tiistai 27. maaliskuuta 2012

Tuohtumus


Kuvassa nuoremman perillisen tunnetta täynnä oleva teos Joukahaisen Kosto.
Tässä ei guggenheimeja tarvita kertomaan minulle mikä on taidetta, ylevää ja jaloa ja eheyttävää -jajajaja- mitä niitä muita typerryttäviä termejä nyt onkaan kehitetty kuvaamaan taiteen olemusta.
Iso osa katsojista ei ymmärrä enintä osaa taiteen nimissä tehdyistä tuotoksista. En yritä itsekään.

Vaan tätä minä ymmärrän. Kuva täynnä tunnetta, päättäväisyyttä ja liikettä. Kalevalani kelvottoman huonosti lukeneena  muistavana en yritäkään kertoa mikä se Joukahaisen main point kyseisessä kostoretkessä oli. Voisin veikata, että tässäkin nopeat ovat ns. syöneet hitaat ja Joukahainen jäi soittelemaan toista viulua.

Mutta komealla hevosella, helkkyvin heloin ja hohtavin jouhin tässä mennään, vetten päällä oikeutta janoten.

Niin monen asian puolesta olisin itsekin valmis karauttamaan kostoretkelle, oikeuden valomiekka tanassa taistelemaan heikompien puolesta. Laiskana protestoin kuitenkin vain täältä kotisohvalta, purnaan ja vänisen.


Tita-Kuoma sen sijaan tekee ja paljon tekeekin. Lyhyesti kysymys on nyt siitä, että Raahen lähellä on kultakaivos. Nyt se juuttaan kultakaivos hakee lupaa losottaa myrkkyliemivetensä mereen, kyllä, sinne pohjanlahteen juuri. Ja kun oma poistoputki ei heillä ole vielä valmis, ovat hakeneet lupaa sujutella liemensä mm. Haapajoki nimistä pikkuista uomaa pitkin.

Kyseinen uoma kulkee halki vanhan viljelysseudun, halkoo laitumia, kulkee ikiaikaisten asuinpaikkojen  ja asutuksen vierestä ja päätyy lopulta melkein umpinaiseen lahteen. Tarkoittaa sitä, että kaivokselta tuleva soosi sotkee sekä uoman että merenlahden. Ja painuu siinä pohjaan että humahtaa. Ja sinne jää. Ei se mihinkään avomereen päädy. Ja tokkopa tuo sielläkään hyväksi muuttuisi.

Pöljät siellä kaivoksella ovat pikkuisen väärin kalkyloineet jätevesialtaidensa kapasiteetin, nyt jo tulvivat, eivätkä kevätsulamiset ole vielä edes vauhdissa. Että ojaa pitkin vaan merta päin.
Perhana. Ei se niin voi mennä.

Nyt näyttää ilmeiseltä, että pöljät täällä Karjalan kunnaillakin ovat samalla sössimisten tiellä. Ei riitä opiksi se mitä Talvivaaralla tekevät ja mitä edelliset ovat jättäneet tekemättä. Täällä päättäjät kierivät mehuissaan kun joku kaivosyhtiö tahtoo tulla tännekin. Nähdään vain työtä ja toimeentuloa ja kiitollisena rakennetaan tiet ja väylät kaivosyhtiön käyttöön.

Korkeintaan joku vihreämpi kunnanedustaja vinkaisee jotta "pidättehän te sitten huolta, ettei luonto pahasti pilaannu". Juu juu.


Nostan katseeni siniselle taivaalle ja toivon, että joku siellä yläkerrassa olisi hereillä. Lähetäs nyt vähän tulta ja tulikiveä päättäjien niskaan. Semmoiset rätingit pitää kaivosväeltä löytyä jotta kestävät merivettä ja Suomen oloja. Semminkin kun justiinsa oli hirmuinen haloo siitä, että mökinmummojen pitää investoida hirmuiset jätevesipuhdistamot ettei Itämeri pilaannu. Pankoot tulpan sinne Pietarin Nevan suulle.

Samaan yläkerran osoitteeseen lähetän myös vienon toivomuksen, että tekee seuraavasta hevosten sukupolvesta vähän päivitetymmän ja parannellumman version. Luokattoman huonosti on hevosten suolisto ja jalat suunniteltu. Oman tallin väki on tällä kertaa kunnossa, mutta murhetta riittää monella suunnalla.

Voimattomana voi vain kuunnella, milläpä autat jos eläinlääkäritkin veikkailevat pitkävetoa vaivojen syistä ja seurauksista.

Onnea ja menestystä toipumiseen ja sisua hoitajille.
Parempia aikoja odotellessa toivotaan edes niitä aurinkoisia kevätpäiviä. Meille on tosin lunta ja räntää luvassa. Kohta on leskenlehtien aika!


PeeÄääs: tässä linkki maikkarin uutiseen aiheesta:

http://tinyurl.com/cbhxbad








2 kommenttia:

  1. Meillä on jo. Leskenlehtiä. Tarhan vieressä : )

    VastaaPoista
  2. Toivotaan viisautta päättäjille. Täällä on nähty, että päättäjillä ei ole mitään järkeä päässä, kun kaivosyhtiö on tulossa alueelle. Nyt kun saasteet uhkaa levitä luontoon, niin kaupunginhallitus sentään otti kannan (ette arvaa paljonko siihen piti tehdä taustatyötä...) että Raahen Kaupungin virallisena kannanottona oli, ettei jätevesien purkua hyväksytä luonnonvesiin.

    Ihana nähdä leskenlehden kukkia - kesällähän niitä vihataan rikkaruohoina... Tasan ei mene nallekarkitkaan.

    Maikkarin Katsomosta voi käydä katsomassa klo 19 uutiset. Siellä on juttua kyläläisten sodasta kaivosyhtön suunnitelmia vastaan. Vaikka kaivosyhtiö väittää vettä puhtaaksi, niin se on...

    275 kg kiintoainetta/vrk
    39 kg typpeä/vrk
    870 kg sulfaattia/vrk
    0,3 kg syanidia/vrk
    0,1 kg arseenia ja kuparia/vrk

    Ja lasku ojankokoiseen pienee naveroon, joka hiljalleen kasvaa puron kokoiseksi laskeakseen padottuun lahteen. Shit.

    VastaaPoista

Ilahdun kovasti kaikista kommenteista.
Voit myös laittaa minulle sähköpostia hirnakka@gmail.com