Hovimestarin erehdys

Hovimestariasuinen Veli Winston on hurmaava kissa. Ei ehkä turhalla älyllä kuormitettu, mutta kelpo kissa kuitenkin. Kuva on parin illan takaa jolloin telkkarihuoneessa oli tuommoinen esitys päällä. Vanha Justiina makasi täysin pihalla kaikesta tuolin yläosalla eikä olisi huomannut vaikka Winstonin tilalla olisi ollut sininen kiinalainen marakatti.

Kerron vähän myöhemmin mikä Monsieur Pöntöniä noin järkytti.

Tänään oli eläinten huoltopäivä. Tai mitä uutta, ainahan se on karja hoidettava kun sitä on torpalle hommattu. Tänään oli kuitenkin semmoinen päivä, että ulkopuolisten asiantuntijoiden apua tarvittiin. Päivällä tuli vuolija huoltamaan hevosten kaviot. Eikä ole mikään turha heppu, kyseli viestillä passaako tulla 45 minuuttia etuajassa.

Tässä kohtaahan hevosharrastaja lentää ällistyksestä seljälleen. Sangen useinhan kengittäjät tunnetaan siitä, että ne eivät soittele, pahoittele eivätkä varsinkaan anteeksipyytele. Ne tulevat silloin kun heille passaa. Tai jättävät tulematta. Osa syynsä tähän on varmasti joidenkin hevosharrastajien valitettavan holtiton laskunmaksutahto. Tai jokin muu. Onneksi kunnon miehiäkin alalla on ja monta tunnen nimeltä.

Niin, kaviot tulivat huolletuksi. Se ruskea, huohottava pieneläin joka meillä toimittaa koiranvirkaa, se mokoma pääsi tänään vihdoin trimmaajan käsittelyyn. Joskus muinoin minulla oli tapana trimmata itse koirani, isot ja pienet terrierit. Mutta ei täällä maalla kuulkaa jouda. Työtä on silmät, korvat täyteen.

Tämännäköisenä se ruskea, huohottava pieneläin, koiraksi kutsuttu, palautui kotiin. Sulavalinjainen ja sievä, niin hirrrrveen nätti poika. Kyllä nyt kelpaa terrierin kanssa patsastella. Vyötäisilleen kertyneistä makkaroista en mainitse mitään, ei kertakaikkiaan ole varaa solvata koiraa... koira liittyy oitis katuviin ylensyöjiin ja katuu talven aikana ahmimiaan herkkuja. Eikä ole siinä kerhossa yksin.

Mutta mitä tekivät kissat? Veli Winston huusi (kuvaannollisesti): VAIHDOKAS, VÄÄRÄ KOIRA! -Nassen nähdessään. Pakeni häntä pörhällään riihen suojiin ja hiipi sieltä mummolaan tasoittelemaan pulssiaan. Kermakippo auttaa aina järkyttävissä tilanteissa. Minä suosisin kyllä konjakkia, kerma lihottaa.

Veli Milton tutki ja tsekkasi ja omaksi totesi:

Tallissa Nasse törmäsi uudelleen Winstoniin. Kissa ei vieläkään tuntenut koiraa oman lauman jäseneksi. Sylki ja sähisi ja murisi ja vetäytyi loimitelineen suojiin. Nasse vinkui, kerjäsi ja käyttäytyi naurettavasti anellessaan heimotervehdystä.

En tiedä mistä sille reppanalle kissalle moinen black-out tuli. Vielä pitkään kotonakin kulki kulmat kurtussa, mulkoili koiraa epäluuloisena ja kyyläsi kauempaa. Mieluummin ylempää.

Olen aina sanonut, että kissat ovat omituisia. Ja meidän hovimestariasuinen Winstonimme on kiistatta yksi oudoimmista. Silti en tuota karvapersausta pois antaisi, jotenkin tuommoinen höntti sopii tähän torpan kokoonpanoon äärimmäisen hyvin. Viisaus ei asu meissä.

 

Viisautta on kuitenkin olemassa, rouvan pelko on perinteisesti miehisen viisauden alku. Mene ja tiedä. Ja kerro jos tiedät.

Iso-J osoitti piileviä kykyjä. Astui aivan vapaaehtoisesti (vähän vain puhelimitse yllytin) sisään hevostarvikeliikkeen konkurssipesän loppuunmyyntiin. Eihän semmoinen mies voi aivan kelvoton olla joka palaa kotiin mukanaan suitset, hienonhienot ruskeat suitset. 

Niin, näköjään Iso-J on yhäkin kehityskelpoinen yksilö. Osaa hoitaa hevoset ihan yksin ja ostaa niille tuliaisia. Kohta häntä voikin kutsua hevosmieheksi. 

Takaisin Herra Hovimestariin. Katti hävisi kuin rosvo Lontoon sumuun eikä ole vieläkään ilmiintynyt. Varmaankin vuodattaa jossain hämärässä nurkassa viihtyvälle angstiselle Elli-neidille järkytystään. En tiedä kuinka kauan tässä kissan kriisissä mahtaa mennä, ei ole moista ennen nähty.

Ai joo, se eka kuva ja Winstonin teelautasmalliset silmät...

Se oli Animal Planet -ilme. Vuorossa oli joku ötökän elämää -jakso. Kusiaisia tai jotain muuta jännittävää, Veli Winstonille riittää näköjään vähempikin.

Ja minulle riittää nyt valvominen, kello on törkeän paljon ja huomenna on pitkä päivä. Itse asiassa, liian lyhyt päivä suhteessa siihen, mitä pitäisi saada aikaiseksi. Ja eniten ehkä tympii se, että listalla on vain tylsiä tehtäviä: tee ruokaa, etsi itsellesi hyvinpalkattu työ, silitä hirveä läjä pyykkiä, pese vessa, nuorru....

Plääh.

Hyvää yötä!