Kavereiden kanssa

Hiihtolomalla on aikaa hellitellä kavereita.
Tallihommiin ehdittiin vasta puolenpäivän heinäjakelun aikaan ja sittenkin tehtiin kaikessa rauhassa vailla turhaa hosukkia. Nuorempi perillinen ehti harjailemaan lampaitakin ja ne mokomat oikein kilpailevat kuka pääsee suan alle ensimmäiseksi.

Voi sitä autuaan lampaan tyytyväistä yninää ja puskemista; vielävielävielä lisää rapsutusta vielä!
Wappulammas viettää aivan näinä aikoina 1-vuotissyntymäpäiväänsä. Paistopussi ei rapise hälle vielä pitkään aikaan, tokkopa kenellekään muullekaan bäbättimelle. Suloisia ovat.

Kolmas lammas, Veera on vielä vähän ujo ja arka suan suhteen, tänään oli sellainen päivä, ettei sukaa huolinut. Rapsutukset toki kelpasivat.

En tiedä onko taika sinkkipillereissä vai oliko ihan älyttömän hyvä tuuri kerrankin. Mutta se eilen ärhäkästi päällekäynyt taudinpoikanen saattoi sittenkin hellittää otteensa meikäraaskusta yön aikana. Nukuin eilen pitkät päiväunet ja menin takaisin petiin heti yhdeksän jälkeen. Aamulla heräsin kohtuullisen pirteänä ja henki kulki sujuvasti, mihinkään ei isommin kolottanut eikä kuumettakaan tuntunut olevan.

Hillitysti iloiten kipaisin aamutalliin ja vielä lehtilaatikon kautta kotiin aamukahville. Latasin varmuuden vuoksi vielä kourallisen vitamiineja ääntä kohti. Olo senkun korjaantuu tunti tunnilta.

Niinpä sitten päätimme perillisten kanssa peuhata hevosten kanssa vähän lisää.

Lämpimästi helottavassa kevätauringossa teki mieli oikaista selkää ja mikäs sen mukavampi alusta kuin tamman persaus. Kuvassa on yksi paheksuttava seikka, se on pipo. Pitäisi olla kypärä mutta kun nyt ei ole niin sitä ei ole. On hieno Toronto -pipo :D

Vihreän kanan blogissa oli mainiosti sanottu, että nykyisin hän keskittyy lähinnä nauttimaan hetkistä hevosten kanssa. Se on justiinsa hyvä niin. Silloin kun sadat kilot hevosvoimia ovat saaliseläimen vaistojen varassa, on syytäkin nauttia rauhallisista hetkistä ja tavoitella niitä. Me emme (ainakaan toistaiseksi) kaipaa tiukkoja aikatauluja, tuimaa valmentautumista tai pärjäämispaineita. Kunhan möllötellään ja ihmetellään elämän kummallisuuksia.

Sen verran tänään oli tavoitetta, että tamman piti lähteä liikkeelle, kulkea eteenpäin ja pysähtyä pyynnöstä, painoavuilla. Ja se meni perille. Ei ollut kuolaimia suussa, ei satulaa eikä kuskilla edes hoputinta kädessä. Ihan vain ratsastusvyö ja kuolaimettomat suitset.

Hetkihän siinä meni ennenkuin älysin ottaa Soppaponin apuvälineeksi. Se kulki tasaista vauhtia edellä perillisen taluttamana ja minä ratsastin tammalla. Siinä oli hyvä treenata stoppia ja liikkeellelähtöä, kaverin peräänhän hevonen lähtee mielellään.

Enää tarvitaan muutama tuhat toistoa ja kas, se homma on opeteltu. Muutama tuhat toistoa on ehkä loppuvuoden aikana tehty... Ihan ilman käskemistä, pakottamista tai voimakeinoja. Ratsastus on hieno laji. Ei tule hiki eikä pala pinna kummaltakaan kun on tasaisen rauhallinen tahti.

Näin se menee ja vanhaksi piti ihmisen elää ennenkuin tämänkin elämän herkkupalan ja oivalluksen sain kokea. Kiitos siitä.

Älköön nyt kukaan tosissaantreenaava pahoittako mieltään äskeisen perusteella. Meillä on näitä leppoisia hörhöilypäiviä ja on meillä niitä tosissaantekemisenkin päiviä. Tavoitteita on monenlaisia ja vielä moninaisemmat ovat keinot millä niihin voi yrittää päästä.

Veli Milton tympääntyi meidän touhuihimme ja tähysi tipubaarin suuntaan. Kantava hanki mahdollisti uusia hiipimisreittejä ja kumpainenkin katti iloitsi hankirallista. Nasse, sangen virttyneessä talvipompassaan hengaili mukana hevoshommissa. Se on kuulkaa ihan vain soittamista vaille varattu se trimmausaika... kun vain saisin aikaan. Alkaa olla jo soluissa tämä laiskuus.

Sitä paitsi silmä tottuu ajan kanssa terrierin pultsarityyliin ja se rähjääntynyt ruskea piski sopii torpan maisemaan niin luontevasti. Välillä koiraa katsoo vieraan silmin ja nolostuu, miksi minulla on trimmattava koira jos en saa edes trimmausaikaa varatuksi?

Ja kylläpä on terveellistä katsoa itseäänkin valokuvista, silloinkin nolostuu. Talven aikana on näköjään kertynyt maallista hyvää itse kunkin habitukseen ja ilmiasu on melkoisen ankea. Tarttis tosiaan tehdä jotain.

Nämä ovat ihania tämmöisenään, kuin kaksi marjaa.

Aurinkoista tiistain jatkoa sinullekin, missä lienetkin.