Liha(s) on heikko

On se vaan myönnettävä, kaukana historiassa ovat ne nuoruuden notkeat päivät jolloin lihas oli piukea ja askel ketterä. Monet unohduksen lumet ovat sataneet entisen hyvän fysiikkani ylle. Nyt on askel lyhyt ja lihaksen paikalla kivettynyttä massaa.

Treenin puutetta, sitähän se. Liikaa leppoisia rouvanpäiviä ja kotoisten lihapatojen äärellä notkumista. Liian vähän ruumiillista työtä, kieltäymystä ja asketismia. Laiskan liha(s) on heikko.

Tänä aamuna en herännyt päänsärkyyn. Sen rinnalle ja ohi kiri hemmetinhirveä, asteikko kamalasta hirveään ei riitä. Olin täysin jäykkä. Kuin keppi, tönkkösuolattu muikku.

Ja nyt seuraa se noloin homma. Tunnustus kuinka tähän tilaan päädyin.

Olisihan mun pitänyt jo Iso-J:n ilmeestä tietää... hän karautti työreissuilleen ihmeen hilpeänä. Soitteli sopivasti kun olin tullut aamutallilta tupaan kalibroimaan kofeiiinitasapainoani. Kertoi, että halontuoja on tulossa, ole valmiina.

No pihaan ajoi punainen auto ja veti perässään hirvittävää peräkärryä. Se oli niin tiukkaan pakattu polttopuuta että en ole ikänä päivänä semmoista lastia nähnyt. 2,7 pinokuutiota tiukkaan pakattua puuta.

Kuski esitteli itsensä Viljamiksi, ikää 77 v. Ja eikun purkamaan. Pappa kipaisi kuorman päälle ja sylys täynnä alas ja rupesi latomaan.

Minä yritin vinkua, että eikö niitä voisi jotenkin kipata tuohon riihen lattialle, kyllä me sitten viikonloppuna ne pinotaan. Ei voi kipata, tulee roskaa ja turhaa työtä. Pitää pinota heti. Ja niin pinottiin. Pappa ei edes puuskuttanut silloin kun minä olin jo tuhannen romuna.

Kaikista kauheinta oli se, että hän oli itse, yksin, lastannut puut ensin ladosta mönkijän kärryyn, ajanut auton peräkärrylle, purkanut ja lastannut uudelleen. Että samoja puita värkkäsi moneen kertaan.

Perillinen N piirsi Soturikissan

No, me sitten saimme puretuksi ja pinotuksi sen kuorman.

Sen jälkeen tein normaalit tallihommat ja normaalin perjantaipäivän ja rojahdin kohtuullisen väsyneenä illalla petiin. En jaksanut edes läppärin kantta raottaa.

Aamulla sitten olo oli mitä oli. Lihakset vinkuivat ja nivelet kitisivät. Ja sitten soi puhelin; Viljami tiällä huomenta, mie tuon justiinsa toisen kuorman. My ass!!

Onneksi Viljamilla oli kiireitä (ja iskias vaivasi) joten hän jätti peräkärryn riiheen ja kurvasi pois. Ei ihan samalla forssilla tarvinnut purkaa.

Nyt on kesän saunapuut riihessä, passaa fiilistellä saunan terassilla kesäiltoina.

Sen tiedän, että huomenna ei Viljami tuo puukuormaa, peräkärry on meillä! Kaupat on toki tehty myös ensi talven uunipuista, niistä pitkistä haloista.

Juuri kun olimme saaneet kuvan määrän tuplattuna nättiin pinoon, pihaan tuli naapurin Minna. Olimme sopineet hevosaktiviteeteista. Joten vaihdoin vain kuivaa ylle ja riensin harrastuksiin.

Tammalle laitettiin kevyt varustus sillä hankeen tuli lähtö. Ei satulaa vaan pelkkä satulahuopa ja ratsastusvyö jalustimineen. Minna kiipesi kyytiin ja minä näytin tietä. Hankeen mentiin ja tietysti se olin minä joka toimi lumiaurana. Hevonen sipsutti nätisti valmiilla väylällä perässä.

Siinä vaiheessa kun minä juoksin hangessa ravikuninkaan perillisen rinnalla ns. jäniksenä, totesin että hullunpuuhaa tämä hevoshomma. Juoskoon hän jolla on neljä jalkaa. Hiki tuli hevoselle, hiki tuli kuskille ja arvatkaa puuskuttiko "jänis" pää märkänä pajukkoon nojatten. Kyllä. Khylkhyl.

No kyllä se homma siitä hyväksi kääntyi ja minulle jäi tehtäväksi lähinnä nojailla tarhan aitaan ja pitää seuraa Soppaponille. Askeltakaan en olisi enää jaksanut ottaa. Näillä lihaksilla ja näillä kiloilla ottaa kunnon päälle kirmata märässä umpihangessa, litimärät uggit jalassa. Nekin perhanat saivat jo osumaa, tuli ikävä palkeenkieli oikean käpälän kuljettimeen, toivottavasti suutari osaa parsia kasaan. Uusia ei ole vara ostaa.

Kuvassa Suomenhevonen menee metsään, lumikelkan uralla oli näppärä käppäillä ja tietä riittää. 

Iso-J:n kanssa värkättiin taas yksi uusi versio heinäverkosta Soppaponin karsinaan. Nyt on pienempi ja korkeammalla. Se pahuksen vitsaus poniksi saa olla melkoinen akrobaatti mikäli meinaa verkottua, toistaiseksi tämänpäiväinen versio on poniturvallisin. Kaikki mahdolliset kauhuskenaariot on yritetty ottaa huomioon. Aamu näyttää... 

Innolla odotin illan saunaa, pihasauna lämpeni ja sain vihdoin lämpöhoitoa vaivaisille lihaksilleni. 

Harri-serkku tuli huiman koiransa kanssa myös, pitkästä aikaa. Nasse-Setä viiletti hullunrallia pitkin pihaa, ihan ehtaa metsäsikatyyliä!

Googleparka muuten tarjoaa edelleen metsäsika -hakuun osumaa Hirnakan torpalle. Vähissä ovat metsäsiat Suomessa jos ainoa löytyy meiltä. Mutta meillä onkin paras metsäsika ikinä, Nasse-setä.

Nyt lienee aika kuorruttaa itsensä horsepower -linimentillä ja maastoutua petiin.

Huomiseksi menin huimana sopimaan kaikenlaista hankiliikuntaa.... liha(s) kituu huomennakin.