Ihanasta aamusta pitkälle iltaan

Aamun ihanin sooloserenadi.

Kun herää minuuttia vaille kuusi aurinkoiseen aamuun, on vaikea pitää enää silmiä kiinni.
Kaksi spanielia vaanii heräämistä eikä hännänheilutus lopu vaikka miten yrität jemmata itsesi vielä vartiksi peittojen alle.

Se on muuten jännä, kuinka koiran tuijotuksen ja hännänheilutuksen tietää tapahtuvan vaikka olisi vällyjen alla silmät kiinni.

Kun talutin vielä unenpöpperöistä Ottoa tarhaan, korvani rekisteröivät kauan poissa olleen ja silti kerrasta tutun liverryksen, herra pääskynen istui tutulla paikallaan.  Kyllä kuulkaa vetäisi kevään komeimmat soolot, tirautti soolon loppuun todella komean fanfaarin. Piti ihan pysähtyä kuuntelemaan ja sitä laulua riitti.

Äänet ulkona  (ei pelkästään päässäni) ovat lisääntyneet huikeasti.
Olen jo bongannut joutsenet ja kurjet monen muun pikkusirittäjän lisäksi ja nyt sitten pääskysten etujoukko pääsi perille.

Lokit mekastavat pelloilla, kuoveilla on omat kiekaisunsa, räksät säkättävät taustalla, peipposet livertelevät ja monta minulle tuntematonta laulajaa komppaa kuorossa. Ihan parasta.

Saatiin muutama tarpeellinen sadekuuro ja sehän edistää kevättä.
Lämmöt kipusivat tänäänkin hyvinkin +15 asteeseen ja luonto kuhahti kerrasta väreihin.
Ihan kuin salavan latvus oloisi saanut aavistuksen keltavihreää, tuomi on ainakin ihan hiirenkorvilla.

Eihän sitä puutarhahörhö muuta tarvitsekaan, lupaus vihreästä riittää.
Heti kun sain sisähommat pulkkaan ja pakettiin, vilistin viivana pihalle.
Kasvihuoneella taimet tarvitsivat kastelua ja kasvimaalla oli hommaa vaikka miten.
Enain piti kuitenkin käppäillä piha ympäri ja bongailla kukkivia.

Keväällä kelpaa kaikki värit mutta kaunein on valkoinen.

Uskomatonta kuinka noin puhdasta kauneutta jaksaakin punnertaa pinnalle kaiken roskan ja silpun keskeltä.

Eihän näistä kevään kukkijoista saa tarpeekseen, mitä enemmän sitä parempi.

Ensimmäiset pienet sinililjat, posliinihyasintit ja muut saavat levitä nurmikollakin täysin vapaasti. Kukinnan jälkeen ensimmäinen ruohonleikkuu päästää pikkuiset kesälomalle ja keräämään voimia seuraavaan kevääseen. Ilahduttavan paljon ovatkin jo levinneet. Villit ja vapaat kevääntuojat eivät penkissä pysy - eikä tarvitsekaan.

Ainokainen helleborukseni sinnittelee vielä hengissä. Ties vaikka se nyt innostuisi uuteen kukoistukseen kun elämää varjostanut angervoryteikkö on poissa. Iloinen olin kahdesta kukasta ja parista nupusta, ehkä ensi keväänä enemmän.

Sinivuokkoja meillä on monessa paikassa. Osa on tuotu vanhasta mummolasta, osa ostotavaraa.
Ensimmäinen keltainen vuokkokin päkisti nuppunsa auki, olikohan tämä nyt se ternivuokko?
Valkoiset ja punaiset tulevat aina myöhemmin.

Maamon vuokot.

Kevät vyöryy nyt vahvana, yhtään en estele. On tätä odotettukin.
Pihalla riittää tekemistä koko valoisan ajaksi ja nyt sitä säestää kaikki ihanat laulajat.
Selkeästi on tirpoilla kieli irti toisesta päästä ja patoutunutta laulun tarvetta.

Tänään istahdin hetkeksi kasvihuoneen edustalle tuoliin ja katselin herra peipposen esiintymistä.
Ensin se huusi rinta kaarella itään. Sitten kääntyi ja sama laulu länteen. Sitten se hetken aikaa pörhisteli itseensä tyytyväisen näköisenä, veti henkeä ja kajautti uudestaan molempiin suuntiin.

Iltahämärän tultua alkaa laulurastaiden konsertti, siihen on niin ylellistä nukahtaa. Meillä on makuuhuoneen ikkuna etelään ja siellä on pellon laidassa paljon laulupuita.

Kyllä kevät on ihmisen parasta aikaa!

Voi hyvin, missä lienetkin.