Ponin päihteet

Otsikko on lievästi sanoen harhaanjohtava.... ja toisaalta ei. Se on ylistys murteelle. Mun omalle.

Hevosille laitetaan päähän erilaisia asioita ja eri murteilla niitä pääasioita kutsutaan erilaisilla nimillä.
Täällä villissä idässä hevoselle laitetaan päähän päitset. Ja jos jotain laitetaan suuhun, ne ovat silloin suitset. Loogista? Jees.

Etelässä suuhun laitetaan suitset -joo.. mutta päähän pannaan riimu! Kettinkiä -kysyisi epätietoisempi.
Olisi kiva tietää mitä siellä länsirannalla hevosille puetaan, remmei ja narui ja rautavehkei?

Noh, päihteisiin päästään silloin kun minä puhun murteita. Perillinen osti etelänreissulla Törkymöykylle mustat, teddyvuoratut päitset. Kotiin tultua minä purkasin tavaroita ja lallattelin iloissani "suihet, päihet, ponin päihteet"... ja siitä saakka olen hihittänyt omalle, omasta mielestäni erinomaiselle sanaleikilleni.

Halvat huvit on näillä tuloilla oltavakin.

Kenenkään ei tarvitse ymmärtää eikä edes teeskennellä ymmärtävänsä, omaa kivaa -ja ponille päihteet *hihihihihih*

Päivään mahtui paljon kirjavia käänteitä.
Aamupäivällä ajoreitissä luki kaupunkikeikka, Äitikulta silmälääkäriin. Samalla reissulla tuli hoidetuksi niin mansikkamuovit kuin hevosten ötökkämyrkytkin (hyttyspäihteet). Ja kävin kiduttamassa itseäni Rajalan kamerakaupassakin. Hiplasin antaumuksella seiskadeetä... juu juuri sitä valokuvauskonetta. On se painava, on se hieno ja on se vaan niin pakko saada.

Ikävä myyjäpoika kyllä osasi vedellä oikeista naruista -ja täti kieri mehuissaan. Kokeilin myös 5D:tä ja voe hyvä ihme kuitennii, heti kuvittelin semmoisen ansaitsevani tarvitsevani. Hintaeroa näiden kahden kamerarungon välillä on nykyhinnoilla noin 300 euroa, kameranhankintakonkurssissa siis ei niinkuin mitään!! Nada. Niente.

Poistuin kaupasta hyperventiloiden ja täysin tohkeissani. Ilman kameraa. Tällä kertaa....

Ja sittenhän olikin aika palautua maanpinnalle. Kurvasin kiesini turhan laajoilla kaarilla ja bäng, rootvallin reunakivi vaati veronsa. Kumi puhkesi, poks. No oikeasti se ääni oli ruma ja vielä rumempi soundi irtosi vanteesta jolla ajelin Kirkkokatua etelään kunnes tuli tilaisuus parkkeerata kiesi vahinkojen lähempää tarkastelua varten.

Nyt päästään opittuun avuttomuuteen.
Meille naisille on miesten toimesta *köhköh* vuosikymmenet toitotettu kuinka me naiset olemme tumpeloita autoasioissa. Väitän, että useimpien tuntemieni naisten isät, veljet, puolisot, naapurinmiehet ja ainakin työkaveri(miehe)t ovat lausuneet painavan mielipiteensä niin auton merkin, mallin, värin, renkaiden, katsastusten ja ajotavan suhteenkin. Eikö? Tita on tuntemistani naisista poikkeus. Me muut yleensä annamme miesten hoitaa autohommat. Tita ajaakin Subarulla.

Emme me naiset osaa ajaa, näin meille kerrotaan. Se on miesten hommaa. Naisille jää tylsä arkiajo, lasten kuskaaminen, kauppareissut ja miesten pikkujoulunoudot. Ja perheen kakkosauto.

Kuitenkin suomalainen kotirouva ajaa autoa paremmin kuin kymmenen italialaista ferrarikuskia. Been there, done it. Trust me, I know what I´m doing, sanoi useammankin kerran tämä suomalainen nainen ja kiihdytti jäätyneellä vuoristotiellä. Sinne jäivät nelivetojensa viereen parkumaan niin lumiketjuja kaipaava amerikaano kuin äitinsä perään parkunut italiaano.

Tänään istuin autossani, kumi oli puhki ja kotiin piti päästä. Koska autoni ympärillä ei pyörinyt mitenkään häiritsevään ruuhkaan asti sen enempää avuliaita taksikuskeja, poliiseja eikä palomiehiä, ritareista puhumattakaan, piti tehdä ns. oma hiihto.

Minä soitin Iso-J:lle, totesin tilanteen ja poistuin paikalta. Siirryin kahvilaan.

Puolen tunnin päästä Iso-J soitti ja käskytti autolle, ovia aukomaan.
Vartti siihen päälle ja kas, kurvasin kotimatkalle.

Se oli sitä opittua avuttomuutta ja miesten meille opettamaa naiset ei tajuu autoista enempää kuin sika satelliitista.

Kysynpä vaan, mitä varten on autoserviceassistant24/7 -palvelut jos niitä ei käytetä?
Hanakasti niitäkin palveluita autokaupoissa myyvät. Tähän leveä blondin hymy, kuvaa ei ole eikä tule.

Päivään mahtui paljon muutakin, muun muassa tervetullut terapiaistunnosta käynyt puhelu, kiitos vaan Kirkkonummelle.

Jos elämä on taitolaji, hevosharrastus tekee siitä rakettitiedettä. Helppoa se ei ole kenelläkään mutta onneksi huumorintajulla pääsee aika pitkälle. Vertaistuki on jo semmoinen lisäbonus että sillähän siirtää vaikka nilkkuja poneja.

Illalla hain Törkymöykylle ensimmäisen satulan sovitettavaksi. Huomenna olisi urakkana ponin kurakuorrutuksen poishiominen (rälläkällä) ja kyseisen istuimen sovitus. Saas nähdä.... olisihan se aivan liian helppoa (ja halpaa) jos ensimmäinen käytetty penkki olisi käypäinen.

Pitkä oli päivä ja paljon päivään mahtuikin.
Sateen tauottua sisätiloissa virtaa kerännyt Äitikulta seilasi kottikärryineen ympäri pihaa ja piilotteli jorriininjuurakoitaan ties minne. Loppukesästä sitten nähdään yllätyksiä.

Erityisesti tänään sauna oli minusta niin ansaittua ja tuli tarpeeseen.
Nyt tunnen ansainneeni yöunet ja hitaan huomisaamun. Hevoset vien ulos ja sitten otankin vähän hitaammin. Onhan sitä koko päivä aikaa.

Se onkin jo torstai ja vanhempi perillinen kotiutuu ponileiriltä. Leirillä on laukattu, nelistetty ja rymytty metsissä. Veikkaan, että Tötsätamma saa Hello Kitty satulahuovan myötä kyytiä. Ja tarvinnee uusia päihteitä :D

Ihan oli sekava päiväkirjamerkintä mutta niin oli sekava päiväkin. Huomenna toivottavasti viisaampaa.

Kukko kukin on

Voi kukkoherrain alennustilaa!
Säänpieksämä ja tuulentuivertama kukko on vähemmän miehekäs näky. Gaddafi-reppana oli vallan kallella kypärin mutta ei silti suostunut siirtymään hallintopalatsinsa sisätiloihin. Seisoi sateessa vahtimassa rouvain puuhasteluja, urhea vanha Gaddafimme.

Kullervo The Kukko kumarteli syvään, ranskanperunan edessä. Luuli nappaavansa muhkean madon ja klunksautti sen kurkkuunsa. Pettymys olikin ilmeinen: höh, mikä se oli ja mihin se meni?

Kukkopenkin runollinen kukko katsoo aina pohjoiseen, juuri nyt saattueeseen kuuluu särkynyt sydän.

Kukkoja kaikki kolme ja kaikki kovin olennaisia liitännäisiä torpan pihapiirille.

Tuuliviirikukko meiltä vielä puuttuu mutta toisaalta nämä kolme jo olevaa kukkoa hoitavat hommansa niin hyvin, ettei neljättä osaa kaivatakaan. Jaa... onhan meillä ns. kukkona tunkiolla muuan Iso-J...
No jos ihan mahdottoman upea tuuliviirikukko osuu kohdalle, se hankittakoon.

Kesäkuu on alkanut sateella.
Sadesummassa on nyt kiinniotettu ja varmaan jo ohitettukin se vaje, joka toukokuulta jäi. Tulihan se kieltämättä tarpeeseen, maa uhkuu nyt voimaansa ja voin vain kuvitella minkä kasvupyrähdyksen myös rikkaruohot tekevät kunhan tästä lämpenee ja kuivahtaa. Kitkin tänään lämmittelykierroksen omaisesti kahdesta pionipenkistäni kottikärryllisen vuohenputkea ja muuta roinaa. Löysin Inspecteur Lavergnen! Se urhea pikku ystävä punnersi takaisin päivän valoon sieltä minne päivä ei paista. Eli myyräntunnelista. Voi ihanuus!

Aamulla vein vanhemman perillisen poniopiston leirille. Voi veljet ja veljen vehkeet että on leiriolosuhteet nykyisin luksusta!

Silloin (sata vuotta sitten) kun minä oli nuori ja intoa puhkuva pikkuinen heppatyttö, leirit olivat karuissa oloissa karulla hevoskalustolla. Ei ollut ilmastoitua kelohirsimökkiä, ei joustinpatjoja eikä varsinkaan säyseitä poneja. Ehei, silloin kaahotettiin leiritalon pihalla ratakireillä ravureilla ympyrää siinä askellajissa mikä kullekin karvamopolle parhaiten passasi. Keskiviikkona meillä oli lastausharjoituksia, viisi leirihevosta pakattiin vanhaan bussiin jolla ne matkasivat naapurikaupunkiin iltaraveihin. Ja tulivat yöllä takaisin leiriläisten ratsuiksi. Ne olivat todellisia monitoimihevosia.

Siltä leiriltä minä palasin kotiin ennen aikojani, solisluu katkihalkirikki ja se leiri olikin sitten siinä.

Mutta toista se on nyt. Niin oli nättiä ja siistiä ja turvallista. Ei näkynyt eikä kuulunut härskejä puhuvaa raviukkoa, ei salaa kiljua juovia tallityttöjä. Kauneutta ja harmoniaa silmänkantamattomiin.
Aivan kaikissa asioissa ennen ei todellakaan ollut paremmin.

Leirillä on kuulema kivaa vaikka tämän päivän tunnit ratsastettiinkin kaatosateessa. Asenne ei ole näköjään muuttunut mihinkään.

Omenapuuvanhus kukkii aivan hillittömästi. Oksissa on enemmän jäkälää kuin paljasta pintaa ja loput peittyvätkin kukkiin. Sangen suloinen ilmestys. Nyt suloisille unille, huomiselle on buukattu omaa kivaa kampaajareissun verran! Tra-la-laa...

Kerran kesäkuussa

Yksitoista vuotta sitten oli erityinen aamu, meille oli syntynyt salamatoimituksena toinen tytär. Hädin tuskin ehdittiin Naistenklinikan ovista sisään kun perillinen oli jo sylissä.
Nyt se samainen tytär on venähtänyt pituutta toista metriä, on sukkela, vikkelä ja nenäkäs. Omatahtoinen ja sydän puhdasta kultaa, aina omiensa puolella epäreiluutta vastaan.

Semmoinen on meidän Maria. Hyvää syntymäpäivää!

Palasimme eilen pikaiselta etelänreissultamme kotiin, vettä satoi silloin ja sataa nytkin. Ja se on kyllä hyvä homma, tuo sade. Vihdoin kaikki keltainen röhnä huuhtoutuu takaisin maahan eikä enää kirvele silmissä, kaivele kurkussa eikä ahista hengitysteissä. Vihdoin vanha puinen vesisaavimme turpoaa vettäpitäväksi, sehän ravistui ihan hataraksi kevään kuivissa tuulissa kun kukaan ei muistanut sitä täyttää ajoissa.

Pieni, ruskea ja hengästynyt koira säntäsi syliin, oli kuulema odottanut suunnilleen samoilla kankunsijoillaan perjantaista saakka. Välillä käynyt pomoilemassa hevosille ja lampaille ja sitten taas palannut odottamaan.

Oli kiva tulla kotiin.

Tänään syödään täytekakkua ja pidetään pienet synttärikemut parhaille kavereille. Toinen perillinen pakkaa reppuaan ratsastusleirille. Kesäloma on nyt alkanut.

Hauskaa sunnuntaita, missä lienetkin!

Poutaa

Kesäkuu on alkanut mukavassa poutasäässä. Eipä tässä ole muinakaan päivinä tarvinnut säitä moittia, tasaisen nättiä. Jos nyt hakemalla hakee jotain ns. vikaa, sadesumma saisi olla vähän korkeampi. Jos vielä sataisi öiseen aikaan, sade ei haittaisi päivän töitäkään. Mutta kun ei nyt ole satanut, eihän sillekään mitään voi.

Lämpötilat ovat mitä ovat, reilusti yli +10 mutta alle +20. Melko tyypillistä kevään ja kesän kilpalaulantaa.

Laulannasta ei parane sanoa mitään, satakieli on menettänyt järkensä, huutaa tauotta yötä päivää. Käki on ihan ujo ja vastaantulija tässä laulumaiden Voice-kisassa jonka reipas satakieli veti nimiinsä jo alkuesittelyissä.

Perillisillä alkoi kesäloma. Tänään olisi illalla Laulurinteellä Suomen Suven avaus, mutta me olemme siihen aikaan jossain Porvoon motarilla suihkimassa kohti etelän valoja. Karjalaisten laulu ja Suvivirsi kajahtavat komeasti kun kuorossa on noin 6000 lapsosta laulamassa.

Koulutodistukset ovat vielä visusti kirjekuorissaan odottamassa lauantaita, silloin ne saa virallisesti avata. Tiedän jo nyt, että sieltä tulee hyvät todistukset molemmille. Kantavat kiitettäviä kotiin ja sangen vähällä vaivalla ne hyvät arvosanat ainakin toistaiseksi irtoavat. Ei tarvitse häärätä supermammana patistamassa tenavia pänttäämään vielä kerran ja vielä vähän enemmän. Vapaaehtoisesti oppia imevä koululainen on minun käsitykseni mukaan motivoituneempi ja vastaanottavaisempi kuin pakotettu.

Huomenna lauantaina juhlistamme valkolakkinsa saanutta neitosta. Sukkikset on ostettu, mekko sileänä ja juhlakengät plankattuna.

Reissu tehdään tälläkin kertaa illaksi kotiin -teemalla. En siis ehdi sen enempää Hagalandetiin kuin muihinkaan visiittikohteisiin. Niitä olisi pitkin eteläistä maata monta ja joka kerta jää joku väliin.
Vielä minä otan ihan asiakseni kylätellä ajan kanssa. Nyt ei malta.

Hevoset iloitsevat suuresta vihreästä (keltaisesta) mutta saavat pitää vielä joitakin huilitunteja tarhan puolella. Syövät itsensä a) ruikulille b) turvoksiin jos ovat aamusta iltaan tuoreella.

Näihin ylivalottuneen kultaisiin poutapäivätunnelmiin päätän tämänkertaisen päiväkirjamerkinnän. Hymyile, missä lienetkin, onhan Kesäkuu!!

Vihreän vetovoima

Kuono maahan mars, askel eteen mars. Orvokko rouva komensi Veeran ja Wapun totiseen syöntiin. Wappu villitsi kuitenkin koko lössin hirmuiseen lampaanpolskaan, tanner tömisi ja sorkat kopisivat kun kolme talven ajan hyvin syönyttä lammastyttöä päästeli kevään villissä.

Joo, ulkona ovat ja pysyvät elokuun loppuun asti. Vähintään.
Keritseminen on aiheellista ja aivan pian ajankohtaistakin. Hyvä ja nätti talvivilla, ainakin minun silmääni melko puhdastakin.

Josta tulikin mieleen: muista kysyä missä viipyvät kehräämöön marraskuussa lähettämäni villat!

Tänään oli kohtuullisen puuhakas päivä. Aamusta karautin Taikanäpin vatkattavaksi ja kas, taas yksi askel kohti elastisempaa elämää on otettu. Minähän olen kohta notkea kuin ... ööh puuma? *köhköh* No ainakin notkeampi kuin yksikään noista lambibäbättimistä! Hiipivä tiikeri ei irtoa, korkeintaan se kuuluisa Paha Kurki. Notkeus ja elastisuus ovat kuitenkin jollain tasolla vieläkin tavoitettavissa, selän alueen pahimmat jumit napsahtelevat vähitellen auki ja olo helpottuu aina piirun verran enemmän.

Tötsältä pääsi helpotuksen huokaus ja ilopissat päästessään vihdoin tuoreelle. Eikä näyttänyt kumpaakaan harmittavan vaikka vihreän sijasta olikin keltainen kattaus. Ja tottahan toki minä aitaan naapurin puolelle kun kerran sitä pyydetään. Kasvakoon omat laitumet vielä tovin, tuossa on hyvä ala touhuttavaksi. Arvelen, että Kesäkuu on jo pitkällä kun tältä lohkolta siirrytään seuraavalle.

Taikanäppi rusikoi muuten ne pahalle antamani pikkusormetkin. Kumpaisenkin olen nimittäin saattanut vauriotilaan, kiitos näiden kahden pitkänaaman. Oikea pikkusormi varsinkin oli vääränvänkyrä, mutta oikeni helposti. Pari niveltä jäkitti hassusti. Ne nivelet jäävät jäkitysasentoon kun käsistä lähtee salamannopeasti 500 kg vikkelää lihaa. Eikä se ollut kuin 10 metrin pomppu suoraan eteenpäin. Poni liikkui, minä jäin paikoilleni. Sormi venyi.

Aitaushommiin tärvääntyi pari tuntia, onneksi on Äitikulta joka jaksaa tarpoa nauhakela sylissä vaikka maailman ääriin.

Taalainmaankoivu

Tänään oli myös niiskutuspäivä. Koivu on vanha juttu ja niin nähty. Mutta koulun kevätjuhla ja Suvivirsi, eihän siitä pääse ikinä kuivin silmin. Allergisia, niiskuttavia äitejä oli paikalla muutama muukin joten hukuin massaan.

Esitykset olivat taas kerran taattua laatua. Iso kiitos opettajille ja koulun henkilökunnalle ja vielä suurempi kiitos esiintyjille, hauskaa oli. Alakoululaiset ovat vielä niin innosta täräjäviä. Kaikki pienet prinsessat, kissat, hiiret ja puppeliinit ja kalamiehet, suloisia kaikki tyynni.

Takaisin torpalle, talliryysyt päälle ja takaisin hommiin. Tuuppasin naapurin isännän kanssa vielä yhden rullaheinäpaalin sisään heinävarastoon. Ihan vaan pahan päivän varalle ja yöheiniksi, sillä hevoset saavat vielä toistaiseksi yöpyä tallissa.

Kanalassa iloitaan täysillä kesäkaudesta ja ulkoilmaelämästä. Vanha kehno Gaddafi ei malta millään asettua mökkiin yöksi, silkkitupsu tutisten se tepastelee vielä nytkin ja rääkyy kiekuu serenadejaan. Toisella osastolla Kullervo The Kukko hupenevan rouwaparvensa kanssa yrittää työntää nokkaa siipensä suojaan ja ottaa vähän unta, asianmukaisesti sisätiloissa orrella koko sakki. Gaddafin parven elämä on ihan holtitonta, elävät kuin Ellun kanat *vitsivitsivitsi*

Huonosti nukuttu yö, lyhyeksi jääneet unet ja pitkä päivä alkavat vaatia jo kuittausta. Mikäs siinä, kyllä mulle ansaitut yöunet kelpaisivat. Paljon jää hommaa huomisellekin, valitettavasti jouduin taas kerran lykkäämään paperitöitä. Ulkoilma-aktiviteetit ovat nyt tähdellisempiä kuin paperien pyörittely.

Perjantaina olisi syytä suunnata auton nokka kohti etelää, lakkiaiset Keravalla on niin tärkeä tapaus, että täältä lähdetään neljän naisen voimin. Iso-J jääköön tallipojaksi ja kanalanvartijaksi.
Reissu sivistyksen pariin edellyttää myös ahtautumista sukkahousuihin ja muihin puistattavan ahdistaviin juhlahepeniin. Ei ole mun laji enää ollenkaan se parempi pukeutuminen. Mutta kyllä sekin kestetään, ovathan ne tärkeät juhlat!

Tähän loppuun vielä kuva ei-niin-huonosta kirpparilöydöstä. Saanko esitellä; kukkapytty mallia Arabia. Hintaa 15,50 ja pysyy kasassa vaikka onkin joskus saanut kipeää:

Tuo on muuten tosi iso pytty, halkaisija liki 20 cm. Kelpaa hyvin ahkeraliisan suojaruukuksi  *virn*

Peräänhuuto: huomaan, että matkamittari ei runksuttele mitään. Nyt muuten ärsyttää, siellä oli jo aika hyvä lukema menossa ja nyt on mittari kaput. Olisko iso huijaus huitaista siihen uusi versio ja aloittaa lukema 45 000:sta? Jotain sellaistahan se oli ja ehkä tilastoista selviää tarkemmat kävijämäärät. Huoh, ihan turhaa jumppaa taas tuokin, miksei nuo sovellukset voi toimia kunnolla??

Tervaa ja höyheniä

Ihan ensimmäiseksi se tervaosasto. Ei täällä ole villin lännen tyyliin korttihuijareita pyöritelty tervapadassa, eihän tässä ole aikaa edes sököä pelata.

Hevoset sen sijaan, ne kyllä kiilsivät hetken kuin väärä raha. Tötsätamma on kuvassa suoraan pyykkisoikosta nostettu, poninpersaus yönyli nuhjaantunut, silti hämmentävän siisti.

Olihan se omanlaisensa souvi saada nuo kaksi peltosikaa siivon näköisiksi. Tamma etenkin on hitaamman kautta siedättyvä tapaus. Loppujen lopuksi seisoi tattina (räjähdysalttiina tattina) paikoillaan ja antoi suihkusumun osua myös kasvoilleen.

Riesaponista tuli elävästi mieleen eräs pieni poika joka sanoi haluavansa isona poliisiksi. Ai miksi? No kun poliisit ei pese hampaita eikä käy suihkussa!

Jepjep, poliisiainesta meidän ponikin.

Tervaa tarvittiin eilen. Päätin pyöräyttää (turhan) pitkästä aikaa hevosten kaviotkin tervassa. Tervamönjällä niitä on hölvätty jo pitkän aikaa, lentävät piinaajat ovat täällä taas! Sääskien, kärpästen, polttiaisten ja muiden pikkupikkupistiäisten häätämisessä kaikki keinot ovat sallittuja.

Tervauksen tiimellyksessä tulin tietoiseksi siitä, että crocsit eivät missään nimessä ole järkevät jalkineet hevosten kanssa touhutessa. Muistona tervaamisesta minulla oli takkuinen ja tervainen hiuspehko sekä sininen varvas.

Siinä olikin oiva hajuste äiti-ihmiselle joka lähtee perillisensä kanssa terveyskeskuspäivystykseen... ilmeisesti hajun takia selvisimme reissusta reilussa tunnissa. Meidät yksinkertaisesti haluttiin sieltä pois haisemasta.

Tenava voi hyvin, koivun siitepöly yhdistettynä äärimmäisenä tulvivaan limaisuuteen tarkoittaa erittäin tuskastunutta lasta, hengitysvaikeuksia ja huolta ynnä pelkoa. Joten käytiin tsekkaamassa tilanne, keuhkojen rohinat ja poskiontelot. Puhdasta kaikkialla ja lääkityskin on käypäinen.

Parasta lääkettä on kuitenkin tunti sitten alkanut sade.
On sitä kaivattu! Maa pölisee kuivuuttaan, kylvökset lentelevät tuulen mukana ja penkeistä punnertavat kevätkukkijat nääntyvät niille sijoilleen. Viimeksi satoi pari tuntia lauantain vastaisena yönä. Eikä siitä sateesta ollut ensiavuksikaan.

Jos oli ylempänä tervasta puhe, tässä kuvassa höyhenet. Ihan on höyhenpensas tämä puska nimeltään. Toin matkamuistona äskettäiseltä Raahen reissultani kun puoliväkisin möivät. On se oikeasti aika söpö tupsukkainen. Maahanpanijaisissaan tämä pääsi takapihan pionipenkin ja pihakaivon väliin. Siinä hällä on kasvurauha ja käsittääkseni melko mukava suojaisa asuinpaikka. Lunta sataa niskaan eikä päälle kolata isoa kinosta. Rauhassa saa olla ja kasvaa.

Takapihan pionipenkki on ollut toistaiseksi rahallisesti suurimpia panostuksia mitä tälle pihalle on tehty. Koska rikos on lähinnä talousrahojen holtiton syytäminen nettitilauksiin, rohkenen sen nyt tässä tunnustaa jopa Iso-J:n kaltaiselle kasvikriittiselle ihmiselle.

Sieltä pungertaa voimallisesti esiin viisi valioyksilöä. Seitsemän niitä alunperin oli mutta myyränpirulaiset tuhosivat ilmeisesti kaksi juurakkoa. Minne lie onkaloihinsa imeyttivät nimisäleineen kaikkineen. Enkä todellakaan ole kiinnostunut tietämään menikö sinne se kaikkein kallein juurakko...

Mutta katsokaas tätä, onko punakampaa, tanakampaa ja hanakampaa nähty? Hän on Siegfried.

Täytyy tarkistaa muistiinpanoista ja kasvilistoista mikä tämä Herra Siegfried loppujen lopuksi olikaan. Olisin ehkä aavistuksen verran pettynyt jos kukka olisikin pliisu pinkki. Hinta oli hirveä ja odotukseni menestymisen suhteen vähäiset. Mutta varjele millä voimalla hän tuossa nyt töhöttää.

Neljä muuta ilmeisen hyvin talvehtinutta juurakkoa ovat tuossa tuntumalla. Nimiä en lähde muistelemaan, palataan asiaan sitten jos ja kun niistä joku värkkää itselleen kukinnon.

Tämä alakuvan kaunokki sen sijaan kukkii jo nyt. Nimisäleen mukaan kyseessä on prunus tenella. Tuttavallisemmin Kääpiömanteli. Tita korjatkoon jos meni taas nimiarvaus pöhheikön puolelle. Pikkuinen risuhan se vielä on, ihan piti kyykistellä kontillaan, että sain kuvan.

Mietin kuvakulmaa etsiessäni, että on tämä ihan hullun touhua. Tuommoinen vähäpätöinen risu ja siinä pari pinkkiä hyönteisen näköistä kukkaa ja kuvaajalla hymy korvissa. Joskus näitä puutarhan iloja vain ei voi järjellä selittää.

Viikonloppu oli, kuten jo aiemmin totesin, kiva, hyvätöinen ja nättisäinen. Lauantaina meillä oli saunavieraita ja mukava ilta. Kyhäsin elämäni ensimmäisen lohea sisältävän salaatin ja pahus vie kun siitä tuli oikeasti hyvää.

Onhan se vähän riskaabelia lähteä vieraille tarjoamaan lohta ja munaa sisältävää salaattia lämpimänä päivänä, mutta kukaan ei ole ainakaan vielä ole valittanut vatsantoimintojensa äkillistä liikatoimintaa.
Lämminsavulohi, keitetyt munat ja savujuusto, lyömätön yhdistelmä raikkaalla vihreällä ja pikkutomaateilla ynnä yrteillä yhteensovitettuna. Täydellisyyttä hipova kombo.

Se omakehusta. Oli valtavan mukavaa rupatella kerrankin rauhassa ja ajan kanssa. Sitä saa kummasti uutta näkökulmaa kun toinen ihminen sanoo ääneen sen mitä ei itse uskalla välttämättä edes ajatella. Tämä siis koskee lähinnä näitä minun mitä hemmettiä minä teen isona -pähkäilyjäni.

Se, että olen pitänyt itseäni joissakin asioissa suorastaan ahdasmielisenä ja vähintään pikkumaisena nurkkapatrioottina ei välttämättä olekaan sitä. Se on mahdollista tulkita myös terveeksi itsesuojeluvaistoksi ja kahden sekunnin intuition antamaksi signaaliksi. Joidenkin ihmisten seurassa sitä vaan on enemmän kotonaan kuin toisten.

Harmi vain, että usein monet ihmissuhteet jäävät ohivilahtaviksi hetkiksi, aikaa ystävystymiselle ja yhteiselle ajalle ei kalenterista välttämättä löydykään. On kuitenkin kiva tietää, että maailmassa on vielä paljon hyvääkin.

Vaistoahan sitä seurattiin silloinkin kun tämän kotitorpan kuva ensimmäistä kertaa lävähti tietokoneen näytöltä verkkokalvoille. Ensin minun, sitten Iso-J:n. Tovin kesti ennenkuin älyttiin, että tässä se nyt taitaa olla, etsintä päättynyt, koti löytynyt. Vaisto on hyvä elämänopas.

Nyt vaisto käskee seuraamaan luonnon kutsua, ulkona on ihana raikas ja puhdas ilma. Sinne siis, sateeseen seisomaan!

Tilannetiedotus

Torpalla kaikki hyvin. On vain ollut niin hyväsäinen ja mukava viikonloppu, etten ole perjantain jälkeen läppäriä avannut. Ihan olen pihalla ollut.

Palataan uuden viikon myötä asiaan, nyt ylenpalttisesti nautittu ulkoilma, aurinko ja iltasauna vaativat veronsa eli akka nurin ja unta nuburaan.

Kuka laulaa?

Muutamana iltana olen milloin mistäkin syystä valvonut vähän myöhempään. Yleensä valvominen johtuu siitä, että Hullut Veljekset lipsuvat kotiintuloajoistaan. Jätkien kotiinpaluun valvominen on periaatteessa Iso-J:n hommia, hän kukkuu hereillä aina liian myöhään.

Ja mistä minä olenkaan jäänyt paitsi?! Hillitön lintujen yökonsertti. Laulamisen rintaapakahduttava riemu ja tänä keväänä joku aivan uusi solisti. Vetää semmoiset sävelet että volyymistä päätellen on vähintään pulun kokoinen. Jostain pellonlaidan koivusta se päästelee säveliään eikä todellakaan säästele äänialaansa.

Yritin eilen vähän haeskella netistä yölintuja, simosilmua tarjosi. Pitää kaivella jostain erilaisten yölaulajien ääninäytteitä ja koetaa selvittää sitä kautta.

Ei ole ainakaan mustarastas, sen huilun liverryksen minäkin tunnistan.

Muilta osin päiväkirjaan ei tämän ihmeempiä merkintöjä tulekaan. Iso-J palautui eilen torpalle ja lähti aamulla uudelle reissulle. Kuopijjoon avautui tänään Ikea, ehkä sinne joskus syyskuulla tohtii mennä, pahin tunku lienee silloin huilitauolla, ennen joulumyynnin alkua.

Riesaponi ryömi tänään lankkujen ali koemaistelemaan laidunta. Alan olla kohta virtuoosimainen ruuvinvääntimen käytössä. Millähän vain saisin verenpaineeni pidettyä kurissa? En voi iloita hevosen omatoimisesta laiduntamisesta pätkän vertaa jos sinne laitumelle on luikerreltu viekkaudella ja vääryydellä. Tötsä yrittää pitää jätkää kurissa mutta minkäs sekään reppana tekee.

Tänään vedetään joka tapauksessa sähköt päälle ja aidataan laidun valmiiksi.

Nyt on syytä rientää kaupunkiin, Inkooseen lähtee örkkimyrkkyä ja pari muutakin asiaa täytyy hoitaa. Naapurin Minna katsoo omien lastensa lisäksi Riesan perään ja palauttaa jätkän koppiarestiin.
Jos kaikki aikataulut natsaavat kerrankin kohdalleen, tänään voitais aloitella hevosten kesäpesua. Yksin en siihen urakkaan ryhdy joten hevosten entinen omistaja tarvitaan apukäsiksi.

Tästä kuvasta muuten näkyy hyvin Tötsän kesäkuosi, valkeita päistärkarvoja tulee mahdottomasti.

Yölaulajiin perehtyneemmät lukijat saisivat nyt antaa parhaat veikkauksensa, katsotaan kuka osuu oikeaan. Saa kennollisen munia jos joskus törmätään. Ne munat muuten ovat kaupoista loppu ja kakkusesonki alussa. Paha homma.

Nyt on ihan pakko rientää.

Peeääs: tuossa viimeisessä kuvassa merkillepantavaa on koira. Katsoo äärimmäisen kateellisena miten isosta saavista hevonen soppansa vetää, hänellä vain ihan pieni kipponen, mopen osa...

Säihkettä ja loistetta

Kukkapenkeistä punnertaa esiin koko ajan uutta. On näköjään syksyisin lähtenyt ns. mopo käsistä, ainakin narsisseja on tungettu multiin reilulla otteella. Kirkuvan keltaiset torvikukat näkyvät kaivolta kotiin saakka ja hyvä niin. Kevään torvi toitottaa :D

Tulppaanit ja pari pionia *voimasana* ovat imeytyneet jonnekin myyräpahalaisten tunneleihin. Pioneista on huomaavaisesti jätetty maan pinnalle nimisäle, tiedänpä minkä lajikkeen laitan hävikkilistaan (eli uushankintoihin).

Näitä kaunokkeja kevätkukkijoita jaksaa tutkiskella kauan. Ja sää suosii kasvitutkimusta. Aurinko paistaa täysin pilvettömältä taivaalta ja ilma on viileän raikas. Ei sellainen keskikesän hautova lehmänhönkäys vaan tuoreen rapsakka ja raikas. Eli ihana.

Radiossa kehuivat, että Eurovision laulukilpailut alkavat tänään jossain kaukana Azerbaidzan nimisessä lähi-idän maassa. Eurooppa on laajentunut sitten minun maantiedon tuntieni jälkeen.  Patavanhoillisuus minussa nostaa harmaata päätään ja tuohtumus pyrkii pintaan. Vai onko se kulttuuriero joka nyt närästää?

Jo viime vuonna kontrasti viisukisoissa oli kaamea. Itä-Euroopan äärilaidoilta tulevien kimallebeibien tanssirytkeiden jälkeen länsi-Eurooppalaiset tyylikkään eleettömät laulut vaikuttivat pyhäkouluvirsiltä. Paradise Oskarilla oli ihana, vaatimaton ja kaunis laulu. Ja sitten lavalle nousee idän ihme paljetteineen ja talloo herkän tunnelman hetkessä mauttomalla jumputuksella esiintymislavan kiiltävän lattian pienimpään rakoon.

Nuttura tutisten vaadin, että kisojen nimi muutetaan heti Itä-Länsi -otteluksi. Moldovat ja Montenegrot äänestävät toisiaan ja vähäinen Norja antaa säälipisteet Suomelle ja Tanskalle.

Hohhoijaa, kivat vaan sulle, Pernilla. Nätti laulu ja nätti tyttö mutta ei mitään jakoa siellä idän mailla. Tee parhaasi ja nauti viisureissusta.

Tiistain ohjelmassa lukee pikapiipahdus koululla, kaupunkireissu ja jokunen hoidettava virallinen asia. Huoh, minä olen yliherkkä ja ääriallerginen virallisille lomakkeille.

Josta tulikin mieleen allergia. Tämä kevät on kuulema ennätyspaha koivunpölinän suhteen. Ja ensimmäinen kevät noin kahteentoista vuoteen kun minä pärjään loistavasti ilman lääkitystä.
Ei voi ymmärtää, ihme!

Nuorimmainen aloitti jo maaliskuulla Histecillä ja siirtyi reseptilääkkeisiin viikko sitten. Minä ja esikoinen pärjäämme nykyisin ilman eikä Iso-J:kään ryystä eikä räi tavanomaista enempää.

Voisiko tässä nyt vihdoin näkyä jotain siedättymistä tai jotain keuhkojen puhdistumista? Ei kaupunkipölyä, ei Länsiväylän pienhiukkasia eikä lietelantaa (hehhehee) lukuunottamatta muitakaan käryjä hengityselimissä. Ei herneitä nenässä.

Nuorimmainen on pienestä saakka ollut keväisin nuhainen. Kelvoton äiti ei ole vienyt lasta testeihin, luotan omaan päättelykykyyni ja osaan yhdistää koivun kukinnan ja lapsen nenänvuotamisen ja helpottaa oireita lääkkeillä.

Hänelläkin oireet helpottavat heti koivun kukinnan jälkeen eikä pujokaan aiheuta satunnaista aivastusta pahempia oireita. Tästä on syytä iloita!

Ja sitten läks, moido!

Men Härregud, melkein unohdin. Tänään saa juhlallisin ja virallisin menoin nimensä Ruotsin suloinen pikkuinen prinsessa, Estelle. Toivottavasti hänenkin maallista taivaltaan vartioivat hyvät haltijattaret.

Ehdin pikaisesti kurkkaamaan televiissorin kautta juhlallisuuksia, kunhan ensin saan tuon perhanan vekottimen auki. Tämän siitä saa kun telkkaria katsoo niin harvoin. En enää tule juttuun kaikkien kaukosäätimien kanssa eikä kanavatulvasta löydy oikeaa kanavaa.

Näitä päiviä

Elämälle kiitos, tämmöisillä päivillä sitä jaksaa!
Aamu valkeni niin kirkkaana, että mietin pihalla tovin haenko autosta pleksit päähän vai vienkö ensin hevoset ulos. Oli kirkasta ja oli kaunista. Aurinkolasien asemasta hain tuvasta kameran. Noh, valo oli sitten minun taidoilleni liian kirkas. Sadasta kuvasta noin neljä oli säilyttämisen arvoisia. Tämä narsissikuva on yksi niistä harvoista.

Ja tämä vuokkokuva toinen onnistuminen.  Maria Veikontytär  löysi valkovuokkojensa seasta punasävyisiä kukkia. Niitä samoja vuokkoja ne ovat, punaisia vain. Hämärä luonto ja sen ihmeet. Niin on tämäkin kerrottu valkovuokko. Kaunis kuin koru.

Tänään oli Kanaliassakin onnenpäivä. Koppihoidossa kärvistelleet pikkukanaset, Gaddafin haaremi, muutti tänään kesäresidenssiinsä. Keskeneräinenhän se mökki vielä on, nikkarimestari Iso-J joutui siirtymään kuutostielle kesken timpuroinnin ja pyyhkii parhaillaan kohti etelää.

Kovalla metakalla Gaddafi messusi kun häntä ja parveaan kannettiin sisäkanalasta ulos päivän kirkkauteen, valoa kohti, valoa kohti kävi kanan tie!

Suurimman metakan pitivät chabot, ne pienet tyhmyrit jotka eivät edes muista munia. Rääkyivät suoraa huutoa lyhyen sylimatkan aikana, pelkäsin jo, että herkeävät hengettömiksi. Toivottavasti munintatahti nyt löytyy ja munukkaa heruu enemmän kuin muna per kana per viikko. Vaikka ei niillä munilla nyt niin väliä ole, hirmuisen pieniä palleroita. Toki oikein passeleita aamiaismuniksi ja eväsleipien väliin.

Kivahan tuommoisia koristekanoja on katsella. Hiiteen hyötynäkökohdat.

Sieviähän nuo pienet penteleet ovat ja on niitä mahdottoman hauska seurailla. Pihakeinussa on oikein hyvät tarkkailuasemat ulkotarhoihin. Kullervo The Kukko polki omia kanojaan riuskoin ottein. Siinä ei paljon aikailla eikä tunteista puhuta kun kukko hoitaa hommiaan. Ajatuksia herättävää toimintaa... Iso-J on ainakin avoimen kateellinen. Kukolle.

Illan tullen Kullervo marssitti omat rouvansa sisäkanalaan, mutta nämä onnettomat pihankoristeet kuopivat ja kylpevät vieläkin. Vaikka Gaddafi nostettiin mökkiin ja kaksi rouvaa perään, ne ovat taas ulkona. Olkoot. Kyllä ne jossain vaiheessa hoksaavat sisämökin orren ja pehkupesän.

Ulkoasumuksesta julkaistaan kuvia sitten kun on valmista. Minulta saa tarvittaessa suuntaa-antavat teko-ohjeetkin jos joku intoutuu oman kesäkopin laittamaan.

Kun Iso-J oli poistunut torpan mailta, oli syytä ryhtyä ruohonleikkuuseen. Kaksi ekologista ja kohtuullisen vähäpäästöistä leikkuria ryhtyi ponnella toimeen.

Äitikullan ikkunoissa oli tänään soma näky, kaksi laiduntavaa hevosta. Hevoset ulkoilevat nykyisin myös jatkoajalla, iltapuurot syödään nykyään ulkona ja sitten saavat jatkaa heinien parissa vielä tunnin, vähän toista. Miksi niitä seisottaisi sisällä kun voivat olla hyvin valoisassa illassa ulkonakin?

Puoli yhdeksän pintaan viedään yöksi talliin.

Ja kohtahan alkaa laidunkausi. Sitten ovat ulkona 24/7, toki riippuen paarma- ja örppiäistilanteesta. Pahimpina aikoina voivat tulla talliin huilaamaan päivisin ja mennä ulos illalla.

Tervamönjät on jo otettu käyttöön, haisee kamalalta mutta toimii hyvin. Lentävät pirulaiset eivät piinaa ja puremakohdat parantuvat ilman infektioita. Suosittelen muillekin Kietäväisen tuotteita, ne ovat oikeasti toimivia. Minä en niitä myy mutta voin antaa varmat vinkit ostopaikoista :D

Hieno päivä oli. Jääkiekossa nyt ei ollut mikään varsinainen menestyspäivä mutta semmoistahan se urheilu ja kilvanpelaaminen on. Vain yksi voittaa.

Toukokuu alkaa kääntyä kiireimmälle puolelleen. Se tarkoittaa normaalia ahtaampia aikatauluja, etukäteissuunnittelua (pahapaha) ja vähän hyvää tuuriakin, että osutaan oikeaan paikkaan suunnilleen oikeaan aikaan. Toivotaan nyt kuitenkin, että säät pysyvät mukavina ja että kasvukausi pääsee oikein kunnolla vauhtiin. Lupaavaltahan tämä näyttää. Ja vihreältä.

Ettei maanantaiaamu olisi ankea, olisi syytä hinata päivän riennoissa tomuttuneet kuljettimet pesuun ja kipaista sänkyyn. Iso-J taittaa vielä taivalta parisen tuntia. Onneksi on myötämäki.

Kivat sulle, missä lienetkin.

Vastaan saamaani haasteeseen...

Nollavaimon ansiokkaassa blogissa oli meikäläisellekin terveisiä. Kiitti vaan vi... isosti, tässä sitä nyt sitten ollaan elämäni ensimmäisen blogihaasteen äärellä. "Tääl me ollaan ihan tupit suussa" sanoi Raffe E., takavuosien työkaverini. Hänellä meni vissiin pari suomalaista sanontaa sekaisin, mutta affenanmaalta lähtöisin oleva suku ei välttämättä ole perillä kaikista mannersuomalaisten sanonnoista. Se Raffesta, hauska mies. Insinööriksi.

Ja näin sitä sitten mennään, vastaamaan Nollavaimon viekkaisiin kysymyksiin.  Kuten tapani on, vastaan yleensä sen, mitä ensiksi päähän pälähtää. Kun syvennyn ajattelemaan, mieleen tulee monta tähdellisempää (ja kirjoittajasta fiksumman kuvan antavaa) asiaa, mutta menköön näin.

Minkä yhden... ottaisit mukaasi autiolle saarelle ja miksi ? 

1. ...äänilevyn ? Heti alkuun ärsyttävän vaikea. Antaakseni itsestäni fiksumman vaikutelman, vastaus olisi varmaankin jotain tiedostavan ja kokeellisen fuusiojazzin ja riipivän raastavan rakkauden sanomaa itkevän fadolaulun tapaista. Vastaan Buddha Bar. Ihan mikä kokoelma tahansa. Se musiikki ei ärsytä eikä siihen kyllästy. Loungemusiikki sopii tämmöisen simppelin ihmisen simppeliin makuun. Kuin myös Viikate, Volbeat, Paleface, Deadmau5, italoiskelmät ja ruotsipoppi. Muiden suosikkieni lisäksi. Kaikki käy paitsi M.A.Nummisen tulkinnat. Ja Mamba. Yöstäkään en tykkää ja Laura Voutilainen on nolo. 


oho, taas lähti mopo keulimaan. Seuraava:
2. ...kirjan ? Helppo: Kyra Kyrklund-Jytte Lemkow: Kyra ja ratsastuksen taito. Siinä on kaikki. Toinen ikiaikaisen toimiva opas on Soini Talaskiven Suomalainen Hevoskirja. Olettaisin, että autiolla saarella olisi aikaa lukea ja sisäistää lukemansa. Ja tilaa temmeltää mielikuvaharjoituksien nosteessa. Kookospalmu keppihevoseksi ja koppitikop, rantaa pitkin laukanvaihtoja ykkösillä. Hophop. Pidemmän saarireissun aikana voisi olla aika perehtyä myös Suomi-joku-uusi-kieli-Suomi sanakirjaan. Salakuljettaisin mukana lisälukemiseksi Raamatun. Eiku Kalevalan eiku... ääh.

3. ...elokuvan ? Juu ei Fellinin tuotantoa. Eikä Chaplinia. Eikä Woody Allenia. Sen sijaan valinta on Pulp Fiction, se on hyvä elokuva. No nyt muistin Kill Billit... ja pari muuta. Mutta PF on valinta.

4. ...julkisuuden henkilön (käyttötarkoitus vapaa) ? Jassoo... ensimmäisenä mieleeni nousee Tommi Liimataisen naama, hän on puumamiehiä. Vastaan kuitenkin Marco Hietala (Nightwish). Opettaisi minut a) laulamaan hevisti b) tiluttamaan kitaralla niin, että valoisaan vanhuuteeni kuuluisivat loppuunmyydyt stadionkeikat. Edellyttäen, että sieltä saarelta pääsee poiskin. Marcolla olisi varmasti enemmän vaikutusvaltaa poispääsynkin suhteen. Ja saariuskottava parta!

5. ...syötävän herkun ? Ruisleipää. Ei mitätahansa puikuloita vaan Porokylän leipomon Aito Ruisleipä. Se pitkä limppu. Tai kotikylän leipomon pitkä ruis. Molempi parempi. 

6. ...juotavan herkun (vettä on saarella) ? Sangriaa, ehtymätön saavillinen. Viisaampi vastaus olisi varmastikin perunavelli. Gatorade on kyllä myös hyvää. Ilman kahvia voin ehkä olla. Ilman viiniä näivetyn. Sangriassa on bonuksena hedelmät (= lounas).

7. ...harraste-asian ? Sukelluskamat, selvä se. Ei siellä autiolla saarella kukaan kyselisi (vanhentuneen) lisenssini perään. Olisi vihdoin aikaa perehtyä vedenalaiseen maailmaan. Ellei saari olisi jossain ankeassa sellutehtaan liemialtaassa. 

8. ...telkkarisarjan ? Emmerdale ei käsittääkseni lopu koskaan? Kakkostilalla kärkkyvät Sons of Anarchy, Deadwood, Desperate Housewifes, Six feet under, Northern Exposure ja kaunarit.
Vastaan... argh... mikämikämikä... Muumilaakson tarinoita!

9. ...pelin ? Pip-Peli?? Super Mario on kuningas! Backgammon toimii aina, sähköäkään ei tarvita. Marcon kans pelattais vuoron perään Känni-Unoa ja backgammonia. Juu, se.

10. ...urheiluvälineen ? Höh... jolla? Joku ostostv:n ihmevempain! Abdoer Twist. Palaisin saarelta timminä ja piukeana.

11. ...minkä vaan ? Tämä onkin se kaikkein vaikein. Ottaisinko mukaan tekemättömiä töitä, hoitamattomia asioita, järjestelemistä odottavat valokuvat, unohtuneet ystävät, lukemattomat kirjat ja koko sitku-elämäni? Siellä saarellahan olisi aikaa laittaa kaikki kondikseen. Ei, kyllä mukaan pitää saada oma kamera. Ja siihen joku aurinkokennoakkulaturisysteemi. Opettelisin kuvaamaan.


---


Ja haastan vastaamaan ainakin Amerikan Sirkun, Kaikki Kotona Sirkun, Maria Veikontyttären, Vihreän Kanan ja kommenttiboksiin kaikki ne Blogistanian kulkijat jotka poikkesivat Hirnakan torpalle.

Tässä 11 uutta kysymystä:

1. B niinkuin ... ? Perustele.

2. L niinkuin ... ? Perustele.

3. O niinkuin ... ? Perustele.

4. G niinkuin ... ? Perustele.

5. I niinkuin ... ? Perustele.

6. S niinkuin ... ? Perustele.

7. T niinkuin ... ? Perustele.

8. A niinkuin ... ? Perustele.

9. N niinkuin ... ? Perustele.
10. I niinkuin ... ? Perustele. 
11. A niinkuin ... ? Perustele.


Huomaa, että kohdat 10 ja 11 ovat bonuksia, sain pystyriville järjellisen sanan :D

Nonnih, tehty mikä tehty. Pitäisiköhän nyt hävetä vai painaa julkaisunappulaa?

Kadonneen jäljillä 1-3

Korppikotka korkeuksissa

Vaikka eläinkunnan edustajat tuovat ihmiskurjan elämään niin paljon iloa, valoa ja hyvää mieltä, niin ainahan niiden kanssa on ns. apina selässä. Pikkuinen mörkö olalla suputtamassa että tämä ei kestä, kohta se loppuu ja itku tulee vähintään. Huoli, huoli ja huoli. Siinä on eläinten omistajan kolme tunnetta.

Tässä kolme esimerkkiä. Satunnaisessa järjestyksessä, koska en nyt aamukoomassani jaksa pohtia jännittävää draaman kaarta saati juonta tähän päiväkirjamerkintääni.

1 - Elli

Hönö-Elli poistui toissapäivänä. Jo tuttua ja vakiintunutta reittiään. Angstisen teinikissaäidin tyyliin sopiva draamaattinen loikka vapauteen, toisen kerroksen ikkunasta, hyttysverkon reiästä. Ellin poistuminen on meille nykyisin lähinnä tiedotusluontoinen asia. "Elli lähti" "Aha".

Ei sillä ettemmekö välittäisi. Mutta Elli pärjää. Kaikki tietävät että katti kyykkii aitan alla ja juoksee välillä häntä pörheänä riiheen. Ja takaisin aitan alle. Elli on sitä paitsi selviytyjien sukua. Toista ovat Pupunaamat, ne kiltit kiteeläiset kotipojat (engl. Homeboy) jotka ottavat turpiinsa naapurin kollilta ja joilla on visut kotiintuloajat.

Elli näyttelee meille kuvaannollisesti keskisormea niin kauan kunnes jahtimakkaran kutsu on vapaana liikkumisen halua vahvempi. Ja sitten Elli tulee kotiin. Marssii tassut tömisten ruokakupille ja painuu hiekkavessan kautta nukkumaan. Häpeämättä, mielistelemättä, kissatyyliin. Elli on puuma.

2 - Maija

Kolme viikkoa sitten musta Maijakissa lähti naapurista hatkaan. Maija on leikattu tyttökissa, pidetty, rakastettu kotikissa.  Samanlainen iso oma tontti kuin meilläkin, ei isoa autotietä edes niin lähellä kuin meillä.

Reilu viikko sitten perillisten koululle, vajaan kolmen kilometrin päähän ilmestyi sievä musta kissa. Tuli sisään kouluun, puski syliin ja oli lasten välituntikaveri. Sai nimen Nappi ja asettui läheisen maalaistalon pihaan koska siellä kinkkutarjoilu oli -kiitos talon lasten- mallia nonstop. Kun Veli Milton harhaantui omilla poluillaan, saimme tietää, että mustia kissoja olikin kulun päällä yhden sijasta kaksi. Veli M. saapui pikaisesti kotiin, mutta koulun maskotti pysyi.

Vihdoin, oi vihdoin minunkin päässäni syttyi älyn valo ja tajusin pyytää lapsia kuvaamaan koululla hoivaamansa kissa. Ilmoitus naapuriin että kantsis ehkä vilkaista kuvasta onko Nappi sittenkin Maija. Ja eilen illalla sitten vihdoin iloinen ihme tapahtui. Nappi olikin Maija ja perhe sai rakkaan kissansa kotiin.

Minultakin meinasi tirahtaa tippa silmäkulmasta kun perheen äiti, toistaiseksi tuntematon naisihminen, kapsahti kaulaan ja rutisti tunteella. Helpotus oli silminnähtävä. Jopa minulle, puusilmälle.

3 - Tötsä ja Riesa

Rakkaat hevosemme. Pienet ja pyylevät kotiharmimme. Tänään tulin taas tietoiseksi siitä, että veräjä pitää sulkea yhtä hyvin itsekin kuin mitä vaadin muita tekemään. Aamukahvi törskähti nenästä kun tajusin, että pihatiellä vedetään kunniakierrosta, hevosten kesken. Veräjä yhtä auki kuin oma suuni.

Nopeastihan ne penteleet kuulivat kaurakipon kutsun ja olivat takaisin veräjän toisella puolella.
Kävivät vain muistuttamassa, että jo valtoimenaan pihalla kirmailevat hevoset ovat sydämenpysähdyttävä näky, asteikolla ykkösestä kymppiin täysin pistein, 11.

Missä muruseni veljeni on?

Nyt voisi tietysti piehtaroida häpeässä ja soimata itseään. Mitäs päästät kissasi ulos. Mitäs et pidä hevosia kannellisessa rautahäkissä. Mitäs oot niin hyväuskoinen. Ei jakseta. Kaikki kotona ja kaikki hyvin.

Nyt päivän muihin hommiin. Poniopistolle, kirpputoria täydentämään, hevostarvikekauppaan...
Ja iltapäivällä pelataan lätkää! Harasoo!