maanantai 16. heinäkuuta 2012

Villit ja vapaat


Muuten mukava päivä ollakseen maanantai, mutta pari muuttujaa piti mielen virkeänä.

Tulin Vanhemman Perillisen kanssa kaupungilta kun tietä pitkin pötki tutunoloinen kaveri. Katsos kehno, Nassehan se siellä nylkkäsi kieli pitkällä kohti kaupunkia, melkein puolen kilometrin päässä vahtialueensa rajalta.

Eipä rekku kertonut mikä ajoi miehen kulun päälle, mutta vesi näytti maistuvan ja lepo kelpaavan kun pääsi taas tuvan fasiliteettien äärelle. Ai kauhia paikka, että pelästytti. Ikinä ennen ei ole jätkä pihasta poistunut paitsi sen yhden kerran jolloin kipaisi peltojen poikki naapuriin pakolaiseksi.

Eihän tuommoinen laiskanpulskea, hyvinsyönyt tupaterrieri mikään katujen kasvatti ole, eikä varsinkaan pärjää kuutostien vilinässä kolmea minuuttia kauempaa. On tottunut, että kaikki pihaan ajavat vahtirekkua osaavat väistää eikä kukaan aja pihassa satasta. Kutostiellä kaikki on toisin.
Onneksi koiranlyllerö ei aivan sinne saakka päätynyt.

Täytyy hyväksyä se fakta, että Nassellakin saattaa tulla harmillisia (ja kohtalokkaitakin) ajatuskatkoksia ja täytyy pitää piskiä vielä paremmin silmällä. Äitikulta sanoi, että koira makoili hänen lattiallaan kaikessa rauhassa, sitten siirtyi pihatielle vahtipaikalleen ja seuraavassa hetkessä tulee autokyydillä kotiin karkureissulta.


Tässä toinen, villi ja vapaa. Joku kämmekkähän tuo on ja kukki jo kesäkuun lopussa kylätien varrella. Lehdet ovat kapoisemmat kuin Maariankämmekällä. Varmaan joku korpiversio. Tekisi mieli kopaista se kuokalla mukaan ja siirtää kymmenisen metriä nykyiseltä sijaltaan meidän tilusten puolelle. Onkohan se iso synti yrittää tarjota tuolle turvaisammat asuinsijat?

Nytkin se on kaupungin toimesta niitetty, samalla menivät nurin kissankellot, päivänkakkarat ja muut nätit luonnonkukat. Rehevät lupiini- ja ohdakekasvustot jäivät näppärästi niittovispilän ulottumattomiin. Toki niitäkin meni niitossa nurin. Vaikkakin erityisen kauniit kaksiväriset pinkit lupiinit olisivat minun puolestani saaneet kasvaa pienenä puskana sanomalehtien heittolaatikon liepeillä.

Näistä villeistä, vapaista ja vikkelistä ei olisi niin väliksi ainakaan eläinten kanssa. Hevosethan pysyvät *kopkopkuivaapuuta* sähkölankojen takana ja hirvet toisella puolella. Mutta kissat ja koirakin näköjään eivät aina muista, että joskus vaaksa vaaraa voi olla kohtalokas vaaksa.

Ellikin, vapaista sieluista kaikkein kahlitsemattomin ilmestyi viime yönä kotiin. Onhan se toki aivan tässä pihapiirissä hengannut kaikki päivät ja yöt, mutta ei ole tupaan tullut.

Tähän olisi muutama mukava kuvakin Ellistä mutta jostain syystä pilvipalvelu ei toimi enkä saa kuvia puhelimelta omenakoneelle. Tylsää.

Tämän viereisen kukkasen nimeä en ikinä muista, mutta kiva se on. Tulee mieleen vanhanajan pussilahkeiset nimettömät.

Huomaan myös, että kameran tarkennuspisteet ovat vähän viturallaan. En tiedä kuka räppäkäpälä sitä kamerapoloista on hämmentänyt, mutta minun jäljiltäni se ei ole. Painavasti sanoen. Ei ole.

Sitten tuli vielä hevososastoltakin pientä protestointia. Tötsä ilmoitti eilen, että kuolaimet ovat paholaisen keksintö eikä hän niitä suuhunsa ota. Enää. Ikinä.

Tytär T sitten otti ja laittoi ne hevoselle. Ja sehän järkytti tätä mimosanherkkää hevosensielua perustuksia myöten. Teki kyllä ratsastuksessa työnsä nätisti, mutta suhtautui äärimmäisen epäluuloisesti kun suitsia helisteltiin aamupäivällä, ihan vain näytettiin. Arvelin, että homma saattaapi ajanoloon hankalaoitua ja kokeilin, saisinko tamman suitsien kaveriksi, melko olennainen kaverisuhde jatkokoulutusta ajatellen.

Tänään illalla menin laitumelle suitset kädessä. Tamma poistui heti kymmenen metrin päähän. Jätin suitset laitumen ulkopuolelle ja menin tamman lähelle. Tuli ihan viereen ja otti tarjoamani siirappipisaran (kuolaimiin olin jo viekkaasti aiemmin turauttanut lorauksen siirappia). Ihan kuin aina ennekin, kavereita oltiin kunhan suitset eivät olleet kolmantena pyöränä.

Seuraava askel oli hakea tamma ja tuoda suitset (siirapissa kylvetetyt) lähelle. Vähän kerrallaan sain hivutetuksi ohjat kaulalle ja tamma nuoli kädessäni olevista kuolaimista siirappia. Lopetin homman siihen, että tamma särpi iltavelliään, ohjat kaulalla ja suitsien niskahihna korvien takana, otsatukka otsahihnan päällä ja kuolaimet kuonon päällä. Siihen oli hyvä lopettaa. Huomenna kokeillaan sama juttu ja toivottavasti edetään ihan hyvässä yhteisymmärryksessä siihen saakka, että kuolaimet ovat suussa ja suitset kaikkine solkineen kiinni.


Olinkin jo vähän odottanut sitä, että hevonen kyseenalaistaa asioita jossain koulutusvaiheessa. Uskon, että jos minä tämän kapinan saan nätisti kukistettua, ei ihan lähiaikoina ole odotettavissa isompaakaan rähäkkää. Sen hevosen kanssa vain pitää malttaa tehdä asiat nätisti.

Ihan varmasti lukijoiden joukossa on joku, jolla on kokemusta vastaavasta ja varmasti joku, joka näkee, jos mennään persus edellä puuhun. Auta sinä tietävämpi, osaavampi, fiksumpi.

Kas kun minä olen näissä remonttihevoshommissa ihan nöösi ja aloittelija. Teen varmuuden vuoksi asiat pienissä pätkissä ja hitaasti, silloin ei minun logiikallani eksytä syvälle metsään.

Soppatykkiponi on ihan yhtä lunki ja kiva kuin ennenkin. Sille käy kaikki ja on selkeästi juonessa mukana kun tehdään jotain isojen hevosten hommia. En olisi ikinä uskonut, kuinka palkitsevaa on nähdä omin silmin kuinka hevosenpoikasen päässä syttyy älynvalo ja oppiminen tapahtuu.

Oppimista pitäisi olla luvassa seuraavan kerran huomenna illalla, kotiopettaja tulee tenttimään kotiläksyt ja viemään taas yhden askeleen eteenpäin. Toivottavasti saan suitsihomman siististi nippuun päivän aikana.

Tämäpä tällä kertaa torpan taajuudelta. Värkkään vielä Iso-J:lle aamuksi eväät, lähtee reissuun jo kuuden aikoihin.

Jos olisin villi ja vapaa, kirmaisin hämärään kesäyöhön. Mutta koska olen kohtuullisen väsynyt ja vanha ehtooteini, kirmaan kohtapuoleen petiin. Nukkuminen kannattaa aina.


Ps. Mansikoita on poimittu jo vajaat 30 kiloa, vähintään saman verran ellei tuplasti on vielä jonkin asteisina raakileina puskissa. Mihin ihmeeseen me oikein päädymme tuon sadon kanssa? Vatut, saskatoonit, herukat, omenat ja mustikat ynnä sienet siihen päälle... pitäisi kai laittaa taas yksi uusi pakastin. Jösses, että osaa olla ylenpalttista luonnon ja puutarhan anti!






5 kommenttia:

  1. Maariankämmekällä on punapilkulliset lehdet. Käyhän kattomassa onko vihreet vai onko pilkkuja. Kämmekät on myös tosi helposti keskenään risteytyviä, joten lajimääritys voi olla vähän vaikeeta. Kukinto näyttää kyllä maarialta.

    Taas ihana aurinkoinen, mutta eilistä viileämpi päivä. Hyvät työilmat! Poistun pihalle puuhailemaan...

    VastaaPoista
  2. Pilikull... pilkulliset lehdet on. Enemmän harmaa-vihreät kuin punapilik...pilkulliset.
    Tarkistan asian ja raportoin.

    Tänään pohjoisesta vyöryi niin synkeän mustat ukkospilvet, että nähtiin parhaimmaksi pelastaa hevoset talliin vedenpaisumukselta. Tuli vettä ja ukkonen mörisee vieläkin.
    Hevoset saavat lepuuttaa tallissa yön, eiväthän nuo mitenkään harmistuneilta näytä vaikka onkin kuiviketta kavioiden alla laitumen asemasta.

    Kotiopettaja ei tullut tänään, olisi mennyt uimakouluksi. Yritetään huomenna uudelleen.
    Sen sijaan paistettiin perillisten kanssa vino pino lettuja. Juuri passelia ukkosillan hommaa.

    VastaaPoista
  3. Letut on niin ihan jees! Saispa ite aikaseksi kans...

    Mä olen kitkenyt. Luvattomia rönsyilijöitä, ahnaita rikkiksiä ja kaikkea muuta sälää. Älyttömästi vihermassaa kompostiin!

    VastaaPoista
  4. Huhuu, kotiin on palattu hyvässä järjestyksessä ja sen jälkeen fokus on ollut pienten valkoisten pallojen jahtaamisessa pitkin viheriöitä ja kotihommissa. Ripaus kulttuuriakin tuli imuroitua sunnuntai-iltana, täytynee todeta että lahjakkuus ja karisma on lahja ja oli mukavaa todeta, että huippulaulajatar on edelleen hyvin kiinni omissa juurissaan. Huomenna, siis tänään, suunta kohti Vierumäkeä ja sitten loppuviikosta tutkitaan taas sääkarttaa. Terkut kaikille Torpalla, yritän suunnata teidän kulmille jossain kohti:))

    VastaaPoista
  5. Ooo, Nemppa on laskeutunut! Kortteja on tipahdellut postilaatikkoon milloin Portugalista milloin Puerto Banuksesta ja niistä on päätelty, että lähinnä hyvissä säissä olet liikuskellut. Toista se on täällä... maa on niin märkä. Mutta tunti sitten viedessäni hevosia tarhaan, näin vilahduksen vanhasta kunnon keltaisesta molliskasta. Siellä se on, peittyy taas ihan pian mustan pilven taa.

    Huonosti nukuttu toinen peräkkäinen yö vaatii mittaamattomat määrät kahvia. Jaksa moccamaster, jaksa... minä en.

    VastaaPoista

Tip of the day:
Kannattaa tallentaa vaivalla väsätty kommentti ctrl-c komennolla ja mikäli julkaisuvaiheessa tekstisi lehahtaa taivalle, sen voi palauttaa ctrl-v komennolla takaisin.

Ja nyt sitä kommenttia väsäämään. Saa lähettää terveisiäkin!