Hauskuuksia horisontissa

Nyt kun lunta alkaa olla minun mittapuullani justiinsa tarpeeksi, voi vähän kurkata kamerankin etsimen läpi talven luomia hauskuuksia. Nämä talviset hatut ovat kivoja. Niin pehmeitä, että ne voi puhaltaa pois. Jopa lakastunut horsman kukinto on aika kaunis lumikuorrutteisena.

Vuoden lyhyimmät päivät, valon puolesta siis, ovat justiinsa tässä. Muistelen jotain vanhan kansan sanontaa pesäpäivistä (nyt eletään just niitä ja sitten kuljetaankin jo valoa kohti), että jos näinä päivinä aurinkoa näkyy, se tietää aurinkoista kesää. Eipä syytä huoleen, ainakin täällä paistaa ensi kesänäkin kunnolla!

Eihän sitä kauaa saatu tänäänkään auringonvalossa ja -paisteessa iloitella. Sentään edes muutama tunti. Valoisan aika on lyhyt ja jouluun liittyviä pakkoliikkeitä oli tänäänkin pakko suorittaa. Onneksi ovat vain kertaluonteisia ja seuraaavat edessä vasta vuoden päästä. 

Illalla, jossain piparitaikinan ja perunalaatikoiden välillä loppui kunto, jaksaminen ja tekemisen ilo. Suoritin kuitenkin loppuun. En toki tiedä millä huomenna paistetaan piparit, kinkku ja perunalaatikot, liesi nimittäin alkoi vilkuttelemaan hassuja valoja ja uuni lakkasi toimimasta. Onneksi ehdin paistaa muut laatikot ennen tätä valoshowta.

Onhan meillä toki iso uuni, pipareita siihen ei kuitenkaan toinna laittaa. Täytyy toivoa, että Äitikullan hella jaksaa pelittää ilman typeriä lakkoiluja. Aina näköjään pitää jotain vaikeusastetta ilmiintyä. Ettei turhan helpolle ja hyvälle opi, nykymarttakaan. Parhaat päivänsä ahkeroinut sähkövatkaimenikin kuumenee jo niin paljon, että taitaa suunnitella uutta uraa lämmönlähteenä. Tietyistä syistä ylikuumenneita laitteita täällä ei katsella kauaakaan, sähköromujätteen keräyslaatikko autotallissa kutsuu mokomia.

Nyt pikkuisen sapettaa, että annoin houkuttelevan Black friday -tarjouksen keittiön monitoimikoneesta mennä ohi.

Nämä lumensyvyysmittarit kertovat onneksi lohdullisia lukemia. Minulla on lumen tarpeen suhteen sangen vaatimaton maku. Nyt jo piisaisi. Koirien käpälät pysyvät puhtaana, hevosten tarhassa on riittävästi lunta eikä lumitöissä rasitu. Useimpina vuosina etenkin pihakukot ovat olleet harjaansa myöten umpihangessa, nyt hädin tuskin kannukset  lumisena. Uusin lumensyvyysmittarina toimiva kapistus on hassu ruosteinen potkurikone. Se on oikeasti tuuliviiri.  Sitten alkaa olla jo totiset paikat jos kone peittyy lumeen. 

On lumessa sekin mainio puoli, että siellä raikastuu kätevästi raskaammatkin matot ja muut tekstiilit. Tänään lumipesuun pääsivät telkkahuoneen juuttaan paksu ja painava villamatto sekä sohvan ja tuoli tyynyt ynnä muut tekstiilit. Ja yläkerran matot. Onneksi on Perikunta ja Iso-J jotka auttavat, yksin olisi ollut turhan iso urakka. Olisi jäänyt tekemättä.

Pakko laittaa tähän väliin varsin kuvaavat räpsyt Torpan hevosvoimien nykytilasta. Otto on aina yhtä tyynen arvokas. Ja sitten on Kasper...

No niin, tästä se alkaa lauantai-ilta kääntyä viimeiselle tunnilleen. Sunnuntain pakkoliikkeiksi olin kaavaillut kalaostosten suorittamisen ja yhden hautausmaakäynnin.  Kaikki muu to do -listan velvoitteista alkaa olla ✔✔ -kuitattu. Iltahämärissä Torpalle saapuu jouluvieraat, eli miniklaanimme. Onnekkaimmat osuvat paikalle sinisen hetken aikaan jolloin maisema on kauneimmillaan.

Sitten sitä käännytäänkin jo aaton puolelle, hauskuuksia horisontissa silloinkin ! Ja luvassa on pari päivää niitä ihan omia ja parhaita pesäpäiviä, minä ainakin pesiydyn ihan rauhassa vällyjen alle ja teen tasan sen minkä jaksan ja tahdon. Jossain välissä nakkelen kitaani namusia, tuijottelen kynttilänliekkiä ja nautin levosta.

Nyt ehkä ansaittu lasillinen valkoviiniä ja tovi tuvan rauhasta nauttien. Kuusi tuoksuu vieressä, koirat kuorsaavat ja Elmo nojaa olkapäähäni tuolin selkänojalta. Elämä on aika hyvä just nyt.

Soi juuri nyt