Sää tänään

Sää, sää, sää. Siinä se on päivän puheenaihe siellä, täällä ja varmaan myös tuollakin. Miten voi, miten jaksaa ja miten kehtaa sataa koko ajan? Kuka varasti kevään?

Valkea aamu tarkoittaa minulle mieleni harhoissa vaaleaa, kirkasta ja kaunista kevätaamua. Ei sitä, että aamurähmäisiin näkimiini osuu ikkunan takana tanssivat lumihiutaleet. Ei enää, ei, ei ja ei. Kertakaikkiaan nyt riittää tämä lumisade.

Vänisin ja känisin ja kiukkusin säätila-angstiani ja sitten tulee Äitikulta raportoimaan. Viime vuonna tähän aikaan on ollut pakkasta 16,4. Just. Pitäisikö nyt iloita tästä plussalähmäisestä tuhnusäästä ja heitellä pipoa ilosta ilmaan kun ei sentään ole pakkasta?  Minä jo mielelläni heittäisin pipolla peipposta.

Miksi, oi miksi ei voi olla edes vähän keväisempää?

Sielu alkaa muutenkin olla maitohapoilla tämän viikon takia. Perillinen N on ollut kotona koko viikon, ääni kulkee raakkumalla ja imusolmukkeet (kas kun ei imukravatit) ovat vieläkin kipua aiheuttavasti turvoksissa. Ei silloin mennä kouluun. Iso-J:n tämän viikon ajokilometrit alkavat olla uusissa tuhansissa ja muutenkin kaikilla pinnaa kiristää mitä pidemmälle viikko joutuu.

Syy on sää! Jos aurinko paistaisi ja olisi jotain muuta kuin ankean harmaan märkää, ei kotikomennuskaan ärsyttäisi niin paljon.

Täällä kotona kun kaikki laiskuuteni merkkipaalut muistuttavat ikävästi olemassaolostaan. Pyykit, pesemättömät ikkunat, lukemattomat kirjat, kissankarvat, tamppaamattomat matot ja parsimattomat sukat. Kunnon äiti olisi ne hoidellut tuosta noin kahvinkeiton ja pullanpaiston välillä. Ja ihan selvin päin.

Hönöpäissä hommaillessa ei tule kuin sanomista, paitsi ikkunanpesussa. Titakuoma on jo useana vuotena raportoinut siitä, kuinka konjakki tarkoin annosteluna toimii eräänlaisena mielen lubrikanttina ja ikkunanpesu sujuu vähemmällä kiukulla.

Tokihan sitä voisi ideaa kehitellä... jos oikein riuskan hömpsyn jälkeen hönkäisisi päin klasia, voisivat sitkeimmätkin kärpäsenpaskat irrota helpommin? Sulaisivatkohan ne? Sitten vähän vindusta ja kas, lasi on kirkas -ja toinen tyhjä.

Titakuomalla onkin aina aivan epäinhimillinen urakka ikkunoidensa kanssa. Pieniä ruutuja, vanhaa lasia ja jollain kitillä ja teipillä tiivistetyt, autenttiset wanhat wersiot. Ja silti se urhea nainen pesee ne lasinsa vuosittain.

Meidän torpan ikkunat on uusittu Suuressa Peruskorjauksessa parikymmentä vuotta sitten. Mutta pienet ovat ruudut meilläkin ja niitä on paljon. Sitäpaitsi minä en juo konjakkia joten en pese ikkunoitakaan vuosittain.

Huomiselle olin ajatellut kyllä uutta lähestymistapaa näihin perinjuurin ikävästi Hyvän Äidin titteliä himmentäviin epäkohtiin.

Tänään kiusattiin kissaa. Yritimme saada Veli Winstonista pääsiäispupua. Eihän siitä mitään tule, tuommoinen musta puikulapää ja liian lyhyet korvat. Ei yhtään pupumainen.