Ponin päihteet

Otsikko on lievästi sanoen harhaanjohtava.... ja toisaalta ei. Se on ylistys murteelle. Mun omalle.

Hevosille laitetaan päähän erilaisia asioita ja eri murteilla niitä pääasioita kutsutaan erilaisilla nimillä.
Täällä villissä idässä hevoselle laitetaan päähän päitset. Ja jos jotain laitetaan suuhun, ne ovat silloin suitset. Loogista? Jees.

Etelässä suuhun laitetaan suitset -joo.. mutta päähän pannaan riimu! Kettinkiä -kysyisi epätietoisempi.
Olisi kiva tietää mitä siellä länsirannalla hevosille puetaan, remmei ja narui ja rautavehkei?

Noh, päihteisiin päästään silloin kun minä puhun murteita. Perillinen osti etelänreissulla Törkymöykylle mustat, teddyvuoratut päitset. Kotiin tultua minä purkasin tavaroita ja lallattelin iloissani "suihet, päihet, ponin päihteet"... ja siitä saakka olen hihittänyt omalle, omasta mielestäni erinomaiselle sanaleikilleni.

Halvat huvit on näillä tuloilla oltavakin.

Kenenkään ei tarvitse ymmärtää eikä edes teeskennellä ymmärtävänsä, omaa kivaa -ja ponille päihteet *hihihihihih*

Päivään mahtui paljon kirjavia käänteitä.
Aamupäivällä ajoreitissä luki kaupunkikeikka, Äitikulta silmälääkäriin. Samalla reissulla tuli hoidetuksi niin mansikkamuovit kuin hevosten ötökkämyrkytkin (hyttyspäihteet). Ja kävin kiduttamassa itseäni Rajalan kamerakaupassakin. Hiplasin antaumuksella seiskadeetä... juu juuri sitä valokuvauskonetta. On se painava, on se hieno ja on se vaan niin pakko saada.

Ikävä myyjäpoika kyllä osasi vedellä oikeista naruista -ja täti kieri mehuissaan. Kokeilin myös 5D:tä ja voe hyvä ihme kuitennii, heti kuvittelin semmoisen ansaitsevani tarvitsevani. Hintaeroa näiden kahden kamerarungon välillä on nykyhinnoilla noin 300 euroa, kameranhankintakonkurssissa siis ei niinkuin mitään!! Nada. Niente.

Poistuin kaupasta hyperventiloiden ja täysin tohkeissani. Ilman kameraa. Tällä kertaa....

Ja sittenhän olikin aika palautua maanpinnalle. Kurvasin kiesini turhan laajoilla kaarilla ja bäng, rootvallin reunakivi vaati veronsa. Kumi puhkesi, poks. No oikeasti se ääni oli ruma ja vielä rumempi soundi irtosi vanteesta jolla ajelin Kirkkokatua etelään kunnes tuli tilaisuus parkkeerata kiesi vahinkojen lähempää tarkastelua varten.

Nyt päästään opittuun avuttomuuteen.
Meille naisille on miesten toimesta *köhköh* vuosikymmenet toitotettu kuinka me naiset olemme tumpeloita autoasioissa. Väitän, että useimpien tuntemieni naisten isät, veljet, puolisot, naapurinmiehet ja ainakin työkaveri(miehe)t ovat lausuneet painavan mielipiteensä niin auton merkin, mallin, värin, renkaiden, katsastusten ja ajotavan suhteenkin. Eikö? Tita on tuntemistani naisista poikkeus. Me muut yleensä annamme miesten hoitaa autohommat. Tita ajaakin Subarulla.

Emme me naiset osaa ajaa, näin meille kerrotaan. Se on miesten hommaa. Naisille jää tylsä arkiajo, lasten kuskaaminen, kauppareissut ja miesten pikkujoulunoudot. Ja perheen kakkosauto.

Kuitenkin suomalainen kotirouva ajaa autoa paremmin kuin kymmenen italialaista ferrarikuskia. Been there, done it. Trust me, I know what I´m doing, sanoi useammankin kerran tämä suomalainen nainen ja kiihdytti jäätyneellä vuoristotiellä. Sinne jäivät nelivetojensa viereen parkumaan niin lumiketjuja kaipaava amerikaano kuin äitinsä perään parkunut italiaano.

Tänään istuin autossani, kumi oli puhki ja kotiin piti päästä. Koska autoni ympärillä ei pyörinyt mitenkään häiritsevään ruuhkaan asti sen enempää avuliaita taksikuskeja, poliiseja eikä palomiehiä, ritareista puhumattakaan, piti tehdä ns. oma hiihto.

Minä soitin Iso-J:lle, totesin tilanteen ja poistuin paikalta. Siirryin kahvilaan.

Puolen tunnin päästä Iso-J soitti ja käskytti autolle, ovia aukomaan.
Vartti siihen päälle ja kas, kurvasin kotimatkalle.

Se oli sitä opittua avuttomuutta ja miesten meille opettamaa naiset ei tajuu autoista enempää kuin sika satelliitista.

Kysynpä vaan, mitä varten on autoserviceassistant24/7 -palvelut jos niitä ei käytetä?
Hanakasti niitäkin palveluita autokaupoissa myyvät. Tähän leveä blondin hymy, kuvaa ei ole eikä tule.

Päivään mahtui paljon muutakin, muun muassa tervetullut terapiaistunnosta käynyt puhelu, kiitos vaan Kirkkonummelle.

Jos elämä on taitolaji, hevosharrastus tekee siitä rakettitiedettä. Helppoa se ei ole kenelläkään mutta onneksi huumorintajulla pääsee aika pitkälle. Vertaistuki on jo semmoinen lisäbonus että sillähän siirtää vaikka nilkkuja poneja.

Illalla hain Törkymöykylle ensimmäisen satulan sovitettavaksi. Huomenna olisi urakkana ponin kurakuorrutuksen poishiominen (rälläkällä) ja kyseisen istuimen sovitus. Saas nähdä.... olisihan se aivan liian helppoa (ja halpaa) jos ensimmäinen käytetty penkki olisi käypäinen.

Pitkä oli päivä ja paljon päivään mahtuikin.
Sateen tauottua sisätiloissa virtaa kerännyt Äitikulta seilasi kottikärryineen ympäri pihaa ja piilotteli jorriininjuurakoitaan ties minne. Loppukesästä sitten nähdään yllätyksiä.

Erityisesti tänään sauna oli minusta niin ansaittua ja tuli tarpeeseen.
Nyt tunnen ansainneeni yöunet ja hitaan huomisaamun. Hevoset vien ulos ja sitten otankin vähän hitaammin. Onhan sitä koko päivä aikaa.

Se onkin jo torstai ja vanhempi perillinen kotiutuu ponileiriltä. Leirillä on laukattu, nelistetty ja rymytty metsissä. Veikkaan, että Tötsätamma saa Hello Kitty satulahuovan myötä kyytiä. Ja tarvinnee uusia päihteitä :D

Ihan oli sekava päiväkirjamerkintä mutta niin oli sekava päiväkin. Huomenna toivottavasti viisaampaa.