Hetken hehku

Metsävaahtera (Acer Platenoides)

Elämän kevät!
Kyllä se vaan on niin, että meikäläisen ihmiskurjan parasta aikaa on kevät.
Aurinko valaisee, lämmittää, kasvattaa. Lämpö ja sopivasti annosteltuna sade (öisin, kiitos) räjäyttävät kasvulatauksen hillittömään kasvuun. Aamulla on vielä hennon vihreää, illalla jo monta astetta uhkeampaa.

Ihanaa on sekin, että aluskasvillisuus ei resota vielä missään, eivätkä maatamme halkovat valtatiet ole pelkkiä vihreitä tunneleita. Näinä kevään viikkoina maaston muodot, kalliot ja kukkulat, järvet, lammet ja joet pienintä puroa myöten näkyvät. Juhannuksen jälkeen se kaikki on jo kadonnut pusikoiden taakse.

Vissiin maisemanhoidolliset määrärahat ovat kadonnutta kansanperinnettä ja huru-ukkojen muisteloita.

Meikäläisessä asuva pieni viiksekäs sisilialaismummo hykertelee mielissään kun kasvihuoneen lämpö lähenee +30 asteen lukemia, on niin kotoisaa eikä niveliä kolota.

Lämpöä ja valoa tämä väärälle kasvuvyöhykkeelle syntynyt sielu ja kroppa janoaa ja jolle ylipitkäksi venyvät marraskuut ovat pahinta myrkkyä.

Minulle talvi ei ole asenne- tai pukeutumiskysymys, se on silkkaa kauhua kaikkina muina päivinä paitsi niinä jolloin aurinko paistaa. Ja lumi sulaa.

Rusokki muistuttaa minua välimeren keväästä ja kesästä, rusokirsikka ilahdutti avaamalla ensimmäiset kukkansa, se on sitten pinkki hamami totta Torpanmäelläkin!

Kevään valoa on vaikea vangita.
Se on niin vahva, tulipa viistosta ilta-auringosta tai suorasta keskipäivästä.
Aamun aurinko on räikeän kirkas, ei siinäkään ole mitään lempeää tai mielistelevää, kevät on intohimoa.

Tänä aamuna onnistuin tyrkkäämään Oton tarhaan niin, että sen persauksista askelten tahtiin nouseva hieno pöly tanssi upeasti vastavalossa. Jäin lumoutuneena niille sijoilleni katsomaan, langalla säkättävän pääskysen kommenttien mukaan aivan liian kauan siellä luuhasin.

Harmitti, ettei ollut minkäänlaista tallennusvälinettä mukana.
Illalla kun oli kamera mukana,  käynnin tahdissa tanssivat pöly ja sen lisäksi hyttyset -ja tänään ilmaantuneet mäkäräiset. Mitkä lie polttiaiset. Hevosia v-tutti.

Kiivaasti viuhtova häntä ja värisevä nahka eivät tee hevosesta kuvauksellista.
Jatkan siis harjoituksia hetken hehkujen kanssa.

Liljakukkojen lemmenroihun sammutin valkosipulivedellä.

Liljoja kuvaillessani näin häiritsevän monta riettaan punaisena loimottavaa liljakukkoa, arvaatte varmaan mitä ne irstaat pervot tekivät? No tietysti lisää liljakukkoja. Hain tallista puoliksi kivettyneen valkosipuijauheen ja liotin sitä kuumassa vedessä. 

Keskeytin liljakukkojen orgiat tylysti kaatamalla niiden niskaan kannullisen vampyyrin karkoituslientä. Voin toistaa toimenpiteen vaikka miten monta kertaa, se on minulle suorastaan ilo

- ja pulveria riittää.

Niin monta liljakukintaa olen menettänyt niiden p-askiaisten takia, nyt loppuu se levoton elämä meidän liljapenkissä! Jos joku suree liljakukkoja, ne käsittääkseni tikahtuvat onnensa huipulla.

Eivätkä ne pirut edes kuole, saavat vain haisevan häätöilmoituksen.

Vain keväällä, ihan muutamana päivänä vain, koivun nuori lehti näyttää niin herkältä vanhaa aitan hirsiseinää vasten.

Tällä kertaa en ehtinyt paikalle ajoissa, kuvat olisi pitänyt ottaa pari päivää sitten  kun lehdissä oli vielä ripaus keltaista. Mutta kaunis riippakoivu on näinkin. 

Samoin vanhat salavat, niilläkin on hetkensä.

Minä niin rakastan noita vanhoja jättiläisiä kun ne aloittavat uutta kevättä. Tämä on se hetki kun ne eivät roskaa, ovat vain majesteetillisen tyyniä ja upeita. 

Pesivät linnut rakastavat salavia. Oma arvaukseni on, että tuolla rungossa ja lehvästössä on ehtymätön ruokapankki pikkulinnuille. 

Ainakin kosiville koiraille oksaa riittää.

Taustalla oleva koivu on kuulema hyvin pitkärunkoista ja solakkaa täälläpäin Kolin koivuksi kutsuttua lajia. 

Äitikulta joka aktiivivuosinaan myös kasvatti metsäpuiden tilaustaimia, on asiaan perehtyneenä lajikkeentunnistususkossaan vahva. 

Kaunis versio koivusta se ehdottomasti on, kaunein näkemistäni.

Ihan pian on se häviävän lyhyt aika, jolloin pitäisi omaan koivikkoon rohjeta. 

Saunavastan tekoviikot ovat ihan pian ajankohtaisia -ja juhannuskin lähestyy.

Rohkeutta tarvitaan punkkien takia, siellä ne tahmanäpit vaanivat, näytteitä on saatu kattiüberin tuomana ihan liikaa. Ja kyllä, on ensimmäiset ampullit punkkikarkotteita laitettu vappuna. 

Ilmeisesti meillä on myrkkyresistenssi punkkikanta kun niihin piruihin ei pysty muu kuin liekinheitin.

Lopetan kevätkatsauksen näihin minipieniin narsisseihin. Näyttävät jotenkin hämmästyneiltä.

Ihan yllättäen ja pyytämättä ilmestyivät, korkeutta tänään noin kymmenen senttiä. 

Hehkukoot hetkensä, minä yllytän niitä kiivaaseen kukintaan ja turnauskestävyyteen. 

Keväisen kukkeaa loppuviikkoa sinulle, missä lienetkin!