Selkä huutaa haloota, hoosiannaa ja haistattaa pitkät. Iho on kuin (vasta)tuulitunnelissa maratonin juosseella ja muutenkin kroppa kaipaa palavasti lähituntumaan oman patjan kanssa. Mutta olipahan vaan hirmuisen aikaansaapaa porukkaa tontilla viikonloppuna.
Lauantaina hankkiuduttiin pihahommiin. Minä rahjustin lapion kanssa edestakaisin, yritin saada hommaa alulle. Homman teki vaikeaksi se totinen seikka, että päästyäni ns. kohteeseen, en välttämättä enää muistanut pitikö kaivaa joku kasvi ylös vai peräti raivata tilaa uudelle tulokkaalle.
Seniorikansalainen ja Iso-J kuokkivat maata toisaalla ja pelasivat omanlaistaan shakkia havupuilla.
Sitten saatiin jostain idea, että eiväthän nämä oikein tahdo riittää, hypättiin autoon ja karautettiin puutarhalle viimeisen aukiolopäivän loppuunmyyntiin.
Niin ne suunnitelmat muuttuu. Urakkaa aloiteltaessa istutettavia ruukkuja oli jonossa about 15, pienen ostosretken jälkeen määrä oli pompsahtanut lähelle 30 kun kaikki syysleimun taimetkin lasketaan.
Jonossa oli 3 hopeakuusta, surukuusi, kartiovalkokuusi, niitä laakeita koristetyrnejä, muutama ruusu, pioneita, villiviinejä ja paljon paljon muuta.
Niinpä vain lauantain pimetessä iltaan tyhjien ruukkujen pino oli kasvanut ja koristekate loppunut. Minun työmaani tavallaan laajeni, ylöskaivettuja oli välillä enemmän kuin istutettuja. Osan jätin sovulla maahan, ensi keväänä kaivokseni nimi olkoon "Pitkä rivi päivänliljoja".
Lopulta se minunkin hommani eteni vallan mainiosti. Istumassa ovat ruusuista Merveille ja Teresanruusu ynnä Poppius suviruusu. Lisäksi molemmat uudet pionit ja KAIKKI syysleimut. Oikeastaan yhtään täysin uutta kuoppaa ei tarvinnut kaivaa, kaivelin vain ylös kaikenlaista turhaa, typistin hanhikkia ja jatkoin penkkiä ruusun verran.
Odottamassa on vielä villiviinitrio, pari jaloruusua, yksi hopeakuusi ja hirmuinen rivistö sieltä täältä pelastettuja korallikeijunkukkia.
Huhhai, hyvin kuitenkin aherrettu. Huomenna jatkuu jos sää sallii. Eipähän tuo tämänpäiväinen vesisadekaan hirveästi haitannut. Hyvät hanskat ja kestävät vehkeet pitävät työmotivaation korkealla.
Koirapojat ovat ahkeroineet mukana hommissa, Nasse tietysti ahkerimpana. Peetu lähinnä kytistää ikkunalaudalla ja Lellu vahtii tupaa.
Vaikka nyt pyhäillan kunniaksi naamanahkaa kiristää ja vähän ehkä punoittaakin, olen hurjan tyytyväinen viikonlopun työsaavutuksiin. Samalla tuli kuitattua syyskuu kunnialla maaliin.
Peruna on nostettu ja nätti sato onkin jemmassa, niillä pärjätään ehkä jouluun saakka. Lavassa on vielä pikkuisen porkkanaa ja muutaman tupsun ainakin lipstikkaa meinaan ottaa talteen.
Saa nähdä mitä lokakuu tuo tullessaan, kylmyyden, pimeyden ja märkyyden lisäksi.
Hyvää lokakuun ensimmäistä päivää !
Vauhtia on sielläkin pidetty ansiokkaasti, ja työn jälki kiittää tekijöitään. Syksy on eräänlaista kilpajuoksua aikaa vastaan ihan joka vuosi. Istuttamattomia purkkeja minkin pyörittelen käsissä sen ankaran lapioinnin ja talikoinnin lisäksi. Kanatkin pitäisi saada talvihotelliin ihan lähiaikoina.
VastaaPoistaJuuri näin. Nyt osui hyvä sää, motivaatio ja kunto kohdilleen. Ainainen päänsärkykin painui hetkeksi taustalle kun niin kovasti keskityin siirtoistutuksiin. Kanat meillä varmaan pakastuu ennenkuin saan ne asianmukaisiin ryhmiin. Muutama kukkopoikakin pitäisi lähettää ilmavoimiin. Tympeätä hommaa.
PoistaVau, onpas siellä ahkeroitu! Ihanalta kuulostaa. Minä taas... Saatan istuttaa pari kukkasipulia, ja se on sitten siinä.
VastaaPoistaOnneksi nämä syysistutukset eivät ole mikään velvollisuus. Jokainen tekee omalla pihallaan sen minkä jaksaa ja tahtoo. Ei minullakaan niitä istutettavia sipuleita urakaksi asti ole. Luotan entisiin narsisseihin ja krookuksiin. Kyllä se kevät kuitenkin tulee.
PoistaMiten muuten kaamosaika siellä? Miten siihen voi tottua?
Kaamos on minusta ihanaa aikaa. Kyllä siihen vain voi tottua, tämä tosin on ollut minun todellisuuttani suurimman osan aikaa elämästäni. Kaamosaikana on toki pimeää ja kelirikko vaivaa ehkä pari viikkoa, mutta silloin voi tehdä hevosten kanssa vähemmän. Pimeä ei tunnu niin pimeältä, kun lumi yleensä valaisee. Joulukuussa on hauska seurata saapuvaa ja katoavaa valoa, jotka osuvat hyvin lähekkäin. Aivan sysipimeäähän ei näillä seuduin vielä tule ympärivuorokautisesti. Voi nähdä revontulia. Mielestäni vaikkapa lokakuinen Helsinki tuntuu paljon pimeämmältä kuin kaamos täällä. Toki pimeä myös väsyttää ja suklaata kuluu enemmän kuin valoisaan vuodenaikaan, mutta sehän ei niin haittaa. En kylläkään yhdistä väsymystä pelkästään pimeyteen, vaan myös työtahtiin.
PoistaYmmärrän suhteesi kaamokseen. Se mitä ei voi muuttaa (eikä tarvitse muuttaa), se pysyy ja siihen pystyy sopeutumaan.
PoistaMuistan kuinka isävainaa aina kertoi (työharjoittelu jossain Inarin seudulla), että autolla näki hyvin ajaa vaikka ilman valoja kun kuu ja lumi valaisivat niin hyvin. Äiti kertoi, että he hoitajaharjoittelijat Ivalon sairaalassa (?) olivat sekaisin kuin seinäkellot yövuorojen jälkeen kun ei kertakaikkiaan aina tajunnut onko kello 3 vai 15. Että piti aina laittaa kello soimaan klo 12 jotta tajusi olevan keskipäivä.
Se on muuten totinen tosi, että lokakuinen, lumeton ja musta, märkä maa on pimeääkin pimeämpi säkki. Mörrin persaus.
Mörrin persaus :D Kiitos, sain hyvät naurut!
PoistaKovasti ootta touhunneet. Miulta lipsahti nyt nuo puutarhojen alet ja kaiholla kahtelen tuota ostamaasi surukuusta. Kärsisköhän kysästä hinnasta. Jos vielä kippiimmältä tuntus! Ovat kevväällä aika hintavia, vaan ostettava on tuohon mehtäpuutarhaan. Jäläkii syntyy kun on monta tekijee.
VastaaPoistaOllaan touhuttu, nyt sitten kohtuullisen hyvin omintunnoin pidetään sadetta tuvassa.
PoistaEi tuolle surukuuselle jäänyt hintaa paria kymppiä enempää. Minä en olisi sitä niinkään tänne halunnut, mutta Iso-J tahtoi ja sai tahtonsa läpi. Lähtöhinta oli kuitenkin hirmuisen paljon enemmän.