Pieniä kriisejä

Aamutaivas näytti tältä, sieltä se auringon hymynaama uskollisesti pinnistää ylös ja lisää lämmitystehojaan, päivä päivältä. Toivotan kevään tervetulleeksi. Kuvan vasemmassa laidassa on tuommoinen harvempi metsänreuna. Siellä takana on lehmätila ja melko tuhti kevääntuoksu sieltäkin kiirii. Liete on elämän eliksiiriä... ja lupailee myös uutta kasvukautta.

Eilinen oli aika rasittava. Ja jotain katastrofin aineksiakin olisi ilmassa ollut, mutta onneksi selvittiin vähällä.

Tein tuttavuutta oman sietokykyni rajojen kanssa eilen kun odottelin tovin jos toisenkin spinningtunnin jälkeen autossani. Ulosmenoportilla tientukkona oli volvonlotja jota pakkonaitettiin hinausauton kanssa. Aika pitkään siinä meni ennenkuin volvo kiipesi sovulla hinurin selkään. Kiipesi kuitenkin, ihan samaa tahtia kuin v-käyrä hikisen ja hyväävauhtia kylmettyneen itseni sisällä.

Jäätävin mielin kurvasin kotimatkalla vielä markettiinkin. Pikahölkkää kassalle ja ostokset hihnalle. Siihen kehkeytyikin varsinainen hulabaloo, sirkus ja tuijotuskilpailu aitoon talvisodan henkeen kun kassarouva koetti selvitellä ostosturistien asioita. Jono kasvoi takana ja viereisillä kassoilla joten turha siitä oli mihinkään lähteä.

Jalkaa polkemalla ja kiukuttelemalla ei asia edisty joten en päästänyt sisäistä viisivuotiastani vapaaksi. Hyvä minä. Ihmeen tyynesti pystyin taas kerran toteamaan senkin jäätävän faktan, että tämän kaupungin liikennekulttuuri on jostain hemmetin syvältä. Joka toisen biilin ratin takana on sarvikuono ja joka toisen takana muuli. En tiedä kumpi minä olen. Helinä-Keiju? Kilahtelen... harvoin räjähtelen.

Ellin jäätävä katse

Torpalle päästyäni alkoi julmettu autojen tyhjentäminen kun samaan aikaan purussa olivat niin oma kiesini kuin Pesolito jonka Iso-J sompaili pihaan samaan aikaan. Samoilla kivistävillä lihaksilla ja mieli maitohapoilla kipaisin kurkkaamaan kanalan väkeä. Ja siellä oli myös kriisi. Joku oli sulkenut huonosti kanalaumoja erottavan verkko-oven ja Kullervo Kostonjumala oli kurittamassa Silkkikukkoa. Hirveä hälinä ja kaakatus. Silkki-Severi näytti lähinnä jyrän alle jääneeltä ja äärimmäisen ryvettyneeltä. Mutta seisoi omilla jaloillaan, hieman horjuen.

Voin kertoa, että kuuma sauna ja kylmä valkoviini tulivat enemmän kuin tarpeeseen. Onneksi sauna oli kuuma ja viini kylmää eikä toisinpäin.

Ulkoilua ja raitista ilmaa Ellin tapaan

Onneksi eilinen jäi jo taakse ja yö oli levollinen. Illallahan Iso-J:kin sai rämpiä umpihangessa sulakkeiden vaihdon merkeissä. Isoa miestä upottaa ihan eri tavalla kuin tämmöistä pientä tappia. Sulaketaulu menee nyt pikavauhdilla vaihtoon, vedetään kerralla riittävän tanakka pohja, voimavirta ja kaikki kerralla entiselle lammastilan tasolle. Sähkölaskun suuruutta voi tulevina vuosina hämmästellä.

No nyt on onneksi jo torstai. Lyhyt työpäivä, kampaamoterapiaa ja koti-ilta. Tänään minä vihdoin juhlallisin menoin avaan Titan lähettämän laatikon. 

Elli ja jokapäiväinen leipä

Eiväthän nuo minun eiliset koettelemukseni olleet silleen oikeesti isoja juttuja. Mutta tiedäthän, joskus liika vain on liikaa. Hyvä homma tässä on se, että niin kauan kuin minun murheeni ovat tuommoisia pieniä potutuksia, elämässä on oikeasti kaikki ihan todella hyvin. Ja ihanasti.

Hyvää torstaipäivän jatkoa lukijoille, ihan kaikille ja kaikkialle. Älkää hiiltykö pienistä. Ei pienetkään meistä.

Nyt lähetetään terveisiä

Paljon paljon terveisiä, onnitteluhalauksia ja iloisia ilmeitä Sarikalle. Tiedät kyllä miksi ;-)

Tästä päivästä on sitten tasan puoli vuotta... eikun siis päivää vaille puoli vuotta lämpimään elokuuhun. Aatelkaas sitä. Seuraavaan vuodenpuolikkaaseen mahtuu lopputalvi, kevät ja kesä. Hennosta vehreydestä loppukesän uhkeuteen.

Aamulla oma ilme ei ollut erityisen iloinen kun kello seitsemän aikaan havaitsin torpanmäen olevan puoliksi pimeänä. Se samperin sulaketaulu järkkäsi kivat aamuyllärit. Jostain syystä päätaulu on ulkona, kiivaan lumentulon takia aikamoisen kinoksen takana. Jouluna kun sulakkeita paloi rätinällä, taululle oli hyvä polku. Nyt oli päässyt huoltoreitti umpeutumaan pahemman kerran.

Pientilallista suoraan sanoen vetutti oma typeryytensä. Aamukahvia ei herunut ennen aamu-uintia joten toppahousut pyjamanpöksyjen päälle ja akka hankeen. Ja koska olen vallan tappijalkaisten heimoa ja huonetta, piti hinata mukana raksatikkaat.

Aamukahvi tuntui ansaitulta ja maistui mainiolta. Nyt sitä taas muistaa visusti huolehtia huoltoreitin esteettömyydestä. Siperia opettaa. Eli umpihanki.

Muistinpa sitten tankata auton, ettei käy senkin suhteen vanhanaikaisesti. Ja ennätin noutamaan Matkahuollosta Titan sinne tyrkkäämän lootan. Uteliaisuus oli kihisevä mutta työmoraali vei voiton ja tyydyin jättämään paketin autoon.

Illalla pläjäytän remelit ja rensselit pirttiin. Perilliset saavatkin hyvää oppimateriaalia valjasnahanhoidon opettelua varten. Varsinainen diplomityö *njäh njäh*

Iso-J:kin on lähtenyt tyrkkimään kotia kohti. Yritin kerjätä häntä piipahtamaan Jokimaalla sekä Wahlstenin että Horzen myymälöissä kuvaston hakureissulla. Näköjään siinä menee Iso-J:n raja.... hmmmm.... vaatii siedättämistä. Mies pois mukavuusalueelta ja hevostarvikekauppaan, hushus.

Propsit täytyy kyllä pitkälle pojalle antaa. Hieno asenne ja hermorakenne. Perilliset saavat hyvän miehen mallin isästään. Toivottavasti eivät tyydy itse puolijohteisiin ja ties mihin luolamiehiin.

Tämän päivän ohjelma on melko vaativa, aamusta lähtien... Duunipäivän päälle arvelin kipaista (siis klenkata) kuntoklubille polkemaan hullunpyörää ja siitä marketin kautta kotiin. Siellä toivoakseni odottaa lämmin sauna ja viileä valkoviini. Jotenkin tuntuu ansaitulta. Ja vielä kovin kaukaiselta.

Kohotan maljan ystävälle synttäripäivän johdosta. Nyt tosin kohottelen ihan vaan jugurttikippoa.

Koettakaa kahlata lumessa likimain oikeaan suuntaan!
Tsemppiä, jaksaa jaksaa....

The summer is on it´s way!

peeeäässs: Titalle vastasin edelliseen postaukseen mutta kerronpa tässäkin, säkä-häntä n. 120 cm

Yleisön pyynnöstä

Okei okei, kuvia kinutaan joka puolelta. Ei mulla ole. Ei oikeasti ole uusia kuvia.

Tässä inhorealistinen kuva siitä, miltä näyttää laumassa nujunnut kaksivuotias fjoordhäst.... hei hetkinen! Fjoordhäst? Monet tietävät traumani fjoordien suhteen. Se yksi murheenmusta Galatiski oli varsinainen vitsaus autoksi.. ettei nyt vain olisi nimi enne ja fjordhäst virheliike?

Siinnois raamit, tuosta pitäis hevonen tehdä. Hyvä siitä tulee, eikä elämä totisesti käy pitkäveteiseksi lähivuosina. Tänään olisi syytä tavoitella kasvattajaa ja sopia tulevien viikkojen aikatauluista. Pitää ottaa nämä uudet velvollisuudet huomioon myös työvuorosuunnittelussa ;-)

Illaksi ei muuta ohjelmaa kuin pikainen stoppaus tilitoimistolla ja kaupan kautta kotiin lumitöihin.
Kanalan huoltajuuskiistojakin pitäisi pohtia, olisiko syytä erottaa hautova kana toisista vai onko autuaampi ollessaan muiden joukossa? Aitiopaikalta saa ainakin muiden siipiveikkojen puuhia vaklata ja vaikuttaa varsin levolliseltakin löhnätessään munien päällä. Kukapa ei...

Höntit lapset

Tältä päivältä ei toistaiseksi tämän kummempaa, näillä kuvilla mennään toistaiseksi.

Ihmeparantuminen

Vaihdetaan välillä puheenaihetta... kuka nyt aina jaksaa jauhaa hevosista? *hmmmmm*

Kuten monet ovat ehkä tulleet tietoisiksi, torpan Vanhalla Armolla on Huono Selkä. Äitikulta on ketterä kuin gaselli mutta minäparka olen kärvistellyt ruotoni kanssa vuosikaudet.

Tänään kuitenkin kuulin olevani terve. Ei tarvita leikkausta kun ei ole mitään isompaa laittamista. Niin että what? Voimakkaasti vasemmalle kiertyvä skolioosi ei ole iso vika. Hieno homma ja aplodit sille.
Se, että olen välillä tyystin rampa, nilkku ja könkkä on kokonaan toinen juttu.

Huomaa rusakkoloikkarin jäljet takakinoksessa

Tita ehti jo lohduttamaan, että on oikeasti ihan hyvä homma jos vika on pehmytkudoksissa. Niitä voi viruttaa, vanuttaa ja käskyttää ottamaan rennommin. Jos nikama hajoaa, on potilaalla totisempi ilme. Selvä. Pitää panostaa lihaskunnon treenaamiseen ja koettaa elvyttää itsensä entistä ehompaan kuosiin. Hyvää kuntoa ja piiiiitkiä hermoja tarvitaan tulevina vuosina kun kaikenlaista temmeltäjää asettuu torpan kotikukkulalle.

Sinistä ja valkoista... Iso-J kipaisi taannoin katolle ja pudotteli enimpiä lumia alas. Tänään todellakin kaipasin aurinkolaseja, aurinko häikäisi ja lumi oli niin sokaisevan valkeaa. Kyllä tämä nyt jo keväältä tuntuu. Vähän mielikuvitusta peliin ja auringossa oli aavistus lämmöstäkin mukana.

Ilolla tervehdin lumia sulattavaa kevätaurinkoa. Kaupoissa on jo helmihyasinttiasetelmia ja ties mitä kevätherkkuja. Ensimmäiset unikonsiemenet on jo ostettu, niitä ei ripotella sämpylöiden päälle vaan yrttimaan mustaan multaan muutaman kuukauden päästä.

Voi veljet ja veljen vehkeet! Ajatus karkaa väistämättä kevään tuomiin uutuuksiin...

Raahasin tänään varastolta tupaan kaksi vuotta sitten kyynelin sinetöidyt tallilaatikkoni. Tuttu hevosenhaju tulvahti nenään ja ne harmaat karvat toivat paljon erinomaisen hienoja muistoja mieleen.

Perilliset lajittelivat harja-arsenaalin ja yksi pakillinen käyttökelpoisia pääsee pesun kautta käyttöön.  Hyvä oli levitellä varusteita tuvan lattialla kun Iso-J loittonee koko ajan etelämmäksi. Ei ollut mäkättämässä karvoista ;-)

Kanalassa tilanteet muuttuu päivittäin. Munintapesään ahtautui toinenkin mammakuumeinen kanarouva. Ratsasin mahanaluset (munia täys) ja totesin, että hautovat kimpassa. Voiko todella olla joku oppisopimushomma? Antaako keltainen kana nyt muninnasta kisällintyönäytteen?

On ne veikeitä. Koetan päästä tuntumalle kamerani kanssa.

Tähän varsanpyllyyn on hyvä päättää päiväkirjamerkintä tämän päivän osalta. Pakkasyö kiristelee nurkkahirsiä mutta vastavetona uuninkylki kerää ihanasti lämpöä riuskan lämmityksen jäljiltä.
Tuleva yö kuulema tupsauttaa lisää lunta etelänväen iloksi... ja huomispäivä antaa sitä meillekin.

Kalenteri alkaa kuitenkin kääntyä väistämättä kevään puolelle ja lumi saa väistyä. Se nyt vaan menee niin! Hyvä niin.

Uuden edessä

Tunnettu vanha viidakon sanonta kuuluu muistaakseni jotenkin niin, että yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat huonosti valittua sanaa... Seuraa kuvasarja. Älköön kukaan moittiko kuvien laatua, harvat kuvasin minä ja silloin jos Iso-J zuumaa hevosia, on oikeasti hurraahuudon paikka. Ready? Ladies, start your engines!

Jos metsään haluat mennä nyt, sä takuulla yllätyt

Viikinkihevosen harja

Pipopäät kerrankin pulisematta

Lähtisitkö silloin kanssani lenkille? 

Vastaus viimeiseen kysymykseen: KYLLÄ!!!!

Herra Viikinkihevonen muuttaa metsästä torpalle laidunkauden koittaessa.
Koko perhe lankesi polvilleen Herra Viikinkihevosen loitsimana. Pieni ystävällinen hevonen. Hevosen lapsi vasta.

Ystävät, tiedän että tämä tuli teille äkkiä.
Niin se tuli kuulkaa meillekin. Aamulla oli huoleton ja onnellinen leppoisaan pyhäpäivään orientoitunut paluumuuttaja. Ja nyt, kuulkaas, kohisen harmaantuu huolella raidoitettu kuontalo. Hevonen pitäköön luojan luoman kirjavan kuontalonsa minä tyydyn kohtalooni. Ja teen sen mielelläni.

Ai niin.... nämäkin linssiluteet piti tallentaa:

Mustalla orilla on oma lauma

Ja laumassa valkea tamma

Missä tamma, siellä usein varsa

Ja olihan siellä kuulkaa paljon paljon muutakin. Kaikkia ei nähty, osaa ei valon vähyyden vuoksi saanut taltioiduksi ja noh... osaa ei vain tullut kuvatuksi. Mutta kyllä me asiaan palaamme, useampaan otteeseen. Uskallan luvata.

Tapani mukaan en mainitse nimiä, pidäthän sinäkin ne omana tietonasi jos ja kun tiedät. 

Näin se nyt vaan menee... ajopuu kolahti rantaan.

Elämä vie! Jatkoa seuraa, maltan tuskin odottaa ;-)

Pesänrakennusta

Torpalla on tänään aidossa pesänrakennushengessä, kanarouvan esimerkkiä noudattaen,  kunnostettu kotia ja siivottu nurkat -sekä keskilattia.

Laiskan loikoiluaamukahvittelun jälkeen olikin sopivan tarmokas olo ja kannettiin kutakuinkin kaikki rätit ja rievut hankeen. Puolihuomaamatta yksi jos toinenkin talven aikana kertynyt "miljoonalaatikko" koki tyhjennyksen. Ällistyttävää miten paljon vaatii toimenpiteitä joskus -luokituksen saaneita lippusia ja lappusia kertyy muutamassa viikossa. Saati kuukaudessa. Lasten supertärkeitä lärpäkkeitä, helyjä ja roippeita oli jokaisen rottinkikorin pohjilla. Tylysti pussitin ne ja kiikutin perillisten huoneisiin jatkoarkistointia varten.

Kissa hyötykäytössä, taljanpolkijana

Jotenkin tuntui oikealta hetkeltä vähentää esillä olevien kynttilänjalkojen määrää kuin myös raivata muitakin talvisen tunnelman luojiksi nimettyjä asioita pois silmistä, kaappien takanurkkiin. Se on kuulkaa kevät(alvi) nyt!

Nyt on tupa lämmin, kaikki huoneet huokuvat raikkautta ja padassa muhii paistiliha. Ei ole elämässä kuin hyvyys vikana.

Veli Milton plays korppikotka

Nuoremman perillisen kanssa hiippailtiin kanalaan vakaana aikeenamme ratsata hautovan kanan mahanalus. Se oli munia täys, viisi löytyi ja jokainen sai lapsiturvallisella tussilla merkatun pinkin vyön ympärilleen. Päivittäin poistetaan ne, joissa ei ole raitaa, raidallisista odotellaan tipuloita eli rouva saa hautoa. Ja voi miten pieniä ne ovatkaan! Ne munaset. Ihania helmiäispintaisia taideteoksia. Ihan pelottaa ajatella miten pieniä tipuset ovat.

Pitääkin muistaa kuvata minimuna, huomenna päivänvalossa saan ehkä hyvät kuvat. Ehkä.
Kanarouva oli oikein kärsivällinen vaikka alustaa rassattiin. Oltiin ehkä riittävän tuttuja ja riittävän hellävaraisia, juniorilla on munavarkaan näpit, MOT.

Korppikotkan huonompi hetki

Illaksikaan ei ole ohjelmoitu tämän kummempaa. Ihan älyttömän hieno tunne kun kaikki ns. hyvän äidin velvollisuudet on tehty ja koko ilta on sitä himoittua omaa aikaa. Penskat löysivät Sleisch -hevoset uudelleen ja keskittyvät täpöllä niiden kanssa värkkäilyyn. On tallit ja tallikoirat, rattaat ja loimet sekä hevosia ja poneja jokalähtöön. Oli vallan liikuttavaa katsoa eilen marketin kassalla kun perilliset nätisti vuorollaan maksoivat omilla korteillaan omat "sleissinsä". 


Silloin kun minä olin pieni, oli semmoisia samettipinnoitettuja hevosfiguureja. Vitsi ne oli hienoja! Kaikki roposeni taisin jossain vaiheessa sijoittaa aina uusiin hevosiin...  Hhhhhmmm... ei ole maailma juurikaan muuttunut ;-) Ihan kohta Regina, Ruben tai Rasputin tai joku muu Ryökäle ryövää rahani, aikani ja harmaannuttaa taas ennenaikojaan.

Pelaryllis

Huomisen ohjelmassa on vain tallireissu. Vienti ja tuonti. Eli kaksi tilaisuutta tehdä tuttavuutta äititamman kyytiläisenkin kanssa. Meinasin lisäksi ajaa yhden kuvauksellisen pikkuisen joenuoman kautta, viime sunnuntaina ei sattunut kamera mukaan.

Realistina totean että lumentulon kiihtyvä vauhti takaa huomiselle myös fyysisiä ponnisteluja. Ihan pelkkää fiilistelyä ei siis ole lupa pyhäpäivältä odottaa. Traktorikuskilla näyttää menneen eilen myöhään kun ei ole vielä käynyt linkoamassa edellisiäkään lumia. On muuten semmoinen juttu, että hommataan Plan B:ksi oma pienempi linkohomma tai joku muu moottorilla käyvä lumensiirrin.

Traktori-isännän kanssa on jo todettu kuinka vaikeaa nykyisin on löytää kunnollista henkilökuntaa.
*vino hymy*
Näihin seesteisiin tunnelmiin, leppoisaa lauantai-iltaa!

Ohhoh sanoi lääkäri

Ja välittömästi tuli elävä muisto mieleen Titan spontaanista kommentista :-)

Kävin Piäterveysasemalla näyttämässä selkärankaani (mulla kivusta päätellen on sitä selkärankaa) ja huomenna pääsen säteilyyn.  Sitten katsotaan miten jatketaan. Sain (sanelusta) kuulla olevani lievästi ylipainoinen perusterve nainen.

Sieluun sattui... ja tänään vedän spinningissä vähän vielä vastusruuvia kireämmälle!

Voi mitä mutinaa Toveri Lääkäri pitikään.... henkeä pidätellen (vatsa sisään vieraitten miesten edessä nääs) odotin, milloin kaivaa kamerapuhelimen esiin ja räps, pääsen friikkisirkukseen opetusaineistoksi.

Titalle tiedoksi, joku akillesvastus mulla puuttui kokonaan, muut olivat vaihdellen plusplus tai miinusmiinus. Onneksi ei koputellut päälakeen, errorerror.

Kahtellaan, maanantaina on puhelinkonsultaation aika ja kummoinenkaan päättelytaidon mestari ei tarvitse olla kun voi kertoa, että jatkoa seuraa.

Vanhemmalla perilliselläkin oli samaiselle maalaislääkärille tapaamisaika. Tasaisen rytmikäs ja siisti soundi oli neidin pumppuhuoneessa. Ei vihellystä, ei sivuääniä ei mitään. Huoh. Helpotti. Taas yksi syy vähemmän valvomiseen.

Syksyisellä sairaalakeikallahan pumppu säkätti omiaan mutta todennäköisin syy oli lapsosta riivannut enterorokko. Säikäyttihän se, paljonkin. Tämä oli nyt tämän puitteilta viimeinen kontrollikäynti ja pentukulta jatkakoon ihan normaalisti elämäänsä. Luojalle kiitos ja pirulle pitkä pska!

Muuta mainittavaa ei oikeastaan ole sitten torpan kuvioihin mahtunutkaan. Alkuviikko lipsahti puolihuolimattomasti ihan näpistä. Lunta satoi tänään aamupäivän aikana reilut 5 cm lisää, kissankusi haisee etuportailla ja kevättä on ilmassa. Ei sitä vielä haista (paitsi kissankusemat) mutta aavistaa voi.

Nuorempi perillinen kolhi eilen itseluottamustaan. Häpeäkseen neidin piti tunnustaa saaneensa opelta huolimattomuusrastin. Pieni kurjaparka nyyhkytti peittonsa alla ja itki aivan lohduttomasti. Pettymys on aina paha paikka. Vallankin kun itseensä joutuu pettymään. Ja vielä tunnustamaan asian niin itselleen kuin vanhemmille. Voi kun lapsi olisi äitiään viisaampi ja osaisi antaa anteeksi, itselleen.

Pieniin periaatteellisiin voittoihin ilolla kirjataan, Iso-J valitsi tänään Pesoliton huoltopäivän ajaksi Subarun. Tunnusti käyneensä törkkimässä osuuskaupan parkkialueella pientä pesään ja kivaakin oli ollut. Tuommoista parkkipaikkavehtaamista minä ilolla tervehdin ;-) Peukuttaisin jos olisi se fabon tykkäyspeukku.

Nyt se tulee, nyt se kävelee...

Heh, kyllä se siitä. Kypsytellään vielä vähän aikaa ja sitten: tättärää, on aika nakata pirkkavolvon nycklat Pielisjokeen ja ulisuttaa tuplaputkista uuden auton usvat pois. Näin se menee, kuomaseni. Näin se vain väistämättä menee :-)

Kärsivällisyys on aivan kelvollinen hyve. Olen oppinut kärsivällisyyden ilot, vihdoin. Mitä tahansa, minkä oikeaksi ja oikeutetuksi tietää, kannattaa odottaa. Asioiden tapahtumista ei aina ole viisasta runtata pakolla eteenpäin.

Ei väkisin, ei väsyttämällä vaan hitaasti hivuttamalla.

Joskus tarvitaan mielipidemuokkausta (salavihkaa ja viekkaasti), joskus naisellisia näppäriä niksejä ja joskus vain aikaa.  Toki suoraakin toimintaa (joskus poikkeustilanteissa) mutta yleensä siitä jää halju maku. Voitto ei tunnu niin makealta.

Mutta ajopuu kopsahtaa oikeaan rannankohtaan aina! Vanha kunnon ajopuuteoriani on pettämätön. Asiat menee just niinkuin niiden kuuluukin mennä. Aikanaan ja ajallaan.

Yks-kaks-loikka ja HEPULIHYPPY!!

Näitä tämmöisiä ihmetellessä, rentoa keskiviikkoa kaikille, missä sitten koikkelehditkin.
Minä pistän kohta läppäimen kannet kiinni, pakkaan kamppeeni ja hinaan lievästi ylipainoisen ruhoni daijupyörän rattiin. Ja varaan seuraavat ajotunnit.

Notta tälleensä. Mie lähen kans, loikalla!

Peeäss: viimeinen kuva omistettu erityisesti Nemille. Terrierin tarmolla pääsee pitkälle!

Koiranvirka ja muita luontaisetuja

Supershopperit

Tämäniltainen puhelinterapiaistunto Nemilandiaan avasi hetkittäin silmäni. Mutta kuvakirjasto aikaansaa välittömän ummista silmäsi söpöilyltä ja ajattele järjellä -reaktion.

Torpalla eletään nyt eläinten- ja lasten hillitsemättömiin mittoihin paisuneiden oikeuksien normalisointiviikkoja. Ja aikuisten oikeuksien palautusviikkoja. Teeman nimi on Jokainen nukkukoon omassa vuoteessaan. 

Nasselle ostettiin tänään uusi oma peti. Ja 11-vuotias perillinen pysyköön pedissään iltapususta aamuhaliin. Nyt loppuu se ahtaan paikan kammo johon me Iso-J:n kanssa olemme itseämme varsin ansiokkaasti siedättäneet.

Nassen söpöilyilme

Ei oo pakko jos ei haluu. Ja kun ei haluu. Nimittäin herätä aamuyöllä siihen, että rystyset valkeina roikkuu patjan syrjässä kiinni taistellen oman patjansa hallintaoikeudesta. Silmäpusseihin on stanssattu sängynlaidan puunsyiden kuvio ja siihen lisäksi epänormaalin kierteinen sikiöasento.

Juu-u that´s what I call epäreilu meininki. Päänahkaa kuumottaa tuskanhien lisäksi kerällinen tai kaksi kissankarvakääröjä, perillinen kuumottaa selkää ja koiralimppu kinttuja. Oi tuskatila!!!

Nassen vieroitusharjoitukset

Niin että tänään auton perään viskattiin ökyversio koiranpedistä. Etteikö muka ukkorekun kelpaa köllötellä? Aivan hyytävänkylmin sydämin meinaan heivata karvareuhkan koirineen päivineen lattianpintaan yöksi. Kissoille en ensi yönä voi mitään, karvahattuja á la Pupunaama piisaa näillä selkosilla. Mutta jotain harhautusjuonta aion senkin suunnan osaan punoa jahka ensin elvyn kunnon yöunilla.

Perillinen ei saa synttäriaamiaista vuoteeseen, ellei ole herätysaikaan omassa pedissään. Mikäli meinaa löntystää yöllä meidän budoaariin, velvoittaa se hänet myös premiumluokan aamiaistarjoiluun. Jännityksellä odotan millaiset lattet tenava keittelee... 

Nuo jätkät tyytyvät järsimään poikamiesboksinsa puuosia, eivät pyri sänkyihin. Papanasingot.
Kalle Löfström ei mahtunut kuvaan, veteli sikeitä heinäkasan uumenissa.

Nemi yritti väittää Nassen oikeuksien puolesta, muttei kyllä suostunut toimimaan aitoon Anneli Tempakka -henkeen eläintemme terapeuttinakaan... uhkasin lähettää sekä eturauhasongelmaisen koiran että teiniangstisen Ellin Jyväskylään saamaan lohtua ja ymmärrystä.

Torpan virallisen koiranviranhaltijan viikko on kieltämättä ollut haastava. Ensin tuli viheliäinen eturauhasvaiva ja lääkekuuri. Tai aluksihan oli dieetti. Sitten lääkekuuri ja sen kylkiäisenä relapiimä (koko rekku haisee piimälle, myös päästöt). Sitten vieroitetaan mammasta uuden pedin varjolla ja lauantai-illan kunniaksi pääsi vielä rivakalle remmikävelyllekin. No ei ole helppoa ei.

Mutta positiivisen ajattelun hengessä Nassekin voisi vallan hyvin ottaa niin piimäkuurin kuin dieetinkin luontaisetuina. Työnantajana minun velvollisuuteni on huolehtia eläinten hyvinvoinnista. Jos se merkitsee kiivasta dieettiä niin se on sitten voi voi.... Onhan toi uusi peti niin tuksua niin tuksua että ei luulisi yhtään irvistelevän ;-)

Eläinrääkkäystä?

Tämän päivän muihin ansioihin voidaan kirjata tutustuminen Itä-Suomen Kouluun, sisätiloihin ja sijaintiin. Vertailun vuoksi annoin perillisen oivaltaa Norssin ainutlaatuisen sijainnin kaupunkimme kartalla. Käsittääkseni oma ansiokas opinahjoni veti pitemmän korren ja ensi viikolla tenava piirtää rastin   hakulomakkeeseen Norssin kohdalle. Äitin tyttö ;-)

Ilokseni havaitsin myös historian siipien havinaa.... venättä opettaa alakoulun puolella sama ihana urhea naisihminen joka yritti sivistää myös allekirjoittanutta joskus vuonna hakku, ennen kaivosta. 

Ihan kävi Kaijaa sääliksi, ei me helppoja oltu.  Enkeleitä ensinkään...

Kaupunkireissulta kotiuduttiin ennätysripeästi ja parissa tunnissa oli kattaus valmiina synttäripartyihin. Sipsejä, vaahtokarkkeja, tikkusuolaisia, limsaa, kakkua (ruma mutta maukas) ja paljon muuta aikuisen linjoille turmiollista. Ipanat sentään kuluttivat syömänsä kalorit Twisterskabassa, meikä senkun rouskuttaa jämiä ja katuu huomenna. Kuulen jo silmäpussien kohinan; ulapalta rantaan, Swoooosh.

Ja nyt olen niin viisas, että lykkään valkokantisen syliystäväni latauspiuhaan ja hiivin häpeissäni yläkertaan. Nassen syyttävän vetistävä bambinkatse vainoaa, Pupunaamat odottavat jännityksellä nukkuuko mamma itse uudessa pedissä vai vetääkö Elli maton kaikkien alta.

Ellihän ei ole vielä oikeastaan herännyt tähän päivään eikä ilmoittanut angstinsa määrää. Paha se on mutta kuinka paha? Elliä nyt eniten vtuttaa aina. Aina.

Huomenna lisää synttäripartya, virallisesti. Siitä on kuulkaa jo 11 vuotta kun vietin unettoman yön (yllätysyllätys) Naistenklinikalla. Kaunis ja hieno sunnuntailapsihan sieltä sitten tuli. Kelpo perillinen.

Aamupäivällä piipahdan tallilla, sitten onkin syytä panostaa sukulaisten kestitykseen. Onneksi ovat helppoja kestittäviä. Kahvia ja makeaa. Ja jotain jossa on lohta.

Palataan jahka elvytään. Tarjoan itselleni nyt jonkinsortin luontaisetuna normaalimiehitetyn parisängyn. Ilman eläimiä. Ilman tenavia. Ihan vaan me, myseld and I. Ja Iso-J jahka joutaa Sons of Anarchy -maratoniltaan. On muuten aivan loistava sarja.

Ihana valo!

Kutakuinkin vuosi sitten, samalla viikolla, auringon säteissä oli jo pieni lupaus tulevasta. Nämä ovat jo kertaalleen blogissa julkaistuja mutta kestävät mielestäni aikaa. Hyvät asiat eivät vanhene.
Tänään taivas oli helmenharmaa, pakkasta ja outoa usvaisuutta.

En minä joutanut taivaita toljailemaan, nukuin autuaasti rokuliin ja aikaa hypätä pyjamasta työkamppeisiin oli ruhtinaallinen vartti. Siinäpä sitten yrität puristella silmäpusseja tiiviimpään kuosiin ja sutia vähän väriä kalvakkaaseen naamaan. Huoh. Kaipaan valohoitoa, nuoruudeneliksiiriä ja kevättä!

Eilinen runsas vesitankkaus hölskyi silmien alla vielä aamullakin. Mutta pirteä olin. Tosi pirteä.
Kyllä tästä vielä ihan hyvä päivä tulee. Nemi on kaupungissa ja työpäiväni päättyy jo iltapäivällä.

Yritin tehdä vähän tulkintoja kirjanpitäjän lähettämistä raporteista. Eihän sitä kai saisi kehua mutta sanonpa kuitenkin. Hyvin näyttää menevän. Tottakai se ottaa päähän maksaa veroja ja vakuutuksia, semminkin kun niiden konkreettisen hyödyn näkemiseen tarvitaan mielikuvitusta. Joskus enemmän, joskus vähemmän.

Mutta näyttää nyt kuitenkin siltä, että uskallan antaa kunnon tunnit kesäkuukausina työntekijälleni ja pitää itse vapaata vähän enemmän. Että niinkus vielä kerran mammalomaa ja hoitovapaata. Tammamamman henkiseksi tueksi :-) Eikä piha kukoista eikä sato tekeenny ilman ahkeria kätösiä.

Kesä on kuitenkin vielä kaukana mutta on lohdullista tietää se olevan jo matkalla. Ja että omaan kesään kuuluu muutakin kuin sisätöitä.

Torpalla eletään talvea, on siinä hyvätkin puolensa. Niinkuin blinit...
Hui hai ja heippa!

Keskellä viikkoa keskellä talvea

Pupunaamat

Nuoremmalla perillisellä on tapana sanoa, että eläimet tekee söpöjä ilmeitä. Kyllä.
Onko kissannaamaa pehmoisempaa? On, se on Pupunaama! Ja sen ilmeen mestareita ovat Veljekset hulluudessa, Veli Milton ja Veli Winston.

Huomaathan, että Nasse-sedän koulimat kattivelloset lojuvat eteisen matolla vahtikoiran väijypaikassa. Siitä näkee moneen suuntaan. Joskin pahin uhka yritti portaista alas.... seuraava kuva kertoo tilanteen kehittymisestä enemmän.

Mummokissa Justiina oli matkalla alakertaan kun huomasi Kukkaispoikain vartion. Justiina jäi siten katselemaan portaikon ikkunasta pimenevää iltaa ja odottelemaan ilmeisesti myös sitä, että jätkät painuvat vielä pihapartiointiin. Mutta ei, jätkät senkun jäkittivät matolla. Joten mummokissa nukahti portaille. Valitettavasti en saanut kuvaa siitä, kuinka Justiina nyykähti aina alemmas ja tipahti lopulta nenälleen.

Ellihän ei tunnetusti portailla nuoku eikä oikoudu lattiallakaan. Tyyny pitää olla ja mieluummin pehmoinen patja. Vähintään. Justiinakin oli ennen varsinainen primadonna mutta on nykyisin ihan vaan vanha homssuinen höpsö. Takana loistava tulevaisuus.

Keskiviikkoaamu oli hieman ankea, koska nuorimmainen perillinen oksenteli viime yönä ja luonnollisesti jätti koulupäivän väliin. Onneksi meillä on Äitikulta joka kirmaa pihan poikki pieniä potilaita hoitelemaan. Toivottavasti tauti ei ole tarttuvaa laatua, olisi hitusen paljon muutakin hommaa kuin halailla oksuämpäriä.

Yöllä pakkanenkin oli kiristynyt ja tupa jäähtynyt vilpoisiin lukemiin. Nyt mun ennakointini kyllä petti, pakkanen iski ihan takavasemmalta enkä tajunnut panostaa eilen lämmityshommiin. Aina ei voi voittaa ja mitään ei ole hävitty, vielä. Iso-J joutaa halkoja kärräämään minua ennen.. Tämä hinaa bärssen spinningsalille ja kitkuttelee kohti ketterämpää elämää.

Lumisateissa taitaa olla ns. luova tauko? Käsittääkseni tämäkin pakkasjakso päättyy ankaraan pyryyn. Niinhän se aina, purku pakkasen perästä.

Perästä kuuluu myös kanalassa. Nyt ne pienet chabot ja ilmeisesti pari silkkikanaakin ovat alkaneet muninnan. Minipieniä pikkumunasia löytyy pikkuväen pesästä. Hienoja helmiäishohtoisia munauksia. Isommat kanat rykivät munukoita varsin epäsäännölliseen tahtiin. Ilmeisesti useampikin Vanhan Liiton Rouwa laittaa lapun luukulle ja siirtyy eläkkeelle.

Se on kyllä sitten niin, että osa siirtyy taivalliseen kanalaumaan. Väistämättä.
Onneksi Rouwa Browneja on melko vaivattomasti saatavilla. Munivat verrattoman uutterasti ja ovat suoraan sanoen paljon seurallisempia kuin nuo pienet koristekanaset. Hyötykanoja kerrassaan! Sitä paitsi meillä on viriili kukko joka tarvitsee laumansa. Niin kauan kuin Kullervossa kiekua riittää, meillä on oltava isoja kanoja.

Mitään erityisempää torpan rauhaan ei sitten kuulukaan. Oksutaudit tulee ja menee ja elämä jatkuu.
Tämän päivän aikataulutettua ohjelmaa riittää iltamyöhään saakka ja mm. matkahuollon piippaama noutopaketti jää huomisen huoliksi. Kaikkeen ei vaan ehdi. Huomenna lienee lupa odottaa Nemin jalkautuvan Joensuuhun? Teretulemast! Olen varannut iltapäivän vapaaksi joten helistele kun olet maisemissa.

Nyt niitä oikeita töitä... lounaan metsästys lienee akuutein ;-)

Puppeliparaati ja jotain muuta pientä

Papparatsaaja Iso-J:n yöväijyn tulos

Puppeliparaati on jokaöinen ralli torpanmäellä. Pupunpapanoita ropisee portaille saakka ja aivan härskisti pupunussikat loikkivat tipubaarien liepeillä, kinoksilla ja törkeimmät tirkistelevät ikkunoista sisään. Käpälänjälkiä on kaikkialla. Tämän rimppakintun Iso-J yllätti aivan tuvan ikkunan alta. Eivät ne mokomat korvaansa heilauta vaikka parin metrin päästä tähtäillään. Sisäinen robinhoodini hyrisee tyytyväisenä, vielä minä jousipyssyni viritän!

Eilinen oli rankka päivä. Hyvin rankka. Ja tänään on lihaksilla rankkaa. Mutta hyvä niin. Minulla siis on vielä jossain lihaksisto joka kipeytyy. Jos olisin täyttä talia, en arvatenkaan tuntisi mitään.

Kyllähän vapaaehtoinen fyysinen pinnistely on aina pienoinen voitto omasta laiskuudesta. Joku koiranleuka voisi nyt louskuttaa, että senkus vaan paluumuuttaja pientilallinen ottaa lumikolan näppin ja ryhtyy lykkäämään.

Pyh sanon minä. Iso-J on ominut lumikolan itselleen ja väittää lumitöiden olevan terapiaa. Kun siinä samalla saa raitista ilmaa ja hien pintaan niin antaapa miehen ahertaa. Kun jonkun on ne lumityöt kuitenkin tehtävä. Eilen illalla hän tosin sanoi, että vähempikin lumentulo riittäisi.

Vielä on talvea jäljellä, nythän on kai ns. sydäntalvi? Päivä kyllä pitenee, mutta vasta helmikuun puolella on lupa odottaa sulamispisaroita? Oli miten oli, tätä tämä nyt on ja näillä mennään.

Eilinen oli rankka päivä senkin suhteen, että leegoja piti parsia kasaan. Onneksi nykyisin virkaatekevät hammaslääkärit ovat aika näppäriä jemmailemaan niitä työvälineitään... etteivät ihan paskanjäykkänä kita ammollaan pötköttävän potilaan silmien edessä heristele puuduteruiskuaan. On se vaan aika järeä tykki, eilen kurkkasin. Ja ne piikit ja koukut *brrrh* Mutta leego voi hyvin ja on taas entistä ehompi.

Reuhakkaasti varasin itselleni seuraavankin hoitoajan, niitä kun on täällä landella saatavilla. Ei pelkkää urbaanilegendaa. Suoraan sanoen minulla ei ole aavistustakaan kenelle isojen kaupunkien kunnallinen hammashoito on tarkoitettu? Eivät ainakaan tavalliselle työssäkäyvälle kansanosalle.

Ekan kuvan puppeli on muuten tuolla tuolin kohdalla.
Kyseessä pihataverna aamuauringossa ja vastaistutetut hostat
sun muut hilppeet
jotka nyt ovat metrisen kinoksen alla.

Tänään on työpäivän päätteeksi ohjelmassa ihan vaatimaton kevyt palauttava kävelylenkki ja huomenna sitten takaisin spinningpyörän kyytiin. Minulle sopii tuollainen yksinäinen, omassa kuplassa puurtaminen. Joukon keskellä ja silti aivan yksin.

Sitä minä en kyllä tajua, miten olen joskus voinut pistää itseni niin likoon, että olen maratonaerobiccejä ohjannut? Nykyisin sitä jäätyy täysin jos pitää ventovieraiden edessä suunsa avata. Tätä jouduin eilen miettimään kun isosti arvostamani yrittäjäkouluttaja soitti ja pyysi tunniksi puhumaan yrittäjäkurssilaisille.

Toisaalta olisi ollut hurjan hauskaa ja varmasti avartavaa mennä sinne hölisemään. Mutta valitettavasti aikataulu ei passaa. Toivottavasti joskus tulee uusi tsäänssi ja mahdollisuus mennä julkisesti munaamaan itsensä ;-)

Tinttikuva Katariinalle

Maailmalta kuuluu kummia, pommi-iskuja ja sähkökatkoja. Sitä ei aina tajuakaan miten turvattua elämää saa elää täällä susirajan hämärällä puolen. On oma tupa, puuta poltettavaksi, kaikki valta ja vapaus päättää elämänsä suunnista. Sen mitä ihmispolo nyt yleensä voi päättää. Ainakin voi suunnitella. Se on sitten joku muu taho joka antaa ja ottaa.

Tämmöisiä sekalaisia, väsyneitä ajatuksia tänään. Lienee aivokuorikin maitohapoilla kaikesta funtsaamisesta.