Elokuun viimeinen sunnuntai

Elokuu alkaa kääntyä lopuilleen ja seuraavaksi vuorossa onkin silkkaa luisua kohti syksyn liukkaita räntätuhruisia päiviä. Pimeyttä kohti, sinne vaan. Onneksi ensilumen odotus on aina yhtä jännää ja adventista alkava joulunodotus tuovat mukavan tauon pitkään pimeään vuodenaikaan.

Syyskuu on parhaimmillaan rapsakan kirpeitä aamuja, nättiä ruskaa ja hiljalleen hiipivää talvilepoa.
En viitsi miettiä mitä se pahimmillaan on, kyllähän sen tietää; loputonta vesisadetta, tuulta ja yleistä ankeutusta. Kumpparit vuotaa ja muutenkin harmittaa. Levitä siinä sitten soraa ratsastuskentälle ja hakkaa tolppia maahan kun rapa roiskuu ja leka lipsuu...

Olisi nyt vähintäänkin kohtuullista, että vetisen kesän jälkeen saisimme kuivan ja kauniin syksyn.
Kylmäkin saa olla, kunhan on kuiva.

Viikonloppuna saatiin säiden puolelta ihan täyskäsi ja/tai koko kattaus. Ankarasta vesisateesta mukavaan aurinkoiseen säähän. Tänään satoi todella paikallisesti, valtatiellä satoi kuin saavista, meidän kylätiellä sadan metrin päässä oli kuiva tienpinta. Ja toisinpäin.

Alkava viikko on ainakin suunniteltu ihan tavalliseksi arkiviikoksi, eihän sitä toki tiedä mitä viikko vanhetessaan eteen heittää. Hyvin se ainakin alkaa, aamupäivällä istahdan kampaajan tuoliin. Päätin pätkäistä hiuksista vielä muutaman sentin vähemmäksi. Varmaan väriäkin kirkastetaan koska juurikasvu on viheliäinen vaiva ja saa naaman kuin naaman apeankalpeaksi. Hipsaaniassa hommatut rusketukset alkavat olla muisto vain.

Perjantaina on ensimmäinen lääkärivisiitti koskien päävaivaani, ilman jatkotutkimuslähetettä en sieltä pois lähde. Pitää varata ainakin vesipullo ja vähän evästä mukaan jos joudun oikeasti siellä jäkittämään.

Perjantaihin on kuitenkin pitkä matka, katsotaan nyt ensin miltä maanantain jälkeen tuntuu.
Nyt tuntuu ihan hyvältä, oltiin Perillisten kanssa hikisessä BodyVive -jumpassa. Uusi ohjaajatuttavuus oli vähän etäinen tai jotenkin vieras, mutta ohjelma itsessään ihan tykkihyvä.

Tykkihyvää viikkoa sinulle, missä lienetkin!