Keväällä on helppo olla kiitollinen

Näin keväällä sitä on äärettömän helppoa olla kiitollinen.
Ensinnäkin, toukokuussa voi jo näilläkin korkeuksilla näyttää pitkää nenää talvelle, siitäs sai mokoma kylmä ja märkä vuodenaika.

Toisekseen, jokainen aurinkoinen ja lämmin toukokuinen päivä on ihana yllätys. Aivan sama, onko päivä maantai vai torstai. Jos aamu valkenee aurinkoisena, on ainakin minun hyvin helppoa olla herttaisen huoleton -ja kiitollinen.

Kevään säihin ei ole ladattu sellaista odotusta helteistä, auringosta ja lämmöstä kuin kesäparan kohdalla usein on (pois lukien muuan Heidin outo asenne kesän lämpöjä kohtaan). Niinpä jokainen suunnilleen räntäsateeton päivä jolloin aurinko pilkahtaa on keväällä ihanuutta ja parhautta.

Tämä toukokuinen torstai on ainakin tähän saakka ollut erinomainen.
Aamulla otin vastaan kesän saunaklapit, kaikki on jo sievästi liiterin ovien takana.

Sitten Iso-J kurvasi pihaan ja päästiin lukemaan tiilenpäitä.
Pyörähdettiin nimittäin eilen paikallisen kiviliikkeen pihamyynnissä ja suorastaan kompastuttiin ihaniin punaisiin mukulakiviin. Siellä se minun kasvihuoneen edustani oli!

No, joutuu ehkä vähän jumppaamaan ennen kuin saan lämmitellä varpaitani auringon lämmittämillä tiilillä.

Sitten lähdettiin kurvailemaan kohti eteläistä savonmuata.

Olisipa ollut valtavan kiinnostavaa tutustua taimiston valikoimaan silleen ajan kanssa. Ehkä viikko olisi riittänyt. Nyt siihen ei ollut aikaa eikä mahdollisuutta eikä Iso-J:llä harrastuneisuutta joten kiireesti takaisin tien päälle ja kohti etelää.

Seuraavalla stoppipaikalla peräkärryn kyytiin lastattiin muutama järjettömän painava piharuukku ja juuri kun olin poistumassa, katseeni kiinnittyi kahteen outoon möhkäleeseen. Nurinpäin pyörähtäneinä näyttivät ihan merimiinoilta. Tarkemmin tutkittuna olin juuri löytänyt kaksi unohdettua rautaista pataa ja joita ilman en voinut elää. Siispä nekin lastattiin kyytiin. Aivan täysiverinen onnenpäivä !

Savonlinnasta suoriuduttiin nopeasti ja seuraavaksi syötiinkin ulkona.
Silmien edessä suomalainen järvimaisema - sylissä prisman ruokatiskistä valikoitu lihapulla-ateria.
Parisuhdeaikaa puhtaimmillaan, kippisteltiin pepsipulloilla.
Tässä korona-arjessa onkin syöty usein ulkona, noutoruokaa parkkipaikalla.

Oli mukava ajella kotiin heleässä kesäillassa, Iso-J vienosti kuorsasi repsikan paikalla.
Reissussa nähtiin kurkia ja joutsenia, kuovi ja metso.

Itse kuulin ukkometson pulputusta eilisaamuna ihan tuosta meidän takametsästä, siellä teutaroi tätä nykyä hormonihuuruinen kosiskelija. Toivottavasti ei osuta koirien kanssa ihan nokakkain.

Olikin ensimmäinen kerta vuosikymmeniin kun kuulin metson pulinaa, kovin harvalukuisia tuntuvat metsälintukannat olevan. Viimeksi näin metsot soitimella kun isävainaan kanssa vasiten hankkiuduttiin katsomaan. Mukavaa jos nyt yleistyy niin, että täälläkin niitä edes kuulee.

Torpan pihalla peräkärrystä nostettiin viimeisenä päivän jymypotti, kaksi hyvinvoivaa rusokirsikkaa!
Kyllä nyt on elämässä hyvyys vikana. On niin helppoo olla onnellinen, kuten laulussa sanotaan.

Kivaa perjantaita sinulle, missä lienetkin!