Kukko kukin on

Voi kukkoherrain alennustilaa!
Säänpieksämä ja tuulentuivertama kukko on vähemmän miehekäs näky. Gaddafi-reppana oli vallan kallella kypärin mutta ei silti suostunut siirtymään hallintopalatsinsa sisätiloihin. Seisoi sateessa vahtimassa rouvain puuhasteluja, urhea vanha Gaddafimme.

Kullervo The Kukko kumarteli syvään, ranskanperunan edessä. Luuli nappaavansa muhkean madon ja klunksautti sen kurkkuunsa. Pettymys olikin ilmeinen: höh, mikä se oli ja mihin se meni?

Kukkopenkin runollinen kukko katsoo aina pohjoiseen, juuri nyt saattueeseen kuuluu särkynyt sydän.

Kukkoja kaikki kolme ja kaikki kovin olennaisia liitännäisiä torpan pihapiirille.

Tuuliviirikukko meiltä vielä puuttuu mutta toisaalta nämä kolme jo olevaa kukkoa hoitavat hommansa niin hyvin, ettei neljättä osaa kaivatakaan. Jaa... onhan meillä ns. kukkona tunkiolla muuan Iso-J...
No jos ihan mahdottoman upea tuuliviirikukko osuu kohdalle, se hankittakoon.

Kesäkuu on alkanut sateella.
Sadesummassa on nyt kiinniotettu ja varmaan jo ohitettukin se vaje, joka toukokuulta jäi. Tulihan se kieltämättä tarpeeseen, maa uhkuu nyt voimaansa ja voin vain kuvitella minkä kasvupyrähdyksen myös rikkaruohot tekevät kunhan tästä lämpenee ja kuivahtaa. Kitkin tänään lämmittelykierroksen omaisesti kahdesta pionipenkistäni kottikärryllisen vuohenputkea ja muuta roinaa. Löysin Inspecteur Lavergnen! Se urhea pikku ystävä punnersi takaisin päivän valoon sieltä minne päivä ei paista. Eli myyräntunnelista. Voi ihanuus!

Aamulla vein vanhemman perillisen poniopiston leirille. Voi veljet ja veljen vehkeet että on leiriolosuhteet nykyisin luksusta!

Silloin (sata vuotta sitten) kun minä oli nuori ja intoa puhkuva pikkuinen heppatyttö, leirit olivat karuissa oloissa karulla hevoskalustolla. Ei ollut ilmastoitua kelohirsimökkiä, ei joustinpatjoja eikä varsinkaan säyseitä poneja. Ehei, silloin kaahotettiin leiritalon pihalla ratakireillä ravureilla ympyrää siinä askellajissa mikä kullekin karvamopolle parhaiten passasi. Keskiviikkona meillä oli lastausharjoituksia, viisi leirihevosta pakattiin vanhaan bussiin jolla ne matkasivat naapurikaupunkiin iltaraveihin. Ja tulivat yöllä takaisin leiriläisten ratsuiksi. Ne olivat todellisia monitoimihevosia.

Siltä leiriltä minä palasin kotiin ennen aikojani, solisluu katkihalkirikki ja se leiri olikin sitten siinä.

Mutta toista se on nyt. Niin oli nättiä ja siistiä ja turvallista. Ei näkynyt eikä kuulunut härskejä puhuvaa raviukkoa, ei salaa kiljua juovia tallityttöjä. Kauneutta ja harmoniaa silmänkantamattomiin.
Aivan kaikissa asioissa ennen ei todellakaan ollut paremmin.

Leirillä on kuulema kivaa vaikka tämän päivän tunnit ratsastettiinkin kaatosateessa. Asenne ei ole näköjään muuttunut mihinkään.

Omenapuuvanhus kukkii aivan hillittömästi. Oksissa on enemmän jäkälää kuin paljasta pintaa ja loput peittyvätkin kukkiin. Sangen suloinen ilmestys. Nyt suloisille unille, huomiselle on buukattu omaa kivaa kampaajareissun verran! Tra-la-laa...