Hankihauskaa

Lauantai-illan huumaa Torpan tyyliin... Elli riiaa visiittikoira Bobia kun ahdasmielinen kotiväki ei päästä neitiä kylille maalismoukujaisiin. Edellisen kyläreissun tuotokset saatiin onnistuneesti sijoitettua eteläiseen Karjalaan mutta eihän sinnekään pentuja äärettömästi mahdu. Joten Hönö-Elli jumii kotona ja riiaa hönttiä koiraa. Nassea ei riiaa koska Nasse on Setä.

Sunnuntaiaamu oli aurinkoinen ja kaunis. Heti aamusta jo plussalla. Pihan ylittäminen ja ylipäätään siellä hallitusti eteneminen on extremelaji. Mikään hiekka siellä ei pysy, liukuu sivuun tai uppoaa sulavaan lumeen. Joten hiihtelen, hitaasti ja huterasti.

Nakkasin hepat aamun kirkkauteen ja hiihtelin tupaan pitkälle aamukahville, ei mitään seisaaltaan haukattua leivänkänttyä vaan ihan tuvan sohvalla pötkötellen nautiskellut myslit ja runsain mitoin kahvia. Ja viikonlopun lehdet. Muut nukkuvat, se on pyhäaamun parhautta. Toki varmistin aamurauhan ruokkimalla katit ja koiran ja päästämällä Veljekset pihalle. Elli tömisti taas kerran hirmu jytinällä takaisin yläkertaan mököttämään.

Päivän teema oli "hankihauskaa". Hanki hauskaa ja mene hevosella hankeen.
Naapurin Minna huikkasi huomenet tallin ovelta tasan kello 12 ja siitäpä siirryttiin käynnistelemään hevosvoimia. Luomuneliveto, ehta kauramoottori hörähtää ihmiselle ja kysyy kirkkain silmin "mitä tänään tehtäsiin? Vai syödäänkö jo?"

Tamma lähti ihan ponnella hankeen, eiliseltä tutuille reiteille. Pikkuisen hällä alahuuli värähti ja niskoja nakkeli kun tajusi, että tarpomispolkua piti ihan omin jaloin jatkaa, pellonlaitaahan täällä piisaa.

Eilisen kommenteissa Toveri Tita kehotti kirittämään hevosta takaa. Oi kuule, ei tuo tamma lähde työntämällä käyntiin. Jos ei mamma kulje edellä ei kulje tammakaan. Paitsi sitten kun mamma sanoo pontevasti pahan sanan. Koska mamma meni justiinsa lakkoon, otti kuski hoputtimen käteen. Ja kas, ihme! Ketterästi nousi jalka ja suunta oli eteen.

Kuskillakin oli kivaa. On ihanaa, että voin joskus tarjota naapuriapuna pientä vaihtelua pikkulapsiarkeen. Lastenvahdiksi en tarjoudu, mutta hevosta lainaan mielelläni. Sillä pääsee kätevästi ja vähällä vaivalla arkea hetkeksi karkuun. Muistan toki oivallisen hyvin mitä luksusta tallireissut aikoinaan olivat itsellenikin.

Perillinen N joutuu valitettavasti työstämään vielä kauan suhdettaan onnistumisiin ja epäonnistumisiin. Tänään hänellä ei ollut hyvä päivä hevosen kanssa ja kun vielä oli kaverikin painetta tuomassa niin kiukkuhan siitä nousi.

Ovetkin siinä paukkuivat ja pitkän keskustelun paikka aukeni vähän pyytämättä.
Äitiinsä kun on tuossa suhteessa tullut, reppana saa työstää onnistumisen pakkoaan vielä vuosikaudet.
Perillinen M on tuossa suhteessa rennompi ja rauhallisempi. Hänellä on niin vankkumaton itseluottamus ja usko omiin kykyihinsä, että ei varmaan edes tunne sanaa epäonnistuminen. Ei semmoista ole hänen maailmassaan. On vain asioita jotka eivät ehkä juuri nyt suju, mutta jotka kyllä sujuvat kohta.

Onneksi kaapista löytyivät ainekset mokkapaloihin ja perillinen N pääsi loistamaan leipurina. Hyviä, meheviä ja räävittömän makeita niistä tulikin.

Maanantai kärkkyy jo ihan nurkan takana ja tämän päivän paisteella pitäisi pärjätä ainakin pari päivää. Lunta ja tuiskutusta on luvassa heti huomisen riemuksi.

Tulevalla viikolla hevosvoimilla on edessä paljon puuhaa ja vuolijakin käy kurkkaamassa molempien menopelien mahanalusen. Nasse pääsee vihdoin ja viimein villahousuistaan ja minä yritän jollain ilveellä hallita aikataulukaaosta. Keskiviikko näyttää nyt jo katastrofilta, toivottavasti yhtään mitään ylläriä ei ole tulollaan.

Nyt kuitenkin vielä illan viimeiset hitaat, halihali ja hampipesu. Nukku-Matti kellistetään tänään heti, ensin toki pitää siivota liiat kissannahkat pois sängystä. Siellä näkyi olevan ruuhkaa...