Sokean ja uppiniskaisen kanan jyväsiä

Hetkeä ennen kumolleen kellahtimistani lykkään muutaman kuvan kuluneen viikon varrelta.

Ensinnäkin iso hurraahuuto kukkiville tulppaaneille!
On muuten melkoinen saavutus ja valaistumisen hetki, vihdoin taisin löytää myyrävapaan vyöhykkeen tilaltamme. Eihän siihen mennyt kuin yksitoista vuotta.

Keskellä yläpihaa, lumipalloheiden ympärillä kukkii ja kukoistaa sokean kanan jyvänen.

Vuosi sitten älysin, että lumipalloheiden katve sulaa ensimmäisenä ja siellähän olisi vaikka miten paljon tilaa kevätkukkijoille. Sehän oli sillä selvä uuden kaivoksen paikka ja jonka valtasin viime kesänä. Lämpimikseni kaivoin kun oli kylmä ja kurja kesä. Vähän on vieläkin kesken.

Minulla oli visio kevätkukkijoiden, pionien, ruusujen, iiristen ja loistosalvioiden sinfoniasta.
Yllytyshulluna kokeilin myös Endless summer -hortensioita. Ajattelin, että jos ne eivät mene talven yli, paikkaan aukkopaikat pioneilla tai ruusuilla, niitähän riittää eikä mikään määrä ole riittävästi.

Monen hortensian helmassa vihertää kuitenkin lupaavasti uutta kasvua joten pioneille pitää etsiä muita asuinsijoja. Tälläkin kaivoksella on vielä työstämättä parin neliön ala, siihen mahtuu monta.

Lämmin ja aurinkoinen viikko sai sipulikukat pomppaamaan yläpystyä ja narsissikasvustot tuuhettuvat ilahduttavalla vauhdilla. Olen näköjään vuosien mittaan syytänyt penkkeihin varhaisempia ja hitaampia lajikkeita, osa alkaa jo hiipua, osa on vasta nousussa.

Tuommoinen vuorovetotahti kelpaa kyllä, pääasiahan on värikäs kukinta pitkän ankean talvikauden jälkeen.

Herttaisia nuo punaiset villitulppaanit (ylin kuva tästä sarjasta). Nimisäle on kadonnut ja nimi mielestä unohtunut.

Sitten pari laitapuolen kukkijaa.

Himalajan jalkalehti

Orvokki 'Rococo'

Ensinnäkin himalajan jalkalehti. Se jaksaa ällistyttää.
Sen olen istuttanut hieman kuolleeseen kulmaan (vuohenputki siellä elää ja voi hyvin).
Joka kerta kun sinne vilkaisen, tämä jalkalehti on kikkaillut itsensä uuteen kuosiin.
Pitää joskus koota sen kootuista esityksistä kooste, on nimittäin ihan hullu ja outo kasvi. Loppukesällä sillä on oranssinpunaiset hedelmät!

Tällä viikolla se pomppasi pintaan ja jotenkin kyhäsi nousunsa aikana melkein valmiit kukkanuput. Viime viikonloppuna sen asuinsijoilla rehotti vuohenputki, tämän yksilön vielä vaaniessa mullan suojissa.

Sitten on muuan hassu orvokki.
Rococo on nimi ja mieleen nousee visio hieman turmeltuneesta rappioprinsessasta.
Ihan itse sain viimevuotisista siemenistä kasvatettua ja kurjista taimista kukkansa päkisti krapulaisen näköinen kukkanen. Keltakukkainen sisarensa on aivan yhtä tärveltyneen näköinen ja siksi hieno, tyrkkään niitä moneen istutukseen. Kaikkien ei tarvitse olla muotovalioita ja täyttää täydellisyyden kriteerit.

Yksi parhaista blogeista saamistani pro tipseistä liittyi tomaattien tukinaruihin, valitettavasti en muista ketä kiittää. On kuitenkin todella ennakoivaa viisautta kietoa tukinarun häntäpää tomaatin taimimultapaakun ympärille istutusvaiheessa ja kiinnittää yläpää jonnekin sopivaan paikkaan.
Minä pystyn hyödyntämään kasvihuoneen välitukia. Niihin sopivia  kiinnityslisäosiakin, eräänlaisia narujen ankkureita onnistuin kerran kaupasta hoksaamaan, käteviä ovat.

Perjantain iltapuhteeksi istutin lopullisiin astioihinsa kaikki hengissä säilyneet tomaatit.

Laastipaljut ovat olleet keskustelun aiheena facebookin puutarharyhmissä.
Ne kun eivät ole elintarvikemuovia. Minä kuitenkin kasvatan tomaattini sellaisissa.

Tällä ymmärryksellä pidän melko pienenä riskinä saada paljuissa kasvatettujen tomaattien
mukana jotain elämää radikaalisti lyhentävää asiaa elimistööni.
Perheeni kokonaiskemikaalikuormassa muutaman itse kasvatetun kesätomaatin saaste- ja myrkkykertymä lienee aika pieni.

Uskon, että hyvänmakuisten tomaattien tuoma maku- ja aistinautinto on suurempi kuin laastipaljun seinämistä mahdollisesti liuennut myrkkysumma. No, jokainen on uskossaan autuas.
Mikäli jotakuta asia todella huolestuttaa, hän voi ihan vapaasti valita mieluisan kasvualustan.

Minulle henkilökohtaisesti olisi valtavan stressaavaa olla niin valveutunut ja kaikesta huolestuva kansalainen, että jaksaisin jokaista mahdollista terveysuhkaa murhtia. Stressikin lyhentää elämää. Viiniä juon, pienhiukkasten uhallakin lämmitän taloani puulla ja kynttilöitä poltan.

Toinen kollektiivinen someviljelijöiden murhe liittyy lantaan ja lantamultaan.
Koska otan lannan omasta lantalasta ja tiedän mitä olen hevosilleni syöttänyt, en osaa pelätä sieltäkään mitään radikaalisti elämää lyhentävää uhkaa. En douppaa hevosiani, kymmenen kotitallivuoden aikan on syötetty yhteensä kaksi lääkekuuria.
En siis osaa pitää pari vuotta palanutta lantamultaa terveysriskinä.

Surutta lappasin laastipaljun pohjalle lantamultaa, loput 2/3 osaa latasin ostomullalla.

Somessa muuten useampikin yksilö on pohtinut onko multa käyttökelpoista kun se on ollut talven yli muovisessa myyntipakkauksessaan ja haisi hieman tunkkaiselle.

Vielä jäi istutettavaa. Chilit pääsevät eteläseinälle, basilikat jonnekin väleihin.
Tuholaistorjuntaa varten on samettikukkia ja laventelia.

Tästä on hyvä jatkaa, iloista viikonloppua sinulle, missä lienetkin!

Välillä jotain ihan omaksi iloksi.

Hetken hehku

Metsävaahtera (Acer Platenoides)

Elämän kevät!
Kyllä se vaan on niin, että meikäläisen ihmiskurjan parasta aikaa on kevät.
Aurinko valaisee, lämmittää, kasvattaa. Lämpö ja sopivasti annosteltuna sade (öisin, kiitos) räjäyttävät kasvulatauksen hillittömään kasvuun. Aamulla on vielä hennon vihreää, illalla jo monta astetta uhkeampaa.

Ihanaa on sekin, että aluskasvillisuus ei resota vielä missään, eivätkä maatamme halkovat valtatiet ole pelkkiä vihreitä tunneleita. Näinä kevään viikkoina maaston muodot, kalliot ja kukkulat, järvet, lammet ja joet pienintä puroa myöten näkyvät. Juhannuksen jälkeen se kaikki on jo kadonnut pusikoiden taakse.

Vissiin maisemanhoidolliset määrärahat ovat kadonnutta kansanperinnettä ja huru-ukkojen muisteloita.

Meikäläisessä asuva pieni viiksekäs sisilialaismummo hykertelee mielissään kun kasvihuoneen lämpö lähenee +30 asteen lukemia, on niin kotoisaa eikä niveliä kolota.

Lämpöä ja valoa tämä väärälle kasvuvyöhykkeelle syntynyt sielu ja kroppa janoaa ja jolle ylipitkäksi venyvät marraskuut ovat pahinta myrkkyä.

Minulle talvi ei ole asenne- tai pukeutumiskysymys, se on silkkaa kauhua kaikkina muina päivinä paitsi niinä jolloin aurinko paistaa. Ja lumi sulaa.

Rusokki muistuttaa minua välimeren keväästä ja kesästä, rusokirsikka ilahdutti avaamalla ensimmäiset kukkansa, se on sitten pinkki hamami totta Torpanmäelläkin!

Kevään valoa on vaikea vangita.
Se on niin vahva, tulipa viistosta ilta-auringosta tai suorasta keskipäivästä.
Aamun aurinko on räikeän kirkas, ei siinäkään ole mitään lempeää tai mielistelevää, kevät on intohimoa.

Tänä aamuna onnistuin tyrkkäämään Oton tarhaan niin, että sen persauksista askelten tahtiin nouseva hieno pöly tanssi upeasti vastavalossa. Jäin lumoutuneena niille sijoilleni katsomaan, langalla säkättävän pääskysen kommenttien mukaan aivan liian kauan siellä luuhasin.

Harmitti, ettei ollut minkäänlaista tallennusvälinettä mukana.
Illalla kun oli kamera mukana,  käynnin tahdissa tanssivat pöly ja sen lisäksi hyttyset -ja tänään ilmaantuneet mäkäräiset. Mitkä lie polttiaiset. Hevosia v-tutti.

Kiivaasti viuhtova häntä ja värisevä nahka eivät tee hevosesta kuvauksellista.
Jatkan siis harjoituksia hetken hehkujen kanssa.

Liljakukkojen lemmenroihun sammutin valkosipulivedellä.

Liljoja kuvaillessani näin häiritsevän monta riettaan punaisena loimottavaa liljakukkoa, arvaatte varmaan mitä ne irstaat pervot tekivät? No tietysti lisää liljakukkoja. Hain tallista puoliksi kivettyneen valkosipuijauheen ja liotin sitä kuumassa vedessä. 

Keskeytin liljakukkojen orgiat tylysti kaatamalla niiden niskaan kannullisen vampyyrin karkoituslientä. Voin toistaa toimenpiteen vaikka miten monta kertaa, se on minulle suorastaan ilo

- ja pulveria riittää.

Niin monta liljakukintaa olen menettänyt niiden p-askiaisten takia, nyt loppuu se levoton elämä meidän liljapenkissä! Jos joku suree liljakukkoja, ne käsittääkseni tikahtuvat onnensa huipulla.

Eivätkä ne pirut edes kuole, saavat vain haisevan häätöilmoituksen.

Vain keväällä, ihan muutamana päivänä vain, koivun nuori lehti näyttää niin herkältä vanhaa aitan hirsiseinää vasten.

Tällä kertaa en ehtinyt paikalle ajoissa, kuvat olisi pitänyt ottaa pari päivää sitten  kun lehdissä oli vielä ripaus keltaista. Mutta kaunis riippakoivu on näinkin. 

Samoin vanhat salavat, niilläkin on hetkensä.

Minä niin rakastan noita vanhoja jättiläisiä kun ne aloittavat uutta kevättä. Tämä on se hetki kun ne eivät roskaa, ovat vain majesteetillisen tyyniä ja upeita. 

Pesivät linnut rakastavat salavia. Oma arvaukseni on, että tuolla rungossa ja lehvästössä on ehtymätön ruokapankki pikkulinnuille. 

Ainakin kosiville koiraille oksaa riittää.

Taustalla oleva koivu on kuulema hyvin pitkärunkoista ja solakkaa täälläpäin Kolin koivuksi kutsuttua lajia. 

Äitikulta joka aktiivivuosinaan myös kasvatti metsäpuiden tilaustaimia, on asiaan perehtyneenä lajikkeentunnistususkossaan vahva. 

Kaunis versio koivusta se ehdottomasti on, kaunein näkemistäni.

Ihan pian on se häviävän lyhyt aika, jolloin pitäisi omaan koivikkoon rohjeta. 

Saunavastan tekoviikot ovat ihan pian ajankohtaisia -ja juhannuskin lähestyy.

Rohkeutta tarvitaan punkkien takia, siellä ne tahmanäpit vaanivat, näytteitä on saatu kattiüberin tuomana ihan liikaa. Ja kyllä, on ensimmäiset ampullit punkkikarkotteita laitettu vappuna. 

Ilmeisesti meillä on myrkkyresistenssi punkkikanta kun niihin piruihin ei pysty muu kuin liekinheitin.

Lopetan kevätkatsauksen näihin minipieniin narsisseihin. Näyttävät jotenkin hämmästyneiltä.

Ihan yllättäen ja pyytämättä ilmestyivät, korkeutta tänään noin kymmenen senttiä. 

Hehkukoot hetkensä, minä yllytän niitä kiivaaseen kukintaan ja turnauskestävyyteen. 

Keväisen kukkeaa loppuviikkoa sinulle, missä lienetkin!

Arkirutiinit ja arkimuistin kehnous

Käytiin sorakeisarin kuopalla ostoksilla.

Kotiin toimitetut.

Se on kyllä jännä miten lyhyt ihmisen (ainakin minun) arkimuisti voikaan olla.
Meistä jokainen varmasti muistaa missä oli kun kaksoistornit lentopommitettiin matkustajakoneilla tai muuta mullistavaa tapahtui. Vuosi sitten Mörkö todellakin löi sisään ja Suomi juhli jääkiekon maailmanmestaruutta ihan näinä päivinä.

Puhun nimen omaan arkimuistista. Näistä arkisista viikoista jolloin muka mitään ei tapahdu. Arki vaan rullaa ja päivät kalenterissa vaihtuvat.

Minä en ihan oikeasti muista viime maanantain käänteitä vaikka se varmasti oli ihan tavallista, turvallista perusarkeani. Tiistaista ei mitään havaintoa, keskiviikkona kävin kaupassa. Torstai oli pyhä, Helatorstai ja niin ees päin.

Onneksi siskolikka laittoi facebookissa arkikuvahaasteen ja sitä varten arjessa napattuja kuvia käytän tässä kuvituksena. Kuvia selaillessa tajuaa, kuinka arjessa tapahtuu vaikka mitä ja juuri se tekee arjesta niin valtavan tärkeän.

Se on elämää, pieniä hetkiä, elämyksiä, töitä ja satunnaisia thingsejä jotka tuovat arkeen parhaat sävyt ja mausteet.

Johtotehtävissä, Loistava Johtaja tarkistaa kaivantoa.

Päivä alkaa aina aamutallista, jouluna ja juhannuksena.
Vien hevoset kuuden jälkeen ulos, tankkaan niille vedet ja tarjoilen heinät. Syöttelen porkkanoita ja höpisen niille aamutervehdykset.

Sitten käppäilen sytyttämään kanalaan valot, uloshan ne eivät vielä pääse.
Kesäkuun ensimmäisenä vasta, sillä meillä ei ole säädösten mukaan katettua ulkotarhaa enkä tehnyt eläinlääkärille ilmoitusta ulkoilevista kanoista.

Toisaalta hanhet kansoittavat ilmatilaa ja varmasti monen muunkin lajin muutto on vielä kesken. Pidän siis kanat kanalassa vielä viikon, sitten heillä on muutto kesäsiirtolaan.

Aamurutiineihin kuuluu seuraavaksi koiratrion ulkoilu.
Se on helppoa, avaan oven ja piskit säntäävät Felixin perässä ulos pihalle.
Yleensä käppäilen pellolle päin ja jokainen karvakuono saa nuuhailla omat aamujuttunsa ja hoitaa kyykkäykset sopivaksi katsomaansa puskaan. Jos nurmikolle jotain tipahtaa, ne lapioin pienellä mukana kulkevalla kädenjatkeellani sopivaan pusikkoon.

Päivästä riippuen aamukahvia säestää usein ensimmäisen pyykkikoneellisen hurina. Joskus huristelen kohti kaupunkia ja hörpin kahvia termosmukista.

Vielä hetken aikaa istun usein apukuskin paikalla ja Perikunnan vanhin pyörittelee rattia. Ajokortti on ihan just hänellä näpissä ja minulla loppuu sen lajin opehommat.

Aamujen lämmetessä ja kunhan saadaan pihakalusteet Takapihan Tavernaan siirryn usein aamukahville ulkoilmaan. Silloin kahvia hörppiessäni kuuntelen lähitienoon kukkojen aamunavauksia.

Toivottavasti kohta pääsee taas torikahveillekin. Ja satamajäätelöille. Ja terassilounaille. Niiden puuttuessa vasta tajuaa, kuinka kivoja arjen maustajia ne ovatkaan.

Monta kertaa päivässä piipahdan kasvihuoneella.
Viime viikolla siirsin kasvihuoneelta monet istutusta odottavat perennat ja tuoksuherneet pihasaunan seunustan ulkolavoihin, sellaisiin joihin saa yöksi harsot ympärille ja muovit alas.

Pilvisinäkin päivinä kasvihuoneessa on mukavan lämmin ja aurinkoisina päivinä siellä saa kastella pieniä taimiruukkuja tiuhaan tahtiin. Sitten helpottaa kun asukkaina ovat vain tomaatit, chilit, kurkut ja basilikat isommissa astioissaan. Ne eivät kuivu niin nopeasti.

Meinasin vihdoin viritellä kastelusysteemit toimintakuntoon, vapauttaa kummasti muuhun tekemiseen kun ei tarvitse kasteluletkun jatkona seisoskella. Toisaalta on mukava arjen pysähdys seistä katselemassa veden suihkuamista tomaattialtaisiin ja nuuhkiia muhevan kasvun aromeja.

Usein minulla on siellä kavereita, pomoja ja tarkkailijoita.
Otan mielelläni jonkun koirista puuhastelemaan ja kissathan tulevat pyytämättä.
Tiilipino kasvihuoneen kulmalla ei vaju moneen viikkoon ja se ei ainakaan kissoja haittaa.
Tiilet varaavat hyvin lämpöä ja on ilmeisen mieluisa kytistyspaikka.

Itse käytän tiilipinoa kirjoituspöytänä.
Juuri tänään kirjoittelin kasvien nimisäleitä ja täydensin kasvilavojen kylvöpiirustuksia. Onhan se kiva olla edes periaatteessa kartalla missä laatikossa kasvaa mitäkin.

Tässä kasvaa ruohosipulia. Paljon.

Viikolla piipahdin naapurikunnan puutarhalla ja sielläkin pääsin kirjoittelemaan säleitä.
Arkimuistin kehnous on opettanut ettei muistiin kannata luottaa, saattaa päätyä amppelitomaatti runkotomaatin laatikkoon - ja toisin päin.

Täydet pisteet Karjalanruusun huippuystävälliselle henkilökunnalle.
Ilmeisen hässäkän ja kiireen keskelläkin sain asiallisia vastauksia lajikekysymyksiin ja pyytämättä jopa kantoapua autolle. Ja aivan huippuluokan taimet.

Kahta kurkkua ja kesäkurpitsaa lähdin hakemaan, ehkä täydennystomaatteja... - tietäähän sen miten kävi.

Kotona kannoin kasvihuoneeseen näiden lisäksi laatikollisen pistokaslisättyä laventelia, ranskalaiset basilikan ja rakuunan, muutaman hämähäkkikukan ja yhden rusokin ja suippopaprikan.
Mansikka-amppelikin otin kyytiin kun minulle niin nätisti kukkivia esiteltiin.

Meinasin hommata vielä täydennyskasveja ja muutaman kesäkukka-amppelin ja ne haen samasta paikasta.

Ihan vaan siksi, että laatu ja asiakkaan kohtaaminen olivat tuolla niin huippuluokkaa.

Lähempää haen tänä keväänä vain muutamat ennakkotilaamani taimet.

Vaahteran purkaus.

Vuokkopionin kevätlataus, vahvaa kuten aina.

Torpanmäen poneja on viime aikoina vähemmän kuvissa näkynyt.
Kumpainenkin on tallessa, viime viikolla Otolta vihdoin purettiin talvikengitys ja Kasperin pikkukaviot vuoltiin. Kengittäjämme istuu näinä aikoina tiiviisti traktorin penkissä ja käy kengityskeikoilla kun pellolle ei pääse sään tai konerikon vuoksi.

Koiria en päästä tallille kengittäjäpäivinä ollenkaan.
Enkä senkään jälkeen ennen kuin jokainen kavionpalanen on lakaistu pois. Koirat nimittäin rrrrrakastavat kavionpalasia ja imuroivat kitaansa jokaisen raspauksesta irronneen hitusenkin.

Ja pierevät. Herranjestas sitä pierun käryä. Siksi tallin ovi pysyy visusti kiinni kengitysaikoihin.

Kasperponi edistyy ponikoulutuksessa.
On ajettu kentällä ohjasajoa ja tänään oli ratsastaja selässä. Naapurista löytyy juuri sopivan kokoisia ensiratsastajia ja osaavia poninkesyttäjiä. Kyllä siitä vielä ihan näppärä pikkuponi saadaan metriheikkien kerhoon.

Otto ja vihreän ensipuraisut, ihanaa elämää.

Viikonlopun pääaskareena on ollut mustikkamaan aitaus.

Hukkasimme asennuksen tiimellyksessä yhden portin saranakappaleista joten ihan valmiiksi ei saatu. 

Toivottavasti posti kulkee ja puuttuva palanen saadaan pian. 

Nousuviikolla Iso-J piipahtaa muutaman päivän työreissulla pohjoisissa naapurimaakunnissa ja minä saan ilon ja kunnian kärrätä joutoaikoina multakasaa pienemmäksi. Istutettavaa riittää ja jos ne loppuu kesken, siirtoistutettavia olen merkannut monta. Lisään työlistalle pistolapion kärjen teroittamisen.

Onneksi on puhelimen kamera ja pilvipalvelut ja kuvapankki, ei näiden kiivaan tekemisen viikkojen asioita muistaisi millään. Arkimuistia täydentää keinoäly, tähän on tultu.

Hyvää säätäkin on luvassa, ainahan se on mukavampi sorakärryä lykätä auringonpaisteessa kuin rankkasateessa. 

Iloista toukokuun päätösviikkoa, missä lienetkin!

Pee Äääs:
huomaan Torpan päiväkirjan lukijakunnassa mukavaa lisäystä.
Tervetuloa ihan jokainen, kerro toki mistä tänne löysit ja mitä pidit.

Mustikat suljetulle osastolle

Meillä on ollut vanhan ja taantuneen mansikkamaan jatkona kuusi pensasmustikkapuskaa, äitikullan tasakymmensynttärilahjat.  Eihän niistä ole satoa juurikaan saatu, maistiaisia vain.
Rusakon riettaat ovat typistäneet puskat joka vuosi eikä bonsai näköjään satoa anna.

Eipä siis pantu vastaan kun meille tarjottiin Evitskogin mökiltä kaikki 18 pensasmustikkapuskaa.

Muutaman viikon takaisessa tarmonpuuskassani (tyypillisiä näin keväällä) tempaisin vanhimmasta mansikkamaasta muovit kuljetukseen ja puutarhajyrsimellä pistettiin möyhien.

Roudasin jemmassa olleet kuorikatepussit alueelle valmiiksi ja levittelin mulloksen pinnalle turvetta. Sitten olikin edessä homman vaativin osuus, odottelu ja keskeneräisyyden sietäminen.

Maanantaina odotettu kuorma sitten saapui. Valtavia puskia kunnon juuripaakuilla.

Kuormasta purettiin samalla tutunkauppana hankittua pähkinäpuuaitaa rullatavarana ja hieno käyntiportti tälle mustikoiden suljetulle osastolle. Metrinen aita on kutakuinkin pakollinen hankinta, rusakot elostelevat muuten talven kähmyssä mustikoiden siimeksessä ja keväällä ei ole kuin risuja jäljellä.

Huomenna kaivetaan kuoppaa ja asennetaan aitaa!

Tämä koronakevät on ollut kyllä erinomaista parisuhdeaikaa, tänäänkin oltiin ulkona syömässä.
Kurvattiin rullakebabien kanssa lakkautetun varuskunnan uimarannalle ja taas oli elämässä hyvyys vikana.

Aurinkoista loppuviikkoa sinulle, missä lienetkin!

Ulkoilmapäivällinen Höytiäisen rannalla.