Katto korkealla

Huikaisevan sininen taivas jolla viiletti monenkirjavia pilvimuodostelmia. Raikas näky ja raikas oli ilmakin kotikylän nimikkojärven rannalla. Urheasti perilliset läträsivät vedessä, on ne hulluja!

Tänään on taas saatu aikaan kaikenlaista.
Ruoppailin vähän kerrallaan kukkapenkkejä. Lähinnä se oli semmoista hajamielistä haahuilua ympäriinsä. Nyppäisin rikkakasvin sieltä ja toisen tuolta. Ilmeisesti alitajunta tarvitsi työrauhan... jännityksellä odotan mitä ajatuksenpätkistä kehittyy.

Samaan aikaan toisaalla Iso-J fiksaili marjapuskien tukirakennelmia, satoa näyttäisi tulevan muhkeasti. Kunhan nyt ei tule mitään kasvitautia tai katovuotta. Omenassakin hahmottuu pikkuisia hedelmänalkuja, nyt olisi hyvälle sadolle ottajia.

Syreeni Holger

Iso-J kyyditsi kiviapajaltaan mahtimurikoita Takapihan Tavernan ympärille, tuli hieno.  Nyt pitäisi löytää reheväksi kasvavia, varjossa viihtyviä kasveja. Töyhtöangervohan olisi oikeinkin kiva... mutta toivottoman tavanomainen ja vähän tylsä.

Onhan se aikamoista ironiaa, että ahkerat maanviljelijät otsa hiessä kyytsäävät kivenmurikat raja-aidoiksi. Ja sitten tulee maallepalaaja ja kyytsää ne takaisin kartanolle. Mutta me emme otakaan elantoamme torpan maaperästä. Hyvinsyönyt kaupunkilainen voi panostaa silmän iloon. Toista se oli entisinä kovina aikoina jolloin isännät ja emännät tuskin jaksoivat kasvivalintoja pohtia. Kauraa ja ruista, pitkät pellot. Siinä ei enempiä mietitty.

Koristekasvien suhteen on oma upottava suonsa. Ja siihen suohon uppoan mielelläni! Kauratkin ostan valmiina.

Tita the Tunnistaja nimennee tämän?

Iltapäivällä palautimme lainalapsen kaupunkiin ja kävimme kurkkaamassa erästä tallin karsinaelementtivalmistajan referenssikohdetta. Sattumalta paikka on juurikin se sama rappiokartano, jota puolivakavissamme harkittin kodiksemme... vuosia sitten. Onneksi järki silloin(kin voitti ja kaupat jäivät tekemättä.

Nykyisille omistajilleen paikka sen sijaan on justiinsa passeli. Ja heillä on pelimerkkejä kulttuuriperintökohteen asianmukaiseen kunnostamiseen. Kaksi aikuista joilla lapset jo lähdössä omilleen.

Sen vain sanon, että meiltä pelimerkit olisivat loppuneet heti alkuunsa. Remontti on lähestulkoon kaikenkattava. Ja se on vasta alkua. Talli oli kuitenkin jo valmis ja taas tuli lisää kullanarvoista, kokemusperäistä tietoa toimivista ratkaisuista.

Sormivaleangervo, onko?

Sydänalassa läikähti taas kerran lämmin tunne kun ajoimme pihatietä pitkin torpalle. Tämä on meidän paikka ja täällä on hyvä olla. Taas kerran tajuan, ettei hätäilemällä ja hosumalla tule mitään. Oikeat päätökset vaativat aikaa ja oikean ajankohdan.

Iltakiireiden jälkeen istuttiin Iso-J:n (ja tupaterrierin) kanssa trampoliinin laidalla hörppimässä yhteistä olutta. Kyllä, minäkin sain pari kulausta alas asti. Suunniteltiin Takapihan Tavernan lattialaatoitusta. Siitä tulee niin hyvä. Vallan upea. Ajallaan.

Suunnitelmissa siintävät jo heinäkuun hellepäivien iltahetket. Suurella porukalla piiitkässä pöydässä salavien alla. Paljon ruokaa ja viileitä juomia. Hyviä hetkiä muistojen albumiin.

Takaisin arkeen ja nykyhetkeen...
Metsänpojan köhistely jatkuu, sen verran satunnaisen epäsäännöllisenä etten oikein tiedä mitä asian kanssa kuuluisi tehdä. Todennäköisesti odotellaan ja katsotaan. Ruoka maistuu ja poni on muutenkin melkein ok. Paitsi ettei ole ihan ok. Huoh... huoleton on hevoseton, tell me about it.

Tässä kohtaa lämmin ajatus Inkoon suuntaan.
Siellä piinaviikon jälkeen valmistaudutaan hakemaan Hevosherra kotiin. Toivottavasti kaikki menee nyt niinkuin pitääkin ja Herra V-R pääsee hallinnoimaan sitä mitä hevosen pitää hallinnoida. Eivät ne keskenkasvuiset varsat vielä hommia osaa. Tarvitaan järkihevonen. Ja sitä on kullankallis V-R.

Alkava viikko on toivoakseni vähätöinen. Olen sallinut itselleni pienenä ylellisyytenä lyhyempiä työpäiviä. Siten saan enemmän työtunteja torpan puuhiin. Näin se menee. Ja näin on hyvä.

Lumivyöryäkään ei kaivata, riittää mainiosti tämä ylenpalttinen vyöry lumipalloheidestä. Vuosi vuodelta huimempi.

Nyt höyhensaarille, aamulla on arki.