sunnuntai 5. kesäkuuta 2011

Pyyhällyspäivä


Kuvat ovat eiliseltä mutta varsanvauhdilla on loikittu tänäänkin.
Nuorempi perillinen tälläytyi mukaan Kolille puusavottaan ja me vanhemman kanssa karautettiin väliaikaistallille täystyhjentämään kaksi karsinaa. Oli muuten heinä, turve, papanat ja pissat tallautuneet tiiviiksi patjaksi lampaitten osastolla.

Helmi otsalla sai pientilallinen pakertaa että boksissa päästiin betonituntumalle. Perillinen viuhtoi lantalavalla ja teki tilaa aina vain uusille kuormille joita juoksutin tallista ulos.

Toinen boksi oli helpompi mutta kyllä se vaan turvepatjankin pois otto työstä käy.
Siitä ajettiin varsan tallille ihmettelemään minikiitäjän edesottamuksia. Perä on kevyt ja hanakka tarjoamaan tälliä. Hammasosastollakin on jotain pientä nystyrää jota ilmeisesti kovin paljon kutittaa.

Hevosenpoikaselle pitää tehdä selväksi, että hevonen on kasvissyöjä.


Varsankesytysreissun jälkeen stopattiin pieni varikkopysähdys torpalla ja kurvattiin renkaat soikeina taimistolle pällistelemään kevään tarjontaa. Mukaan tarttui purppuraomenapuu, joku mustanpuhuva angervo nimeltään diabolo (Tita kertoo tarkan nimen, kiitos), joku kiva kärhö ja laventeli.

Seuraavallakaan taimistolla ei ollut taalainkoivua eikä valkomarjapihlajaa mutta autoon kiikutettiin kuitenkin tomaatintaimet ja kaksi punalatvaa.


Kotona oli vain hetki aikaa huilata kun venetrailerillinen tukkipuuta saapui pihaan. Hetken perästä seuraa teki peräkärryllinen pienempää tavaraa. Ja nyt kun olen ihan tunnin ajan mesonut tuvassa ruoka- ja pyykkihuollon parissa, on aika siirtyä pihalle vastaanottamaan vaihtarilammasta. Poika-Putte lähtee pässilaumaan ja tilalle saadaan pieni tyttöuuhi.

Illalla on odotettavissa keritsemisopastusta ja toki normaalit torpan iltapuuhat. Että melkoista haipakkaahan tänään on puhallettu. Onneksi näin työntäyteisiä pyhäpäiviä ei ole vuodessa montaa. Paljon sitä saa aikaan kun ryhtyy hommiin.

Ihan aluksi siirrän kuitenkin yhden vaahteran väärältä paikalta pois, sen kuuluu olla toisten vaahteroiden rivin jatkona, hevosten talvitarhan reunuspuuna. Sielläkin on jo kaksi pylvästä pystyssä ja loppujen paikat merkattu. Ei muuta kuin kaivamaan.


Tässä tämä söpönokka vielä stand-by -tilassa, eikös olekin viehko?
Itse olen vähemmän viehkossa kuosissa, pitää koettaa muistaa taas sähähtää peilin ohi juostessa ja koettaa karkottaa sieltä kurkkiva mörkö pois.

Sää on onneksi suosinut ulkoilma-aktiviteetteja. Aurinko paistaa pilvettömältä sinitaivaalta ja vilvoittava tuuli on maaorjan paras kaveri. Hätistäähän se pahimmat örkit hevostenkin kimpusta pois.
Illalla sauna elvyttää ja voisinpa veikata, ettei saunan päälle jaksa enää pihahtaakaan.

No nyt se lambi tuli, moi!

2 kommenttia:

  1. Kyllä hevosenlapsi on sitten pitkiä koipia ja isot korvat päälle. Ihana!

    Ulkopuuhia on suosinut pohjolan ilmastokin. Pidin parit puutarhavieraat, kävin hoitamassa yhden vakkariasiakkaan, tulin kotiin ja ruoanlaiton jälkeen keskityin laittamaan siemeniä multiin. Paljon jäi vielä laittamattakin, vielähän tuota olis iltaa jäljellä. Pottuja ei vain olla saatu maahan - se harmittaa.

    Se sun puska on purppuraheisiangervo, physocarpus opulifolius 'Diabolo'. Onnittelut - tosi hienon näköinen pensas!

    Muut kattoo poliisiopistoa ja minä voin kuulemma korvata kymppiuutiset katsomalla netistä onko maailma kaatunut. Taidan lähtiä takasi pihalle... ihania nämä valoisat yöt.

    VastaaPoista
  2. Kiitti Tita, purppuraheisiangervo kirjataan listoihin. Mikäs se on se hemmetin nopeasti nouseva angervo, joku isotöyhtöversio? Mulla on semmoinen tuvankulmalla ja toisellekin olisi paikka tiedossa.

    Uusi lambi on Kainuunharmas, Veera. Anttilan sukulinjaa. Putte lähti farmariaudilla kohti poikamieselämää. Mamma-Orvokki pääsi villoistaan ja hepatkin saivat iltamönjät nahkaansa. Oli hauska katsella pihasaunan ikkunasta kun pötkelsivät laitumenpolkujaan peräkanaa. Ja välillä piti stopata rapsuttamaan toinen toistaan.

    Laitumelta tulee joka toinen päivä kottarikuormallinen pollen jytymiittiä, onkin hyvä että sitä taas tulee. Vanha varasto alkaa olla tyhjä.

    Nyt vielä jotain pientä iltaevästä ja unille. Alkaa olla melko väsy...

    VastaaPoista

Ilahdun kovasti kaikista kommenteista.
Voit myös laittaa minulle sähköpostia hirnakka@gmail.com