Vähiin käy syyskuu

Tohtori koira on ahkeroinut hoitohommissa kiitettävän tarmokkaasti. Täytyy koettaa muistaa ostaa pojille palkkapussi tänään kauppareissulla.

Usein minulla on kaikki viisi hoitajaa häärimässä ympärillä. Elmo vierihoitajana kainalossa, paksut sedät Felix ja Oscar tyynnyttävinä painoina jalkojen ja vatsan päällä, Leffe polvitaipeessa ja Peetu jossain välittömässä läheisyydessä käden kosketusetäisyydellä. Se tuuppii kuonollaan säännöllisin väliajoin, aivan kuin tarkistaakseen yleisvointia. Ottaisin kuvan jos voisin, mutta käteni ovat ns. sidotut.

Olo on vieläkin varsin vajaa eikä väsymys lopu nukkumalla.
Kävin torstaiaamuna Nempan sanoin nöyrtymässä rajallisuuteni rajamailla, aurinkotervehdykset sujuivat vielä varsin sulavasti, mutta tasapaino-osiossa kohtasin massiivisia haasteita. Pikkuisen oli puklua suussa tunnin jälkeenkin mutta mieli oli silti oikein hyvä ja rento.

Lukiolaisten koeviikko on tuonut viikkoon omia kuvioitaan, onneksi se alkaa kääntyä jo lopuilleen. Perikunnan nuoremmalla piinaviikko jatkuu vielä ensi viikolle, hällä on kuudet kokeet jokaisella koeviikolla. Ei pääse helpolla.

Ilahduttavaa on ollut huomata kuinka sujuvasti hänellä on kääntynyt opiskelukieli aineesta riippuen englantiin. Alussa tuntui jännittävän puhumista ja kirjoittamista, nyt vain välillä tarkistaa joitain sanoja tai ilmauksia. Pysynpä minäkin virkeänä kun yritän muistaa oikeita ilmauksia tai termejä.

Vähän kävi kyllä sääliksi kun pänttäsi jotain lineaaristen funktioiden kaavoja (?) englanniksi. Minulle  lukiomatikka oli enimmäkseen hepreaa. Onneksi olen oman tinkini yhtälönratkaisuista suorittanut, voin vain jakaa äidillistä vahingoniloa läsnäoloa.

Minun piti laittaa tähän nätti syksyinen kuvasetti ruskasta ja syysauringon kultaamasta maisemasta. En laita koska ruskaa ei ole ja kaikki värit haalistuvat sumun takia. Eikä nyt ole yhtään voimia lähteä maastoon hakemaan inspiraatiota harmaan sävyistä. Harmaata esittelee sen sijaan Oscar.

Oscar on ollut ilkeä. Eilen ne kävivät kissojen voimin Leffen kimppuun ja kukapa muu kuin pikkuossi siellä oli muilutusta juonimassa. Pitkäänhän ne antoivatkin Leffen olla rauhassa, nyt kiusataan taas ja entistä härskimmin. Eilen näin senkin kuinka Felix raapimalla raapi ja mätkimällä hakkasi koiran häntää (takapuolta ja palleja) ja kauhuissaan kyykkivä koira sai samalla kynttä nenään. Elmon kehveli vielä kehtasi tepastella selkä kaarella ja häntä pörrössä hiljaisen hyväksyjän raukkamaisessa roolissa.

Lellu parka.

Peetu joutui toimimaan erotuomarina kunnes minä ehdin hätiin ja pelkäsin jo, että Peetua ottaa pumpusta semmoinen kahakka. Pitkään se puuskutti ja huokaili jälkeenpäin.

Nykyisin täytyy aina katsoa, että kissat ja Leffe jäävät lukitun oven eri puolille kun poistutaan kotoa pidemmäksi aikaa.

Syyskuusta jää kaikesta huolimatta mieleen se, että nyt eletään jonkinlaista käänteiden aikaa.
Toki tässä vaihtuu vuodenaikakin vaikka rehellisyyden nimissä tämmöinen sysipaska kesä ei eroa syksystä millään.

Ei tullut nättiä kesää, ei tullut nättiä syksyä. Ei hellinyt aurinko (paitsi Espanjassa oleskelun aikana). Vaistoan kuitenkin, että edes kuvaannollinen aurinko saattaa muutaman säteen tähänkin risukasaan joskus viskata eikä voi tietää millaisen roihun se saa aikaan jos oikein on sytykkeet aseteltu.

Ainakin se ansioluettelo -tehtävä on nyt melkein valmis. Toinen versio on aina parempi ja nyt vielä pari päivää puristelen löytyisikö kolmas näkökanta. Perinteisen asiakirjamallin nakkasin roskiin ja otin kokonaan uuden tarkastelukulman. Koska mä voin. Ja kehtaan.

Lokakuuta odotan oikeastaan aika uteliaana. Saan toivottavasti vastauksia avoimena roikkuneisiin kysymyksiin ja virallinen sairauslomakin päättyy silloin. Säiltä en odota mitään.

Nyt on kuitenkin perjantai ja viikonloppu edessä. Sitä kohti siis!
Mukavaa viikonloppua sinulle, missä lienetkin.

Uhka vai mahdollisuus?

PeeÄäs:
alimmassa kuvassa ei ole laskiaispulla vaan uuniperuna. Jostain syystä niitä teki mieli ja semmoisia minä eilen värkkäsin. Loppujen lopuksi kykenin itsekin syömään yhden, pienen lohikökkäreen kanssa. Hyvää se on, vanha kunnon uunipottu. Esillepano on taattua Hirnakan Torpan tyyliä, sori siitä.

Rykivä kone eli olet mitä syöt

Viime viikolla piinannut räkäflunssa on menneen viikon vaivoja, nyt on uusi viikko ja uudet vaivat. Hirnakan tautikertomus senkun jatkuu.

Syntisäkki

Viimeaikoina on tullut syödyksi luvattoman huonosti, epäsäännöllisesti ja vastoin kaikkia ravintosuosituksia. Jotka toki itsekin tunnen varsin hyvin.

Joku (en se ollut minä eikä Pirkka asu meillä) oli kiikuttanut pöydälle pussillisen gifflareita. Ne ovat ihan hirveitä teollisuuspullia. Mutta kun säkillisen käyttää mikrossa, voi pikkunälkään huitaista helposti monta ja huuhtoa ne alas vaikkapa lasillisella Dr. Pepperiä. Joo, niin minä erehdyin maanantaina tekemään.

Eikä maanantai nyt muutenkaan varsinaista ruokajuhlaa viikonlopun hyvinsyönnin päälle ollut. Päivällisen kuittasin muutamalla juustovoileivällä (paikallista, tuoretta ruisleipää) ja jälkiruuaksi huitaisin ääntä päin liian monta viinirypälettä (mammuttitarjouslaatikko). Ja sitten noita pahuksen gifflareita vielä johokin väliin. Turha kai sanoa, että olo oli tönkkö? No olihan se.

Tiistaina marssin rinta kaarella jumppasaliin ja tarkoituksena oli taas palata liikunnan pariin. Alkulämmittelyjen jälkeen puski hiki pintaan ja paita kiristi entistä enemmän, vatsan kohdalta. Sitten nousi kanelinmaku suuhun. Puolihölkkää kipitin pukkariin, onneksi vessa oli vapaana.

Lopputunnin himmailin ihan itseäni kuunnellen ja vatsani murinoita erityisesti. Olo oli aivan hirveä, pahin pitkään aikaan. Ynnäilin hiljaa mielessäni edellispäivien ruokailuja, viikonloppuna nautittuja viinilasillisia ja muita herkutteluita. Ei se ihme, että aamuinen tyrnimehu pyrki sisäänmenoreittiään takaisin ja pakkohan sekin oli pois päästää. Se ei ollut hyvää mennessä eikä varsinkaan poistuessaan.

Kotiin tultua pikasuihkun jälkeen raahustin petiin ja nukuin huolella pari tuntia. Onneksi Tohtori Koira ja Apuhoitaja olivat antaumuksella mukana tautivuoteellani. Olo vähän korjaantui.

Tohtori Koira päivystää

Koko illan olo oli silti huono eikä ruoka maistunut, niin valtavan kipeä vatsa ja jatkuva puklun maku suussa. Ei tee mieli mitään vaikka tarjolla oli uunissa haudutettua mozzarellakuorrutteista kanaa.

Menin sänkyyn heti kun hevoset oli otettu sisään ja nukuin aamuun asti. Minulla oli suoraan sanoen ähky.

Vielä tänäänkin olo on ollut varsin kiperä, vatsa kramppaa eikä ruoka maistu. Olen kuitenkin pakottanut itseni syömään jotain muutaman tunnin välein. Ihan oikean aamaisenkin söin, mysliä, mustikoita ja luonnonjugurttia.

Tulin siihen tulokseen, että luokattoman huonot ruokailutavat ja äkillinen rivakka liikunta joka jyräytti aineenvaihdunnan käyntiin, aikaansaivat koko 'sotkun'.

Nyt on pakko ryhdistäytyä ja palata kunnolla kuosiin. Pois turhat gifflarit ja vanha kunnon ateriarytmi takaisin. Ikinä en ole ollut totaalikieltäytyjä mistään herkusta, mutta kun kaikkea kohtuudella nauttii niin sepä riittääkin. Eikä niitä munkkeja edes tee mieli kun ei jokaiseen mielitekoon ota.

Illalla meinasin piipahtaa pitkästä aikaa ihan tasamaan kävelyllä, jospa sekin toisi kroppaan happea ja pistäisi aineenvaihduntaan vauhtia. Ilma on ainakin hapekasta, sankka sumu ja kosteus lepää maiseman yllä.

Tämmöistä tällä kertaa.

Apuhoitaja

Raitista ilmaa kaivoksilla

Ongelma

... ratkaistu!

Sää suosi viikonlopun ulkoilma-aktiviteetteja. Kerrankin.

Lauantaina touhuttiin Kanalian remppa hyvään vaiheeseen, enää sinne tarvitaan pari uutta lamppua ja muutama säilytyskaluste. Ohimennen sutaisin siivouksenkin ja mulkkasin kanaporukoita vähän uuteen järjestykseen. Nyt orppitytöt saavat pylleröidä keskenään, sekalaisen porukan rockeja, araucanan ja sekamixin siirsin kääpiökochien porukkaan. Tasapainotti lattianeliöiden asukastiheyttä kummasti.

Sitten kun alkavat munimaan (nyt tekosyynä ensimmäinen sulkasato), erotan munat helposti jos tarvista. Araucana munii mintunvihreitä, sekamixi samoin, rockit pinkkejä, kääpiökochit valkeita pikkumunia.

Orpingtonin ovat kauheita hosuleita ja tönivät aina (isoilla ahtereillaan) vesikipon nurin josta johtuen purut/hamput ovat märkänä josta seuraa kirpeä kusenhaju josta en tykkää yhtään.

Ideoin äkkiä täsmämitoitetun juoma-astiatelineen ja Iso-J nikkaroi semmoiset. Ne ovat ihan pahuksen hyvät ja ainakin ensimmäinen käyttövuorokausi kehottaa kysymään itseltään miksei tätä älytty aiemmin? Vapaasti saa idean kähveltää omaan käyttöön.

Ja mitä tulee remonttiin, se kyllä kannatti. Muutama valkoinen rima pitäisi maalata valkoiseksi, tuossa ensimmäisessä kuvassa näkyy ikävästi seinähäkin rakenteita. Niitä vain on pahuksen työläs maalata ilman, että nyppii verkon niitit irti.

Kalleimmat asiat rempassa olivat 3 rullaa Dc-Fixiä Lidlistä (n. 20€) ja litran purkki maalia. Kaikki muut tarvikkeet löytyi omista jemmoista. Sanoisin, että kannatti nähdä vaivaa.

Neljä isoa pienten puolella

Orpingtoneja

Töyhtöhyypät tukanpesun tarpeessa

Rocki tutustuu uuteen vesipisteeseen

Tänään sunnuntaina aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta ja siirryin kuokkani kanssa kaivokselle. Sille ratsastuskentän A-katsomon istutusalueelle johon alkukesästä latasin paljon valikoituja havuja, hortensioita ja muita upeuksia.

Se piti harata ja kitkeä kunnolla. Nyt se on siinä vaiheessa, että reunaan on helppo upottaa juurimattoa estämään (no edes vähentämään) juolavehnän ja piharatamon leviämistä istutusalueella. Kuunliljat näyttävät vähän nuutuneilta, jos ne eivät tuossa viihdy, pitää siirtää muualle.

Poislähtiessäni kitkin viime syksynä hätäpäissäni kaivamani ruusupenkin tekeleen. Ihan kurja rytöhän se on, pitää rajata sekin paremmin ja tyrkätä kunnolla multaa päälle. Kaksi kolmesta kanadanruususta on kuitenkin kukkinut, keskellä on tyhjää tilaa johon koetan keksiä jonkin kivan kunhan lähden taimistojen jämälaareja tonkimaan.

Ja lopulta pistolapio iski maahan kanalan edessä. Ylimmässä kuvassa näkyy viitapiruänkyrästä viimeiset 10 %, toisessa kuvassa tilanne tunnin päästä, tylytin puskaa oikein antaumuksella ja irtosihan se pentele lopulta. Suurta vahingoniloa kokien kiskoin jokusen metrin juurta irti ja jätin kaivoksen odottamaan istutuspäivää. Tuohon tulee vallan soma havuhommeli.

Uusi aateliskukko

Viikonloppuna ratsastuskentän hiekka pöllähteli ja Otto rehki kankkunsa hikeen. Palkaksi sai hännänpesun ja virkistävän suihkun. Tuo hieno letti oli toki hetken päästä auki ja huolella piehtaroitu tomuiseksi.

Otto on edistynyt isoin askeli kesän aikana ja on kuulema nyt todella miellyttävä ratsastaa. Muutamalla pikku jutulla on saatu poni kuulolle ja tuntumalle aivan uudella tasolla. Mukava seurata ratsukon yhteistyön hioutumista aina vain paremmaksi. Otto on kelpo poni ja loisto-ostos.

Ponimiehellä riittää vauhtia ja intoa. Se pääsi hyppäämään pitkästä aikaa ja pelkän laakaloikan sijaan se joutui sovittamaan laukka-askeleet ensin puomille, sitten hyppyyn, sitten taas pari laukka-askelta ennen seuraavaa hyppyä. Oli oikein tervetullutta aivotyötä ja Ponimies puhkui tyytyväisenä.

Seniorikansalainen värkkäsi omenapiirakkaa ja hyväähän se oli, niinkuin aina. Syksyn ensimmäinen omenapiirakka on ihan niinkuin kevään ensimmäinen raparperipiirakka, vastustamatonta!

Ja lopuksi vielä kattikatsaus, Setä Felix antaa tilaa pienelle, Elmo ottaa oman paikkansa täysin häikäilemättömästi ja toisten kiltteyttä hyväksikäyttäen. Tuo keinutuoli on vielä Felixin pyhä paikka, Veli-Miltonilta peritty.

Viikonlopun kaikkinainen rehkiminen painaa mukavasti lihaksissa ja silmäluomissa eikä Nukku-Mattia tarvinne kauaa vongata.

Uuteen viikkoon, nähdään taas!

Ideaa pukkaa, uusi kaivos

Morjensta pöytään!

Istahdin iltatallista tullessani hetkeksi ulos pihalle unohtuneeseen puutarhatuoliin ja annoin sekä katseen, että ajatusten harhailla.

Siitä se idea aika nopeasti lähti, laukalle. Ei siis mitään uutta.

Huomenna kun saan muut eli asialliset hommat hoidettua, riivin, revin, kuokin ja kitken Kanalian edustalta viimeisetkin viitapiruänkyrän (viitapihlaja-angervo) juurenpätkät sekä kaiken maanpäällisen kasvuston. Kaivan maata pois vaikka metrin, mutta viimeisenkin juurennysän aion tuhota tältä tontilta.

Minähän jo lähestyin tätä kasvustoa muutama vuosi sitten raivaussahan, kuokan ja muiden tuhovälineiden kanssa ja tuhosin siitä silloin 90 %.

Siitä asti on harmittanut loppuun saattamaton työni.

Sanovat, että jokaiselle kasville on paikkansa.
Tämä joutaa meiltä samaan paikkaan jossa arvostetaan juolavehnää, rönsyleinikkiä, vuohenputkea ja muita pyytämättä leviäviä kasveja.

Tuo paikkahan suorastaan huutaa nyt havuja! Otan paremmat kuvat huomenna, näkyy maalattu seinä ja ovi ynnä muut faceliftin tulokset.

Sieluni silmin jo näen tuossa nätin ryhmän havuja, yksi muotoonleikattu nätti muita vähän isompi kuusi (?), katajia, tuijia ja matalampia alaskatsovia ikivihreitä tai jotain. Sinne sekaan vähän kevätkukkijoita ja kenties jotain kevyttä kesäköynnöstä. Tita, olisiko kärhöissä jotain? Vanha kunnon mantsurialainen?

Korkeimpaan havuun tulee sitten sievät luonnonvalkeat talvivalot ja sinne sekaan muutama kivi tai joku muu 'juttu'. Voe kun tulloo komia! Tilataan lauantaille kuivaa keliä ja terävää lapionkärkeä.

Havuja, prkl!

Muilta osin oli ihan normiperjantai.

Perikunnan vanhimmalla alkoi koeviikko, nuoremmalla se on vasta edessä.

Muualla maassa (tai ainakin maakunnassa) paistoi aurinko, meillä vaihteeksi satoi. Hevoset pääsivät vihreän kimppuun vasta myöhään illalla ja silloinkin sadenutut niskassa.

Piipahdin kaupungissa Äitikullan kanssa eikä huomisen aktiviteetit jää kiinni ainakaan tarvikkeista. Pitää muistaa illan viimeisellä tallikäynnillä laittaa ruuvinvääntimen akku lataukseen jotta aamusta pääsen viimeistelemään Kanalian remonttia. Ne kuuluisat viimeiset listathan siellä vielä odottavat asennustaan. Kanalia odottaa viikkosiivousta, hoidan sen sitten samalla.

Nyt voisi vaikka hetkeksi syventyä ammentamaan ideoita viikon aikana kertyneistä lukemattomista lehdistä, lukemattomiin kirjoihin en nyt jaksa keskittyä.

Tämmöistä tänään.

Alapihatien havuistutuksia vuodelta 2015

Torissa tavataan

1-2-3 myyty!

Tori.fi se on vallan mainio nopean toiminnan kauppapaikka, eikä tämä ole millään lailla mikään mainos. Ihan vaan mainostan myyjänä ja ostajana maan mainiointa kauppapaikkaa.

Olen minä käyttänyt Huuto.nettiä, Facebookin kirppisryhmiä ja varmaan jotain muitakin. Hevoskamoissa Facebookin kohdennetut ryhmät ovat hyviä, olen tehnyt ongelmattomia kauppoja niin satuloista kuin loimistakin. Ja Töttis lähti vanhan kunnon Hevostalli.netin myyntipalstan kautta, Otto löytyi FB:n hevoskaupparyhmästä.

Tänä syksynä on myyty Iso-J:n isotädin jäämistön viimeisiä kappaleita, osa on mennyt kotikaupungin nettikirppisryhmissä, osa Tori.fi:n kautta. Tykkään torimeiningistä. Sieltä tulee sähköpostiin viesti; saako tulla katsomaan? Seuraavana päivänä pihaan pörähtää setä joka katsoo myyntiartikkelin, tinkii kympin, maksaa ja vie pois. Ei mitään av, yv, mitat, historia, kysyn mieheltä, vapautan, haista itte -venkuilua.

Pari päivää sitten lähti tuoli ja rahi, tänään tuoli ja vähän myöhemmin iltapäivällä uuteen kotiin siirtyi yksi joutilas jääkaappi. Torissa pitää olla valmis vähän tinkimään ja nopeisiin käänteisiin.

Mukavinta on tavata ihmisiä. Tänään pihaan ajoi pariskunta jonka mies vaikutti hämärästi tutulta. Kun siinä jutusteltiin, rouvastakin tuli jotain muistivälähdyksiä. Tehtiin kaupat ja kiiteltiin puolin ja toisin. Sitten kun olivat lähteneet, tarkistin miehen nimen. Ja klik, sieltä se tuli. Ukko oli edesmennen isäni kavereita. Tai siis 99%:sti on sama mies. Laitoin hänelle sähköpostia ja kysyin asiasta.

Viimeksi olen hänet nähnyt joskus kuusivuotiaana.

Tänään on päivälleen 17 vuotta siitä kun isä kuoli, saappaat jalassa omilla maillaan kesken puukauppojen teon. Huomenna olisi hänen syntymäpäivänsä. Jännä oli tänään nähdä yksi isän pitkäaikaisimmista ja eittämättä parhaista kavereista juuri nyt kun isä on käynyt mielessä useamman kerran.

Mene sinäkin torille, koskaan ei voi tietää kuka tulee vastaan!

PeeÄäs:
sain aamulla sähköpostia, kyllä kyseessä sama ihminen oli. Hän oli aivan ällistynyt, että muistin heidät niin pitkän ajan takaa. Tuli hyvä mieli jotenkin siitä tapaamisesta.

Kun on flunssa voi vähän leikkiä

-vai miten se nyt meni?
Koettakaa nyt kuitenkin kestää, koetan kikkailla bloggerin hallintatyökalujen kanssa ja niin kauan kun en osaa fiksailla omista valokuvista hienoja bannereita ja muita upeuksia, joudutaan katselemaan näitä kokeiluja.

Lupaan palata kohta ennalleni.

Homma etenee

Kuvissa Elmo etenee eikä mikään kuppi (tai saappaat) ole tälle seikkailijalle liian suuri. Kaiken voi tutkia, oppia ja valloittaa. Eihän siihen tarvita kuin annos uteliaisuutta ja riittävästi pokkaa. Sitähän kissanpennulla on.

Aavistus samasta uteliaisuudesta alkaa pikkuhiljaa vallata omaa päätä, ajatuksia, toiveita ja kenties pientä ilonkuplintaa pyrkii pintaan. Pitkästä aikaa.

Onhan tämä sairastamisen ja yrittäjän elämän korpivaellus ollut melkoisen pitkä ja hetkittäin jopa pikkuisen liian raskaan tuntuinen. Kunnioitus synnynnäisiä yrittäjäsieluja kohtaan on kasvanut potenssiin 'hirmuinen'. Siksi ei tule tekemään tiukkaakaan allekirjoittaa firman myyntisopimus ja siirtyä takaisin tavallisten tallaajien joukkoon. Firma siirtyy hyviin käsiin, ihmiselle joka ei muuta osaakaan kuin tehdä ja toimia.

Minä saan hyvässä lykyssä ihmisoikeudet takaisin ja jopa ehkä jonkinlaisen sosiaaliturvan sekä muut palkansaajan edut. Juuri ne, jotka yrittäjälle koituvat usein kohtalokkaaksi kulungiksi.

Ja koska yhtiö jää kuitenkin perheeseen, en minä siitä ikinä eroon pääse. Se on kolmas lapseni, se musta lammas ja murheenkryyni. Vaan on sitä tuhkasta ennenkin timantteja puristettu, tiedä vaikka vielä joskus ilolla ja ylpeydellä omakseni tunnustan.

Työhönpaluuprojekti etenee nyt niin, että tänään analysoitiin persoonallisuutta. Se herätti niin paljon ajatuksia, että kotiin tultua ja hoidettuani hevosten päivätarpeet rojahdin sohvaan ja nukahdin.

Välitehtävänä ennen seuraavaa ohjaustapaamista minun on määrä päivittää CV:ni (millähän koneella se alkuperäinen mahtaakaan olla??). Koska homma haiskahtaa pakkotyöltä, pakenin hetkeksi kanalaan. Siellä vesiä vaihtaessani tulin siihen tulokseen, että parempi hoitaa homma saman tien alta pois, heti huomenna jos flunssa suo.

Kananpenteleet ovat sattumoisin aloittaneet kollektiivisen sulkasadon. Joudun ehkä siivoamaan koko remontoidun palatsin ennenkuin uppoudun työhistoriani tiivistämiseen yhdelle (max kahdelle) arkille. No, ehkä siinä talikoidessa idea jalostuu.

Ja sitä pokkaa, sitä tarvitaan projektin seuraavissa vaiheissa, paljon. Vanha sotaratsu minussa jo kuopii, kuvainnollisesti. Vieläkö kerran sitä pääsisi uusille areenoille?

Mahtiäijä

Day Spa

Pakollinen säätilapäivitys on toistoa entisiin: sataa, tihuuttaa, tuulee, on kylmä ja kaikkia korpeaa. Olisiko se nyt liikaa pyydetty, että saisi muutaman kauniin, kuulaan aurinkoisen syyspäivän? Kylmäkin saisi olla kunhan ei olisi märkää.

Flunssapäivitykseen voisi lisätä hervottomat aivastelukohtaukset, nenä vuotaa kuin ränni ja yskänrakkula suupielessä loimottaa tuskanpunaisena. Välillä paleltaa ja sitten taas aivastellaan.

Illan kähmyssä aion vielä klikkautua pariin nettikauppaan ja katsella mitä uutta ihmisvaaterintamalla on tarjolla. Tänään nimittäin tajusin aamulla, että mikäli työelämä todellakin panostani tarvitsee, minun on syytä ottaa tuima tuijotus vaatekaappiin ja toivoa parasta löytöjen suhteen. Harvassa ovat ne työpaikat joihin voi lämpystää adidaksen superstareissa, farkuissa ja hupparissa. Toisaalta, ne ovat varmaan viihtyvyyteni kannalta parhaimmat paikat.

Tjaah, kaiken tämän jaarittelun tarkoitus on kai viestittää rivien välissä, että muutoksen tuulet alkavat pian puhaltaa täälläkin ja jonkinlainen käänne is on it's way. Se minkä luokan hurrikaanista on kyse, selviää syksyn mittaan. Veikkaan, että puhuri käy kuin kuuluisassa moilasen lompsassa.

Moikka, kuullaan taas!

PeeÄääs:

oivalsin ihan itse miten se suosittujen tekstien top10 laitetaan näkyviin. En kyllä millään tajua miten juuri nuo tekstit ovat ne luetuimmat? Luulin, että Harmaan hevosen muistoteksti 'Huoleton on hevoseton' olisi ykkösenä.

Vaan se banneri, auttakaa nyt ihmeessä, onnistuin sössimään tuon yläpalkin jotenkin yli-isoksi ja onhan siinä jo vanhaa tietoakin, Töttistamma toljottaa aina vaan tyhjyyteen...

Reippaana uuteen viikkoon?

Syyskuu kääntyi jälkipuoliskolle ja kohti lokakuun hyisiä kelejä mennään vaikkei välttämättä haluttaisikaan. Jostain pitäisi nyt ammentaa positiivista asennetta, energiaa ja muita tarpeellisia elementtejä, taidan aloittaa reippaalla huikalla tyrnimehutiivistettä. Raakana.

Syysflunssa yrittää puskea läpi, mutta toistaiseksi olen saanut sen torpattua sinkillä ja lämpimillä juomilla. Villasukat ovat täällä lähes lakisääteiset. Tänään on sen verran korkeapainetta ainaisen vesisateen sijaan, että uskallan tuikata tulet isoon uuniin. Siitä se lämmityskausi taas lähtee.

Ei tämä sentään pelkkää surkeutta ja ankeutta kuitenkaan ole. Tällä viikolla on vuorossa kolmas istunto aiheesta työhön paluu. Tekisi mieli kirjoittaa Jedin paluu mutta jääköön. Olen kyllä oikeasti hurjan utelias näkemään miten prosessi etenee ja mistä itseni löydän. Onneksi ei ole sitä kristallipalloa, tämän keissin haluan nähdä ja kokea ihan ilman mitään ennakkotietoja.

Joku on joskus kuvannut täysin uutta tilannetta hyppäämiseksi uima-altaan syvään päähän ja uskomista siihen, että vesi kantaa. Niinkai se on parasta. Ja onhan sitä ihmisellä kuvitteelliset siivet joilla räpistellä.

Aasinsillallakin kopisee, siivistä tuli mieleen eiliset ja lauantaiset massiiviset hanhiparvet jotka läpsyttelivät länteen. Toivottavasti ne eivät nyt parkkeeraa viljelijöiden puimattomille pelloille, sillä nimittäin viimeistellään täystuho huonolle viljavuodelle.

Pistänpä tässä joutessani kädet kyynärpäitä myöten ristiin ja iloitsen siitä, että meidän heinäntekijän varastossa on meille varattu iso kasa pölytöntä kuivaheinää suurpaaleissa. Siitä saattaapi tulla huuto ja parku ensi keväänä kun varastot tyhjenevät ja huonot erät homehtuvat käyttökelvottomiksi.

Nyt sitten sitä reippautta. Iloa viikkoosi.

PeeÄäs:
kuka osaisi ohjeistaa Bloggerin kanssa? Pitäisi saada Top5 all the time -suosituimmat tekstit listattuna tuohon sivupalkkiin. Siitä on niin pitkä aika kun olen säätänyt tämän blogin kanssa viimeksi, että ihan olen unohtanut kaiken. Ja uusi bannerikin olisi kiva saada.

Pari kanaa

Sitä ollaan taas sunnuntai-illassa. Kulunut viikko on ollut säiden puolesta varsinainen piinaviikko, ei todellakaan raikas ja kaunis ja kuulas syksy. Yöllä on sankkaa sumua, päivällä sadetta tihkusta kaatosateeseen. Mikään ei kuiva ja kaikki haisee märälle.

Kanalan remontti on ollut ikuisuusprojekti. Nyt sitten lopuilleen korpeennuin ainaiseen repsottamiseen ja pistin toimeksi. Iso-J oli sopivasti reissussa eikä tullut vatupasseineen päsmäröimään työmaatani. Kannoin kaiken ulos, lakaisin lattiat ja ryhdyin hommiin. Olin sekoitellut kalkkivellin ja sillä aloitin, vanhat hirret saivat monta kerrosta kalkkilitkua päälleen, valkaisu ja raikastus tapahtui helposti ja nopeasti.

Seuraavaksi siirryin tonkimaan maalivarastoa ja kaikki puolikkaat ja vajaat valkoista maalia sisältävät pänikät päätyivät kanalaan. Ostin yhden litran tyylikkään sinisävyistä maalia, muuten käytin kaikki vanhat purkinjämät.

Kyllähän se vanhakin nuortuu kun vetelee maalia pintaan, tämän voi todeta aina kun meikkaa tai maalaa.

Punamultamaalilla maalasin kanalan ulkolaudoituksen ja oven.

Vaikka itse sanonkin, kyllä kannatti uhrata aikaa ja vaivaa. Toki välillä mietin, onko sateessa maalaamisessa mitään järkeä mutta eiväthän nuo ainakaan vielä ole maahan valuneet.

Kuvissa pikkuisten osaston asukkaat, kääpiökochit. Otan lisää kuvia kunhan teen ensin viikkosiivouksen. Mutta sävy on nyt vaalea ja raikas. Tiedän minä, ettei se munantuotantoon tai kanojen onnellisuuteen vaikuta yhtään mitään vaikka seinät olisivat mustat. Mutta minä tykkään nyt paljon enemmän. Taidan viedä sinne tuolin jossa voin istuksia ja syötellä sylikanasia.

Radiokin voisi olla kiva lisä sinne nurkkaan rallattamaan.

Perjantaina eräs mukava ihminen tuli ja vei neljä kukkopoikaa pois, myös Hullu-D lähti kyytiin. Osa pääsee haaremiin, osa pataan.

Lauantaina saatiin pitkästä aikaa mukavat iltavieraat ja istuttiin saunatuvallakin jokunen tovi.

Tämä päivä meni melko pitkälle valvomisesta johtuvaan elpymiseen mutta kuitenkin jotain pihajuttuja ehdin aloitella. Omenapuuvanhus nöyrtyi taakkansa alle, nyt alkaa olla korkea aika uudistaa ompputarhaa.

Näissä merkeissä uuteen viikkoon, sääkartoissa näkyi meidän kohdalla aurinkoakin, näkisi vaan!

Hei hulinaa, viikko (vähän toista) kuvina

Työmaa 

DC-Fix vs. filmivaneri: 6-0 

Hienopesu

Hienot vanhat salavat

Kaffepaussi Robbanilla

Kanojen runway 

Pitkät tunnit Kuopiossa

Ihan turha yrittääkään laittaa kuluneita päiviä mihinkään tolkulliseen järjestykseen. Onpahan vaan syyskuu vilahtanut puoliväliin. Keltaisten lehtien määrä puissa lisääntyy päivittäin ja jokapäiväinen syksyinen sade pitää ajankohtaisen vuodenajan mielessä.

---

Sato ei kypsy. Omenapuut katkeilevat taakkansa alla mutta pieneksi jäävät ja viimeiset eivät ehdi kypsyä ennenkuin pakkaset tulevat. Leimukukista iso osa on vielä nupulla ja päivänliljat yrittävät helottaa väreissään, minkäpä nekään pilviselle ja sateiselle säälle voivat, reppanat.

---

Kanalan remppa alkaa olla niitä kuuluisia viimeisiä listoja vaille valmis. Kanat ovat jo muuttaneet sisään ja liiat kukot lähtivät tänään maailmalle. Osaa kutsuu soppatykki, osa pääsee haaremiin hauskuuttamaan kanasia.

Suuri tragedia koetteli meitä ja kanalan väkeä torstai-iltana, pikkuinen hohtavan valkea kääpiökukko otti ns. pataan uudelta kollegaltaan ja pakeni silmittömästi (silmät umpeen muuraantuneina) pimeyteen. En ollut juuri sillä minuutilla paikalla ja paikalle tultuani totesin silmäteräni puuttuvan. Tuntikausia kukkoa etsittiin mutta jos kukko tahtoo piilossa pysyä niin sitähän ei löydä.

Yöllä heräsin ja kuulostelin kiekumista, ei kuulunut. Eikä aamulla näkynyt. Tänään kiersin pihaa ympäri tähyten puihin ja maihin. Kunnes Perikunnan vanhempi suunnilleen suorilta marssi oikeaan suuntaan ja osoitti heinikkoon, siellä se aarre lymysi.

Nyt kukkoparka kököttää kissankopassa varastolla ja parantelee haavojaan. Mutta tallessa se on.

---

Tragediaa ei sen sijaan irronnut vuosikontrollista Kuopion isosta sairaalasta. Tökkivät käden ensin kirjavaksi ja silti piti taas kerran hankkiutua oikeasta reisivaltimosta tähystysasemiin. Alkaa se sisäänmenoreitti olla yhtä arpikudosta ja kiinnikettä, pitkään sai radiologi temppuilla ennenkuin varjoaineet kulkivat sieltä mistä pitikin. Huomasin muuten, että lääkärit ovat kamalan nuoria nykyisin.

Seuraava kontrolli kahden vuoden päästä.

---

Hevoset saivat tuoreet kengät ja ensimmäisen heinäkuorman. Hyvät heinät on tiedossa tulevaksi talveksi ja se on valtavan iloinen asia.

---

Nyt aion keskittyä upouuteen David Lagercrantzin Lisbeth Salander -teokseen ja orastavaa flunssan alkua yritän suitsia lasillisella tanakkaa espanjalaista punkkua. Hirveesti ei nyt nappaa sairastelu. Vaikka eihän se ainaisessa vesisateessa mikään ihme olisi jos vilustumaan päätyisi.

---

Nähdään taas!