suittuna ja heti kun tassut maata koskettavat, karvat pössähtävät sojottamaan jokainen omaan suuntaansa. Pitää jollain tärkillä vetäistä karvat kuosiin.

Jännää riitti siihen saakka, että pääsin kotiin ja sain tarkistettua rokotusten voimassaolon. Viimeksi on rokotettu marraskuussa ja rokotteet voimassa kolme vuotta. Phuuuh… kytevä epätietoisuus on viheliäinen paikka tämmöiselle varman päälle pelaajalle.

Keväällä hevoset, syksyllä pikkueläimet. Näin se vaan on. Ja pysyy. Ensi viikolla madotetaan koko lössi. Paitsi hevoset, niiltä otan näytteet ensin ja madotan jos tarvis.

Tähän loppuun vielä kyseenalainen löytö paikalliselta kirpparilta. On suorastaan edesvastuutonta tuoda tuommoinen kapistus myyntiin ja tällätä hinnaksi 15 €. Oikea osoite tuollaiselle on vain ja ainoastaan roskis.

PeeÄääs: Ei tämä viikko olisi hyvä ilman pientä takaiskuakin. Tunnustan viikon takaiskun. Harmittaa vieläkin. Päästin nimittäin laiskuuttani karkuun yhden hienon Arabian vanhan tarjoiluvadin. Hintaa oli kymppi (!!!) ja minä laiskalahna en lähtenyt hakemaan autosta lompakkoa. Tietenkään sitä ei enää ollut seuraavana päivänä. Stanakele!!

Parasta juuri nyt:

Aurora: Eilisen aurinko